Kamerakännykän kertomaaKeskiviikko 7.1.2009 klo 0.04 - Juhani Eilola Käytän hätätilanteissa joskus kännykän kameraa. Tänä iltana muistin sen vaihteeksi tyhjentääkin. Realistisen optimistin (kts. www.kurikanseutu.fi )ottamat kuvat ovat niin hienoja että nämä kalpenevat niiden rinnalla. Kropsua eväsnä kuvat puolestaan ovat niin maukkaan näköisiä että nämä näyttävät niiden rinnalla täysin "mauttomilta", mutta näilläkin kuvilla on sanomansa. Ja jos ei ole, niin keksitään! . Joulupukin odotus käy lastenlapsilla pitkäksi. Lilja-Mari ja Venla istuvat nojatuolissa katse oven suuntaan: "Koska se tulee" ? . Myös Kurikan kaupungille odotetaan Joulupukkia joka tuo, tosin tässä tapauksessa kaupunginisille, parhaat lahjat. Katseet on suunnattu jo toivorikkaina Luumäen suuntaan. . ![]() . Pukki on ottanut Cristianin turvalliseen syliinsä. Ei pelota yhtään vaikka pukilla on aurinkolasit päässä. Onhan hänellä sentään tuttu ääni. Naamarin takana taitaa sittenkin olla tavallinen ihminen. . Tunnen muuten Luumäeltä TIMO -kuninkaan! Tunteekohan pukki. Aivan hyvin voi tuntea. . ![]() . Alla oleva kuva on otettu vuoden viimeisenä päivänä Tripusenmäentieltä etelän suuntaan. Aurinko oli laskemassa työmatkalla, kun huomasin harvinaisen kirkkaan taivaanrannan. Niinkuin liekkimeri olisi palanut Kauhajoen suunnassa. Edessä oli muutama tumma pilvi, kuin pahoina enteinä tulevasta, mutta tulen ja pilvien läpi kulki suurjännitelinja, joka kuljettaa virtaa läpi vaikeidenkin olosuhteiden. . Tripusenmäentieltä pohjoiseen on Kurikan kaupungintalo. Siinä suunnassa taivaanranta oli tylsän harmaa. Niin tylsän ettei kaupungintalo olisi siitä edes erottunut. Jurvan kunnantalo on värikkäämpi. Yhtäläisyyttä alla olevaan kuvaan voidaan hakea Jurvan ja Kurikan yhdistyneistä henkilökunnista, joka on uuden kaupungin suurjännitevoimavara ja joka toivon mukaan jaksaa läpi vaikeidenkin aikojen. Liekit ja pilvet voivat kuvata vaikkapa käynnissä olevia kiivaita keskusteluja, joissa kirkasta valoa varjostavat synkkämieliset pilvet. Mutta jos niitäkin katsoo tarkasti... muuttuvatko ne hitaasti kahdeksi joutseneksi, joista toinen kalastaa juuri herkkuja tulimerestä? Myönteisellä ajattelulla on voima muuttaa synkät pilvet joutseniksi. . ![]() . Taulukuva on tältä päivältä. Äiti on tehnyt alkuperäisestä kotitalosta kolmiulotteisen ns. 3D-taulun. Tämän jokaisen pitäisi nähdä läheltä. Aivan upea ! Seinissä on ihan oikea rimoitus ja koivu on puusta tehdyn aidan ulkopuolella. Taulua jaksaisi tutkia vaikka kuinka kauan. Ja kun se kaiken lisäksi on vielä osa sukumme historiaa. Nykyään taloa ei enää ole. Osa koivuista taitaa olla. . Kurikan kehittäminenkin pitäisi nähdä kolmiulotteisesti, tai kolmikantaisesti jossa hyvät suhteet henkilöstön, luottamusmiesten ja kuntalaisten kesken luovat paitsi täydellisen taideteoksen, myös tulevaisuuden josta jälkipolvet voivat olla ylpeitä. .
![]() . Oikein hienoa työpäivää kaikille ystäville ja vihamiehille, joita minulla ei pitäisi olla, mutta jonka vihamiehet tietävät paremmin. Toivottavasti jokainen voi hyvin tai lyö vasarallaan sormeen. . Lapsilla on ollut tapana sanoa: "Joka toista haukkuu sen napa paukkuu". Aikuisena kaikki ehdollistaminen saa jäädä: "Nyt kyllä virkamiehen napa paukkuu!" |
|
7.1.2009 23.39
Juhani
Vastaus Kurikkalehden tekstiviestin kirjoittajalle: |
8.1.2009 6.27
Juhani
Koska olen saanut palautetta myös rahasta niin mitä minulle oikeasti maksetaan? |
8.1.2009 16.15
Vierivät kivet
Kaiken takana on kateus. |
8.1.2009 17.06
Juhani
Kiitos. |
9.1.2009 21.45
Tätä informaatiota tarvitaan
Olipa linkin takana hyvät sivut! Kiitos. |
Olipas mukava ja varsin opettavainen pohdiskelu.
Ihan tarpeellisia asioita omaksuttavaksi.