Naisiin menevä miesTiistai 23.2.2010 klo 20.14 - Juhani Päivän aikana jää aina silloin tällöin joku lausahdus soimaan korviin. Tämän päivän sävelmäksi jäi se että olisin naisiin menevä mies. Siitä voisi olla jo ylpeä että vielä tämän ikäisenä harmaahapsena olisi naisten päiväuni. Mutta kun tämä oli ensimmäinen kerta elämässäni, niin jääköön nyt sillä ylpeily. Tuskinpa sillä muutenkaan tarkoitettiin unelmien prinssin rohkeutta, lihaksikasta olemustani tai veitsen lailla leikkaavaa älykkyyttäni. Ja kun sanojana oli vielä mies, niin taitaa koko lause kääntyä ironian puolelle. Onneksi itsetuntoni on vahvaa tekoa. Pohjimmiltaan ihmiset ovat kuitenkin samanlaisia. Voin istua samassa pöydässä kenen tahansa kanssa ja ymmärtää että siinä toisessakin rinnassa lyö ihan samanlainen sydän. Elämä on niin pienestä kiinni, muutama väliin jäänyt peräkkäinen lyönti ja todellinenkin naisen päiväuni siirtyy muistojen joukkoon. Monet naiset väittävät että pohjimmiltaan miehet ovat vain isoja pikkuvauvoja. |
Avainsanat: Huumori |
|
24.2.2010 1.09
Isoksi kasvanut
Isoja vauvoja. Aika hauska, mutta onneksi vain sanonta. |
24.2.2010 6.41
lisää piristystä
Tämä muuttuu aina vain hauskemmaksi |
24.2.2010 21.52
Hau hau
Harmittaa, kun Sinkkonen on otettu esiin Matin kanavalla. |
24.2.2010 23.43
Juhani
Itselläni ei ollut kunniaa tutustua häneen, mutta maltillinen keskustelukulttuuri, tilanteen kiihkoton analysointi ja hyvät ehdotukset ja toimintamallit voisivat aivan hyvin tuoda käyttökelpoisia työkaluja päättäjillekin. |
Turhaan murehdit harmaista hapsista, ne voisi tietenkin värjätä tai leikata kokonaan pois. Molempia keinoja käytetään.