Arvot 8: KoulutusKeskiviikko 1.6.2011 klo 20.57 - Juhani Eilola Valtakuntien muuttumisen kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi yksi tunnusmerkki on koulutus. Siellä missä on koulutusta, on taitoja osallistua yhteiskunnan ja työelämän kehittämiseen. Jo lukutaidon kynnyksen ylittäminen on suuri asia.
Esim. Afganistanissa ennen talebanien kaatumista vain muutama tuhat tyttöä kävi koulua. Nyt 2.4 miljoonaa tyttöä saa koulutusta. Kun heidän koulutustaan vertaa suomen peruskoululakiin, niin silti Suomi on vielä erikoisasemassa. Afganistanissa koulutus tapahtuu alkeellisissa oloissa, usein jopa ulkotiloissa. Mutta oppimiseen on kuitenkin tullut nyt oikeus. Se on alku se. Suomessa vasemmistolauluja laulanut AgitProp esitti vuonna 1975 laulua "Oppimisen ylistys". Se saattaa huvittaa nyt ja tuoda esiin nostalgisia muistoja, mutta en malta sitä olla laittamatta tähän. On esitys niin loistava:
|
Avainsanat: Arvot |
|
4.6.2011 9.59
Juhani
No ainakin minä olen sitä mieltä kuin Juha Mietokin oli kansanedustajana, että koulutus on parasta pitää niiden luontaisilla alueilla. Tuntuu yhtäkkiä aivan hullulta siirtää esim. maatalouden tai metsänhoidon koulutusta missään muodossa keskuspaikoille. Ei edes oppilaiden viihtyvyyden kannalta silloin kun ammatiksi haetaan jotakin metsänhoidon ammattia. |
Entä ammatilinen koulutus, entä koulun säilyminen kotikoulunmäellä?