Rasti-Jussit

Sunnuntai 20.9.2009 - Juhani Eilola

Rasti-Kurikka ja Rasti-Jussit ovat suunnistuksen naapuriseuroja. Tänään eli 13.9.2009 Seinäjoella Atrian takapihalla juostiin suunnistuksen erikoispitkien matkojen aluemestaruuksista. Oman sarjani voitti Rasti-Kurikan Arvo Ahola.


Suunnistusharrastus

Aloitettuani suunnistuksen uudelleen vuosikymmenten tauon jälkeen, olen aika yllättynyt lajin parissa syvään kasvaneesta hyvästä hengestä ja ystävällisyydestä.

Rasti-Kurikassa on hienoa porukkaa. Tosin huippusuunnistajat ovat usein eri paikkakunnilta, joten heihin on vaikeampi tutustua.

Mutta tänään Rasti-Jussien ystävällisyydellä ei ollut mitään rajoja. Jopa juomapaikalla oikein nimien kanssa kannustettiin eteenpäin ja tarjottiin lisää juomaa. Sinne olisi mielellään jäänyt pitempäänkin huilimaan.

Eli suuret kiitokset yksinkertaisesti, mutta lämpimästi järjestetyistä kisoista. Ei  niin ole väliä vaikka ei sieltä mitalia tullutkaan, hyvä mieli on yhtä tärkeä lopputulos.

Miksi Rasti-Jussit?

Miksi otin esimerkiksi seinäjokelaisseuran?

Koska heillä hyvät kasvatustavoitteet ovat selvästi konkretisoituneet myös aikuisikään ja näistä tavoitteista on helppo antaa esimerkkejä linkkinä Rasti-Jussien nettisivuille.

Lukekaa seuraavat linkit sillä mielellä että niistä voitaisiin ottaa oppia myös moniin muihin - varsinkin joukkuelajeihin, joissa joskus vanhempien ja jopa valmentajien huudot kenttien reunoilta ovat  asiattomia. Tiedän sen ainakin jalkapallon osalta.

Arvoja voi etsiä hyvinkin Rasti-Jussien tapaan:

http://www.rastijussit.fi/file_download/47

http://www.rastijussit.fi/file_download/35

Huippusuunnistusta

Rasti-Jusseilla ja Rasti-Kurikalla on selkeä ero suhteessa huippusuunnistukseen. Se ei kuitenkaan merkitse kasvatuksellisesti mitään silloin kun jokaista lasta, nuorta ja vanhusta (kuten minä) arvostetaan sillä tasolla missä he suunnistavat. Mm. Jukolan viestin suuret Rasti-Kurikan joukkuemäärät ovat hyvä osoitus tästä.

SM-suunnistukset Sastamalassa

Jatkan tätä tekstiä hiukan Ellivuoren hotellihuoneesta 18.9.

Huomenna käydään veteraanisarjojen SM-kisat tässä vieressä. Aamulla klo 9 osallistun itse karsintoihin ja 99,9 % varmuudella jatkan siitä noin klo 13 B-finaaliin. Vain 51 parasta jatkaa A-finaaliin ja olen osallistujien tilastoissa vasta 116. Eli oletettavin sija on B-finaalin 65. Jokaisella muulla mukana olevalla Rasti-Kurikan suunnistajalla lienee mahdollisuus onnistuessan mitalaille saakka. niin myös omassa sarjassani Arvo Aholalla.

Istuskelin äsken hotellin aulassa ja se sama hieno henki jota tämän lajin parissa on kokenut, jatkuu täällä vaikka ollaankin huipputason kisoissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suunnistus

Jurvassa, hyvässä turvassa

Lauantai 19.9.2009 - Juhani Eilola

Juuri tätä kirjoittaessani tuli Porista uutinen:
Onnettomuudessa menehtyi kyydissä olleet 15- ja 17-vuotiaat porilaismiehet ja 20-vuotias niinisalolaismies. Heidät todettiin kuolleiksi onnettomuuspaikalla.


Loukkaantuminen tieliikenteessä

Vuoden 2008 tieliikennetilaston mukaan EP:n 26 kunnan alueella suhteellisesti eniten henkilövahinkoja sattui Ylistarossa, Seinäjoella, Ilmajoella ja Kurikassa. Vähiten taas Ylihärmässä, Karijoella, Soinissa ja Jurvassa. Kurikka oli siis suhteellisen tilaston neljäs ja Jurva neljänneksi viimeinen. Siihen väliin mahtui 18 kuntaa.

Jurvassa, hyvässä turvassa

Tilastossa pistää hiukan silmään Ylistaron kärkisija, sillä sen keskustaajamassa on aivan erityisesti kiertoliittymän ja katukivihidasteiden avulla pyritty lisäämään liikenneturvallisuutta. Toisaalta tilastossa ovat mukana myös muualla kunnan alueella tapahtuneet onnettomuudet. Monta onnettomuutta on nähty kuitenkin "turvallisillakin" kaduilla. 

Tilastoon vaikuttavat rakentamisen lisäksi liikennemäärät, liikennekulttuuri, alkoholismi ja kaikenlainen puuhastelu ajon aikana. On myös arveltu että erilaiset mediapalvelut ja pelit voivat vääristää erityisesti nuorten liikennekäyttäytymisessä fiktion ja todellisuuden rajaa.

Oli syynä mikä tahansa, niin kokonaisuutena näyttää siltä että Jurvassa tiellä liikkuminen on turvallisempaa kuin Kurikassa. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä että turvallisuuden taso kaipaa korjausta eniten itäisen Kurikan alueella. Nyt pitäisi kaivaa esille onnettomuuskohteiden tilasto - ei vain maantieteellinen vaan myös kohderyhmä koskeva - ja miettiä ne turvallisuustekijät jotka pienentävät tilastoja eniten. Onko se liikenneväline, liikennöitävä väylä, asennevamma vai fiktiossa eläminen.

Tilastot

Tilastot ovat joidenkin mukaan emävalheita. Toisaalta siinä tapauksessa valtio satsaisi aika paljon emävalheisiin. Joko valtion on syytä leikata tilastoinnin osalta kuluja tai sitten tilastoja kannattaa edes tutkia ja ottaa niistä oppia.

Lähes 100 vuosittaista henkilövahinkoa aiheuttaa useille ihmisille elinikäisiä vammoja ja jopa jatkuvaa hoidon tarvetta. Liikenneturvallisuuden parantaminen on siis asia joka kannattaa ottaa niin vakavasti että se mainitaan myös kaupungin strategiassa.


Vai kaipaammeko näitä uutisia myös Kurikasta?

Iltalehden uutiset

 


1 kommentti . Avainsanat: Kurikka

Viikon idea: Vihreitä säästöjä strategiaan

Keskiviikko 9.9.2009 klo 6.54 - Juhani Eilola

Tämä yksinajattelu sisältää pieniä ajatuksenpoikasia ja visioita mahdollisesti sisällytettäväksi vaikkapa kaupungin strategiaan tai muihin toimintaympäristön tavoitteisiin.


Kurikan kaupungin ympäristöarvoja

Vihreä toimisto

Kurikan kaupunki liittyy Green Office ympäristöpalveluun, hankkii Green Office -merkin käyttöoikeuden kaupungintalolle ja pyrkii ympäristöarvojen toteuttamiseen myös kaikessa muussa toimistokulttuurissaan kaupungintalolta saatujen kokemusten perusteella.

(Green Office -vuosimaksu on 2000 €, mutta toiminnan aiheuttamat säästöt jopa monikymmenkertaisia ja merkin arvo kaupungille ympäristöystävällisen kunnan imagon kannalta melko suuri. Kauniainen kuuluu Green Officeen ja sen kaltaisesti pyritään toimimaan monessa muussakin kunnassa. Lisäksi virallisuus pyrkimyksissä motivoi henkilöstöä enemmän ympäristösäästöihin kuin pelkkä suositus esim. käyttää vähemmän paperia. Tutustu säästöesimerkkeihin tästä.)

Energiansäästöohjelma

Kurikan kaupunki laatii muistilistan työntekijöitä ja kuntalaisia varten energiansäästökohteista joissa sähkön- ja lämmönkulutusta voidaan pienentää huolellisuudella.

Kaupunki ottaa käyttöön elinkaariajattelun uusien suunnitelmien yhteydessä ja tekee valintoja myös energiankulutuksen perusteella, jolloin hankintahinta ei ole ainoa kriteeri hankinnalle.

(Esimerkkejä säästökohteista energiankulutuksen kannalta voivat olla esim. katu- ja liikuntapaikkavalaistus, jätevesipumppaamot vastaan viettoviemärit, aurinkopaneelien käyttömahdollisuudet jne. Joillakin alueilla jo nyt erilaisia pumppuasemia pyritään korvaamaan muilla vaihtoehdoilla. Kansainvälisten tutkimusten mukaan 3 kW:n pumpun hankintahinta muodostaa vain 5% sen elinkaaren aikana syntyvistä kustannuksista energiakustannusten ollessa 84%)

Nimikkopuistot

Kurikan kaupunki antaa mahdollisuuden yksityisten tontinomistajien sekä kaupunginosa- ja muiden yhdistysten ylläpitämiin nimikkopuistoihin. Omaa puistoa tai sen osaa voi tiedustella kaupungin tekniseltä osastolta. Nimikkopuiston ylläpito tapahtuu yhteistyössä kaupungin puutarhurin kanssa, niin että vain kaupungin oma asiantuntija voi antaa luvan puistossa tapahtuviin toimenpiteisiin.

Nimikkopuistojen ylläpidossa on huomioitava että puistot ovat asuinalueisiin ja tontteihin tiiviisti liittyessäänkin yleisiä alueita.

Kaupunki rakentaa automaattisesti leikkikenttiä, pallokenttiä ja puistoja niitä varten kaavoitetulle alueelle. Kaavoituksessa alueet varataan edelleen, mutta rakentamistarpeesta kuullaan tulevaisuudessa enemmän kaupunginosayhdistyksiä, jotka ottavat myös vastuuta puiston kunnosta. Asukkaat huolehtivat siitä että heidän toimestaan laitteita ja rakenteita käytetään asianmukaisesti sekä saavat oikeuden omanlaisensa puistokulttuurin luomiseen.

(Eritasoisista nimikkopuistoista tai osallistumisesta puistojen ylläpitoon ja ohjelmatarjontaan, on ympäri Suomea. Tässä esimerkki Jyväskylästä)


Vihreä brändi

Vihreisiin arvoihin kytketään myös kaupunkialueen suunnittelu, joka perinteisesti Kurikassa on jo kauan edustanutkin sitä. Kurikan ja Jurvan alueella on myös paljon matkailu- ja palveluyrityksiä ja jopa tuotantolaitoksia, jotka voivat markkinoinnissaan liittyä Kurikan kaupungin viitoittamaan vihreään brändiin. Vihreiden arvojen polttopiste rakennetaan Nikkarikeskukseen, joka pyrkii löytämään vihreyttä myös varsinaisesta toimialueestaan.

(Nikkarikeskus on vahvasti mukana Suomen metsissä ja rahoittajistakin löytyy mm. Suomen metsässäätiö)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ideat, Kunnallispolitiikka

Maratonin pituus 5 km

Sunnuntai 6.9.2009 klo 17.17 - Juhani Eilola, Kuvat: Timo Eilola

Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa.... Paavali


Vaasan Maraton 5.9.2009

Osallistuin ensimmäistä kertaa kokonaiselle maratonille eilen. Olin asettanut itselleni tavoiteajan 4.13 (6 min/km) joka alittui ajalla 4.10.38. Vielä jäi yli kaksi minuuttia aikaakin.

Alla olevat kuvat ovat toiselta kierrokselta, jossa jono oli jo venynyt varmaan 10 km:n mittaiseksi. Ensimmäisellä kierroksella oli paljon keskustelukavereita, mutta melkein kaikki lopettivat puolimaratoniin, niinpä juoksin ja keskustelin 22-32 kilometrit 60-vuotiaan naismaratoonarin kanssa. Hän oli aikoinaan juossut ennätyksekseen 3.15. Juoksuharrastus näyttää tekevän ihmeitä ihmisen vanhenemiselle - 60-vuotias oli pikkupoikana hirveän vanha.

vaasa-maraton_2009_004.jpg


Tässä vaiheessa vielä hymy oli herkässä ja leikkimieli huipussaan. Yritin rajulla nykäyksellä välttää valokuvan ottamisen. Pieni pikaspurtti kesken tylsän askelluksen virkisti sekä mieltä että jalkoja.

vaasa-maraton_2009_005.jpg


Minua oli etukäteen valistettu viimeisestä viidestä kilometristä jolloin Maraton vasta alkaa. Liekö valistuksella ollut joku psykologinen merkitys sillä täsmälleen 37 km:n paalulla vasen jalka veti kunnon krampit. Itse asiassa raahasin vasenta jalkaa 2 km suorana jatkuvien kramppien takia kunnes 39 km:n kohdalla kramppasi toinenkin jalka ;-)

Koska velipoika oli sanonut että pitää sitä nyt 10 km kärsiä, niin ajattelin että siihen nähden viimeinen 3 km on vähän, joten ohittelin sisulla ja krampaten varmaan kymmenkunta muuta "kramppaajaa" joten tuo on näköjään yleisempikin ilmiö. Itse asiassa aika hauska ja naurettavakin tilanne kun kukaan ei pääse oikein mihinkään ;-)

vaasa-maraton_2009_007.jpg


Alla on oman sarjani tulokset. En ollut siis viimeinen. Kurikkalaisista oli mukana myös Tommi Poskiparta jonka aika lienee itselläni ikuisesti tavoittamattomissa jos nyt yleensä - jotakin toista lainatakseni - "näin tuttua ihmistä maratonilla enää viitsii kiusata". Tietysti nyt on olemassa pohja-aika jota voi parantaa!

 1. Tapio Talvitie         ABB                       2.51.26
 2. Ahti Honkola          Soinin Sisu              2.56.34 
 3. Tommi Poskiparta    YIT Runners            3.28.56 
 4. Esa Nuottivaara      Häjyt                     3.33.17
 5. Vesa Juutinen        Tampereen Juoksijat 3.33.59
 6. Jaakko Niemi-Aro    KaKa maraton          3.38.55
 7. Rolf Thors             Bertby                    3.48.47
 8. Raimo Mäkinen       APK- maratoonarit     3.59.13
 9. Tapio Peltola         Paulig Us/Vaasa        4.08.36
10. Juhani Eilola          Rasti-Kurikka           4.10.38
11. Jorma Tiiri             VSVU                     4.14.12
12. Markku Pihlajaniemi Häjyt                     4.50.48
13. Lasse Savola                                     5.54.13
Keskeytys   2
  - 101.           Seppo Koivisto-Rajala
  -  30.            Sauli Harjamäki          SU
  


Miehet yleinen 1/2-maraton:

 2. Jouni Siltakorpi                              1.16.58      
40. Eero Markkila           Rasti-Kurikka    1.44.37    
47. Jaakko Yli-Rahnasto  Kurikan Ryhti    1.45.23 

Miehet 50 - 1/2-maraton:

 9. Hannu Perkiö            Kurikan Ryhti    1.36.41
21.Ilmari Markkila           Kurikan Ryhti    1.44.52

2 kommenttia . Avainsanat: Urheilu