Mitä me tästä opimme?

Tiistai 16.10.2012 klo 0.48 - Juhani Eilola


keskusta.gif

Oikea kritiikki

Nyt kun kansa tällä viikolla alkaa vaeltaa ennakkoäänestykseen, kannattaa tiedostaa se että kaikki mitä olet lukenut ei ole totta.

Voin vakuuttaa että olen monessa julkisuudessa olleessa asiassa paljon paremmin sisällä kuin niitä kommentoineet ja niistä kirjoittaneet kansalaiset. Kun luette toisten ihmisten arvostelua ja vaikkapa nyt siviilielämän virheitä tai syytteitä viran tai luottamustoimen huonosta hoidosta, ei todellakaan kannata uskoa kaikkea mikä kuulostaa uskottavasti kirjoitetulta. Ei edes uskottavan henkilön kirjoittamaa silloin kun kyse on pahan puhumisesta. Jossain asiassa kyllä voi olla totuuden siemen mutta myös niin pitkälle vietyjä päätelmiä, että asia kääntyy täysin nurinniskoin ja jopa väärän henkilön syyttelyksi.

Virheistä tulee oppia, ei hirttää!

Jos joku tekee virheitä omassa elämässään, virassaan tai luottamustoimessa, niin ne tulee käsitellä ensi vaiheessa korjattavina asioina. Sen takiahan me virkoihimmekin haemme kokemusta että kokemus opettaa!

Kurikassa on meneillään vähän joka suunnassa villinlännen meininki. Tiedätte varmaan niitä elokuvia, joissa kaupunki hirttää alta aikayksikön ensimmäisen jota luullaan syylliseksi. Kurikka on tällainen kaupunki. Muutama kovaääninen kaupunkilainen yllyttää porukkaa: "Hirtetään se!" Tai niinkuin noitavainojen aikaan kun pitää löytää sijaissyyllinen niin poltetaan Emma noitana!

Oppia ikä kaikki!

Joskus kyllä tuntuu siltä että sitä kokemuksen tuomaa oppia ei haluta hyödyntää. Vanha sanonta "Oppia ikä kaikki" on aivan totta, mutta se ei tarkoita että sama oppi pitää ottaa vastaan joka viikko. Ei sellainen mitään ole oppinut.

Pitäisiköhän meidän sallia enemmän virheitä, niin ettei niitä tarvitse kuolemaan saakka puolustella, vaan saa kertoa että tämä opetus tai munaus meni perille. Ensi kerralla teen tämän paremmin ja oikein. Sillä lailla meille kasvaa organisaatio ja hieno kaupunki, jonka iskulause voi olla se johon pari vuotta  sitten pyrittiin: "Kurikka, Suomen parhaiten johdettu kunta!"


Tästä se on kiinni: Ollako vai eikö olla?

Avainsanat: Vaalit


Kommentit

16.10.2012 1.05  tuulissa kastunut

Pakko tuoreeltaan kommentoida. Allkirjoittaneesta on puhuttu juuri noin ja niin puutteellisilla tiedoilla että tiedän mitä Juhani tarkoitat. Ihmisten on aika ottaa käyttöön edes vähän suurempi usko ja luottamus toisiinsa silloinkin kun ihmisestä luullaan muttei tiedetä.

16.10.2012 6.34  Kärryillä

Sinä se et sitten muutu, vai hirtetään se. Tiedän keistä puhut.

16.10.2012 7.36  Nappiosuma

Tuo sopii näihin meidän yksittäisiin työpaikkoihin joista kuuloo välillä kummallisia juttuja joita ei itse tiedä olevan olemassakaa.

16.10.2012 8.41  Itsekin kokenut ja nähnyt

Olisiko tähän asiaan ainakin osaratkaisu avoin, nopea ja oikea tiedotus. Mikäli tietoja pantataan, johtaa se villien huhujen nopeaan kulkuun. Kokemuksesta tiedän, että negatiivinen huhu leviää paljon nopeammin kuin oikea tiedotus. Tähän voidaan vastata, että onhan netti ja pöytäkirjat. Ne vain tuppaavat tulemaan nettiin niin myöhään, että villit huhut ovat laukanneet jo paljon aikaisemmin. Ihminen on vielä siitä kummallinen "otus" , että se uskoo paljon helpommin negatiiviseen uutiseen kuin positiiviseen tiedottamiseen. Koskaan hallinto ei kiinnitä tarpeeksi huomiota tiedottamiseen oikea-aikaisesti, se vaatii paljon työtä ja aina uudet haasteet ja asiat ovat odottamassa. Kuitenkin hyvä tiedottaminen auttaa tavattomasti hallinnon työtä ja siihen kannattaa panostaa.

16.10.2012 11.16  Viruksia?

Mullon konees varmaan virus kun tuo 96 vilkkuu.

16.10.2012 18.26  Juhani

Mukavaa kun muutkin jaksavat olla hauskoja.Olen koko ajan ollut sitä mieltä että johtavien viranhaltijoiden olisi järkevää pitää yllä blogia jota ei voi kommentoida. Heidän ei tarvitse keskustella yleisön kanssa koska se vain vie arvokasta aikaa, mutta tiedottava blogi olisi jotain muuta. Se olisi myös muuta kuin esityslistat ja kertoisi enemmän ehkä tavoitteistakin.Mutta aina parempi jos kokoukset pystyttäisiin uutisoimaan heti. Yksi uutisoinnin väylä voisi olla paikallinen radio joka on toiminnassa. Tai sitten paikallislehden nettiversio samaan tyyliin kuin Ilkan nettiversio.Mutta tuon tiedotuksen pitää tietysti olla juuri niinkuin sanoit avointa, nopeaa ja oikeaa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini