Esko Markkilan 50-vuotishiihdot

Sunnuntai 1.8.2010 klo 10.34 - Juhani Eilola


Mietaan hiihtokeskuksessa hiihdettiin jo toista kertaa tosi erikoinen hiihtokilpailu. Kesän kuumimpaan aikaan tantereelle levitettiin aitoa lunta ja hiihdettiin kilpaa. Kisan lukea tulokset ja katsoa tapahtuman videona Kurikanseutu.fi -sivustolta, mutta jätän tähän vielä alueelta ottamani valokuvat:

img_4417.jpg

Kesän ajan säilytetty lumi levitettiin paikoitusalueelle. Reitille tehtiin yksi vajaa metrin korkuinen tekomäki.

img_4415.jpg

Kilpailuun osallistuneet urheilijat ja kuvassa oikealla toimitsijana toiminut Matti Ylinen. Kilpailun suojelijana (ei kuvassa) toimi Eira Markkila.

Avainsanat: Urheilu


Kommentit

2.8.2010 23.00  Veli Pienimäki, 61V.

Todella hieno keksintö 50-vuotiselle hiihtomiehelle. Olen itse hiihdellyt suunnilleen samalla aluella reilut 50 vuotta takaperin Mietaan Manulan hiihdoissa, joiden ISÄ oli Veli Piirto ja muina toimitsijoina oli huonon muistini mukaan Heino Latva-Kiskola, Kauko Kotiranta, Oiva Ristiluoma, Valle Koivukoski, Taavi Sarvela, Jussi Perä, Tauno Heinineva, Pentti Onnela, Jussi Ylevä, Mikki Ylevä, Pauli Ratavaara ja Jaakko Nukari. Latuja oli kisoja varten polkemassa edellisistä Heino Latva-Kiskola, Tauno Heinineva, Jussi Perä ja Jussi Ylevä. Heillä oli takahiihtäjina (ei ollut moottorikelkkaa ja latukonetta) meitä kloppia mm. Olavi Ylevä, Jaakko Ylevä, Heikki Ylevä, Oiva Heinineva, Lasse Heinineva, Jussi Nukari, Risto Latva-Hakuni ja allekirjoittanut. Mietaan Manulan hiihdot järjestettiin kolme kertaa talvessa ja kisakeskuksena oli entinen Möykky-Kytän talo, joka oli myöhemmin Miedon Työväenyhdistyksen talo ja sitten Miedon Suojeluskunnan talo vuoteen 1944, jolloin siitä tuli Mietaan Maanmiesseuran ja Mietaan Nuorisoseuran yhtelisesti omistama talo ja lopulta se siirtyi Mietaan Nuorisoseuran omistukseen ja oli seuran käytössä uuden valmistumiseen 22.8.1964 saakka. Muistan, että vuonna 1958 voitin kaikki kolme talven kisaa sarjassa alle 9-vuotta. Tavattomasti sain kannustusta siitä, että suksien voitelussa oli apuna enoni Kauko Kotiranta ja juuri kylään muuttanut tavattoman hyvä hiihtäjä Heino Latva-Kiskola. Mukavia lapsuuden muistoja mukavasta kylästä!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini