Kurikkalaisen kehityksen tulosTiistai 17.1.2012 klo 0.51 - Juhani Eilola En usko darwinismiin ja vaikka uskoisinkin, en uskoisi että kurikkalainen olisi kehityksessään jäänyt jälkeen muista elollisista olennoista. Päinvastoin, meidät on todettu älykkäiksi. Vaikka kurikkalaisilla on selkeitä frustraation oireita, niin sekin lienee askel kohti korkeampaa kehitystä. Miten muuten ihminen haluaisi kehityksessään edetä ellei hän turhautuisi nykytilanteeseen. Silloin kehitystä voi tietoisesti ehkä nopeuttaa. Vuosimiljoonia
Kurikkalaiset ovat kehittyneet vuosimiljoonien aikana tähän tilaan jossa nyt olemme. Kauniiksi ja suoraselkäisiksi sekä varsin kyvykkäiksi hoitamaan ja varjelemaan kotiseutuamme ja vaikka koko Suupohjaa jos niikseen tulee - tai vaikka Seinäjokea. Ei väliä mihinpäin laajennutaan. Lopulta älykkäimmät hallitsevat. Hiukan ollaan eri mieltä siitä kenen ansiota kurikkalainen yritteliäisyys ja sitä seurannut kehitys on. Olisiko tavallisten työläisten: Olipa hassu kappale nostalgiastaan huolimatta! Tosi vaikea uskoa tuon laulun sanomaa. Mutta kaikki kunnia silti työmiehelle. Toisaalta vähän vaarallista on oikeuden ottaminen omiin käsiin. Kunnia kaikilleKyllä Kurikkaa ovat rakentaneet menneiden sukupolvien päättäjät. Kurikkaa ovat rakentaneet työläiset. Kurikkaa ovat rakentaneet kauppiaat ja yrittäjät. Kurikkaa ovat rakentaneet kulttuuri-ihmiset ja myös vahvan kristillisen taustan omaavat henkilöt! Eikä unohtaa saa sotiemme veteraaneja, ei kotirintamalla palvelleita eikä ketään muutakaan. Meillä kaikilla on yhteinen oikeus asuttaa tätä paikkakuntaa. Laitan loppuun kappaleen jossa soittavat ja laulavat monet ystävät. Kitarassa oleva punapuseroinen mies on James Hirvisaari, mutta tunnen kaikki muutkin mukana olevat muusikot. Janet Nordman on myös maanmittausalan ammattilainen. |
|
17.1.2012 1.10
Juhani
Listalta jäi muuten pois monta tärkeää ryhmää. Opettajat, lääkärit, kätilöt ja erityisesti maanviljelijät! Ketään ei sovi unohtaa! Ei naisia eikä miehiä. |
17.1.2012 8.09
Minä hevosmies
Älä unohda hevosmiehiä! |
17.1.2012 19.37
0000
Et usko darvinismiin, mutta puhut samalla vuosimiljoonien kurikkalaisesta kehityskulusta. Darvinismin vastaoppi, ainakin sen äärimmöinen muoto, puhuu vain 6 tuhannesta vuodesta. |
18.1.2012 0.02
Juhani
Se 6000 vuotta on tulkinta. Raamatun ensimmäiset kaksi lausetta kuuluvat sellaisella suomenkielellä tulkitsemattomina, jonka jokainen voisi ymmärtää oikein: |
27.11.2012 17.04
Janet
Hei! Stigu on pk-seudulla edelleen, ja ihan hyvää kuuluu. Voin välittää tiedon, että kaipailet kuulumisia hänestä. |
27.11.2012 19.25
Juhani
Hei Janet! |
27.11.2012 21.23
Janet
Harvoin etsin mitään, mutta tänään oli hyvä syy. :) Solan musiikkiinkaan en ole juuri törmäillyt. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä... ja itse kun teen työni tietotekniikan parissa, en siihen juuri jaksa vapaa-ajalla panostaa. Insinööriks valmistumisen jälkeen olen toiminut mittalaitoksen ICT-asiantuntijana, niin se melkein riittää. Laitan Stigulle terkkuja. |
28.11.2012 1.32
Juhani
Mulla olisi Solan harjoituksia nauhalla ja sinä laulat siinä paljon. Kohta vain alkavat nuo nauhat jäädä niin vanhoiksi ettei niiltä pian saa mitään enää pois. |
Jos joku teistä joskus löytää tämän blogitekstin, niin kuka kertoisi missä Stigu menee ja mitä hänelle kuuluu?