Suosi kurikkalaista

Perjantai 3.4.2009 klo 13.28 - Juhani Eilola


Kurikan selviytymistä vaikeiden aikojen yli auttaa osaltaan se että suosisimme paikkakuntamme tuotteita ja palveluja. Millä tavalla vain saamme selville kaikki mahdollisuutemme?


Suosi kurikkalaista myös netissä

Kurikkalainen voi suosia kurikkalaista monella eri tavalla. Ostamalla Kurikan liikkeistä perustuotteensa, käyttämällä kurikkalaisia palveluja ja myös suosimalla kurikkalaista mediaa. Jurvan Sanomia, Kurikka-lehteä ja myös Kurikanseutu -sivustoa.

26022009186.jpgOmien kotisivujen laadinnassa voi pientä sponsorikorvausta vastaan mainostaa kurikkalaisia yrityksiä. Kurikanseutu.fi -sivustolla teen sitä ilmaiseksi linkkien muodossa.

Suosin sivuston tekijänä siis kurikkalaista. Suosin sitä myös täällä blogissa. Toivon että myös Kurikanseutu.fi -sivustoa suositaan niin että se löytyisi linkkinä mahdollisimman monen yrityksen, yhteisön ja yksityisen henkilön sivulta. Ilmoittakaa myös omista palveluistanne joko antamalla sivunne osoite tai toimittamalla minulle joku sähköinen dokumentti palveluista. Laitan sen Kurikanseutu-sivustolle.

Tue oman yhdistyksesi sivun ylläpitoa

Kun kurikkalaiset yhteisöt tekevät kotisivuja, niin niille voi sisällyttää erilaisia mainospalveluja. Google-mainokset ja hakupalvelu ovat tällaisia helposti sisällytettäviä palveluja. Yritykset maksavat jonkun sentin myös sivuston ylläpitäjälle siitä että heidän sivustoilleen ohjataan asiakkaita.

Kun yhdistykset ym. laittavat näitä linkkejä sivuilleen, niin suosikaa myös niitä. Käyttäkää esim. oman kyläyhdistyksenne sivulle laitettua hakua.

Paikallinen haku 

Itse olen laatinut Kurikanseutu-sivulle myös paikallisen haun. Kurikka-haku hakee tietoa vain kurikkalaisilta tai niiltä sivuilta jotka jollakin lailla liittyvät Kurikkaan.

Jos oma yrityksesi tai oma henkilökohtainen nettisivusi ei löydy hakutoiminnolla niin ilmoita minulle, saan lisättyä puuttuvia sivuja hakukoneeseeni.

Ottakaa yhteyttä! Kysykää omien sivujen valmistamiskustannuksia, antakaa linkkinne, antakaa mainoksianne. Ja ennen kaikkea käyttäkää hyväksi kaikki kurikkalaisuus mikä Kurikanseutu-sivustolta löytyy!

Tutki myös mainoksia tästä blogista: Mainokset!

Avainsanat: Mainos


Kommentit

4.4.2009 1.12  aatu

Just äsken kirjoitin Mollilan blogiin kommeenttia mitä Kurikan pitäs tehdä, että vois käyttää sanontaa: Mitä Kurikasta ei löydy niin sitä ei tarvitakkaan.

4.4.2009 8.49  Juhani

Täytyypä käydä lukemassa, mutta on se niin että ne jotka vaativat päättäjiltä eniten, pitäisi itsekin olla Kurikan kehittäjiä ja tukea päättäjiä tällä tavalla.

4.4.2009 14.12  aatu

Juhani; Oliko teksti Kurikan kehityksen vai taantuman kannalta hyväksi. Huumoriahan se oli, toivottavasti ei koskaan tule Seinäjoen suuntaan pakkoliitosta.

4.4.2009 15.45  Juhani

Suurissa yksiköissä on omalta näkökannalta se vika että aktiivisuus omaa ympäristöä kohtaan hiipuu. Kun päätöksenteko on jo niin isoa ettei siihen mitenkään voi vaikuttaa edes oman asuinalueen osalta, niin ei ketään huvita edes mitään yrittää.

Onneksi on vielä kyläyhdistyksiä jotka jaksavat pitää aktiivisuutta yllä. Usein sitä pidetään kyläkoulun säilymisen takia. Kampinkylä ei näytä paljoa enää toimivan kun kyläkoulu vietiin. Ihan sama sitten monille vaikka kylä pysyy vain kylänä.

6.4.2009 16.50  Aatu

Juhani onko sinulla tietoa miksi kaupunki on ostamassa järjettömään hintaan raaka peltomaata Kankaasta. Tonttimaata saa paljon edullisemminkin ja samasta paikasta, ei kai aina maakaupoissa kaupunkia tarvii vetää linssiin. Onko V-P sanonut, että kultakaivoksen paikka siinä (onhan se V-P:lle)
En nyt enää oikeastaan ihmettele miksi täälä lähes joka kaupassa vastaan tulee entisiä kurikkalaisia myös nykyisiä.

6.4.2009 23.54  Juhani

Olen tietoinen että kaupunki on ostamassa maata, muusta en ole tietoinen. En hinnoista enkä mistään muustakaan.

Mutta tässä voisi olla yksi arvaus: Kaupunki taitaa omistaa jo alueelta muutenkin maata. Laajempi maanomistus mahdollistanee järkevämmän kaavoittamisen. Alue lienee otollisessa paikassa.

Ja mitä tulee kaupassa kävijöihin. Ei sitä tarvitse kenenkään hävetä eikä pelätä että käy Seinäjoella kaupoissa, mutta järkevämpää olisi käydä Kurikassa.

7.4.2009 0.24  aatu

Kaupungin maan omistukset ovat hyvä asia, tonttien hinnat pysyy kurissa, mutta täytyykö lisämaan ostoon tuhlata älyttömiä summia, ei se ainakaan pidä tontti hintoja kurissa. Maanomistajat kiristävät aina vain suurempia neliö hintoja ja kaupunki maksaa, vaikka ei olisi pakko. Seinäjoella kaupoissa käynti johtuu suurelta osilta erikois kauppojen puutteesta Kurikassa, Kauhajoella kauppojen kirjo on aikamoinen ja sielä asioidaan myös paljon. Käymme Kurikassa kaupassa noin kerran viikossa, eli niinkinpäin.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini