Kurikka Kunta-lehdessä

Lauantai 14.5.2011 klo 13.46 - Juhani Eilola


Vesa-Matti Saarakkala

Kuntalehdessä 6/2011 oli todella hyvä juttu Vesa-Matti Saarakkalasta. Oli hienoa lukea että hän oli oman kuntansa palveluihin tyytyväinen ja näki että ne ovat aika lailla kunnossa. Itse hän sanoi käyttävänsä erityisesti kirjasto- ja liikuntapalveluja ja mainitsi uimahallin.

0013.jpg


Edelliseen aiheeseeni viitaten, myös Saarakkala on huolissaan demokratian kaventumisesta ns. himmelihallinnon takia.


Saarakkalan mielestä kaikki valta on poliittista eikä hän pidä siitä että se keskittyy kuntayhtymien, yhteistyöorganisaatioiden tai virkamiesten käsiin. Hänen mukaansa perussuomalaiset eivät halua myöskään tukea ns. "terveysbisnestä".

Kunnallinen demokratia kunniaan


Myös minä toivon kunnallisen demokratian pysyvän mahdollisimman laajana. En ylisuurien valtuustojen, vaan niiden olemassaolon kautta. Historia osoittaa kaksikin asiaa: Sen että mitä suuremmille alueille hallinto kohdistuu, sitä lähempänä ollaan diktatuuria. Se osoittaa myös sen, että mitä harvemmille valta keskittyy sitä enemmän ihmisoikeuksia ja pehmeitä arvoja loukataan.

0023.jpg


Ihmisten hyvinvoinnin, kansanvallan ja ihmisarvon kunnioittamisen takia piirikunta- ja kuntatyyppiset valtuustoin johdetut ratkaisut ovat tavoiteltavia keinoja. Se estää vallan keskittymisen harvoille.

Tähän aikaan kuuluu erottelu suurien linjojen ja käytännön toteutuksen välillä. On totta että työn tekijöille ja käytännön toteuttajille on annettava työskentelyrauha, mutta mielivallalle pitää olla demokraattinen valvonta ja oikeus puuttua siihen. Näin se vain on vaikka ystäväni ja ns. johtamisen ja prosessien erikoisasiantuntijat olisivatkin eri mieltä.

Avainsanat: Kurikka


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini