Sukupolvesta sukupolveen

Perjantai 26.12.2008 klo 1.29 - Juhani Eilola


Tapaninpäivä oli aikoinaan niitä päiviä jolloin suoritettiin eniten avioliittoon vihkimisiä. Uudet perheet ja uudet suvut saivat silloin alkunsa.

Sukupolvet menevät 

Olen  istunut viimeisen vuorokauden aikana useita tunteja sukututkimuksen ääressä. Pöydälläni oli vielä äsken isot pinot surua. Satoja eräästä jäämistöstä löytyneitä kuolinilmoituksia. Oli siinä ilojakin valokuvien ja erilaisten tunnustusten muodossa. Joukossa oli myös isovanhempieni kuolinilmoitukset. Erityisesti jo 32-vuotiaana kuolleen isoäitini kuolinilmoitus jaksaa sykähdyttää. "Oi Herra palkitse äidin vaivat, palkitsematta ne meiltä jäivät."

eilola_jenny.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Surullista että hän kuoli noin nuorena. Jennyn sisar Martta kuoli joitakin vuosia sitten. Haastattelin häntä saadakseni tietää enemmän Jennystä.

Hän kertoi mm. sen kuinka Jenny 16-vuotiaana rakastui palavasti itseään kuusi vuotta vanhempaan Frans Emiliin. Suhdetta ei katsottu tuohon aikaan oikein hyvällä ja Emil päätti lähteä Amerikkaan. Jenny jäi rautatieasemalle itkemään eikä itkusta meinannut tulla loppua. Emil kuitenkin palasi Amerikasta ja meni naimisiin täysi-ikäiseksi tulleen Jennyn kanssa. Onneksi meni sillä muussa tapauksessa minua ei olisi olemassa. Ei myöskään viittä lastani eikä kahdeksaa lastenlastani.

Sukututkimuksessa on tullut vastaan muutoinkin oman olemassolon ihme. Eräs esi-isä surmattiin venäläisten toimesta pappilan eteiseen. Vaimokin pahoinpideltiin, mutta ei niin pahoin etteikö kohdussa ollut lapsi olisi jäänyt henkiin. Onneksi jäi, sillä muuten minua ei olisi olemassa, ei myöskään.... jne.

Sukupolvet tulevat

Mutta sukupolvien saatossa tapahtuu mielyttäviäkin asioita. Allaoleva kuva on noin viikon takaisista poikani häistä. Minusta tuli virallisesti Paulan appi... sukupolvet menevät ja sukupolvet tulevat, niin Luoja on joskus määrännyt. Onnea tämän parin tarinalle!

img_2281.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sukupolvet nyt-hetkessä

Aina kaikki ei mene hyvin. Monta kertaa tulee mieleen se meneekö aika hukkaan ? Ei aika tuon ihmisen kanssa, vaan aika jonka vielä voisimme vielä elää yhdessä onnellisina. Sukututkijalla se tulee varmaan muita useammin mieleen, ainakin silloin kun hän palaa kuolinilmoitusten pariin.

Isoäitini Jennyn äiti Beata kuoli kuusi vuotta tyttärensä jälkeen. Myös hänen kuolinilmoituksensa löytyi surujen pinosta. Alhaalla olevien tekstien takia laitan vielä senkin tähän esille. Kannattaako aikaa rakkaiden parissa sittenkään haaskata mihinkään epäoleelliseen? Ja mikä on epäoleellista - onko sitä esim. politiikka? Bloginpito? Entä ryyppääminen, riehuminen, pettäminen ?

Mikä niiden merkitys on sitten kun elämänkumppani yllättäen lähteekin pois ja huomaa että aika meni jo ohi ?

beata_kangas.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vai onko "Kaikki auringon alla turhuutta" niinkuin saarnaaja sanoo? Onko missään mitään sellaista järkeä joka juuri meidän tulisi toteuttaa ?

Avainsanat: Sukututkimus, Elämänhallinta, Uskonto


Kommentit

7.3.2011 13.36  -

Joissakin sukupolvissa on pettäjiä. Häpeäisitte.

7.3.2011 18.15  Juhani

Mielenkiintoinen tieto. Otan vastaan kaikki dokumentit joita sinulla on. Voit lähettää enemmän tietoa sähköpostiini.

7.3.2011 22.03  Juhani

SIZZLA

7.3.2011 23.49  Juhani

Mitäs Hyvinkäälle kuuluu? Oletko viime aikoina käynyt karatessa koiran kanssa? Käyn joskus katsomassa siellä Altialla, niin jutellaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini