Se liikkuu sittenkin

Tiistai 31.1.2012 klo 0.54 - Juhani Eilola

Viime viikon suunnistuksen harjoitusohjelmassani oli lauantaiaamuna vauhtikestävyysharjoitus 20-40 minuuttia ja sunnuntaina pitkä lenkki. Aivan tarpeeksi kova yhdistelmä näin huonokuntoiselle vanhalle miehelle.

Työkaveri oli nähnyt minut sunnuntain hiukan yli 20 kilomerin lenkin loppupuolella. Olin kuulemma juuri ja juuri liikkunut. Mietti että mitä hyötyä, eikö olisi parempi jäädä kotiin tai mennä autolla?

Mutta niinkuin kaikessa elämässä, kaikki ei ole aina sitä miltä se näyttää. Tarkoituksena voi olla joku muukin kuin mahdollisimman suuri tehokkuuden osoitus lenkin varren katselijoille. Kaikki eivät lenkkeile näyttävyyden takia. Ei ainakaan kukaan harmaahapsi.

Hitaan liikkumisen syynä voi olla vaikkapa ulkoilmasta nauttiminen, omien ajatusten kuunteleminen, rauhoittuminen, hyvä rauhallinen kappale korvalappustereoista eikä ihan vähäisimpänä, tarkoitus edetä tietyn sykkeen mukaisella tasolla joka on tehokkain tapa saada tulevana kesänä niitä tehoja tarpeeksi. Toisinsanoen harjoitella eikä esittää.


Kaikki mulle heti, olen paras

Nykyajassa on kaksi silmiinpistävää piirrettä verrattuna entisen maailman menoon. Niitä piirteitä löytyy yhä enenevissä määrin meistä kaikista. Eivätkä ne ne ole aina kunniaksi meille, sillä molemmat piirteet voidaan kai laittaa jonkinasteisen itsekkyyden piikkiin.

Ensinnäkin ihmiset ovat tottuneet siihen että kaikki pitää saada heti, ilman vaivaa - vaikka sitten muiden kustannuksella. Tällaisille ihmisille ominaista on valtava rauhattomuus ja on mahdotonta ajatella että he esimerkiksi kirjoittaisivat koskaan kirjaa tai kokoaisivat 5000 palan palapeliä. Pitkämielisyyden aate tavoitteiden saavuttamisessa on kadonnut.

Ja toiseksi: vanhuudelle, kokemukselle, osaamiselle ja opiskelulle ei anneta mitään arvoa, mutta poikkeuksetta se arvo annetaan omille ominaispiirteille. Tutkimusten mukaan esim. päättäjiksi äänestetään mieluiten ihmisiä jotka ovat sujuvasanaisia, itsevarmoja ja piikkikielisiä kuin ihmisiä joilla on todellista kykyä, taitoa ja edellytyksiä tehdä oikeita päätöksiä. Sellaisia päätöksiä joilla on kaukonäköisesti suunniteltuja myönteisiä vaikutuksia.

Lyhyesti sanottuna: Ihminen on alkanut pitää itseään parhaana. Ja mikä onkaan todellisuus? Jos joku katsoo tätä muurahaiskekona ylhäältäpäin, niin meissä tuskin oikeasti on ketään joka keosta erottuu niin edukseen että ihan hyppää erinomaisuutensa takia joukosta katsojan silmille.

Kaikilla meillä on tietämyksessä ja olemuksessa puutteita.

1.jpg

Rauhoittumisen aika

Olen saanut sähköpostiin paljon hyvää palautetta. Mutta saan myös häirikköviestejä ja muita epämiellyttäviä  yhteydenottoja. Jotkut kokevat ehkä taholtani olematonta uhkaa.

En ole uhka kenellekään. Siihen voi jokainen hyvillä mielin luottaa. Syksyn kunnallisvaaleja varten minua on kutsuttu kahteen puolueeseen ehdokkaaksi. En tiedä lähdenkö jos en voi olla edes vähäisessä määrin oma itseni ja jos joku kokee minun uhkaavan omaa asemaansa.

Ne jotka tuntevat minut, tietävät millainen elämänkatsomus minulla on. Mutta tuntuu että kaikille se on liikaa tai liian vähän. Suvaitsemattomuus on kyllä melko vaikea asia tässä yhteiskunnassa.

Mietin - saattaa sittenkin olla parasta rauhoittua, yrittää nauttia elämästä ja hoitaa omat työt ja vastuut kunnolla ja jäädä aikanaan ehkä eläkkeelle.

En nyt millään meinaa löytää tähän hyvää kappaletta, mutta lenkkisoittimessani on paljon Tommi Läntistä. Tätä kappaletta siellä ei ole, joten laitetaan se tähän:

6 kommenttia .

Ei enää toivottomuutta

Maanantai 30.1.2012 - Juhani Eilola

Itsemurha

Netti on täynnä ilmoituksia aikomuksista lähteä ennenaikaisesti viimeiselle matkalle. Luin niitä varmasti satoja ennenkuin aloitin tämän tekstin kirjoittamisen ja olen hyvin surullinen. Itse asiassa tarkoitus oli kirjoittaa ensin yli- ja alisuorittamisesta, mutta vaihdoin aihetta kesken matkan.

Laitan tähän yhden lainauksen parin kuukauden takaa. Lähde on 2006 vuonna lopetettu blogi johon kuitenkin yhä ilmestyy kommentteja:

"Olen sotkenut asiani liian pahasti ja tuntuu kuin koko maailma vihaa mua. Ja lopun lähestymisen huomaa myös siitä että ajatukset on kääntynyt muistoihin kun tulevaisuutta ei enää ole. Kriisistä kriisiin olen aina kulkenut ja väliin saanut hienojakin hetkiä. Vielä haluaisin tavata kaverini kerran ennen viimeistä lentoa."

Suomen itsemurhatilasto on yhä synkkää luettavaa vaikka tilastot ovatkin alkaneet kohentua. Silti niitä tehdään yhä liikaa.

Useinmiten syyt liittyvät juuri lainauksessa kerrottuun "Olen sotkenut asiani" -kommenttiin. Yleensä sotketut asiat ovat kuitenkin korjattavissa kun niihin hakee apua. Mutta mistä sitä apua hakisi?

Palveleva puhelin

Ollessani avustajana eduskunnassa, siellä eräs työntekijöistä ampui itsensä. Saimme työntekijän perheenjäseneltä sähköpostin joka järkytti ainakin minua. Hän kertoi miten asiat olivat perheen sisällä olleet ja miten suuri yllätys itsemurha koko lapsiperheelle oli. Kirje oli sisällötään sellainen että itse en enää edes uskonut itsemurhaan.

Uutisen tullessa joulun aikaan, palveleva puhelin ei vastannut, mistään ei saanut vastaanotolle aikaa eikä perheenjäsenten saatavissa ollut minkäänlaista kriisiapua. Ymmärsin että valtio oli leikannut palvelevan puhelimen käyttöön tarkoitettuja varoja tai avustusta. Sen takia lisäsimme Juhan kanssa palvelevien puhelimien resurssien kasvattamisen tulevan kauden yhdeksi asiaksi. Se tuntui silloin ja oli todellisuudessakin välttämätöntä. No uutta kautta ei tullut, mutta asia on edelleen yhtä ajankohtainen.

Valtion tai jopa kuntien on olisi syytä luoda jonkinlainen järjestelmä paitsi kriisiapuun, myös niille jotka ovat sotkeneet asiansa. Tilastoille olisi paljonkin tehtävissä.

Suomen ev.lut seurakunnan palvelevat puhelimet ovat 01019-0071 suomenkielisille ja 01019-0072 ruotsinkielisille. Näissäkin on päivystysajat su–to klo 18–01, pe ja la 18–03. Ruotsinkielinen päivystys on joka ilta klo 20–24.

Ystävät ovat ystäviä

Minulla on ollut ystäviä joita ei ole enää kyseisestä syystä. Jos joku nykyisistä ystävistäni lukee tätä, niin minun puhelimeni ainakin on myös palveleva puhelin, jolla on myös vaitiolovelvollisuus. Toivon ettei minun tarvitse enää koskaan sanoa että joku ystävistäni siirtyi tilastoon.

Ottakaa yhteyttä ystäviin ja antakaa ja ottakaa pois itkuista puolet.

Kommentoi kirjoitusta.

Onnellisuuspolitiikka

Sunnuntai 29.1.2012 - Juhani Eilola

WWF:n mukaan ihmiset käyttävät luonnonvaroja tällä hetkellä reilusti yli maapallon kestokyvyn. Keskustelemme vakavasti kuntien talousongelmista ja palveluiden järjestämisestä. Ne ovat vakavia kysymyksiä, mutta niitä paljon vakavampi on ympäristömme tulevaisuus. Pekingiläiset ja japanilaiset sen tietävät. Tulevaisuudessa ympäristöarvot on otettava huomioon kaikenlaisessa päätöksenteossa että myös lapsemme voivat asuttaa tätä planeettaa ja pohjalaista maaseutua.

Alla melko pitkä, mutta puhutteleva ja surullinenkin kuvaus siitä miten kotiseudullemme lopulta voi käydä. Vaikka video Fukushimasta kestää toistakymmentä minuuttia, niin kannattaa katsoa. Tämä tuli minulle tutuksi jo kuukausia sitten. Olen unohtanut välittää sen lukijoille aikaisemmin.

Kuntauudistuksen ympäristöarvot

Tunnustan olevani vihreiden arvojen kannattaja ja siksi ajattelevani monista asioista eri tavalla kuin kyllästyneet ja uudistajat. Esimerkiksi nykyisessä kuntauudistuksessa näen erityisen suurena ongelmana kasvavan liikenteen ongelman. Keskittäminen on jo nyt lisännyt satoja prosentteja liikenteen osuutta arkipäivän elämässä. Joissakin tutkimuksissa on arvioitu että aikaisempi liikenteen määrä oli vain noin 30% nykyisestä.

Lähikaupat ovat kuolleet, kyläkouluista viimeiset ovat kuolemassa. Yhteiskunnan palvelut ovat karkaamassa maakuntakeskuksiin. Kun ennen kotoa lähdettiin kauppaan pyörällä, potkukelkalla tai kävellen, niin nyt ilman autoa se on lähes mahdotonta. Maaseutukodeissa on käytössä pääsääntöisesti kaksi tai useampi auto.

Se että edustan vihreää ajattelua, ei tarkoita sitä että edustaisin Vihreän liiton ajattelua, joka maaseudun kannalta on valtavan ristiriitaista. Ollaan lisäämässä kuljettavia matkoja ja laskuttamassa niitä niiltä jotka pakotetaan näitä matkoja tekemään. Paljon loogisempaa on vähentää tarvetta omalla autolla liikkumiseen.

Kuntien ja valtion virastojen työtä ollaan keskittämässä yhä harvempiin pisteisiin. Se kasvattaa sekä virkamiesten että asiakkaiden tarvetta liikkua tien päällä. Sen takia jokaisessa kuntakeskuksessa pitäisi säilyttää vahvoja yhteispalvelupisteitä. Kaiken huippu on työvoimatoimistojen katoaminen kuntakeskuksista. Ne joilla ei edes ole varaa liikkua, pakotetaan siihen sosiaalisen huolenpidon loppumisen uhalla.

Huomattavasti järkevämpää kuin keskittämiskeskustelut, olisi ryhtyä keskustelemaan etätyömahdollisuuksista. Niillä henkilöillä joilla asiakaspalvelu on keskistetty tietyille päiville tai joilla asiakaspalvelua ei ole, voidaan nykypäivänä luoda mahdollisimman vähän luontoa kuluttava työskentelymalli joka tuo myös säästöä huomattavasti enemmän kuin mikään kuntauudistus. On aivan varmaa että tällainen keskittämismalli on vain välivaihe etätyölle. Jossain vaiheessa tämä mielettömyys paljastuu tyhmimmällekin päättäjälle.

Onnellisuuspoliittinen manifesti

WWF on julkaissut onnellispoliittisen manifestin. Sen sisällössä on paljon varteenotettavaa jota tässä on mahdotonta käsitellä. Kaikkien Kurikan valtuustossakin työskentelevien kannattaa se kuitenkin lukea. Monia siinä suositeltuja asioita omassa kaupungissamme pyritään jopa rajoittamaan. Esim. yhteisten tilojen käyttöä, joka vähentää uudistilojen rakentamisen tarvetta. Tila jonka käyttöä rajoitetaan, tuhlaa tyhjänä illasta toiseen energiaa.

Green Office

Kannattaa käydä tutustumassa myös Green Office -sivuihin. Emme voi ikuisesti jatkaa tietotekniikan keskellä uudistusten lykkäämistä. Joskus tietotekniikkaa on lähdettävä hyödyntämäänkin. Joskus on arvioitu että pahimmillaan työpaikalla käytetystä ajasta 35% menee tietotekniikkaongelmien ratkaisemiseen kun tilanne voisi olla toisinkin päin. Tietotekniikka voisi nopeuttaa työskentelyä nykyisestään vielä ainakin 35% ja erityisesti vähentää muuta kulutusta useita kymmeniä prosentteja.


Tykkään Johanna Kurkelan musiikista, mutta en ole saanut sitä koskaan sovitettua näihin blogiteksteihin. Nyt sovitan tähän Hiljaisen kaupungin koska sen kuvaus nostaa eilisen blogitekstin tapaan muistoja mieleen. Ja tietysti toivon että voimme jakaa matkamme myös toistemme kanssa.

3 kommenttia . Avainsanat: Politiikka

Sosiaalinen aikajana

Lauantai 28.1.2012 klo 0.57 - Juhani Eilola

Naamakirja eli Facebook siirtyi aikajanalle ja kävin läpi vanhoja Facebook -päivityksiä. Laitan tähän muutaman valikoidun päivityksen jotka tuovat muistoja mieleen.

face1.jpg

face2.jpg
face3.jpg
face4.jpg
face5.jpg
face6.jpg
face7.jpg
face8.jpg
face9.jpg
face10.jpg

Ja loppuun vähän itseironiaa:

4 kommenttia .

Ahdas sydän

Perjantai 27.1.2012 klo 0.56 - Juhani Eilola

Olen yleensä kirjoittanut blogitekstit reilusti etuajassa ja laittanut automaatin julkaisemaan tekstin 0.00. Joku teksti on kirjoitettu jopa viikkoja aikaisemmin.

Jos kellonaika on joku muu, niin yleensä olen käynyt editoimassa tekstiä jälkikäteen koska blogin ulkoasu ei ole miellyttänyt. Mutta tämän vuoden kaikki blogitekstit on tehty reilusti etukäteen. Tämä teksti on ensimmäinen poikkeus. Kirjoitan tätä poikkeuksellisesti vasta 0.00 jälkeen.


Aiheiden valinnasta

Kirjoittaisin blogitekstejä mieluiten ajankohtaisista kunnallispoliittisista aiheista, mutta koska www.mattiollila.fi on luetuin blogi tästä aiheesta, niin siellä on helpompaa osallistua aktiiviseen keskusteluun.

Tänään päällimmäisenä on ollut kaksi aihetta. Toinen aikuisen ihmisen esiintyminen esimerkkinä nuorisolle ja toinen homokeskustelu, jossa ollaan tultu merkilliseen pisteeseen. Aiemmin vaadittiin ettei asiaa saa pitää tabuna vaan siitä pitää pystyä keskustelemaan ja juuri nyt siitä ei saa keskustella. Ja jos keskustellaankin, niin aiempi ahdasmielinen keskustelu on muuttunut homofobiasta perinteisen vanhanaikaisen näkemyksen halveksimiseksi eli perinnefobiaksi.

Keskustelu alkaa kääntyä jo liian pitkälle niiden kohtelussa jotka vannovat vain perinteisen parisuhteen nimiin. Unescon suvaitsevaisuuden periaatteiden julistuksessa vuodelta 1995 kuitenkin on tällainen kohta:

"Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan.

Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille."


Mietin minkä kappaleen tähän loppuun laittaisin. Ehkä tähän suvaitsevaisuuden nimissä sopii Pekka Simojoen Toisenlainen tie, joka kertoo ahtaasta sydämestä.

2 kommenttia .

Mabus

Torstai 26.1.2012 klo 1.00 - Juhani Eilola

Tänään annetaan taas vaihteeksi ilonaiheita skepsisläisille. Muutama päivä sitten ulos tulleessa JIM:n dokumentissa käsiteltiin Nostradamuksen nelisäkeitä. Niissä hänen kerrotaan ennustaneen kolme hirmuhallitsijaa eli antikristusta.

 Ensimmäinen  heistä oli Napoleon, toinen Hitler ja kolmas eli viimeinen arvoituksellinen Mabus. Hän ei ole vielä tullut tai ainakaan häntä ei ole vielä tunnistettu. Tuskin kuitenkaan on kumpikaan Suomen presidenttiehdokkaista.


Columbo selvittää kaiken

Useimmat keski-ikäiset naiset tykkäävät Columbosta tai Sherlockista. Columbo on enemmän nykypäivää. Ainakin hänellä on hevosta parempi kulkuväline. Ja varmasti hän selvittäisi tämänkin visaisen pulman.

Columbo puhuu usein vaimostaan. Minäkin keskustelin vaimoni kanssa noista Napoleonin ja Hitlerin ajan kauhuista. Ihmettelin miten ihminen tai jopa kokonainen kansa voidaan saada noin paljon vihaamaan muita ihmisiä. Napoleonin takia kuoli 3.5 miljoonaa ihmistä ja Hitlerin takia vielä paljon enemmän ennenkuin kukaan kunnolla edes ehti tajuta mitä todella tapahtuu.

Mutta kaikkihan me joskus olemme olleet tilanteissa joissa olemme huomanneet että ihminen voi olla toiselle ihmiselle susi.  Ihminen pystytään tietyissä tilanteissa ja asioissa manipuloimaan ja villitsemään millaiseen vihaan tahansa ja hän voi kokea sen jopa aidosti oikeutetuksi. Ja sitten se karkaakin lapasesta ja päättyy kansanmurhaan.

Mutta kuka Mabus on?

Mabuksen henkilöllisyyttä ovat monet yrittäneet ratkaista. Tunnetuin ehdokas on Yhdysvaltain nykyinen presidentti. Monet eivät usko siihen, enkä usko minäkään. Napoleon kantoi Nostradamuksen tekstejä mukanaan. Hän tiesi olevansa ensimmäinen antikrstus ja näyttää siltä että Hitler tiesi vielä enemmän.  Hän tiesi Napoleonin olleen ensimmäinen ja itsensä olevan toinen.

Jos joku selvittää kolmannen henkilöllisyyden, niin kertokaa meille! Voisiko se olla yksinkertaisesti vain yhdysvaltain laivaston johdossa palveleva Ray Mabus? Nouseeko hän joskus uransa huipulle seuraavaksi antikristukseksi?

Maailmanloppu 2012 ?

Kurikan oma poika Teijo Kalevi Lusa on kirjoittanut viisi kirjaa joista yksi, maailmanloppu vuonna 2028, on aiheuttanut aika paljon keskustelua netissäkin. Mabuksen ja Maya-intiaanien ympärillä pyörii vuosiluku 2012 samassa tarkoituksessa. Ja ihmisiä pelottaa mitä on tulossa.

Näin kristittynä on helppo sanoa molempiin etteivät pidä nämä luvut ihan paikkaansa. Pitkä on taival vielä maailman loppuun. Keskitytään nyt vain selvittämään se mitä voidaan. Omat pienet maailmanloppumme! Kaikki katoaa aikanaan. Kuten tässä laulussakin.
 

7 kommenttia .

Presidentinvaalien kunniaksi

Keskiviikko 25.1.2012 - Juhani Eilola

Haluan juhlistaa presidentinvaalien toista kierrosta kauniilla musiikilla ja näyttävillä Grystalin kuvaelmilla.







9 kommenttia .

Monta murhenäytelmää

Tiistai 24.1.2012 klo 0.12 - Juhani Eilola

Perheiden tragediaa ja murhenäytelmää

Pienen lapsen hauta Kauhajoella. Enkelit ja linnut kertovat että häntä on vieläkin ikävä. On ollut surullista lukea miten paljon maassamme on lyhyenä aikana syntynyt mm. turhia lapsiuhreja perhetragedioiden yhteydessä.

Me kaikki haluamme ottaa osaa niiden lähimmäisten suruun jotka ovat menettäneet perheen pienimpiä mistä syystä tahansa. Nälkävuosina ja muutamia kymmeniä vuosia sitten oli vielä tavallista että perheessä kuoli lapsia esim. kulkutauteihin. Niin myös isovanhempieni perheessä.

22072011655.jpg


Taulu Lapualta Vanhan Paukun kappelista kertoo koko Lapuaa ja koko kansaa koskettaneesta tragediasta Lapauan patruunatehtaalla. Heistä suuri osa on äitejä. Lapset jäivät ilman vanhempiaan ja monet menettivät puolisonsa yllättävässä onnettomuudessa. Muistan kun katsoin hautajaisia televisiosta. Pitkät arkkurivistöt puhuttelivat jokaista katsojaa.

18072011629.jpg

Lapuan Patruunatehtaan uhrien muistoksi on tehty laulu Joki Lapuan hiljaa virtaa. Laitan sen tähän kuultavaksi niin voitte palata muistoissa taaksepäin: "Suuri on nyt tuo surujen summa, määrä loputon myös kyynelten..."

Eräs nuori romanityttö kirjoitti Facebookissa miten hänen molemmat isoisänsä ovat kaatuneet rintamalla taistellessaan Suomen vapauden puolesta. Rintamalla on nähty murhenäytelmiä rotuun katsomatta.

Suomi ei ole ainoa maa joka on ollut sodassa. Ihmiset kärsivät sodan kauhuista ja luonnon valtavasta voimasta kaikkialla maailmassa ja meidän on kannettava oma vastuumme lähimmäisistä.

Onko tämä Facebook-päivitys meidän vastauksemme:

yhteiskunta2.jpg


Kommentoi kirjoitusta.

Innoivointia ja arvojen luontia

Maanantai 23.1.2012 - Juhani Eilola

Eduskuntamatkalta viime talvena jäi käteen kaksi mielenkiintoisesti ristiriitaista, mutta samanmielistä kirjaa. Ensimmäinen kirja Sitran raportteja 76 kertoo kestävästä innovoinnista ja toinen, jonka takana ovat myös Sitra sekä Tekes, kehoittaa suoraan: "Unohda innovointi". Ne antoivat paljon ajattelemisen aihetta, jota voisi hyvin soveltaa Kurikassakin.


Kestävä innovointi (netissä: Kestävä innovointi)

rap76_iso.jpgNiille joiden hilseen yli sana innovointi menee, kerrottakoon että sen lähin kuvaus selkeällä suomenkielellä on uudennos. Joko vanhasta kehitetty tai kokonaan jokin uusi idea.

Kestävä innovointi sisältää kirjan mukaan vastuun koko planeetasta. Pienemmässä mittakaavassa  tietysti sen lisäksi paikallisen vastuun.

Tavoitteena on talouden ja erityisesti väestön hyvinvointi. On toimittava eettisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävien periaatteiden puolesta.


unohda.jpg

Unohda innovointi
(netissä: Unohda innovointi)

Toinen kirja kehoittaa unohtamaan koko innovoinnin.

Näiden kirjojen minun silmissäni näkyvä punainen lanka siinä, että kestävä innovointi on jotain muuta kuin perinteistä innovointia, joka on perustunut taloudellisuuteen ja menestykseen. Tämä innovointi on syytä unohtaa ja luoda asioille
myös kestäviä arvoja ottamalla huomioon vaikkapa nyt yhtenä esimerkkinä ympäristöarvot.

Jokainen voi arvioida mitä kestävät arvot ovat mm. nykyisen kuntarakennekeskustelun suhteen. Miten kuntakokoa kasvattamalla vähennetään esim. liikenteen kuormitusta luonnolle.

Tätä kirjoittaessani haastatellaan presidentinvaalien ennakkoäänten perusteella Paavo Lipposta. Hän siteeraa kuukausi sitten isiensä luokse mennyttä Tsekin entistä presidenttiä Vaclav Havelia, joka on sanonut että perusarvoista puhuminen ja niiden puolesta toimiminen luo tulevaisuutta. Siihen voi mennä aikaa, mutta se tulee väistämättä.

Eli jos me haluamme luoda onnellisen tulevaisuuden katsomatta erityisesti mihinkään yhteiskuntaluokkaan, niin tällaista onnellista ja tasapuolista, ympäristöstä huolehtivaa tulevaisuutta ryhdytään rakentamaan vaikka sillä ei näy heti välittömiä seurauksia.


Tämä Wärtsilän tietoisku kuvaa hyvin sitä mitä tällä blogitekstillä ajan takaa. Wärtsilä luo tuotannolleen arvoja jotka eivät niiden julkistamisen jälkeen voi jäädä vain puheeksi, vaan pakottaa myös toimimaan. Samalla se pakottaa myös muut kilpailemaan samojen arvojen perustalta. Mieti mitä tällainen video sisältäisi jos se kertoisi vireillä olevista kuntauudistuksista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kestävä kehitys, Innovointi

Rasti-Kurikka kunnon asialla

Sunnuntai 22.1.2012 klo 0.35 - Juhani Eilola

Huippusuunnistuksen asialla

Olin eilen mukana Rasti-Kurikan testijuoksussa, joita järjestetään muutaman kerran talvessa Paavalin alueella. Mukana on ollut välillä kovia tekijöitä. Tällä kerralla 7.8 km:n testijuoksussa Rasti-Kurikan australialaisvahvistus David Brickhill-Jones juoksi uuden reittiennätyksen 27.09. Hänellä oli nimissään jo viime vuodelta 16.4 km:n kärkiaika 56.40.

Ajat ovat talviset olosuhteet huomioon ottaen kovia eikä profiilikaan ole niitä kaikkein helpoimpia, sillä Antilantien pitkä nousu juostaan pidemmällä matkalla useampaan kertaan ylös.

210120121061.jpg

Kun katsoo kaikkien aikojen listauksia niin mukanna on ollut Sauli Harjamäkeä, Topi Anjalaa, Vesa Taanilaa ja Marius Mazulisia. Melkoisia mestareita ja juoksun ammattilaisia siis. Listoilta löytyy myös Kurikan omia kestävyysjuoksijoita huipuista aina täysin mitättömiin tekijöihin kuten allekirjoittaneeseen saakka.

Ennätyslista löytyy tästä: Kaikkien aikojen parhaat.

Kunnon asialla

Vuoden 2012 tavoitteena on nostaa Kurikassa suunnistuksen arvostusta ja vetovoimaa kuntoilulajina. Aikuisille järjestetään suunnistuskoulua ja Iltarastit ovat aina sopineet kaikille kokoon ja sukupuoleen katsomatta. Suunnistus ja metsässä liikkuminen on kenelle tahansa terveysliikuntaa parhaimmillaan.

Jukolan viesti on jokavuotinen huippu- ja kuntosuunnistustapahtuma. Tässä videona sen lähtö, joka kuvaa hyvin sitä skaalaa millä tasoilla ja millä mielellä eri ihmiset suunnistusta harrastavat. Kauno Kyvykkäät voivat hyvin tulla mukaan pienellä harjoittelulla.


Eri tasoilla

Niin suunnistuksessa kuin muillakin elämän aloilla ihmiset etenevät eri tasoilla. Ihan yhtä lailla esim. polittisessa ja yhteiskunnallisessa tietämyksessä on huipputasoja ja vaatimattomampia tiedon tasoja. Suunnistuksessa asenteena voi olla suurien massojen liikuttaminen ja terveyden tukeminen tai kapeammalle kärjelle oman huippusuorituksen tekeminen.

Politiikassa se voi olla taloudellisen huipputuloksen tekeminen, oma poliittinen ammattiuralla eteneminen tai suuremmille massoille tarkoitettu kestävä kehitys, joka ottaa luonnon ja yhteiskunnallisen tasapainon ja toimeentulon huomioon.

Seuraava video edustaa myös elämän aluetta jossa joillekin tärkeintä ovat huippuhetket ja toisille taas koko elämän kestävä onnistunut seuravalinta. Parhaimmillaan pitkälle uralle mahtuu huippuhetkiä vanhimpiin seniorisarjoihin saakka.

2 kommenttia . Avainsanat: Suunnistus, Rasti-Kurikka

Mikä blogeissa kiinnostaa?

Lauantai 21.1.2012 - Juhani Eilola

Kurikkalaista blogikulttuuria luomassa

Kurikkalaisista blogeista tunnetuin on tällä hetkellä Matti Ollilan Kurikan kunnallispolitiikkaa ja joskus koko maailmaakin käsittelevä blogi jossa saattaa jo ennen kukonlaulua olla 300 käyntiä. Meikäläinenkin ottaa yöpöydän laatikosta miniläppärin ja käy katsomassa onko Matilla aamusta hyviä juttuja. Parhaimmillaan sivulatauksia jopa tuhansia päivässä.

Suosituin blogi on kuitenkin ollut Kropsua eväänä -blogi, jossa kävijöitä on kohta ollut puoli miljoonaa. Sieltä löytyy ideoita joka lähtöön kun on kyse ruokapöydästä tai vaikka piknikistä.

Oman blogini aktiivisimpana päivänä kävijöitä on ollut 728 ja sivulatauksia 2101. Myös toissapäivän blogia kävi lukemassa yli 500 käyttäjää.

Googlen avulla tulee myös paljon käyntejä. Siitä kertoo sekin että suosituin blogisivuni kertoo koirankopin rakentamisesta (n.5000 sivulatausta) ja toisena on pohkeen venytyslaite (n.3000 latausta). Blogitekstit ovat tuottaneet myös tilauksia.

Eli jos sinulla on mieleiseni tarpeellinen tuote, niin toimita minun omistukseeni sellainen ilmaiseksi, niin teen siitä mainosblogin jolla on näkyvyyttä ajan myötä myös googlessa. Kunnollinen juoksumatto tai auto olisi tervetullut ;-)

Videoblogeja

Myös videoblogit ovat lisääntyneet. Kokeilen itsekin tällä palstalla joskus sellaista kun vain kehtaan näyttää naamani. Sitäkin odotellessa laitetaan malliksi Anssi Kelan videoblogi jossa hän tekee kolme uutta kappaletta.

Tällaista blogia voi kuka tahansa taiteen nimissä kokeilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogit

Ajatuksia tiedottamisesta

Perjantai 20.1.2012 - Juhani Eilola

Näissä blogeissa on aika ajoin keskusteltu lehdistön käyttäytymisestä kunnallispolitiikan suhteen ja epäilty toimittajia tahallisesta paikkakunnan mustamaalaamisesta.


Kurikka -lehti

Itselleni läheisin lehti on Kurikka -lehti, koska se kertoo lähiympäristöstäni ja maksankin itse kolmea tilausta. Viikko sitten saimme lukea lehden yleisönosastoa ja tekstipalstaa, joka osoitti ettei kunnallinen tai lehdistön tiedotus oikein toimi. Tekstit olivat niin täynnä virheitä, että alueen tiedotuskäytännölle, joista Kurikka -lehti on yksi, täytyy antaa vähän miinusta. Hyvän tiedotuksen jäljiltä ei paikalliseen sivistykseen saisi jäädä noin isoja aukkoja.

Eilen illalla kuitenkin hain laatikosta lehden joka oli kuin eri planeetalla tehty. Lehden sisällöstä voi olla milteipä ylpeä. Kurikkalaiset osaavat vielä kaikesta huolimatta antaa myös positiivista palautetta onnistumisista ja vaikka meillä on huonojakin uutisia kuten esim. nyt oli K-Maatalouden lopettaminen Kurikasta, niin meillä on myös paljon hyvää uutisoitavaa. Tällaista lehteä kehtaa postittaa tiedoksi jo valtameren ja lahden taaksekin omille sukulaisille.

Lisää puhtia!

Kurikkalaiseen tiedotukseen on tulossa vähän uutta puhtia radioaalloille, mutta palataan siihen kun se tulee ajankohtaiseksi.

Kurikan kaupunki on loppuviikon esillä Helsingin Messukeskuksessa matkamessuilla. Myös Juha Mieto on tavoitettavissa osastolla muistaakseni huomisesta lähtien. Jos joku käy Helsingissä, niin käykää osastolla ja viekää  terveisiä! Juhan paikallaolo pysäyttää ihmiset ja tuo puhtia osastolle ja  kaupungin markkinointiin.


Paikallista uutista tämäkin. Se hänelle nyt kertokaa!

Kommentoi kirjoitusta.

Ääniä taivaalla

Torstai 19.1.2012 - Juhani Eilola

Uutisia maailmalla

Sain eilen illalla puhelun, jossa kysyttiin mitä mieltä olen niistä uutisista joissa taivaalta kuuluu outoa ääntä. Minähän olin suu ymmyrkäisenä. En ollut kuullut sen enempää mitään erityisiä ääniä kuin uutisiakaan.

Lähdin tutkimaan netistä uutisia eri maista ja totesin että muualla maailmassa asiaa on uutisoitu televisiota myöten, mutta ei Suomessa. Täälläkin kuitenkin sama ääni on kuultu etelärannikolla Kotkassa ja jo loppuvuodesta Vuosaaressa ihmeteltiin samantyyppisiä outoja ääniä yöaikaan koska ne häiritsivät nukkumista. En tiedä löytyikö niihin ääniin syytä. Vuosaaren äänistä oli maininta myös Helsingin Sanomissa:

"Sataman suunnalta on jo toista kuukautta kuulunut meteliä, joka on pitänyt asukkaita valveilla jopa öisin. Meteli kuulostaa Vartin lukijan mukaan siltä, että se lähtisi jonkinlaisesta koneesta tai generaattorista ja kantautuisi Vuosaaren satama-alueelta päin."

Tässä malliksi Costa Rican TV:n uutislähetys 9.1.2012 niin kuulet omin korvin mistä on kysymys. Yleisesti ottaen äänet ovat olleet korkeampia kuin Costa Ricassa, mutta nämä on yhdistetty silti toisiinsa. Uutislähetyksen lopussa on korkeampia ääniä Kievistä, Ukrainasta jossa niitä on kuultu häiriöksi asti:


Apokalyptica

Ääniä on ehditty yhdistää keskustelufoorumeissa laajasti jo maailmanloppuun ja Raamatun ennustuksiin, koska sen kirjoittajat kuulivat samanlaisia ääniä:

"...kuulin takaani suuren äänen, ikään kuin pasuunan äänen..."

"... minä kuulin äänen taivaasta ikäänkuin paljojen vetten pauhinan..."

Kaiken kruunaa tietysti ennustus:

"Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi... ... ja pasuuna soi..."

Ei paljon naurata

Kävin läpi myös keskustelualueita joilla epäiltiin vahvasti jonkinlaista salaliittoa. Toisaalta kyseessä olisi aika suuri lavastus sillä ihmisiä on videoissa saatu sankoin joukoin katselemaan taivaalle ja kuuntelemaan ikkunoista - mikäs ääni se siellä?

Kuulostellaan

Aikahan sen näyttää mistä äänissä oli kyse. En tiedä onko tieteellisiä vastauksia saatu vielä mistään. Edes Suomen Skepsis Ry:ltä joka tietää kaiken ja josta tähän blogiin on siirrytty neljänneksi eniten.

Voisiko kyseessä olla joku uusi luonnonilmiö jossa revontulien äänet tulevat voimakkaina maahan, mutta revontulia ei näy. Onko kyse jostain aurinkomyrskystä vai mistä? Vai onko äänen takana tiedotus joltain toiselta planeetalta vai ovatko ne oikeasti jotain maailmanlopun ilmiöitä.

Palaan asiaan jos löydän jotain uutta tai keksin vastauksen ihan itse. Seuraan aihepiiriin liittyviä uutisia.

Kuunnellaan sitä odotellessa kappale jonka olisin halunnut tunkea jo moneenkin blogiin, mutta tähän se sopii. Tykkäsin tästä kappaleesta aikoinaan kun tutustuin ensimmäisen kerran sen tekijään Lasse Heikkilään. Jotkut saattavat muistaa myös Ilmajoki-talon joulumusikaalin joka oli myös Heikkilän käsialaa.

Jälkikirjoituksia:

1. Ukrainan videoita on näköjään aavisteltu myös huijaukseksi sillä perusteella että alueelta tulleilla kahdella videolla on sama tekijä.

2. Jonkun mielestä yksi mahdollisuus on joku sotilaallinen hanke.

3. Ongelman muodostaa se että videoita on ympäri maailmaa ladattu youtubeen samasta aiheesta. Osa lienee varmasti huijausta koska ilman huijaamista kaikki eivät voi elää, mutta epäilemättä ääniä on silti kuultu.

53 kommenttia .

Jos meillä ei olisi

Keskiviikko 18.1.2012 klo 0.57 - Juhani Eilola

Kurikassa muutamille päättäjille on jäänyt kytemään kuin aivopesun tuloksena mieliin lause: "Jos meillä ei olisi osinkoja niin me emme..."

Yhtä hyvin mieliämme voisi riivata lause: "Jos meillä ei olisi alati kasvavia palvelumaksuja niin me emme..."


Veroäyri B

Olen viime päivinä lukenut tutkimuksia kuntien kilpailutuksesta ja sen näkyvistä ja näkymättömistä kustannuksista sekä siihen liittyvästä laskentatoimesta. Tutkimukset liippaavat aika läheltä noita alkulainauksia.

Yksityistettäessä palveluja syntyy usein ennakoimattomia kustannuksia, joita asialla olevat päättäjät eivät aina halua huomioida, koska omista ennakkokäsityksistä on jo tullut pään sisäinen fakta. Se johtunee siitä että 500  uutta aamua omissa käsityksissä luo ihmiselle uuden luonnon. Uskomus muuttuu tiedostamatta mielen faktaksi. Ja kun ihmiset ovat laiskoja niin alusta ei aloiteta. Fakta on faktaa vaikka se olisi voissa paistettua harhaa.

Moni palvelu voi näyttää kunnan kannalta edullisesti tuotetulta senkin takia että kunta siirtää palvelun kustannuksia kuntalaisten maksettavaksi. Olen nimittänyt tätä tulovirran kohtaa aiemmin kunnallisvero B:ksi ja tutkimukset osoittavat että tämä kunnan taloudessa näkymätön veroäyri on kovassa kasvussa. Sitä kovemmassa mitä suuremman säästön kunta näennäisesti saa aikaan.

Aina silloin tällöin jotkut muutkin ovat kirjoittaneet aiheesta. Tässä yksi aiheesta kirjoitettu blogi: Rehtorin huoneessa

Tällaista kehitystä kutsutaan kestämättömäksi kehitykseksi, jossa kuntalaiset jossain vaiheessa katsoessaan kukkaroon tajuavat vedätyksen. Onni on että meillä on niin pieni veroprosentti A.

Omassa ideologiassani palvelu on edullisesti ja kestävästi tuotettu vain kun sen tuottaminen on oikeasti edullista siirtämättä kustannuksia mihinkään piiloon. Kustannuksia on usein piilossa myös tilaus-, kustannusvertailu-, valvonta- ja tarkastustoiminnassa sekä jonkun palvelun poistumisessa uudistuksen yhteydessä, eivätkä ne näy palvelun tuottamisen kustannuksissa.

Mutta palaan muuttamaan näitä kertoamiani faktoja kun luen toisenkin kirjan ensin loppuun ;-) En aio itse olla kohteena 500 päivän aivopesussa enkä polttaa päähäni väärää faktaa.

Se että kunnanisät ovat tehneet joskus viisaita päätöksiä ja meillä on tulolähteitä joita kaikilla kunnilla ei ole, ei tee niistä tulolähteistä omistettuja  jollekin menokohdalle. Kun olen ollut itsekin mukana estämässä osakkeidemme myyntiä, niin kenelläkään ei ollut mielessä rahojen käyttötarkoitus kunnan taloudessa.

On kyse siitä mitkä tulot ovat oikeesti, on kyse siitä mitkä kustannukset ovat oikeesti. On kyse siitä onko meillä kaikki hyvin oikeesti. On kyse siitä olemmeko täällä onnellisia oikeesti:

Kommentoi kirjoitusta.

Kurikkalaisen kehityksen tulos

Tiistai 17.1.2012 klo 0.51 - Juhani Eilola

En usko darwinismiin ja vaikka uskoisinkin, en uskoisi että kurikkalainen olisi kehityksessään jäänyt jälkeen muista elollisista olennoista. Päinvastoin, meidät on todettu älykkäiksi. Vaikka kurikkalaisilla on selkeitä frustraation oireita, niin sekin lienee askel kohti korkeampaa kehitystä. Miten muuten ihminen haluaisi kehityksessään edetä ellei hän turhautuisi nykytilanteeseen. Silloin kehitystä voi tietoisesti ehkä nopeuttaa.


Vuosimiljoonia

Kurikkalaiset ovat kehittyneet vuosimiljoonien aikana tähän tilaan jossa nyt olemme. Kauniiksi ja suoraselkäisiksi sekä varsin kyvykkäiksi hoitamaan ja varjelemaan kotiseutuamme ja vaikka koko Suupohjaa jos niikseen tulee - tai vaikka Seinäjokea. Ei väliä mihinpäin laajennutaan. Lopulta älykkäimmät hallitsevat.

Hiukan ollaan eri mieltä siitä kenen ansiota kurikkalainen yritteliäisyys ja sitä seurannut kehitys on. Olisiko tavallisten työläisten:

Olipa hassu kappale nostalgiastaan huolimatta! Tosi vaikea uskoa tuon laulun sanomaa. Mutta kaikki kunnia silti työmiehelle. Toisaalta vähän vaarallista on oikeuden ottaminen omiin käsiin.

Kunnia kaikille

Kyllä Kurikkaa ovat rakentaneet menneiden sukupolvien päättäjät. Kurikkaa ovat rakentaneet työläiset. Kurikkaa ovat rakentaneet kauppiaat ja yrittäjät. Kurikkaa ovat rakentaneet kulttuuri-ihmiset ja myös vahvan kristillisen taustan omaavat henkilöt! Eikä unohtaa saa sotiemme veteraaneja, ei kotirintamalla palvelleita eikä ketään muutakaan. Meillä kaikilla on yhteinen oikeus asuttaa tätä paikkakuntaa.

Laitan loppuun kappaleen jossa soittavat ja laulavat monet ystävät. Kitarassa oleva punapuseroinen mies on James Hirvisaari, mutta tunnen kaikki muutkin mukana olevat muusikot. Janet Nordman on myös maanmittausalan ammattilainen.

9 kommenttia .

Vaikean sairauden murtamana

Maanantai 16.1.2012 - Juhani Eilola

Saimme viestin ohjelmistotoimittajaltamme että yhteyshenkilömme on siirtynyt ajasta iäisyyteen vaikean sairauden murtamana. Olen viime viikot ja jopa kuukaudet yrittänyt saada häntä kiivaasti puhelimitse kiinni ja ollut jopa hiukan närkästynyt.

On helppo olla tietämätön ja vaatia mahdottomia!


Nyt ei ole kiire mihinkään

Häntä kutsuttiin Nalleksi ja hän piti netissä omaa nallesivustoa. Sivusto on ikävä kyllä nyt poistettu.

Koska en ehtinyt kertoa hänelle varsinaista työongelmaa, niin nyt ei ole kiire enää mihinkään. Voimme rauhassa kuunnella hänen muistokseen yhden kappaleen. Sopiiko se tähän asiallisesti vai ei, sillä ei ole niin väliä, mutta hän olisi varmasti pitänyt tästä.

Kaikki lähtevät jonnekin

Joku lähtee isiensä luokse, työpaikaltani heitä on lähtenyt työurani aikana neljä. Joku lähtee pitkälle sairaslomalle, joku lähtee eläkkeelle ja Pirjokin lähtee Janakkalaan.

Käyn lenkillä. Juoksin tänään 20 km:n lenkin eikä se tuntunut missään. Olen terve tänään, olen hyvässä kunnossa, mutta huomenna voin olla sairas. Jo ensi yönä voin olla vaikka matkalla virran toiselle puolelle kuolemanvirran lautturin kyydissä. Moni muu voi käydä moikkaamassa lautturia ja palata takaisin.

Niin on ihmisen elämä lyhyt, oli hän diktaattori tai kartoittaja. Oli hän urheilija tai taivaanrannan maalari. Ja niin on työurakin lyhyt. Tapasin viime viikolla kaupungin kaksi eläkkeellä olevaa johtavaa virkamiestä. Toinen on ollut eläkkeellä 22 vuotta ja on saanut elää terveenä. Toivottavasti niin käy useimmille meistä, toivottavasti kaikille.

Riskejä rajoittamaan

Onneksi valtuusto ja johtoryhmä tuli takaisin laivalta. Onneksi linja-auto teki turvallisen matkan. Joku kysyi eikö meillä kaupungilla ole minkäänlaisia turvallisuusmääräyksiä ja rajoituksia sen varalle että tapahtuu onnettomuuksia? Pitäisikö meidän varmistaa kaupungin johdon turvallisuus niin, ettei koko johto  ainakaan kerralla voi joutua yhteiseen onnettomuuteen.

Eikö meidän pitäisi varmistaa myös kuntalaistenkin turvallisuus painottamalla kaikkia mahdollisia turvallisuusnäkökohtia kaupungin strategiassa? Turvallista vanhuutta, turvallista lapsuutta, hyvää terveydenhuoltoa ja turvallista kotimatkaa.

Siinä miettimistä niille jotka päättävät. On niin helppo olla varomaton.


Seuraavan kappaleen esittäjä asui jonkin aikaa tässä muutamien kilometrien päässä Suupohjassa. Tuleeko Suupohjasta Ihmemaa vai onko se jossain ihan muualla?

Kommentoi kirjoitusta.

Nettikiusaaminen ja hyväksikäyttö

Sunnuntai 15.1.2012 - Juhani Eilola

Kiusaamisen monet muodot

Palaan kolme päivää sitten kirjoittamaani blogiin, jossa käsittelin koulukiusaamista. Silloin päätin tekstin videoon. Siinä vajaa kaksi kuukautta sitten 10-vuotias pikkutyttö mieluummin hirtti itsensä kuin meni kouluun. Tämä on niin vakava aihe että perheen vanhempana sinulla täytyy olla aikaa tutustua kunnolla tähän aiheeseen ja mm. seuraaviin linkkeihin.

Nettikiusaamisesta: Protect The Children (suomeksi)

Mitä teen kun kiusataan: Keep Control  EU (suomeksi)

Ruotsinkieliseltä kanavalta tulee juuri dokumenttia lähinnä Tanskasta, jossa lapset istuvat eniten tietokoneilla. Nettikiusaamisesta on tullut niin vakava ongelma, että siellä 15% pojista ja 35% tytöistä eli joka kolmas joutuu nettikiusatuksi. Mutta lehtiartikkeleiden mukaan ongelma on samansuuntainen mm. Oulussa. Useimmiten kiusaaminen huipentuu väkivaltaiseksi tai pilkkaavaksi käytökseksi myös normaalielämässä. Tässäkin dokumentissa oli esimerkki 15-vuotiaasta pojasta joka kiusatuksi jouduttuaan päätyi samaan ratkaisuun kuin aiemmin mainitsemani tyttö.

Jos sinua kiusataan tai jos itse kiusaat, tämä video on sinulle! Ja jos tutustut paremmin aiheeseen, niin huomaat että tämä on jonkinlaista sukua nimettömille blogikirjoittelijoille, jotka pilkkaavat ja nimittelevät kanssakeskustelijoitaan tai kolmattaa osapuolta. Kyse on samasta asiasta, mutta lapsi ei ota asiaa yhtä kevyesti kuin aikuinen.


Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö: www.nettivihje.net

Otsikon osoite vie Pelastakaa Lapset Ry:n sivulle, jossa voi myös tehdä ilmoituksen Keskusrikospoliisille. Käyttäkää sitä surutta kun voitte vaikuttaa. Minun toimestani netissä on suljettu palvelujan tai niiden osia. Me aikuiset - mutta myös lapsi itse voi vaikuttaa.

Em. sivusto keskittyy lasten seksuaalisen hyväksikäyttöön, josta vielä loppuun video. Netissä kaikki ei ole sitä miltä se vaikuttaa:

16 kommenttia .

Käsirautoja moneen lähtöön

Lauantai 14.1.2012 - Juhani Eilola

Maailmalla kerrotaan tositarinana että joku ajoi liikennevalvonnan kameraan liian suurella nopeudella. Poliisi lähetti todisteeksi valokuvan sekä 45 dollarin sakkolapun.

Syytetyllä välähti hyvä idea. Hänhän voisi toimia samoin ja laittoi pöydälle 45 dollaria, otti niistä valokuvan ja lähetti poliisille. Viikon kuluttua poliisilta tuli paluupostissa kirje jossa oli - valokuva käsiraudoista!


Näinhän se on joskus kunnallispolitiikassakin. Vai onko? Vastuuta kannetaan vain näennäisesti.

No joka tapauksessa jos haluat ryhtyä salaiseksi agentiksi niin tarvikkeet saat täältä: www.salainenagentti.fi

Kommentoi kirjoitusta.

Kurikan johto matkoilla

Perjantai 13.1.2012 klo 1.23 - Juhani Eilola

Tätä kirjoittaessani Kurikan kaupunginvaltuusto ja johtoryhmä on laivaseminaarissa, joka näkyy mm. siinä ettei paikkakunnan poliittisiin blogeihin ilmesty asiattomia kommentteja.

Ei mitään hätää

Samuli Edelmanin kappale Ei mitään hätää keikkuu listojen kärkipäässä ja Paavo Lipposen PÖÖÖ - ei ole mitään pelättävää - vaalimainos tuottaa iloa meille televisiossa. Kumpikaan ei ole koskaan ollut suosikkini, mutta tämä on Samulin paras veto, ja tämä on parasta mitä Lipponen on koskaan sanonut. Tämän kaiken kruunaisi nyt Kurikan johdon ilmoitus: Älkää peljätkö, kaikki on kunnossa!

Lähellä Suomen parasta

Pysäytin Kurikan kaupunginsihteeri Martti Sepin. Kysyin oliko hän lukenut Kurikka-lehden yleisökirjoituksia läpi, koska sisältö oli yksi historian huonoimmista. Kunnalliseen päätöksentekoon liittyvät tekstit olivat täynnä tietämättömyyttä ja henkistä katkeruutta. Martti oli katsonut otsikot läpi, mutta harvoin teksteistä kuulemma tulee hyvälle tuulelle.

Eduskunnassa jo mietimme Juha Miedon kanssa sitä mistä tämä kurikkalainen krooninen huonotuulisuus oikein johtuu. Todellisuudessa Kurikan tilanne on poikkeuksellisen hyvä jos asettaudutaan asukkaan asemaan. Yllättäen asukas itse nostaakin kunnallispoliittisen riitelyn jopa itse maksamaansa 1200 euron muita edullisempaa verotusta tärkeämmäksi asiaksi.

Tiedotus

Väärät asenteet ja väärä tieto jää elämään koska Kurikan oikea tiedotus on liian vähäistä. Esimerkkinä voisi ottaa asian, jossa kirjoittaja kertoo virkamiehen kävelleen kaupunginhallituksen yli jätettyään tiedoksi asian joka hänen mielestään olisi pitänyt päättää hallituksessa. Hän piti sitä pöyristyttävänä. Ja tottakai tämä itää oikein hyvin Kurikan kaltaisessa happamassa maaperässä.

Todellisuudessa asiassa oli toimittu aivan oikein.

Lainaus kaupungin sisäisen valvonnan ohjeista:

"Päätökset on asianmukaisesti pidettävä nähtävillä, annettava tiedoksi ja pantava täytäntöön. Kaupunginhallituksella on otto-oikeus toimielinten ja viranhaltijoiden päätöksiin. Lautakunnilla on vastaava otto-oikeus alaisensa toimielimen ja viranhaltijan päätöksiin. Viranhaltijapäätökset on saatettava ao. ylemmille toimielimille tiedoksi. ”

Kyseisen asian kohdalla halitus ei vain halunnut käyttää otto-oikeutta. Eli kaikki on hyvin.

Kaikesta edellä sanotusta täytyy vetää vain yksi johtopäätös:

Kaupungin täytyy lisätä tiedotusta että saisimme julkisuuteen oikeaa tietoa. Ja kansalaisten täytyy asennoitua mielipidekirjoituksiin varauksella.

Ja loppuun aiheeseen sopiva kappale, jossa haaksirikkoiset palaavat kolmantena päivänä. Tutustuimme Jalasjärvellä Taivalmaan koululla Outi Terhoon. Hän lauloi ystäväviemme häissä muutaman laulun. Outi on aina ollut suosikkini ja hänen ja miehensä Leen kappaleita on myös lenkkisoittimessani. Kappaleen alku on englanniksi, mutta pääosa suomea.

3 kommenttia . Avainsanat: Kurikka

Sanat voivat parantaa, sanat voivat tappaa

Torstai 12.1.2012 - Juhani Eilola, lainaukset kirjasta Grethe Dirckinck-Holmfeld: Lasten ajatuksia lapsista

Tarvitsemme lapsia ?

Jatketaan tällä tekstillä siitä mihin toissapäivänä jäätiin. "Luokseni lensit kuin keijukainen... lapsi rukousten...". Niin hieno asia kuin lapsen syntymä onkaan, heitä syntyy Kurikkaan nyt liian vähän.

Lapsetkin tietävät miksi uusia ihmisiä pitää maailmaan tulla:

"Lapsia saadaan jotta syntyisi perhe." Rasmus 7 v

"Lapsia saadaan, jos isoäiti on niin vanha, että se tuskin jaksaa kävellä. Silloin lapset voivat käydä sen puolesta kaupassa." Dan 7 v

"Lapsia tehdään, jotta maapallo olisi aina elävä." Mads 8 v

"Aikuiset eivät jaksaisi olla täällä ilman lapsia." Oliver 7 v

"Lapsia saadaan koska niitä tarvitaan tienaamaan rahaa." Thomas 9 v

Lapset tietävät kaupungille myös vastuuta päivähoitoon ja kouluun. Viime aikoina otsikoissa ovat olleet myös sosiaaliset ongelmat ja järkyttävät uutiset perhesurmista ja koulukiusaamisista, joiden rinnalla kaupungin taloudellisen hyvinvoinnin yksityiskohdat ovat vielä pieniä. Kaupungin menestymisen mittareita ei ole vain taloudellinen, vaan myös fyysinen ja henkinen menestys.

Olen toivonut ja ehdottanut että turvallisuus otettaisiin yhdeksi johtavaksi ajatukseksi läpi koko Kurikan kaupungin uuden strategian. Perheiden ja lasten kaikenkattava turvallisuus myös esim. liikenteessä ja asumisessa on niin tärkeä asia että voiko sitä edes ohittaa strategiassa ilman mainintaa?

Kiusaaminen

Jos osaat vähänkin englantia niin katso seuraava video läpi. Vasta kymmenvuotias pikkutyttö mieluummin hirtti itsensä kuin meni kouluun. Tällaistahan me emme anna tapahtua Kurikassa? Emmehän anna yllättää itseämme ja toimia vasta sitten?

Valvotaan omia lapsia - kiusataanko heitä tai kiusaavatko he. Puututaan siihen molemmissa tapauksissa jos huomaamme sen sillä myöhäistä voi olla liian äkkiä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lapset

Vanhemmat kirjoitukset »