Kivimessut 2012, osa 2

Keskiviikko 31.10.2012 klo 20.18 - Juhani Eilola

Koristepuuseppämestari Martti Parkkamäki

Vaikka kivimessujen pääasiallinen materiaali olikin kivi, myös perinteinen jurvalainen käsityötaito oli vahvasti esillä kun koristepuuseppamestari Martti Parkkamäki esitteli vuosikymmenten aikana hankkimaansa ammattitaitoa.

Hän kertoi olevansa jo kuudennen polven puuseppä ja on varsinaisen veistokokemuksensa lisäksi opettanut veistotaitoa myös tulevalle sukupolvelle. Puun kanssa työstäminen on ollut verissä muullakin perheellä.

Enemmän Martti Parkkamäestä voit lukea Metsä-Pohjanmaasta. Sivulla 15 on hänestä artikkeli.

0322.jpg
Kysyin myös tuotteiden markkinoinnista kun tuotteissa ei hintalappuja näkynyt. Se onkin alan ongelma, koska koristeveisto vie paljon aikaa ja tuotteiden hinta nousee ilman markkinointiporrastakin korkeaksi. Jos tuotteita haluaa veistää, ei voi olla koko ajan niitä itse markkinoimassakaan.

No kaikesta huolimatta jurvalaista tuotantoa kannattaa hankkia jos sitä vain on saatavissa. Parkkamäki kertoi että joskus muualta päin vierailevat ihmiset ovat ihmetelleen miksei tuotteita ole Jurvasta saatavissa. Olisikohan tässäkin Kurikan päättäjillä ja kehittäjillä jonkinlainen alan markkinoinnin tukemisen paikka.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kivi

Kivimessut 2012, osa 1

Tiistai 30.10.2012 klo 19.38 - Juhani Eilola

Viiatinsaari

Julkaisen muutamia kuvia Jurvassa viikonloppuna pidetyiltä Jalo- ja korukivimessuilta. Ajattelin julkaista ensimmäisen kuvan ihan yksinään, niin voitte rauhassa tutkia. Kuvaa klikkaamalla saat isomman version.

kartta2.jpg


Jalo- ja korukivimessuilla Jurvan Sellassa oli esillä muun tarjonnan lisäksi Eino Korpilahden valmistama pienoismalli Jurvan ja Kurikan välillä aikoinaan sijaineesta saaresta. Tässä valokuva johon olen lisännyt hiukan paikannimiä että jokainen voi tunnistaa saaren eri osia. Itse olen syntynyt tällä saarella Norinkylässä ja asun edelleenkin Juurinmäessä saaren toisella laidalla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kartta

Kaunis kiitos!

Maanantai 29.10.2012 klo 1.10 - Juhani Eilola

Kunnallisvaalit on käyty. Sain 49 ääntä jolla sijoituin äänimäärissä sijalle 54. Ehdokkaita vaaleissa oli yhteensä 168. Valituksi tulemiseen olisi tarvittu vähintään 13 ääntä lisää. Kiitän jokaista joka uhrasi äänensä minulle!

Toivotaan että varavaltuutetunkin asemasta pystyn käyttämään tämän äänimäärän jollain tavalla Kurikan ja äänestäjieni hyväksi.


Kuinka tästä eteenpäin!

Jalasjärven Anne Ojajärvi päivitti Facebooksivuaan ennen vaalipäivää "...käy nöyränä huomiseen..."

Nyt oma kannatus on annettu punnittavaksi ja Anne tuli valituksi, minä en tullut. Vaalivalvojaisten jälkeen on minun vuoroni sanoa: "..käy nöyränä huomiseen.." Niinkuin tapahtuu, niin on tarkoitettu.

Vapautan tänä yönä blogin vaalitehtävistä muuhun käyttöön. Aloitetaan musiikista ja kurikkalaisesta laulajasta! Kurikassa on paljon muutakin hyvää kuin uusi valtuusto! Käydään täällä niitä läpi ajan kanssa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaalit

Kysymyksiä?

Lauantai 27.10.2012 klo 18.02 - Juhani Eilola

Nyt sinulla on mahdollisuus vielä esittää mikä tahansa kysymys ennen huomista äänestystä. Jos kysymyksiä ilmestyy, yritän vastata niistä jokaiseen. Olen varannut tämän illan vastaamiseen muun työn ohessa.

5 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Lakeuden jalo- ja korukivimessut Jurvan Sellassa

Perjantai 26.10.2012 klo 23.25 - Juhani Eilola

juhanivir.jpgHaluan ehdottomasti muistuttaa nyt väkeä noista viikonlopun messuista, sillä nyt jurvalaistenkin tulisi ottaa ne omakseen kun ne kerran siellä järjestetään!

Jos sattuu että huomaatte minut siellä, niin hiastakin saa ottaa kiinni. Perustelen mielelläni miksi sunnuntaina kannattaisi kirjoittaa vaalilippuun numero 96.

Mutta jos minua ei näy, niin nauttikaa muista jaloista luonnon ihmeistä.

Katso tarkemmat tiedot www.kurikanseutu.fi -sivulta.


2 kommenttia . Avainsanat: Mainos, Vaalit

Aivan ensimmäiseksi

Perjantai 26.10.2012 klo 6.29 - Juhani Eilola

96uus.jpgVaalipäivä alkaa olla niin lähellä että sitä ennen ei ehdi montaa tekstiä kirjoittaa. Nyt voisi harjoitella valmiiksi kiitospuhetta. Kiitoksen antaminen kun on uskomattoman vaikeaa.

Aloittaisinko näin:

"Aivan ensimmäisenä haluan kiittää niitä kahta jotka ovat antaneet minulle äänensä..:"

Vai näin:

"Aivan ensimmäisenä haluan kiittää äitiä ja isää, jotka ovat tehneet tämän mahdolliseksi..."

Vai:

"Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia kampanjaani osallistuneita. 300-henkinen tiimini teki hienon kampanjan, mutta kaksi ääntä ei tällä kertaa riittänyt jatkoon."



Tämä kappale ei taida sopi kiitoskappaleeksi, mutta tämä jo aikaisemminkin lainaamani video on aika hauska. Siinä syntymäpäiväkakun tekijä on muistanut väärin kynttilöiden määrän. Älä sinä muista väärin kun menet äänestämään ! Se on tosiaan 96 eikä päinvastoin!

10 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Kiihkoilijat !

Maanantai 22.10.2012 klo 23.27 - Juhani EIilola

Ei tippaakaan kiinnosta !

"Mua ei politiikka kiinnosta, se on kiihkoilijooren hommaa. Mulla on yrityksen kans tarpeheksi tekemistä. Pitääs se kaupunginki toiminta vain äkkiä yksityistää niin ei tartte politikoora!"

"Mua ei politiikka kiinnosta, se on katehien hommaa. Jyväjemmariilla on aikaa istua sellaasis kokouksis kun ne ei tee töitäkään. Tuos ne vain ajeloo edestakaasin toinen toistansa kovemmilla konehilla yhteiskunnan tuella!"

"Mua ei politiikka kiinnosta, samat naamat sielä päättää meirän asioosta vuoresta toisehen. En mee eres äänestämähän enkä muista koska viimeksi äänestin."

"Mua ei politiikka kiinnosta, sielä vain nostetahan kovia kokouspalakkioota ja kunnan isokenkääset seurusteloo ja matkuisteloo kravatit kaulas ympäri maailmaa. On mua pyydetty monta kertaa eherokkaaksi, mutta en minä lähäre! Siinä vain työtki kärsii eikä jää yhtää vapaa-aikaa."

"Mua ei politiikka kiinnosta, ei Jeesuskaa politikoonu eikä äänestäny! Se on maallista touhua. Meirän pitää palio ennemmin huolehtia vanhuksista, sairahista ja lapsista."

"Mua ei politiikka kiinnosta tippaakaan, on se niin tyhymien touhua. Tottahan ne saa vielä tärvättyä ne osakkehekki johonki. Valittis sinne sellaasia jokka osaakin jotaki. Joka paikas pitääs olla itte!"

Sokea sokeaa taluttaa!

Aina sitä on helppoa sivusta huudella vaikka se huutelu yleensä osoittaakin huutelijan omaa tyhmyyttä. Voihan olla että näissä huuteluissa on joskus perääkin, mutta osoittaa se enemmän yleistä ihmisten keskinäisen arvostuksen puutetta.

Poliitikot eivät ole mitään, yrittäjät eivät ole mitään, virkamiehet eivät ole mitään, jyväjemarit eivät ole mitään, paskahaalarimiehet tai eläkeläiset eivät ole mitään, karavattimiehet ei mitään ja naiset eivät sovi niin mihinkään muualle kuin hellan ja nyrkin väliin.

9666.jpgOpetettaisiin edes tulevat sukupolvet kunnioittamaan toisiaan ja vanhempiaan, niin ettei tämä kateuden ja itsekkyyden kierre jatku! Mutta nyt mennään ensin vaaliuurnille ja hoidetaan se asia pois alta ettei tarvitse sanoa että taas valitsivat ne samat naamat valtuustoon!

Vaikka mikään ei olisikaan mittään?

5 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Isät

Maanantai 22.10.2012 klo 1.41 - Juhani Eilola

On monenlaisia isiä

On oma isä, isoisä, esi-isä, Pyhä isä ja kunnanisä.

Nyt ollaan valitsemassa ns. kunnanisiä. Tosin nimitys on harhaanjohtava koska varsin suuri määrä kunnanisistä on naisia.

Äsken oma isäni sai sairaskohtauksen. Hän on minulle kuitenkin nyt ja aina se kaikkein tärkein isä. Siinä rinnalla joku kunnanisän tai Paavin asema on täysin mitätön asia. Ei kannata kiihkoilla poliittisilla eikä uskonnollisilla  asioilla ellei ymmärrä elämän koko tarkoitusta. Sitä miksi politiikkaakin tehdään. Että kaikki olisivat aidosti onnellisia ja kuuluisivat johonkin ja jonkun sydämeen! Kun sen ymmärtää, ei enää tarvitsekaan kiihkoilla.

Nyt voisimme kaikki oikeasti pysähtyä hetkeksi!isa.jpg

Mieti omaa elämääsi. Harrastit lapsena ehkä jotakin. Teit joka tapauksessa asioita jotka jättivät jälkiä elämäsi aikakirjoihin. Kouluvuosiakin kertyi helposti enemmän kuin kymmenen. Lapsuus ja koulu ovat ihan täynnä muistoja. Meidän sukupolvellamme yleensä onnellisempia kuin menneillä sukupolvilla.

Kun katsomme vanhoina miehinä tai naisina menneisyyteen, niin pitääkö meidän olla katkeria niistä vuosista? Vai ylpeitä? Ehkä ei tarvitse olla kumpaakaan sillä tämä on minun elämäni aivan yksilöllinen ja ainutlaatuinen piirto, minun jälkeni maailmassa. Ja se jatkuu. Se jatkuu ihan varmasti minulla isänä ja isällänikin minun isänäni.

Äänestäkää! Mutta antakaa se paras ääni omalle isälle, omalle äidille, omille lapsille ja puolisolle ! Sen äänen kohdetta ei tarvitse etsiä poliittisilta listoilta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perhe

Mistä kaikki alkaa?

Perjantai 19.10.2012 klo 23.36 - Juhani Eilola



Facebookissa kiertää hauska teksti otsikolla "Mistä kaikki alkoi?"

"Räätäli alkoi napista. Merimies alkoi hytistä. Vauva alkoi tutista. Satakuntalaiset alkoivat porista. Pohjoiskarjalaiset alkoivat kolista. Narkkari alkoi piristä. Kännykkämies alkoi jupista. Muusikko alkoi rapista. Mielisairas alkoi pöpistä. Sotamies alkoi lotista. Puuseppä alkoi rahista. Laiva alkoi karista. Punoja alkoi korista. Kalastaja alkoi kuhista. Tiskaaja alkoi mukista. Automekaanikko alkoi rämistä. Kemisti alkoi kalista. Pankkiiri alkoi kopista. Metsästäjät alkoivat supista. Vuohi alkoi kilistä. Siivooja alkoi rätistä. Nalle alkoi puhista. Maalari alkoi väristä. Metsästäjä alkoi kutista."

Mistä alkaa Kurikan uusi nousu?

Se alkaa siitä että me tiedämme mitä me haluamme. Se alkaa Sinun valinnastasi. Minun mielestäni se alkaa erityisesti siitä että näinä politiikan huumaviikkoina vaalikopeissa äänestyslipukkseeseen kirjoitetaan oikea  numero. Minä suosittelen numeroa 96.

7 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Vastustan ja lupaan

Tiistai 16.10.2012 klo 20.09 - Juhani Eilola

keskusta2.gif

Vastustan, vastustan, vastustan

Vastustan kaikkia muita puolueita paitsi sitä jonka listalla olen. Vastustan kaikkia asioita joita oma puolueeni vastustaa. Vastustan kaikkia asioita joita muut puolueet ajavat. Vastustan säätiöitä, vastustan kuntaliitoksia, vastustan veronkorotuksia, vastustan veronalennuksia, vastustan osakkeita, vastustan osinkoja, vastustan kouluja, vastustan niitä jotka lopettavat kouluja, vastustan vastustamista. Ihan sama mitä tekevät vastustan.

Lupaan kuntalaisille maanteitä, urheilutaloja, skeittipuistoja, oopperataloja, teattereita, uuden kaupungintalon, uuden vanhainkodin, mahtavimmat avustukset sitten maailmansodan, parhaat palvelut ikinä. Lupaan kaikille töitä ja kaikille terveyden, lupaan kaikille kaiken.

Aivan mahtava vaaliohjelma. Mutta olisiko minulla parempi?

Olen vastannut vaalikoneisiin tietyllä tavalla. Olen kirjoittanut blogiin ja Facebookiin paljon erilaisia ajatuksia kunnallispolitiikasta. Joku käski kirjoittaa paikallislehteenkin. Samoin ovat tehneet monet muutkin. Kokemus kuitenkin on osoittanut että sekä tilanteet, taloudelliset ja inhimilliset resurssit että tietyt vastakkainasettelut muuttavat tilannetta aivan erilaiseksi miksi sen vaaleissa on kuvitellut. Sitä saattaakin joutua toimimaan toisin kuin on äänestäjille ja vilpittömästi myös itselleen on luvannut. Kassa on tyhjä eikä olekaan varaa lunastaa lupausta, valtio pakottaakin kunnat yhteen tai vastassa on jokin muu kaiken muuttava toimenpide tai syy.

Sen takia oikeastaan ainoa varma lupaus voi olla se että toimii jonkin ideologian mukaisesti. Minulla se ideologia on olla kaikkia ihmisiä kohtaan hyväntahtoinen ja olla sitä mahdollisimman tasapuolisesti. Asioita ei ratkota kostamismentaliteetilla, vaan miettimällä vahinkoa tai hyötyä joka kohtaa ihmistä tai ihmisjoukkoa  ja luomalla mahdollisuuksia onnelliseen elämään Kurikassa.  Hyväntahtoisuutta, iloista mieltä (vähän huumoriakin) ja kaikkien ikäluokkien huomioon ottamista toivon kaikilta muiltakin ehdokkailta ja kuntalaisilta.

14 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Mitä me tästä opimme?

Tiistai 16.10.2012 klo 0.48 - Juhani Eilola

keskusta.gif

Oikea kritiikki

Nyt kun kansa tällä viikolla alkaa vaeltaa ennakkoäänestykseen, kannattaa tiedostaa se että kaikki mitä olet lukenut ei ole totta.

Voin vakuuttaa että olen monessa julkisuudessa olleessa asiassa paljon paremmin sisällä kuin niitä kommentoineet ja niistä kirjoittaneet kansalaiset. Kun luette toisten ihmisten arvostelua ja vaikkapa nyt siviilielämän virheitä tai syytteitä viran tai luottamustoimen huonosta hoidosta, ei todellakaan kannata uskoa kaikkea mikä kuulostaa uskottavasti kirjoitetulta. Ei edes uskottavan henkilön kirjoittamaa silloin kun kyse on pahan puhumisesta. Jossain asiassa kyllä voi olla totuuden siemen mutta myös niin pitkälle vietyjä päätelmiä, että asia kääntyy täysin nurinniskoin ja jopa väärän henkilön syyttelyksi.

Virheistä tulee oppia, ei hirttää!

Jos joku tekee virheitä omassa elämässään, virassaan tai luottamustoimessa, niin ne tulee käsitellä ensi vaiheessa korjattavina asioina. Sen takiahan me virkoihimmekin haemme kokemusta että kokemus opettaa!

Kurikassa on meneillään vähän joka suunnassa villinlännen meininki. Tiedätte varmaan niitä elokuvia, joissa kaupunki hirttää alta aikayksikön ensimmäisen jota luullaan syylliseksi. Kurikka on tällainen kaupunki. Muutama kovaääninen kaupunkilainen yllyttää porukkaa: "Hirtetään se!" Tai niinkuin noitavainojen aikaan kun pitää löytää sijaissyyllinen niin poltetaan Emma noitana!

Oppia ikä kaikki!

Joskus kyllä tuntuu siltä että sitä kokemuksen tuomaa oppia ei haluta hyödyntää. Vanha sanonta "Oppia ikä kaikki" on aivan totta, mutta se ei tarkoita että sama oppi pitää ottaa vastaan joka viikko. Ei sellainen mitään ole oppinut.

Pitäisiköhän meidän sallia enemmän virheitä, niin ettei niitä tarvitse kuolemaan saakka puolustella, vaan saa kertoa että tämä opetus tai munaus meni perille. Ensi kerralla teen tämän paremmin ja oikein. Sillä lailla meille kasvaa organisaatio ja hieno kaupunki, jonka iskulause voi olla se johon pari vuotta  sitten pyrittiin: "Kurikka, Suomen parhaiten johdettu kunta!"


Tästä se on kiinni: Ollako vai eikö olla?

6 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Vanhusten tulevaisuus

Lauantai 13.10.2012 klo 13.34 - Juhani Eilola

vanhus.jpgIsovanhemmat

Näiden vaalien yksi teema ovat vanhukset ja heidän palvelunsa. Vastakkain tai parhaissa kunnissa sopusoinnussa toistensa kanssa ovat kotipalvelut ja laitospalvelut.

Kuvassa ovat edesmenneet isovanhempani vuosikymmenten takaa. Tarkkaavaisimmat tunnistavat kuvasta Moskovits Eliten. Isoisä oli saanut juuri ajokortin. Mutta sitä ennen Liisa -hevosellakin pääsi! Olin pikkupoikana kuskaamassa isoisän kanssa maitotonkkia ja tukkeja. Kesällä tehtiin heinätöitä. Liisa palveli isoisää niin kauan kuin minä muistan. Kauemmin kuin Moskovits ikinä. Aivan pienenä asuin isovanhempien luona kun äiti sairastui keuhkotautiin. Kiitos heille sinne pilvien päälle hyvästä hoidosta.Nähdään joskus 50 vuoden kuluttua! Teitä alkaa olla jo ikävä.

Isovanhempien ja myös vaimon isovanhempien kautta olen tutustunut erilaisiin vanhuspalveluihin, joista selkeästi paras on ollut se kun isovanhemmat ovat asuneet meidän vanhempiemme hoidossa ja valvovan silmän alla. Kun oli tuttua tekemistä eikä harrastuksia tarvinnut lopettaa, oli enemmän myös intoa, hyvää mielialaa ja terveyttä.

Lue aiempi blogitekstini: Hopeinen kuu

Vanhemmat

Vanhempani ovat nyt eläkkeellä ja heillä jos jollakin on tekemistä. Sähköallergia jota ei pitäisi olla olemassakaan, rajoittaa elämää, mutta muuten tekemistä on vaikka nuoremmille jakaa.

Olen monta kertaa puhunut omien vanhempieni kanssa siitä mikä pitää mielen vireänä ja kunnon hyvänä. Isä voi korjata omalla kommentillaan jos haluaa, mutta eniten motivoi se että elämässä saa tehdä muutakin kuin elää jossain laitoksessa. Toki he pärjäävätkin vielä loistavasti omassa taloudessa kun ovat vielä sieltä nuoremmasta ja hyväkuntoisimmasta  päästä.

Mikähän sitten on minun käsitykseni vanhusten palveluista?

Eikö sen jo arvaa? Tottakai laitospalvelut täytyvät olla kunnossa ja inhimilliset silloin kun vanhus ei kotona pysty elämään tai se on hänelle erityisen turvatonta. Mutta ei siitä mihinkään pääse että kotiin luotavat mahdollisuudet pitävät elämän paljon vireämpänä kuin laitospalvelut. Tietysti jos se oma autotalli ja oma keittiö pystytään siirtämään laitokseen, niin sehän voisi olla  ihanne mutta ei realismia.

Mitä enemmän on ajankulua, sitä pienempi hoidon tarve elleivät sairaudet estä elämistä. Mutta lopuksi: Vanhusten palvelut ovat ne joissa ei pidä kitsastella. Jos Kurikassa vastakkain laitetaan uusi kaupungintalo ja vanhainkoti, niin sanomattakin on selvää kumpi sen kisan voittaa.

Seuraavalla mummolla riittää aktiviteettia:

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanhuus

Jaloja asioita Sellassa

Tiistai 9.10.2012 klo 19.32 - Juhani Eilola

Lakeuden kivikerho Ry on järjestänyt vuosikausia Jalo- ja korukivimessuja Kurikassa. Tämän vuoden messut lähestyvät. Hoida kalenteriisi tyhjä kohta messuja varten ajalle 27.- 28.10.2012 la 10-17 tai su 10-16 Veistokouluntie 2 66300 Jurva.

23102011961.jpg

Vuoden 2011 messut järjestettiin Monnarilla. Monnarilla on nyt remontti meneillään ja messujen on aika jalkautua Jurvaan. Toivottavasti myös jurvalaiset ottavat messut omakseen ja tukevat sankoin joukoin oman paikkakunnan tapahtumaa. Vain sillä tavalla tällaisialla tapahtumilla on pysyvyyttä. Ja nyt on aika myös viimeistenkin "kantakurikkalaisten" tutustua sisustuskeskus Sellaan.

23102011954.jpg
Lasten askartelupisteessä oli aika ajoin vilskettä. Päämateriaalina kivi tottakai.


23102011965.jpg
Kivimessujen mystisin näytteilleasettaja! Häntä voi kutsua jo näiden näyttelyiden ikivihreäksi.

Minähän itse en usko kiven mystisiin voimiin, enemmänkin fyysisiin voimiin. Kivellä kun heittää kipeää tulee. Tosin näyttelystä on vaikea löytää kiveä jonka malttaisi minhinkään heittää. Mutta tämä hiukan "mietomainen" persoona on persoona jo sinällään eikä voi jäädä pois vuoden 2011 kuvakavalkaadista. Sitä en tiedä onko hän paikalla tänä vuonna. Joku asiantuntija voi kertoa siitä kommentissa.

23102011967.jpg

No onhan sitä mystiikkaa tietenkin unisiepparissakin.

23102011968.jpg

Ja tässä itse sieppari!

23102011960.jpg
Koru- ja jalokivien lisäksi kivimessuilta löytyy paljon muita ihmeellisiä asioita ja valtavasti asiallista ja tietopuolista kiviasiaa. Tässä Kurikan juuri uudistuneen Kirkkosillan keskiarkun kairauksesta jäänyt kappale, joka oli paikalla ainakin viime vuonna. Lähde itse tutustumaan näihin ihmeisiin ja kyselemään neuvoja vaikka itse löytämiesi kivien kanssa.

Lisää messuista:  www.kurikanseutu.fi

2 kommenttia . Avainsanat: Kivet

Kuortane - Kärsämäki - Tampere

Sunnuntai 7.10.2012 klo 19.51 - Juhani Eilola

Mallia muualta

On aina hienoa saada palautetta. Viime aikoina sitä on tullut ihan muualtakin kuin Kurikasta. En sitten tiedä onko Kärsämäki valtavan hyvä malli Kurikalle.

Sen sijaan Kuortaneella on aina joskus hyviäkin innovaatioita ja näin ulkopuolisena näyttää siltä että varsinkin urheiluopiston vaikutus paikkakunnalle täytyy olla melko suuri. Toivottavasti samanlaista pitkäaikaista vaikutusta saadaan Botniaringin ympärille Jurvaan. Otsikoissa on ollut myös muutama muu hyvä hanke, joista ainakin yhtä olisin valmis hiukan kopioimaankin tänne Kurikkaan.

Aina kannattaa ottaa mallia ja tutkimustietoa muualtakin jos se edesauttaa Kurikan kehittymistä. Toisaalta Tampereen Satakunnankatu alkaa olla jo niin isojen mittakaavojen esimerkki, että sen kopioiminen Kurikkaan on jo hiukan vaikeaa vaikka jonkinlainen sisääntulopuistikko kyllä kuuluu myös Kurikan magneetin suunnitelmiin.

Lepoa ja nautintoa

Saattaa olla että pidän kirjoittamisessa hiukan taukoa ja päivitän Kurikanseutu.fi -sivustoa. Toisaalta en minä näihin valtavasti aika käytä, koska kaiken minkä kirjoitan olen jo aikaisemmin sisäistänyt. Tuskin käytin tähän viittäkään minuuttia.

Lopuksi palataan ottamaan Kärsämäestä sitä mallia sekä hyvässä että huonossa:

4 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Työ

Lauantai 6.10.2012 klo 23.57 - Juhani Eilola

kaksi.jpg

Vastauksia kysymyksiin

Minulta on kysytty useaan kertaan miten suhtaudun siihen että työt siirrettäisiin kaupungilta yksityisille yrityksille. Lupasin vastata kysymykseen tänään ja yritin vastata lyhyesti, mutta blogitekstistä tuli aivan liian pitkä että sitä kukaan jaksaisi lukea. Siksi sen voi pyytää minulta sähköpostitse jos se kiinnostaa.

Tiedän että em. kysymykseen on vaikea vastata kielteisesti, koska lukija ajattelee vastauksen automaattisesti olevan puolueellinen. Yleensä ne värillisimmät silmälasit silti ovat lukijalla. Kukaan kun ei saisi itseään jääväämättä ajatella oman elämän aihepiiriin liittyvistä asioista myönteisesti. Se jää usein huomaamatta että tilanteeseen sisältyy silti keskimääräistä suurempi asiantuntemus. Tässäkin tapauksessa sekä yrittäjänä että työntekijänä.

Juuri tämän takia aihetta piti käsitellä vähän laajemmin kuin yhtenä kappaleena.

Laitan kiinnostuneille kuitenkin tähän blogiin kaksi JHL:n edustajan videota joihin kannattaa ilman sarvia ja hampaita tutustua. Minäkään en kuulu JHL:ään enkä edusta sitä, mutta aihe on veronmaksajan kannalta kuitenkin aika tärkeä. Toisenlaisiakin tapauksia voi olla.



5 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Herra Isoisä

Lauantai 6.10.2012 - Juhani Eilola

juhaninro.jpg

Ammattilaisen ottama vaalikuva ei ole vielä tullut joten tyydytään väliaikaiseen  kuvaan. Joku on joskus saattanut minut jossain nähdä, mutta jos mahdollista on ehkä mieluummin ollut näkemättä ;-)

Mutta nähdäänkö minut 20 vuoden päästä. Näkeekö yhteiskunta, näkevätkö lapset, lapsenlapset ja heidän lapsensa. Näenkö minä yhden hoitajan vai 0.5 hoitajaa?

Kolottaako? Särkeekö? Onko kylmä? Syönkö oikeita ruokia ja varsinkin oikeita tabletteja. Miten meidän jäljiltämme meitä itseämme joskus hoidetaan. Ja ketkä meitä hoitavat? Sitäkin lähdemme rakentamaan.

Herra Isoisä

Meidän tulevaisuutemme on kiinni paitsi siitä millaiset puitteet me itse sille luomme, myös siitä millaisia lapsia kasvatamme meistä huolehtimaan. Koko sukupolvien skaala on yhtä tärkeä.

Hain juuri kolme tyttöä Tuiskulan Kärrymiehen discosta. Kaikki varmaan muistavat etten hyväksynyt lasten discoilta sitä että lapsille soitettiin mm. Petri Nygårdin pornolauluja. Nyt musiikki oli siistiytynyt eikä Petriä kuultu niinkuin ei kuulla useimmilla radiokanavillakaan. Silti tytöt sanoivat että oli paras DJ ikinä.

Kuulosti huvittavalta kun autossa vieras tyttö nimitti minua Herra Isoisäksi. Tässä onkin yksi tulevaisuuden visioista. Lasten tulisi sisäistää muutama tärkeä asia että tämä yhteiskunta pysyisi onnellisena. Yksi tärkeimmistä on vanhempien ihmisten kunnioitus ja moraalisen rappion välttäminen.

4 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Viisi miljoonaa

Torstai 4.10.2012 klo 22.30 - Juhani Eilola

96uus.jpgVarakkuutta

Eräs kansanedustaja on sanonut että ihminen on epäonnistunut elämässään ellei hänellä ole 50-vuotiaana omaisuutta vähintään viiden miljoonan euron arvosta.

Vuotta kohti se tekee 100.000 euroa. Hyvä vertailukohta on esim. minun palkkani jota olen ehtinyt 34 työvuoden aikana saada maksimissaan ehkä noin 500.000 euroa. Kun siitä vähennetään seitsemänhenkisen perheen kulut niin ollaan aika lähellä nollaa. On aika helppo todeta ettei sitä viittä miljoonaa olisi ehkä hankittu aivan rehellisin keinoin tai ainakin se olisi tapahtunut suhteellisen vastikkeettomasti verrattuna jokapäivittäiseen työpanokseen.

Mitä rahalla saa?

Rahalla saa omaisuutta ja suurella rahalla saa arvokasta omaisuutta. Itse olen epäonnistunut koska omaisuus ei yllä lähellekään menestyvän miehen viittä miljoonaa. Vai olenko?

Silti niillä varoilla joita on ollut käytettävissä, olen saanut kodin, vaimon,  viisi lasta ja kymmenen lastenlasta. Olen saanut auringonpaistetta ja vettä sekä hyviä ystäviä ja työkavereita. Eikä huono homma ole sekään ettei viimeiselle lauttamatkalle tarvitse vääntäytyä neulansilmän läpi ! Omaisuuksia joille ei voi arvoa edes laskea. Paljon enemmän kuin viisi miljoonaa. Kultaa on monenlaista.

Kun ei omiaankaan !

Aika usein on nähnyt sanottavan ettei kunnan asioita pitäisi valita hoitamaan sellaisia jotka eivät omaakaan taloutta pysty hoitamaan. Yhtä hyvin voidaan sanoa ettei pitäisi valita sellaisia jotka eivät itsekään ole pystyneet pitämään koossa omaa yhteisöään. Eikä sellaista joka ei itsekään toimi terveytensä eteen. Ei sellaisia eikä sellaisia...

Millaisia sitten. Rikkaita, kauniita ja rohkeitako? Onko kunta pohjimmiltaan se jota hoidetaan vaiko kuntalainen?

Jos se on vain kunta jota hoidetaan kuin pankkia, niin silloin tarvittaisiin vain pankkiireja.Jos hoidetaan ihmisiä, niin tarvitaan lähihoitajia, lääkäreitä, opettajia, lastenhoitajia, siivoojia ja jopa kartoittajia!

Kirjoitin kärjistäen mutta toivottavasti sain ajatuksesi liikkeelle. Huomenna jatketaan varmaankin vanhuksista ja lapsista.

Maanantaina nro 96 muuttaa vanhan toimintakeskuksen ylimpään kerrokseen. Siitä kertoo alla oleva video. Näyttää vähän siltä kuin Margit olisi auttamassa, vai tunnistanko oikein?

3 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Pieni on edullista

Keskiviikko 3.10.2012 - Juhani Eilola

Ennätyksiä rikki963.jpg

Eilen tuli uusi ennätys blogissa yksittäisten blogitekstien avaamisessa. Lukema oli 2683 avausta. Yksittäisissä kävijöissä ei ennätystä tullut sillä se on noin 1000 kävijän luokkaa. Mukavaa että blogi kiinnosti ainakin eilen.

Pieni on edullisempaa

Taloussanomissa kerrottiin tänään että kaupassa iso on usein kalliimpaa vaikka asiakas olettaa toisin. 700 gramman jauhelihan kilohinta on aika paljonkin kalliimpi kuin 400 gramman. Samoin reissumies on neljän leivän pakkauksissa halvempaa kuin 12 leivän pakkauksissa. Huippuna taisi olla Karjala III -olut, jossa litrahinta isommassa oli melkein kaksinkertainen pieneen verrattuna.

Kuinkahan on Kurikan laita?

Onko Kurikka sittenkin edullisempi pienenä pakkauksena kuin suurena? Huijataanko meitä uskomaan siihen todennäköiseltä kuulostavaan väitteeseen että kunta on edullisempi isossa pakkauksessa?

Uusimman Kuntalehden mukaan näin saattaa olla. Sen mukaan hyödyt eivät ole taloudellisesti niin myönteisiä kuin uskotaan, vaan liittyvät muulla tavalla kunnan menestykseen. Esim. päteviä työntekijöitä on suurempaan kuntaan helpompi saada, suurista investoinneista on helpompi selvitä jne.

Minä jos kuka pitäisin Kurikan Kurikkana, mutta...

...koska kuntatalouden eteen on oikeastikin jotakin tehtävä, niin myös mahdolliset kuntaliitosvaihtoehdot kannattaa tutkia, ovatko ne edullisempia ja parempia Kurikalle. Minä kyllä uskon kuten eräs kansanedustaja äsken uutisissa: "Se on turmion tie."

Mutta on varattava aikaa niin että voidaan tehdä pelkkä selvitys eikä päätyä aina automaattiseen kuntaliitosäänestykseen valtuustossa. Voidaan myös todeta antaako selvitys aihetta asiassa etenemiseen ja koska? HETI-ajankohta ei aina ole se paras ajankohta. Enkä haluaisi sulkea pois neuvoa antavaa kansanäänestystä. Liian kova kiire vain luo lisää ristiriitoja ja riitaisina on vaikea vetää yhtä köyttä.

Pääasia että saamme aikaiseksi pitkään jaksavan parhaan mahdollisen joukkueen.

3 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Kunnan työntekijä ehdokkaana

Tiistai 2.10.2012 klo 19.14 - Juhani Eilola

96k.jpg

Periaatteita

Kurikka-lehti julkaisi muutamia viikkoja sitten artikkelin jossa kunnan työntekijän asettumista ehdolle kunnallisvaaleissa pidettiin sopimattomana.

Kunnallisen demokratian yksi periaate on kuitenkin se että jokaisella täysi-ikäisellä kuntalaisella on oikeus vaikuttaa oman kuntansa asioihin äänestämällä ja pyrkimällä päätösvaltaiseksi jäseneksi kunnan luottamustoimiin.

Eräillä johtavilla kuntien viranhaltijoilla tätä päätösvaltaa on jo olemassa oman virkansa puolesta heidän toimiessaan suoraan lautakunnan tai muun päättävän elimen alaisina. Kuntalaisten puolesta tehdään sekä päätöksiä että valmistellaan asioita luottamuselinten käsiteltäviksi. On luonnollista ettei tässä tilanteessa sama ihminen toimi molemmissa rooleissa. Sen takia johtavien viranhaltijoiden osallistumista vaaleihin on rajoitettu.

Mutta entä kun kyse on työntekijästä? Esimerkkinä tässä on nyt perhepäivähoitaja joka on kuitenkin kunnan työntekijä. Hänellä ei ole virkasuhdetta eikä minkäänlaista päätös- tai valmisteluvaltaa. Pitäisikö hänen siis olla väliinputoaja jolla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asuinkuntansa asioihin?

Ei todellakaan, vaan hänellä on sekä moraalisesti että kuntalain mukaan täysi oikeus olla häpeämättä mukana ehdokaslistoilla. Keskustelualueilla kirjoitetaan usein siitä, ettei ole soveliasta että työntekijä on päättämässä osittain itseään koskevissa asioissa. Saman logiikan mukaan valtuustossa ovat kuitenkin osittain omia asioitaan päättämässä myös kunnan asukas, yrittäjä, maanviljelijä, urheilija, taiteilija, opiskelija jne,

Voit tutustua tarkemmin vaalikelpoisuusvaatimuksiin mm. Kunnat.net -sivustolla!

Ja lainataan loppuun taas yksi episodi numerolla 96. Palveluissa on aina parantamisen varaa.

10 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Ysikuus

Maanantai 1.10.2012 klo 20.33 - Juhani Eilola

Kunnallisvaalit 2012

96.jpg

Kunnallisvaalit ovat käsillä ja tämä blogi muuttuu ainakin hetkeksi myös vaaliblogiksi. Monet laativat ihan oman blogin ja Facebook-profiilin vaaleja varten, mutta haluan olla oma itseni. Sen pitäisi riittää. Jos ei riitä, niin sillä tietysti on oma tarkoituksensa. Olen sitoutumattomana ehdokkaana Kurikan Keskustan listalla.

En erikseen viitsi piilotella siviiliblogini aikaisempia kirjoituksia. Jokainen ihminen kasvaa, kehittyy ja muuttuu. Niin minäkin. Jos löydät jotain omituista vanhemmista teksteistä, niin kysy vieläkö olen samalla kehitysasteella. Löydät vanhoja tekstejä jotka pursuavat harrastuksia, sukujuttuja, huumoria, politiikkaa, urheilua, historiaa, uskontoa ja ties mitä erikoisia psykologisia aineksia. Ironiaa ymmärtämätön  saattaa saada vääriä käsityksiä joistakin teksteistä, mutta kysyminen on sallittua. Sen takia blogin kommentointimahdollisuus on auki.

Seuraa blogia päivittäin

Pyrin laittamaan tänne päivittäin jonkun pienen jutun joka kuvaa ajatteluani. Se ei paljon maksa jos käyt päivittäin vilkaisemassa mitä olen saanut aikaiseksi vai olenko mitään. Huomenna aiheena lienee "Kunnan työntekijä ehdokkaana".

Lainaan youtubesta pientä videopätkää, jossa yritetään varoittaa tulevasta. Näin vakava tilanne ei Kurikassa ole, mutta jos tällä iskostuisi mieleen oikea numero vaaleissa!

9 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Vanhemmat kirjoitukset »