Vanhat kujeet, uusi toivo

Torstai 31.12.2009 klo 23.58 - Juhani Eilola

dsci0051.jpg

Olen liian vanha tällaiseen, mutta vuodet tulevat ja vuodet menevät. Nuoremmaksikaan emme tule. Onneksi ikä tekee päivä päivältä viisaammaksi ;-)

Kiitos kaikille jotka jaksoivat minua vuonna 2009. Erityiskiitos kaikille niille jotka jaksavat vielä vuonna 2010.



Vuoden 2010 näkymiä

Valoin tinasta Kurikan talousnäkymät vuodeksi 2010. Pystyssä seisovalla tinaklöntillä oli lumilauta alla. Mäkeä siis tullaan kovaa vauhtia alas.

Varjokuvassa lumilauta näkyi kuitenkin ompelukoneen jalkana, jolla neulotaan uutta vahvistavaa saumaa liitosta tukemaan. Saamme pian pukeutua uuteen asuun.

Onneksi mäet pohjanmaalla ovat pieniä ja ne loppuvat lyhyeen. Meillä on huolia, mutta meillä on myös toivoa!

Onnea kaikille kurikkalaisille ja jurvalaisille vuodeksi 2010! Kaiken taitomme lisäksi tarvitsemme myös ripauksen hyvää onnea!

2 kommenttia . Avainsanat: Yleinen

Uuden vuoden lupauksia

Keskiviikko 30.12.2009 klo 22.35 - Juhani Eilola

Ruumiin terveys on minulle kalliimpaa kuin kulta,
mielen tasapaino koralleja arvokkaampaa...

Älä uppoudu murehtimaan asioita,
älä ehtimiseen mieti syntejäsi.
Iloinen sydän pitää ihmisen hengissä,
valoisa mieli lisää elinpäiviä.
Muista iloita, innosta itseäsi
ja pidä murheet loitolla.
Kateus ja murhe vähentävän elinpäiviä...
Jeesus Sirakin kirja 30:15, 21-24


Älä vanno, vaan olkoon puheesi on on tai ei ei

Siinä sitä onkin uuden vuoden lupauksille pohjaa!

Omasta terveydestä huolehtiminen on kullan arvoista myös yhteiskunnalle joka pyrkii tulemaan mahdollisimman pienillä menoilla toimeen.

img_3382.jpg

Kuva Sastamalasta keskimatkan SM-kisoista. Maalileimausta tekemässä B-finaalin 8. sijan ottanut kilpakumppanini Jari Mahlamäki Teuvan Rivakasta.


Mielen tasapaino, valoisa mieli ja toisen onnesta iloitseminen ovat myös ystäville ja perheelle arvokkaita.

img_3398.jpg

Tässä Kurikan keskustasta otetusssa kuvassa toinen voi nähdä pelkkää synkkyyttä ja toinen kauneutta ja Joulun odotusta. Se on paljon kiinni myös mielen valoisuudesta.


Raamattu ei oikein suosittele lupausten antamista vaan sitä että edes yritetään, joten en minäkään anna lupauksia, mutta muutoksia voisi yrittää tehdä:

- alan pitää paremmin päiväkirjaa, oleellisimmista asioista voisi pitää nettipäiväkirjaa blogin yhteydessä

- yritän vähentää juoksemista sinne sun tänne ja juosta vain juoksuharrastuksen vuoksi.

- yritän muistaa Sirakin sanat ja pitää yllä mielen tasapainoa ja iloa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yleinen

Taantuman peto Kurikassa?

Sunnuntai 27.12.2009 - Juhani Eilola

Taantuman peto Kurikkaan johtavalla tiellä:

"Kuljettuani kappaleen matkaa, minä näin pölypilven nousevan lähes taivaaseen asti. Aloin ajatella itsekseni: Kukaties karjalauma on tulossa ja nostaa pölyä ilmaan...

Silloin aurinko kirkastui hetkiseksi ja niin minä näin suunnattoman suuren pedon, kuin merihirviön, ja sen suusta purskui tulisia heinäsirkkoja. Pituutta sillä oli noin sata jalkaa ja sen pää oli kuin saviruukku.

Peto kulki sellaisella ryskeellä että se olisi voinut kaupungin hävittää."

Herman paimen luku 22



img_3423.jpgJännitystarina jatkuu. Miten käy Kurikalle? Tuhoaako peto kaupungin? Vai pitääkö tehdä niinkuin Hermes, kulkea vain rohkeasti kohti petoa? Onko peto niin paha miltä se näyttää?



Loppuhuipentuma, voitto pedosta

"Lähdin kulkemaan petoa kohti...

Kun sitten tulin sen lähelle, tuo niin suunnaton hirviö kävi maahan pitkäkseen: kielen se vain pisti ulos suustaan, mutta muuten se ei liikahtanutkaan ennen kuin olin päässyt sen ohitse....

Kun sitten olin sivuuttanut pedon ja edennyt kolmisenkymmentä jalkaa, niin kas, vastaani tulikin neito, kaunistettuna kuin morsian joka lähtee kammiostansa, kokonaan valkoisissa vaatteissa, valkoiset jalkineet jalassa, hunnutettuna otsaan saakka ja hänen päähineenänsä oli mitra."

Hermaan paimen luvut 22-23


Odotammeko tumput suorana ihmettä?

Joku kysyi pilkallisesti että pitääkö odottaa Kurikan kohdalla vain tumput suorina ihmettä? Ihmeen odottaminen ei ole pahasta, mutta pitää silti tehdä oikeita päätöksiä ja kulkea itse eteenpäin sekä luottaa tulevaisuuteen. Petoja on ennenkin tullut ja mennyt.

Jos pysähdymme, käännymme takaisin ja puramme kaiken rakennetun, niin peto ei meitä väistä emmekä saavuta sen perässä tulevaa aikaa. Voimme jättää tien varteen ylimääräistä painolastia ja ylileveää kuljetusta, mutta kuitenkin kulkemalla eteenpäin.

Ohitetaan peto hiljaa ja asiallisesti olemalla samalla puolella eikä pitämällä kovaa mökää ja olemalla eri mieltä joka askeleesta. Se vain tekee pedon levottomaksi. Otetaan heikoimmat selkään ja annetaan tehokkaiden juosta. Nautitaan siitä että olemme rakentaneet näin leveän ja valoisan tien kulkea!


Mikä on Hermaan Paimen ?

Hermaan paimenta ei ole netissä kai suomeksi mutta englanninkielinen käännös löytyy osoitteesta: www.earlychristianwritings.com

Tarkempia tietoja Hermaasta löytyy Wikipediasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Hermaan_Paimen

3 kommenttia . Avainsanat: Kurikan kaupunki

Krusifiksin juurella

Perjantai 25.12.2009 - Juhani Eilola

"Mitä minä olen sinulle tehnyt, koska lyöt minua jo kolmannen kerran? Enkö minä ole sinun aasintammasi, jolla olet ratsastanut kaiken aikaa tähän päivään asti? Onko minun ollut tapana tehdä sinulle näin?"

Bileamin aasi (4.Moos.22:20-34)


Nettitutkimusten köyhä sato

Olen tänään selaillut kristillisiä sivustoja ja keskustelupalstoja, kuunnellut puheita ja katsellut videoita. Nykykristillisyyden tilasta ei niiden kautta synny oikein hyvää kuvaa. Keskustelu on samantyyppistä nokittelua kuin politiikassakin. Ollaan siirrytty kauas nuoruuteni ajoista. Oli se sentään kultaista aikaa... silloin vielä kun minä olin nuori !!!

Jumalan miehiä ja naisia

Kukaan ei ole täydellinen - eikä tarvitsekaan, mutta hengellinen vilpillisyys yllättää. Oman edun, rahan ja kunnian tavoittelijoita on pilvin pimein. Aasikin sen näkee.

Ei ole enää montaakaan jolle tärkeintä on rehellisyyteen perustava Jumalan Sanan opetus. Seuraavan otsikon alla pieniä muistoja edesmenneestä Jumalan ihmisestä Denis Clarkista, joka itse ymmärsi olevansa vain ihminen. Kaikilla oli erehdyksensä ja puutteensa, mutta ei sellaista vilpillisyyden tasoa joka nyt putkahtelee koko ajan esiin.

Toivon että lukija käy ennen seuraaviin otsikkoihin siirtymistä lukemassa Seppo Juntusen tekstin ymmärtääkseen paremmin esim. narsismin ja kunnian tavoittelun ongelmaa kristillisessä julistuksessa.

Seppo Juntunen: Joulukuun 2009 kuukausikirje

Esimerkkinä Denis Clark

Olin mukana Denis Clarkin tilaisuuksissa 1976 Jyväskylä-aktion aikana. Siionin temppeliin sijoittuvat myös hengellisesti merkittävimmät kokemukseni. Siellä opin että Jumala oikeasti on olemassa enkä pysty sitä kieltämään vaikka kuinka haluaisin. Tuon jälkeen on ollut mahdotonta muuttua uskottomaksi.

Denis Clark kasvoi Etelä-Afrikassa ja lähti lähetystyöhön Eurooppaan. Hän suuntasi siis päinvastaiseen suuntaan kuin eurooppalaiset lähetit. Kirjoittaisin hänestä enemmän, mutta se on turhaa koska netistä löytyy hänen muistolleen kirjoitettu suomenkielinen teksti.

Philip L. Powell: Denis Clarkin muistoa kunnioittaen

Hän ymmärsi todella miksi hän saarnasi. Kun kokousjärjestäjä oli laittanut mainokseen hänen isokokoisen kuvansa, niin hän nuhteli järjestäjiä ja sanoi: "Kuka on antanut luvan laittaa pahimman vastustajani kuvan kokousmainoksiin?"  (Lähde: Pauli Rahkonen)

Tässä on osittain vastaus myös tämän päivän pieleen menneeseen kristillisyyteen. Saarnamiehet eivät tiedä kuka on heidän pahin vastustajansa !!! Myös meidän on hiukan helpompi antaa heille anteeksi, koska me "aaseinakin" ymmärrämme miten hirmuinen voima heidän julistuksensa tiellä seisoo.

Ja ettei lukija jäisi osattomaksi, tässä toista sataa tuntia hänen puheitaan:

Denis Clarkin puheita 


Joululahjaksi musiikkia

Sain joululahjaksi rokkipappi Tarvo Laakson musiikkikoosteen. Siellä on yksi mielikappaleistani. Sitä ei löydy netistä musiikkiversiona, joten tässä kertosäkeen sanat:

Me uskomme täytettyyn työhön
me uskomme Kristuksen voittoon
me emme jää pimeään yöhön
me uskomme huomisen koittoon
sillä Jumalan Henki on
keskuudessamme
sydämissämme

Suosittelen Tarvon musiikkia, koska sen sanomasta löytää aasikin kristillisen opetuksen ytimen ja se antaa muutenkin ajateltavaa erilaisiin elämäntilanteisiin. Toivottavasti Tarvo tulee itse kertomaan lisää esim. siitä mistä tätä musiikkia saa.

Jumala voi puhua hiljaisessa tuulenhyminässä tai väkevässä tuulispäässä. Nyt kuunnellaan tuulispäätä. Kerrankin saa laittaa kajarit täysille ja antautua sanoman vietäväksi.

Me voimme muuttua oikeasti ja...
...aloittaa alusta Krusifiksin juurella! (Youtube)


Isän Jumalan rakkaus, Pyhän Hengen osallisuus ja Jeesuksen Kristuksen armo olkoon sinun kanssasi!

4 kommenttia . Avainsanat: Uskonto

SUORA: Kurikan kaupunginvaltuusto 14.12. klo 18

Maanantai 14.12.2009 klo 16.28 - Juhani Eilola

Kaupunginvaltuuston kokous alkaa noin puolentoista tunnin kuluttua. Istun aitiopaikalla, laitteistoja viritetään ja valtuustosalin isoa ovea avataan. "Isossa pajassa" työ on alkamassa.

Pääset seuraamaan kommenteista tapahtumia klikkaamalla tämän blogijutun otsikkoa.

Voit tietysti interaktiivisuuden nimissä myös itse antaa väliin kommentteja ja kysymyksiä. Ketään ei kuitenkaan nyt herjata sillä tämä loppuu pian lyhyeen sen takia.

Valtuuston esityslistan näet tästä.

img_3488.jpg

17.50 ainakin Kirsti vielä hymyilee!

216 kommenttia . Avainsanat: Suora lähetys

Yriryssaneerausta

Sunnuntai 13.12.2009 klo 11.28 - Hermes, Pampaliini ja Weikko

Teksti on ideoitu nuorten kanssa jo vuonna 1993 Korvenkylän Käpy-ATK -kerhossa ja löytyi vahingossa pöytälaatikon pohjalta. Tässä teksti nykypäivään päivitettynä.


17.12.1993 Hinku & Yskä, Bryssel

EU-komissio kokoontui torstaina 16.12. täällä Brysselissä. Kokouksen puheenjohtaja Jackye Deloort vaati suomalaisten yritysten sekä maatalouden alasajoa.

Suomessa vaatimukseen on suhtauduttu myönteisesti. Kaikki Suomen presidenttiehdokkaat kannattavat tämän uuden käänteen johdosta Suomen välitöntä (ensi viikolla) liittymistä Euroopan Unionin jäseneksi.

Vaasan läänissä tehdyn gallupin mukaan, johon osallistui 50 lasta ja lapsenmielistä, 98% hyväksyy yritysten alasajon sillä ehdolla, että kaikki yritykset saneerataan ATK-alalle. Hinku & Yskän tekemän tutkimuksen mukaan se on maailmalla nopeimmin kasvava teollisuudenala.

Neuvottelut yrityssaneerauksesta

Viime yönä käytiin tiiviitä neuvotteluja ulkoministeri Heikki Haaviston johdolla.

Neuvotteluissa väläyteltiin mm. seuraavia mahdollisuuksia:

- Koiviston ja Koskenkorvan korpputehtaat siirtyvät tuotannossaan ATK-alalle. Korppujen kosteudenkestävyyttä ja kopiointisuojat lisätään. Tämän prosessin johdosta käytetyt korput voidaan syödä, joka sinänsä on ATK-alalla ennenkuulumatonta. Samaa menetelmää on kokeiltu vasta vaatetusalalla.

- IBM:n Suomen osasto ryhtyy suunnittelemaan suurempia levykeasemia niin että korpun lisäksi asemaan sopivat myös Vaasan isot näkkileivät. Myös CD-asemien kokoa kasvatetaan niin että sinne mahtuvat myös reikäleivät ja muut leipomoalan tuotteet.

- Suomen lääkäriliitto ryhtyy kehittämään rokotetta tietokoneviruksia vastaan. Tämän johdosta koneisiin joudutaan asentamaan erillinen pehmiö ruiskeiden antamiseksi. Pehmiötuotannosta vastaa jalasjärveläinen Lennol Oy, joka luopunee muusta tyynytuotannostaan.

- Maanviljelijät puolestaan ovat vaatineet mikrojen varustamista mm. erillisellä perälevyllä sekä kiintolevyjen varustamista nelivedolla.

img_3374.jpg

Salaojakoneita kavennetaan uudella direktiivillä koska putkistot korvataan n. 50 kertaa kapeammalla valokuidulla.


 - Kauneussalongit velvoitetaan järjestämään vuosittain Pariisissa suomalaisen ATK-tuotannon kauneuskatselmus. Katselmuksessa kruunataan Miss Amiga ja Mr PC. Valinnassa kiinnitetään erityistä huomiota koneen ryhtiin, perälevyyn sekä tekoälyyn. 

- Kurikkalaisella Ropposen koiratarhalla aletaan jalostaa pitkähäntäisiä hiiriä, joihin paikallisen elektroniikka- ja kodinkoneyrityksen Vierimaa Oy:n huollossa asennetaan adapterit.

Jos nämä kokeilut tuottavat positiivisen tuloksen, aletaan myös muut vielä toiminnassa olevat alat valjastaa ATK-teollisuuden käyttöön. Käyttämättömiä voimavaroja on vielä mm. sähkölaitoksilla ja yritysten varavoimaloilla.

1 kommentti . Avainsanat: Hauskat

Mihin menet Kurikka ?

Lauantai 12.12.2009 klo 22.54 - Juhani Eilola, Kuvat: Juhani Eilola

"Tämän teoksen omistaa tekijä kaikille niille, jotka yhtä pelottomasti ja menestyksellisesti ja yhtä voimakkain teoin ja toimin tahtovat ryhtyä rakentamaan uutta ja parempaa Suomea kuin he ovat puolustaneet entistä ja nykyistä, monien virheiden ja heikkouksien rasittamaa."

M.Lausa: Mihin menet Suomen kansa? (1942) 


Vieraan viljan kaiho?

Hyllyssäni on tuo em. kirja. Ex Libris kertoo että sen on omistanut varatuomari ja kanslianeuvos P.P.Piispanen. On mielenkiintoista katsella hänen tekemiään alleviivauksia ja yrittää ymmärtää mikä 1942 oli tärkeintä.

Sivulla 15 on alleviivattu: "Eino Leinoa lainatakseni on vieraan viljan kaiho meillä aina ollut erittäin silmiinpistävä ja suuri. Vieraat esikuvat, täysin vieraat laitokset on sellaisinaan siirretty meille."

img_3465.jpg

Ei ole hyvä hakea aina kaikkea sellaisenaan ulkopuolelta, vaan oppia ja kasvaa siirtämällä luomiskykyä meille itsellemme. Se antaa kurikkalaisille luomisen iloa, elinvoimaa ja itseluottamusta jotka konkretisoituvat uutena yrittämisenä.


Kolme kulmakiveä

Puolet kirjasta esittelee virheitä ja toinen puoli uuden rakentelua esitettyjen virheiden pohjalta. Sitä varten perustaksi asetetaan kolme kulmakiveä: Henki, rakennusaine ja toimintatapa.

img_3430.jpg

Kolme leijonaa osoittaa Suomen armeijan hierarkiassa korkeinta yksityistä arvovaltaa. Kolme pientä possua osoittavat yhteisöllistä voimaa joka uhmaa jopa isoa pahaa sutta ja sen pyrkimyksiä.


 

1. Henki joka johtaa

Tässä on kyse Kurikan kohdalla kunnallisesta ajattelutavasta. Mielen tahdosta tehdä asioita Kurikan eduksi. Jos meillä on todellinen tahto toimia Kurikan eduksi, niin se johtaa Kurikasta ostamiseen, hyvän puhumiseen Kurikasta - kaikkeen sellaiseen joka edesauttaa kurikkalaisten ihmisten hyvinvointia ja viihtyvyyttä.

2. Rakennusaine josta ja jonka suojaksi rakennamme

Kurikkalaisilla on paitsi oma henkilökohtainen omaisuus, myös ns. kansallisomaisuus. Kurikan talous on niistä vain yksi. Sitä ovat myös täällä olevat ihmiset, viisaus, yhteisöllisyys ja yhdessä rakentamamme palvelut.

img_3426.jpg

Kuvassa on metsäkonesimulaattori jolla voi kokeilla kansalaisomaisuutemme parturointia. Metsä on perusomaisuutta jonka ympärille on kasvanut toisenlaista omaisuutta. Tietoa, taitoa, matkailua, teollisuutta. Olisiko vähän siistiä jos vaalien aikana olisi käytettävissä myös valtuustosimulaattori ?

Minkä suojaksi me rakennamme? Matkailijoiden suojaksi, ohikulkijoiden suojaksi tai vaasalaisten suojaksi? Eikö meidän tulisi rakentaa kurikkalaisten suojaksi? Ohikulkijoille rakennetaan jos se on kurikkalaisten etu tai moraalinen vaade. Useinmiten muillekin rakentaminen johtaa kyllä kuntalaisten etuun, mutta on kuitenkin punnitava tarkoin mihin käytämme kansalaisomaisuutemme.

img_3421.jpg

Rakennammeko omiemme suojaksi? Vai rakennammeko jotain mitä omamme eivät tarvitse? Tyhjää tai tyhjänpäiväistä? Rakennammeko omin voimin, omalla kansalaisomaisuudellamme, asukkaidemme työpaikkojen takaamiseksi?

3. Tapa jota käyttäen rakennamme

Suurin osa kunnallisesta työstä on sosiaalista työtä ja se pitää ottaa huomioon kaikessa muussakin työssä. Kaikkien kurikkalaisten on saatava leipänsä. Mieluiten niin että täältä löytyy työ jokaiselle.

Mitään muuta rakentamista ei tarvita kuin sellaista joka johtaa siihen, että meillä kaikilla on täällä hyvä asua henkisesti ja fyysisesti. Siihen pitää keskittyä, ei siihen että meillä olisi sosiaalisuuden kustannuksella mitä tahansa meille tarpeetonta.

img_3440.jpg

Näistä pikkupossuista pidetään hyvää huolta. Mitä muuta possu kaipaa? Onko jotain todella suurta joka saa sen vielä onnellisemmaksi?

1 kommentti . Avainsanat: Kurikka

Kaupunginvaltuusto 14.12.2009

Keskiviikko 9.12.2009 klo 22.05 - Juhani Eilola

Selitin joskus Matti Ollilan blogissa valtuuston kokousta suorana lähetyksenä. Jos olen terve, saan valtuustosalista itselleni paikan ja kannettavan koneen toimimaan netissä niin kokeillaan uudelleen tässä blogissa maanantaina 14.12. klo 18.00 alkaen.

Yritän selittää tapahtumia, voitte esittää väliin kommentteja tai kysymyksiä ja yritän pysyä jollain lailla vaudissa mukana. Testataan miten se tällä kertaa sujuu.

Tervetuloa mukaan mahdolliseen kokouksen seurantaan.

09122009021.jpg

Valtuustosali huusi tyhjyyttä tänään noin klo 16.00. Ei ainuttakaan valtuutettua paikalla. Eikä siinä ole mitään väärää, sillä kokous on vasta maanantaina.

6 kommenttia . Avainsanat: Kurikka

Kehittyvä Kurikka - eheä kaupunki

Tiistai 8.12.2009 klo 21.39 - Juhani Eilola

Kun intoa kerran vielä riittää niin pysytään vieläkin hetkisen kehittyvässä Kurikassa. Ainakin tämän kolmannen blogitekstin verran. Vaikka mielessä pyörii kyllä jo neljäskin.


Eheä kokonaisuus

Piirsin pienen kaaviokuvan kuvaamaan Coveyn mallin mukaista Kurikkaa. Vaikka tästä tekstistä ei sisäistäisi sanaakaan, niin kannattaa edes katsella tuota kuvaa ja mietiskellä.

eheys.gif

Puuttuuko hallinnon ja henkilökunnan tai kaupungin ja asukkaiden välistä joku noista neljästä tasapainotekijästä? Onko käytössä ohjausta ilman viisautta tai onko voimankäyttöä ilman turvallisuutta.
Yhdistelmiä on paljon mietittäväksi.

Jos itse kukin mietimme noiden neljän tekijän tasapainoa, niin hakemattakin tulee mieleen paljon erilaisia hankkeita ja palveluja joissa tasapainon löytäminen olisi tärkeää.

2 kommenttia . Avainsanat: Kurikka

Kehittyvä Kurikka - proaktiivisuus

Maanantai 7.12.2009 klo 20.02 - Juhani Eilola

Eiliseen kirjoitukseeni innoituksen antoivat asuntoministeri Jan Vapaavuori ja Stephen Covey. Jatkan hiukan näistä jälkimmäisen jalanjäljissä.


Ärsyke ja reaktio

Kuten olemme julkisesta keskustelusta huomanneet, niin kurikkalainen reagoi pieneenkin ärsykkeeseen erittäin voimakkaasti. Jos toimittaja tai blogisti kirjoittaa yhdenkin poikkipuolisen sanan, sohaisee ns. ampiaispesään, niin vastaus tulee nopeammin kuin vastaaja ehtii edes miettiä sanojaan ja niiden seurauksia. Räjähdysherkkyys ja periksiantamattomuus kuuluvat pohjalaiseen mentaliteettiin.

Olen ehkä poikkeus räjähdysherkkyyden suhteen, mutta reagointinopeudessa olen ihan yhtä raadollinen kuin kuka tahansa muukin. Ärsykkeen ja reaktion väliin ei kerta kaikkiaan mahdu edes sanomalehteä eikä siinä ehdi kissaa sanoa. Ne ovat lähes elimellisesti kiinni toisissaan.

p7182051.jpg

Pelkkä kuva Kurikan urheilukentästä saattaa joillain ihmisillä edustaa välitöntä ärsyke - reaktio yhdistelmää.


Valinnan vapaus

Ihmisellä on oikeasti vapaus valita reagoiko hän ärsykkeeseen vai ei ja millä tavalla hän sen tekee. Se vain unohtuu oikeassaolemisen ja negatiivisuuden huumassa.

Kun ärsyke ja reaktio irrotetaan toisistaan vaikkapa laskemalla ensin ärsykkeen jälkeen kymmeneen, niin väliin tulee vapauden tila. Olemme vapaita valitsemaan ulosantimme niin kauan kun emme reagoi.

Proaktiivisuudella parannetaan Kurikan imagoa

Proaktiiviset ihmiset pystyvät valitsemaan reaktionsa laadun. He tuntevat vastuuta siitä miten reagoivat ja pystyvät punnitsemaan tärkeimpiä arvojaan yllykkeen ja reaktion välissä.

Jos kurikkalaisessa keskustelussa haluataan olla proaktiivisia, niin yksi arvo voisi olla se mitä keskustelumme taso tekee kaupunkimme imagolle. Reagoimalla oikein pahimpiinkin ärsykkeihin voisimme saada aikaan imagon kannalta paremmankin lopputuloksen.

Liike-elämän psykologiaan perehtynyt Stephen Covey on kirjoittanut havainnekuvaan ärsykkeen  ja reaktion väliselle alueelle neljä sanaa: minätietoisuus, vapaa tahto, omatunto ja mielikuvitus.

Mielikuvitusta arvojen rakentajana en oikein sisäistä, mutta ainakin näiden muiden avulla voimme ohjata ajatteluamme ennen reaktiota niin että lopputuloksena on hyvää imagoa rakentava esiintyminen.

Meillä on valinnan mahdollisuus markkinoida Kurikkaa oikeinkin kun hillitsemme ja harkitsemme sanojamme hetken aikaa.

1 kommentti . Avainsanat: Kurikka

Kehittyvä Kurikka - roolitus

Sunnuntai 6.12.2009 klo 20.35 - Juhani Eilola

Huoli tulevaisuudesta

Sekä Kurikan kaupungilla, lehdistössä että näissä blogeissa kannetaan huolta Kurikan taloudesta, tulevaisuuden palveluista ja kaupungin kehittämisestä.

Miksi paljosta puhumisesta ja useista hankkeista huolimatta tuntuu siltä että kaikki asiat aina kärjistyvät riitelyn ja epäluottamuksen tasolle? Se ajaa aina enemmän epäonnistumisen kuin onnistumisen asiaa.

Suunnittelu -> roolitus -> toteutus

Paikkakunnallamme on menossa suuria uudistuksia. Kaupunkia kehitetään ja uudistetaan sen asukkaita varten. Mitä useampi asukas kokee uudistamisen tarpeelliseksi, sitä suuremmat ovat onnistumisen mahdollisuudet.

Tämän kappaleen otsikko tarkoittaa sitä, että ensin tehdään suunnitelma, jossa nykykäytäntöön verrattuna erona on se, että mahdollisimman suurelle osalle kuntalaisista hankkeessa määritellään rooli tai ainakin tavoiterooli. Suomennettuna kyse on laajapohjaisesta yhteistyöstä.

dscf0048.jpg

Syksyinen Kurikka on kaunis. Tällaista kotikaupunkia on ilo kehittää jos siihen kehittämiseen tarjotaan asukkaillekin jotakin realistista roolia.


Esimerkki roolituksen merkityksestä

Asuntoministeri Jan Vapaavuori on sitä mieltä uusimmassa Kunta-lehdessä, että kunta-kylä -yhteistyö on välttämätöntä.

Ympäristöministeriö on ollut mukana kyläkaavoituksen kehittämishankkeessa, jonka tuloksista kuntalehti kirjoittaa seuraavaa:

"Tulokset osoittavat, että kylien suunnittelu on syytä kytkeä koko kunnan kehitykseen ja strategisiin tavoitteisiin. Kaavoituksessa kannattaa alusta alkaen ottaa huomioon kyläsuunnitelmat ja asukkaiden tahto kehittää omaa kylää. Kyläläisten aktiivisuus on korvaamaton voimavara myös vuorovaikutuksen lisäämiselle ja perustietojen keruulle."

Tässä esimerkissä kyläläisille annetaan tärkeä rooli kunnan kehittämisessä. On helppo arvata että uudistukset ja kehitys kulkevat sen jälkeen eteenpäin paljon suuremman yksituumaisuuden vallitessa.

Kurikkalaisten on koettava se että he ovat tärkeässä asemassa Kurikan tulevaisuutta rakennettaessa.  

dscf0050.jpg

Kaikkea kaunista ja toimivaa ei tarvitsekaan uudistaa.


Mitä Kurikassa voitaisiin roolittaa?

Kurikan kaupungin strategiassa kyliä tai kyläsuunnitelmia ei mainita sanallakaan. Siinä on yksi roolituksen kohde. Toivon että valtuusto lisää kaupungin strategiaan Kurikkaan soveltuvan muunnoksen tuosta edellä olevasta lainauksesta. Kylille voidaan kyläsuunnitelmien kautta antaa rooli osallistua kylänsä suunnitteluun ja uudistamisen toteuttamiseen.

Mutta roolitusta voidaan tehdä kaikissa hankkeissa. Oletetaan että Kurikka järjestää "Suosi kurikkalaista" -hankkeen. Kurikan kaupunki voisi toimia moottorina hankkeen roolituksessa.

Henkilöstökokouksessa kaupungin henkilöstölle voitaisiin antaa rooli tuoda esiin hankeen tavoitteita osastojen työn kautta.

Kylille voitaisiin antaa rooli tarjota ja mainostaa hankkeen aikana omia palvelujaan kylien yhteisjulkaisulla.

Keskustaajamien yritysten rooli voisi olla taajamien yhteisen palvelukartan julkaisu.

Puolueiden ja luottamusmiesten rooli olisi esim. toimia kurikkalaisen suosimisen esikuvana.

Lehdistön rooli voisi olla helpotusten ja alennusten antaminen mainonnalle hankkeen aikana.

Koulujen rooli voisi olla yhden tunnin käyttäminen oppilaiden informoimiseen paikkakunnan kehittämishankkeiden merkityksestä.

Blogistien rooli voisi olla myönteisten mielikuvien luominen.

Roolitus ei ole jäykkää suunnitelmaosion toteuttamista vaan luottamuksen osoittamista eri tahoille niin että annettuja rooleja toteutetaan syntyneen tahtotilan pohjalta. Roolitus ei ole määräämistä vaan luottamusta ja yhteistyötä.

dscf0014.jpg

Kuva on täynnä kurikkalaista osaamista.

3 kommenttia . Avainsanat: Kurikka

Mielenkiintoista tilastotietoa

Torstai 3.12.2009 klo 23.41 - Juhani Eilola

Moni miettii miten näitä blogeja mahdetaan lukea. Tässä pyydettyjä perustilastoja tästä blogista. Tilasto on melko varmasti useimmille yllätys.


Suosituimmat blogijutut 10 kärjessä:

984 Kunnollinen koirankoppi
785 Ennustus Obamasta (K18)
731 Menneet ajat
642 Juhlat Norinkylässä
594 Liisa Ollila: Työpaikan hyvinvoinnista
335 Kurikan uusi vaakuna
301 Itsenäisyyksiä
250 Osmo Kaharin vieraskirjoitus (poistettu)
244 Perusta yritys maaseudulle
242 Enkeli Tapiolan toimistossa

Mistä sivulle on tultu 10 kärjessä

6317 www.kurikanseutu.fi
3450 www.google.com
531 www.livesearch.com
297 www.mattiollila.fi
200 www.norinkyla.net
163 www.mns.com
160 www.rastikurikka.net
146 www.skepsis.fi
113 aloitussivuna
70 www.radikaali.net

Mitä tilastot kertovat?

Mielestäni tilasto kertoo, että kaikkien kurikkalaisten kannattaa toimittaa oma linkkinsä www.kurikanseutu.fi -sivustolle. Aika todennäköisesti samalta sivulta on melko suuri liikenne muillekin kurikkalaisille sivuille.

Tilasto kertoo myös sen että oman sivuston koodi kannattaa aina olla kunnossa META-tietoineen, koska hakukoneitakin käytetään aika paljon.

Tilasto kertoo mielestäni myös sen että tuotteita todella kannattaa mainostaa netissä kunhan sivu on rakennettu hakukoneita varten oikein. Kerro siis mitä tahdot mainostettavan.

Tilasto kertoo myös yhteistyön voimasta. Jos kaikki kurikkalaiset lyövät päänsä yhteen, niin se voi ottaa kipeää, mutta tuottaa tulosta. Minä linkitän muita kurikkalaisia. Linkittäkää te omilta sivuiltanne www.kurikanseutu.fi -sivusto. Näin kaikki kurikkalaiset saavat sivuilleen toistensa asiakkaita. Etu on kaikkien etu.


ostakurikasta.gifMuistathan vielä viereisen logon? Kurikkalaisessa yhteistyössä on voimaa jos me käytämme sitä.

www.kurikanseutu.fi on myös perustettu yhteistyötä varten.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi

Varo narsistia

Torstai 3.12.2009 klo 9.07 - Juhani Eilola

Narsismi on lyhytnäköistä, narsismi on väkivaltaista, narsisti karehtii, kerskailee ja pöyhkeilee, narsisti käyttäytyy sopimattomasti, etsii omaansa, katkeroituu, muistaa kärsimänsä pahan, hän ei iloitse totuudesta, vaan iloitsee yhdessä vääryyden kanssa; mitään narsismi ei peitä, mitään se ei usko, mitään se ei toivo, mitään se ei kärsi.

(Muunnelma 1.Kor.13:4-7)


Häiriökäyttäytyminen

Palaan vielä kerran tuohon Salon kirjaan "Varo narsistia". Narsisteja on sen verran paljon, noin 1% kansalaisista, että sitä varten on perustettu Narsistien Uhrien Tuki ry. Heillä on omat kotisivunsa, joilla varmasti useankin lukijan kannattaa vierailla. Laskurin perusteella sivuillani on nimittäin vieraillut yli 260 kertaa narsisti.

Seuraava lainaus on mainitsemiltani sivuilta ja on monilta osin lähellä tuota ylhäällä olevaa korinttolaiskirjeen muunnelmaa:

"Narsistinen persoonallisuushäiriö on oireyhtymä, johon kuuluvat muun muassa seuraavat piirteet: itsekeskeisyys, manipuloivuus, hallitsevaisuus ja tunteettomuus. Tunnetasolla tällainen ihminen on pinnallinen, impulsiivinen, kateellinen, toisia omiin tarpeisiinsa käyttävä, ihailua vaativa, itsestään ja ominaisuuksistaan suuria kuvitteleva, vastuuton, ei koe syyllisyyden tuntoa ja lisäksi hänellä on empatian puute."

Itsetutkistelun paikka

Ehkä tässä on meille kaikille itsetutkiskelun paikka. Tutustu uhrien sivuihin ja mietti oletko itse uhri, onko itselläsi narsismin piirteitä, onko sinulla uhreja ? Vai oletko ollut täysin huomaamaton narsismisi suhteen ja alat huomata narsismin piirteitä itsessäsi vasta tätä lukiessasi?

Kurikka on Mensan tulosten perusteella maailman älykkäin paikka. Se ei kumoa yleisen narsismin mahdollisuutta kodeissa, työpaikoilla, luottamustoimissa, harrastuksissa, politiikassa ja siellä missä se tuntuu pahimmalta: uskonnollisten yhteisöjen toiminnassa.

Viimeksimainitussa tapauksessa kannattaa tutustua myös Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n sivuihin. Tosin UUT ei ole aivan puolueeton järjestö käsittelemään asiaa. Myös Kurikassa on ilmennyt uskonnollista narsismia. Tässä asiassa myös minuun voi ottaa yhteyttä.

Jos koet narsismia jonkin ideologian tai uskonnollisen yhteisön sisällä, niin se ei tee itse ideologiaa vääräksi. On ymmärrettävä että narsismi on persoonallinen ongelma.

img_3165.jpg

Onkohan tässä narsistilehmä? Kauniin ulkokuoren alla saattaa piillä yllätyksiä !

4 kommenttia . Avainsanat: Elämänhallinta

Kunnioituskeskustelu

Keskiviikko 2.12.2009 - Juhani Eilola

Lukijalle:

Tämä on vaatimaton vastineeni Matti Ollilan blogissa käytyyn keskusteluun jonka erehdyin siellä avaamaan - aiheena kunnioitus.

Puhuin johtajien kunnioittamisen tarpeesta josta vedettiin mm. se johtopäätös että nuoleskelen omia johtajiani Kurikan kaupungilla.

Sanottakoon tässä alussa että kirjoitin kunnioituksesta omaan blogiini myös tasan vuosi sitten otsikolla Kunnioituksen oppiminen. Jatkan nyt kuitenkin toisesta näkökulmasta.

Kunnioitus ja ansio

Neljäs käsky kehoittaa meitä kunniottamaan isää ja äitiä.

Jotkut ovat sitä mieltä että omien vanhempien on ansaittava lastensa kunnioitus. Minä en missään nimessä edes pystyisi olemaan sitä mieltä.

On oltava olemassa kunnioittamisen taso joka on riippumaton ansiokkaasta toiminnasta!

Herraviha ja kateus

Vallalla varsinkin vanhempien ihmisten keskuudessa on vielä jonkinasteista herravihaa. Sen juurien kerrotaan Suomessa olevan 1700-luvulla mutta jotkut arvelevat sen olevan osa suomalaista mentaliteettia joka ei koskaan meistä katoakaan.

Nykypäivänä tämä herraviha on sisällöltään lähinnä sitä, että virkamiehiä ja johtavia luottamusmiehiä pidetään turhina ja kansan pyrkimysten esteinä. Kansa ei saa rakentaa sitä mitä se haluaa,  kansan pitää maksaa maksuja joita se ei halua ja herrat senkun istuvat vain kokouksissa tai vain reissaavat pitkin maita ja mantuja  "kaffuuttelemassa".

Jehovan Todistajat eivät ole hyväksyneet politiikkaan osallistumista. Kuitenkin heilläkin tapahtuu sisäistä valintaa ja tehdään sisäisiä päätöksiä. Ilman minkäänlaista johtajuutta syntyy sekasortoa, epäjärjestystä, turvattomuutta ja jopa anarkiaa.

Tämän takia meillä on oltava yhteiskuntajärjestys johtajineen ja myös laaja kunnioitus sitä kohtaan. Tämä aseman perusteella tapahtuva kunnioitus on luonnollisestikin eri asia kuin se kunnia joka syntyy kenen tahansa ihmisen kyvykkyydestä, uhrauksesta, menestyksestä tai persoonallisista erityispiirteistä. Sekin kunnia saattaa kuitenkin kadota herravihan tai myös kateuden edessä. Yksikin väärä toimi kansalaisen suuntaan voi kerralla hävittää kaiken sen ansaitun kunnioituksen jonka nimiin jotkut vannovat. Ansaittu kunnia on tässä tilanteessa melko mitätön asia.

Hyvä, paha, kastijärjestelmä

Watcman Nee, jonka kirjaa olen lukenut viime viikkoina, sanoo politiikasta puhuessaan, että maailmankatsomuksista huolimatta ei pahan vastustaminen ja hyvän vahvistaminen voi olla väärin.

Minun käsittääkseni selkeä yhteiskunta- ja johtajajärjestelmä sekä johtajien kunnioitus lisättynä positiivisella ajattelulla, toimii juuri tähän suuntaan.

Tämä ei todellakaan tarkoita sitä että meidän pitäisi ylläpitää jonkinlaista kastijärjestelmää, jossa johtajat ovat jotakin mahtavaa ja alaiset mitättömyyksiä. Kunnioitus ja arvostus on oltava molemminpuolista. Kun kyse on myös oppiarvoista, niin jokainen meistä voi ja saa pyrkiä johtajan asemaan.

Kuninkaat, työläiset ja sotilaat

Joku lukijani varmaan muistaa vaasalaisen ystävämme, joka lähti omaisilleen mitään ilmoittamatta muukalaislegioonaan. Hänen ja erään kurikkalaisnuoren ideologia voitiin kiteyteyttää noihin otsikon kolmeen sanaan.

Tämän aika erikoisen, mutta jollain lailla toimivan ideologian mukaan jokainen kuuluu tavalla tai toisella johonkin noista ryhmistä. Ilman ryhmien keskinäistä kunnioitusta yhteiskunta ontuu. Ja että jokainen ymmärtäisi ettei toinen ryhmä ole toista arvokkaampi, tyhjäntoimittajat ja johtajat kuuluvat kuninkaisiin.

Uskonnollinen näkemys

Bestsellerkirjailija John Bevere on kirjoittanut kirjan Kunnioitus palkitaan. Vaikka en yhdy palkitsemisen osalta kokonaan seuraavan linkin tekstiin, niin siinä on silti periaatteeltaan oikea sanoma. En naputtele hänen ajatuksiaan tähän uusiksi. Lukekaa kirjan esittely seuraavasta linkistä:

John Bevere: Kunnioitus palkitaan

Jos emme tee linkin mukaan, niin ainakin meidän kurikkalaisten kannattaisi edes kokeilla kunnioittavaa lähestymistä toisiamme kohtaan. Se on joka tapauksessa hedelmällisempää kuin repiminen.

Eikä sillä ole mitään tekemistä nuolemisen kanssa !!

Varo narsistia!

Tämä blogijuttu viivästyi koska halusin lukea asianaja Markku Salon kirjan "Varo narsistia!"

Kirja kertoo luonnehäiriöisistä piinaajista asianajan silmin. Nämä piinaajat ovat eräänlaisia johtajia - perheessä, työelämässä ja uskonnollisissa yhteisöissä. He ajavat uhrinsa romahduksen partaalle. Salo ei osoita pienintäkään kunnioitusta tällaisille ihmisille eikä sitä tarvitse kenenkään tehdä.

He ovat itse ottaneet hallintavälineekseen narsismin. Heitä ei ole kukaan siihen valtuutanut. Kirja on niin järkyttävä ettei ole ihme että Tammi kieltäytyi kustantamasta sitä oikeusjuttujen pelossa.

Lopputulos

En ole psykologi enkä kirjanoppinut, joten on totta että jokaisen on syytä tehdä omat päätelmänsä elämän ja yhteiskunnan arvoista.

Oma lopputulokseni on tämä:

1. On olemassa ansaitsematonta kunnioitusta
2. Johtajalle  ja vanhemmille se kuuluu aseman perusteella
3. Asemaan kuuluvan kunnioituksen voi menettää

Ei niin että johtaja ansaitsisi kunniotuksen vaan toisinpäin. Hän voi menettää sen. Mutta aina on uusia vaaleja ja uusia ehdokkaita. Kuningaskin voi siirtyä työläisiin.

4 kommenttia .