Lainasin aikoinaan Kurikan kirjastosta kaikki mahdolliset unikirjat ja uudelleenselitin niiden avulla Joosefin unet seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta vuodesta. Kirjojen kuvaukset olivat Joosefin unien toteutumaan nähden naurettavia ja kirjasta riippuen täysin erilaisia. En usko siis unikirjoihin. En myöskään minkään valtakunnan unenselittelijöihin.
Täytyy muistaa että unet tutkitusti heijastavat asioita joita emme ole vielä ehtineet tallettaa aiemmista huomioista huolimatta tietoisuuteemme. Edellisessä päivityksessä olleen videon perusteella ihminen ei mm. voi nähdä unta kasvoista joita hän ei ole ennen nähnyt. Selitykset ovat paljon helpompia kuin unikirjojen antamat kiertomerkitykset. Lohduttavaa on, että nähdessämme unessa Jeesuksen, tiedämme nähneemme Hänet aikaisemminkin.
Aloitetaan tästä: Uni kristillisestä keskuksesta
Olin kuullut että Seinäjoen pohjoispuolella lähellä Kitinojaa metsässä on kuuluisa ja nykyaikainen kristillinen keskus. En vielä ollut käynyt siellä. Menin sinne ensisijaisesti siellä olevan kirjaston takia. Parkkeerasin auton keskuksen eteen ja menimme vaimoni kanssa sisään. Etualalla oli valtava kahvila ja sen takana kirjasto.
Kuljimme kahvilan läpi kirjastoon ja selailimme kirjoja. Keskustelimme jonkin verran kirjojen aiheista. Vähän joka välikössä joku hyssytteli ja pyysi olemaan hiljempaa. Ajattelin että varmaan sen takia koska kyse on kirjastosta. Kirjastoissahan on perinteenä kunnioittaa hiljaisuutta.
En erikoisemmin kiinnostunut kirjavalikoimista ja tulimmekin takaisin kahvilaan. Otimme kahvit ja jotakin syötävää. Samaan pöytään tuli muitakin ikäänkuin vartioimaan meitä. Keskustelimme nyt vähän kovemmalla äänellä Raamatun eri kohdista, mutta hyssyttely jatkui vakavampana vaikka muuten kahviossa oli kovempiakin ääniä. Jonkin ajan kuluttua aloin ymmärtää ettei kyse ollut äänestä, vaan sananvapaudesta. Täällä yllättäen tietyt puheenaiheet olivatkin kiellettyjä koska ne olivat tämän paikan ja sitä johtavien gurujen oppien vastaisia. Ymmärsin että siitä oli ollut kyse kirjastonkin hyssyttelyssä.
(Unen jälkeen kävin tutkimassa kyseistä aluetta kartalta. Menin suunnilleen oikeaan kohtaan ja zoomasin karttaa lähemmäksi. Esiin tuli ryhmä rakennuksia. Zoomasin vielä lähemmäksi ja esiin tuli, yllätys, yllätys, eräänlainen kristillinen toimintakeskus. En ollut aiemmin käynyt siellä enkä tiennyt sellaisen sijaitsevan lähellä Kitinojaa. Vaikka hämmästyinkin melkoisesti, niin tiesin jo unessa ettei kyse oikeasti ollut tästä nimenomaisesta keskuksesta vaan useista "kristillisistä keskuksista" yleensä.)
Majoitus
Poistuessamme ovesta huomasin että auto oli siirretty suojaan keskuksen parkkihalliin. Parkkihalli oli kaksiosainen ja sen uloskäynnissä oli automaattinen ovi. Samanlainen ovi oli myös hallien välissä. Kaikki autot olivat kakkoshallissa - siis kahden ison oven takana. Huomasin että kun joku yritti ajaa ulos avoimesta ovesta, niin se meni aina kiinni kun siitä yritti ulos ja avautui uudelleen kun meni paikalleen.
Koska näin että ulos ajaminen oli toivotonta, niin varasimme huoneen keskuksen hotellista. Majoituimme sinne ja kun vähän puhuimme, niin hotellillakin hyssyteltiin ja kerrottiin että älkää puhuko ihan kaikesta, teitä kuunnellaan. Meille kerrottiin ettei vielä kukaan ollut koskaan päässyt ulos tästä keskuksesta elävänä. Vaimoni menetti täysin hermonsa kun kuuli että olemme käytännössä vankeja! Mieleen tuli Paavalin sanat: "älkää antako ... sitoa itseänne orjuuden ikeeseen."
Hengenheimolaisten kokous
Muutaman päivän päästä tajusin ettei sieltä tosiaan pääse pois, mutta senkin tajusin että minun kanssani samanmielisiäkin oli olemassa. Keräsin porukan yhteen puistossa olevaan riihilatoon ja laitoin oven kiinni.
Pidimme ladossa "maanalaiset seurat" ja kuulimme ja näimme hirsien välistä miten pihalla liikkui ohutraajaisia petoja. Niitä oli useita. Ja taas alkoi meidän omastakin ryhmästä kuulua, että pitää olla varovaisia, tuosta ei saa puhua... hys hys...
Laitoin ladon hirsien väliin kameran jolla sain hetken katseltua petojen liikettä. Näin hyvin millaisia pedot olivat ja tajusin myös että ne yrittivät kuunnella mitä me puhumme.
Odotimme hiljaa että pedot poistuivat ja pääsimme ladosta takaisin keskuksen aulaan. Siellä minut pysäytti joku ystävällinen mies. Hän piti kädessään laskua ja sanoi että tämä pitäisi heti maksaa. Kysyin että mikä lasku se on. "Se on vaimosi hoitolasku. Hänelle pidettiin rauhoitusterapiaa." Kysymykseeni laskun koosta sain vastauksen: 9500 euroa. Näin kyllä että vaimo hermostui kun tultiin hotellillle, mutta rauhoitusterapiasta en tiennyt mitään !
Mietin että koska olen hyväkuntoinen, niin voisin juosta Seinäjoelle metsiä pitkin yön aikana ja ilmoittaa poliisille että täällä on valtava määrä ihmisiä vankina. Mieleen tuli Paavalin lause "vapauteen Kristus vapautti meidät."
Sitten palautui mieleen, eihän kukaan usko että täällä ketään on vankina. Portithan ovat autohalliin sepposen avoinna ja alueella saa vapaasti kulkea.
Unikoulu !
Sitten tuli uutinen että yksi perhe oli yrittänyt karkuun, mutta menehtynyt Kitinojantiellä ulosajossa. Arvasin heti että heidät oli tahallaan kiilattu ojaan.
Mutta kaikki kutsuttiin kahvilaan muistamaan perhettä. Surmaamisesta huolimatta siitä tehtiin sankariperhe.
Joku toi tilaisuuden lopussa puisen muistotaulun, yläosassa oli perheen sukunimi. Muuten taulu oli täynnä outoa tekstiä jota en osannut lukea. Kaikkein eniten silmiin osui kuitenkin aivan alla ollut logo? Pieni lasten juna.
(Unen jälkeen googlasin "junalogo" -sanaa ja siinähän se oli lähes sama logo. Logon alla luki sana UNIKOULU!)
OMA SEURAKUNTA EI OLE SE JUTTU
Kuten sanoin jo aikaisemmin, niin oma seurakuntani ei ole se juttu joka on kristinuskon ydin. Jätin toistaiseksi kertomatta vielä kokemuksia Jalasjärveltä. Voin kertoa lyhyesti tässä että helluntaiseurakunta toimi siellä aktiivisesti ja oli kunnia olla luterilaisena siellä usein mukana. Ystävystyimme siellä myös yhden aivan uskomattoman hienon perheen kanssa ja olimme heidän mukanaan aika usein. Mutta siellä näin myös ensimmäiset selkeästi kielteiset asiat. Niistä tässä joku pieni esimerkki:
Työkaverini lähti joskus ruokatauon aikana vanhustentalolle julistamaan evankeliumia. Kun kysyin millä tavalla hän sitä julisti, niin hän kertoi julistavansa heille että heidän pitää lähteä Baabelista, luterilaisesta kirkosta. Se oli se sanoma jonka hän oli oppinut eli hän ei ollut oppinut seurakunnassaan ydinsanomaa lainkaan oikein.
Toisessa tapauksessa seurakunnan salissa ilmoitettiin jonkun leirin tai tapahtuman alkamisesta. Puhuja selitti myös omakustannushinnan leirille. En muista markkamäärää, mutta oletettavasti se oli 150 markkaa. Puhuja kertoi myös että tähän summaan päädyttiin koska se on aika yleinen muillakin leireillä ja seurakunnilla. Luterilaisilla omavastuu on noin 200 markkaa vastaavissa tapahtumissa. Heti tuon lauseen jälkeen molemmilta puolilta kuului "miten luterilaiset ryöstävät - hirveä summa!"
Erään kerran olimme helluntaikodissa ja perhe jossa olimme pyysi meitä hiljentymään radiosta juuri alkaneeseen iltahartauteen. Iltahartautta kuunneltiin tosi hartaasti ja se olikin hyvin pidetty. Ongelma syntyi vasta kun hartaus loppui sanoihin: "Kuulimme ordotoksikirkon iltahartauden..." Siinä silmänräpäyksessä iltahartaus muuttui kauhistukseksi ja siitä alkoi löytyä vikoja.
Yritän esimerkeillä kertoa ettei helluntaiseurakunta ole se juttu, luterilainen kirkko ei ole se juttu, Lähetyshiippakunta ei ole se juttu eikä edes Jumalan seurakunta -seurakunta ole se juttu! Nämä eivät ole niitä juttuja, vaan pahimmillaan ne vangitsevat kristityn vain omaan leiriinsä. Vaikka näennäisesti seurakunnassa vallitsee kristityn vapaus, niin voimme olla sekä omaan vajavaiseen oppiimme ja puolueellisuuteemme vangittuja orjia.
Olin hiukan yllättynyt kun huomasin kahden unessa mieleeni tuleen lauseen olleenkin samasta Raamatun jakeesta: "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudelleen sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal.5:1
Kannattaa lukea koko luku tässä yhteydessä. Tässä pari valittua jaetta kuitenkin lopuksi:
"Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toisianne perin hävitä." "Älkäämme siis olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme karehdimme."
Luvattuja maita on vain yksi, ei ole olemassa luvattua maata eri seurakunnille.
Apokryfisessä "Marian lapsuusevankeliumissa" kerrotaan miten enkeli ilmestyi ennen Marian syntymää molemmille vanhemmille, ei unessa vaan oikeasti, Annalle ja Joakimille. Enkelit ilmoittivat Marian syntymän ennakkoon.
"Älä pelkää, Anna, äläkä luule että näet aaveen. Sillä olen se enkeli, joka on kuljettanut rukouksesi ja almusi Jumalan eteen; ja nyt minut on lähetetty luoksesi saattamaan tiedoksesi, että tulet synnyttämään tyttären, jota kutsutaan nimellä Maria, ja joka tulee olemaan siunattu yli kaikkien naisten. Hän, täynnä Herran suosiota syntymästään, tulee pysymään isänsä talossa kolme vuotta ennen kuin hänet vieroitetaan. Sitten hänet johdatetaan Herran palvelukseen, eikä hän lähde temppelistä ennen kuin hän on saavuttanut kypsän iän. Siellä, palvellen Jumalaa päivät ja yöt paastoissa ja rukouksissa, hän säästyy kaikelta mikä ei ole puhdasta, hän ei tule tietämään miehestä, vaan yksin, ilman esimerkkiä, tahrattomana ja turmeltumattomana, ilman yhdyntää miehen kanssa, hän, neitsyt, tulee synnyttämään pojan; hän, Hänen neitsyensä tulee synnyttämään Herran –kunniassa, nimessä ja työssä, maailman Pelastajan."
Joosef ja Maria
Enkeli ilmestyi myöhemmin kolme kertaa unessa myös Joosefille:
"Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa luoksesi Mariaa, vaimoasi, sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistään." Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle annetaan nimi Immanuel", mikä on käännettynä: Jumala meidän kanssamme."
Uskotko uniin?
Uni voi syntyä päivän tapahtumista. Koiran jalka heiluu unessa vilkkaan päivän jälkeen. Uni on Jumalan luoma ominaisuus luonnossa havainnoida menneitä ja aavistella omien kokemusten ja pelkojen mukaisesti myös tulevaa. Pääosin uni on täysin kokemusperäistä, mutta siinä päivän kokemukset ja tulevaisuuden aavistukset vain lentelevät esteettömissä sfääreissä, kastemadollakin voi olla siivet. Kaikki on mahdollista.
Painajaiset voivat johtua ihmisen pahimmista peloista ja veikkausvoitosta kertova uni vaikka siitä että ihminen on tutustunut vuositolkulla liigajoukkueisiin joiden peleihin veikkaus perustuu. Sille joka näkee herkästi unia, tulee niihin helposti mika tahansa elämänalue.
Samalla tavalla kristilliset unet perustuvat päivän kokemuksiin, esim. saarnaan tai vaikka siihen että ihminen lukee esim. Ilmestyskirjan yhteen menoon läpi, mutta eivät lukiessa huomioi ehkä kaikkea sitä mikä tekstistä tulee uniprosessointiin. Unet ovat heillekin luonnollinen osa elämää eikä se poikkea millään tavoin muista unista. Jumala sen unen on kaikille luontokappaleille luonut. Se on osa ihmistä.
Aivan liian usein kysytään onko uni Jumalasta vai saatanasta tai siitä pitääkö siihen uskoa. Unet ovat Jumalan luomistyö ihmisessä. Uni on kuin erillinen aisti jolla havainnoidaan opittua, pelättyä, toivottua, rakastettua, himoittua ja Raamatun mukaan myös Jumalan näkymätöntä maailmaa. Raamatussa kerrotaan että lopun aikana "nuorukaisenne näkyjä näkevät vanhuksenne unia uneksuvat". Ei siinä sanota että saavat Jumalalta unia. Uni on ikäänkuin aisti - ei mikään valmiiksi kirjoitettu romaani.
Ihmisen kemian, kokemusten, silmien, unitilan ja monen muun tekijän summana syntyy mahdollisuus nähdä unia. Kun enkeli ilmestyi Joakimille ja Annalle, niin he näkivät ja kuulivat enkeliä fyysisesti. He tapasivat enkelin niinkuin ihmisen, se ei ollut uni. Johannes näki tulevaisuuden näkyjen silmin ja kirjoitti siitä Ilmestyskirjan ja Joosef puolestaan näki unessa Jumalan enkelin. Hän havainnoi nukkuvana sen minkä Johannes, Joakim ja Anna tapasivat valveilla. Kaikki saivat omien aistimustensa kautta Jumalalta sen tiedon mikä heidän tulikin saada. He tapasivat tiedon lähteen ja unikin oli vain aisti siinä tapaamisessa.
Uni ei ole niinkään asia jota uskotaan tai ei, vaan se on kuten mikä tahansa tietoa välittävä aistimus. Minulla ei ole mitään syytä kieltää niitä kohtia joita esim. Suomen mielenterveys ry:n sivuilla unesta kerrotaan. Voit rauhassa tutustua sivustoon:
Ainoa puuttuva tieto on se että alusta saakka Jumala on ollut unenkin Luoja. On ihme että enkelit tulevat ovelle, soittavat ovikelloa ja alkavat painia "Jaakobinpainia", se ei ole unta, se tuntuu. On ihme että ihmiset näkevät näkyjä joissa on enkeleitä kertomassa Jumalan ajatuksia, se ei ole unta, se näkyy. Unessa ei vain näy tai vain tunnu, vaan unessa aistii siten ettei sitä välttämättä voi selittää millainen on unen aisti.
Unikoulu
Minä aistin unen kautta paljon kaikenlaista. En väitä mitään enkä sano muuta kuin sen että Jumala on unen ihmiselle antanut ja Hän tekee silläkin ihan mitä Hän tahtoo. En käytä tässä nimitystä enneuni vaan kyse on kun tekstejäni luet pelkästä UNIKOULUSTA.
Joudun tekemään tämänkertaisesta tekstistä kaksiosaisen, koska en päässyt vakuuttelusta vielä lainkaan siihen uneen joka minun oli tarkoitus kertoa. Mutta päätän tältä erää tähän ja alan valmistella varsinaista aihetta.
Nimittäin, vaikka kirjoitankin että seurakunta on kristitylle elintärkeä paikka, niin silti SEURAKUNTA EI OLE SE JUTTU joka on kristinuskon ydin.
Ja lopuksi linkki Youtubeen. Voit unohtaa puheet evoluutiosta, mutta muutoin video kertoo ihmeellistä ja loogistakin tarinaa unista:
Jatkan elämäntarinaani myöhemmin, mutta muistutan muutamasta asiasta jotka olen jo maininnut aiemmissa teksteissäni:
1. Kun kokoonnutte, olkoon jokaisella jotakin annettavaa...
Kuten aiemmin sanoin, Luther ei pitänyt yleistyvästä ajattelutavasta että Jumala saapui kaupunkiin vain sunnuntain messuun. Koen itse saavani messussa paljon ja on hienoa että kuka tahansa ihminen saa joka sunnuntai astua avoimeen kirkkoon, istua perimmäiseen penkkiin (toivottavasti kenenkään tuijottamatta) ja kuten eräässä laulussa sanotaan, "viettää juhlaa sydämen". Siinä saa istua yksin Jumalan edessä ja antaa taakkojen lähteä harteilta purkamalla olemustaan Jumalan eteen. Joskus sielläkin voi kokea valtavia tunnemyrskyjä (tähän sanaan joku tarttuu). Esimerkiksi jokin viikko sitten ollessani ehtoollisella, juuri viinin kohdalla takanani oleva seurakunta nousi seisomaan ja aloitti seisaaltaan säkeistön "Nyt Jumalalle kunnia, kun antoi ainoon poikansa..." Siinä oli jo taivaan tuntua!
Mutta se ei vielä ole mikään toimiva seurakunta, se on istuva, rukoileva, laulava, kolehtia keräävä ja sakramentteja jakava seurakunta. On selvää ettei siellä voi olla jokaisella jotakin annettavaa eikä vuorottain puhua kielillä eikä profetoida. Mutta silti Herra itse on heidän keskellänsä.
Kun Mooses tuli alas Siinailta jossa Herra oli, niin hänen kasvonsa loistivat. Niin loistavat kasvot kirkkaina myös messussa. Pyhimysten valokehiä ei ole temmattu tuulesta vaan todellisuudesta. Ja onko jotain hienompaa nähdä kuin se että aviopari loistaa yhteistä kirkkautta!
Puhuva, keskusteleva ja oppiva seurakunta on siinä tilaisuudessa jossa kokoonnutaan yhteen esim. yläsaliin tai vaikka luontokirkkoon ja jokaisella on mahdollisuus antaa jotakin. Millä virsi jne... Sielläkin Herra on Pyhässä Hengessä heidän keskellänsä. Se seurakuntakokous on hiukan erilainen, se ei ole messu. Jeesus itse järjesti paljon tuollaisia opetuskokouksia ja keskustelutilaisuuksia eri paikoissa. Rannoilla, temppelissä, puistossa, autiomaassa ja yläsalissa. On hienoa jos kirkossa on sekä messu että vapaita tilaisuuksia. Molemmat ajavat omaa tarkoitustaan.
Mutta tämäkin on vasta "kalenteriseurakunta" johon varataan aika - ei sellainen seurakunta joka elää ja on koko ajan ihmisen elämässä läsnä. Kristitty kun todella on kristitty joka hetki. Oikea elävä seurakunta on paikallisseurakunta, koti ja kaikki mikä on elinympäristöämme. Messusta saattavat ihmiset lähteä ympäri Suomea viikoksi olemaan jopa kokonaan jotakin muuta kuin tunnustavia kristittyjä.
Ellei meillä ole mitään muuta viikottaista yhteyttä kuin messu 100 km:n ajomatkan päässä olevassa kirkossa, niin emme ole ymmärtäneet Jumalan Sanaa ollenkaan oikein. Me elämme, emme käy elämässä! Jeesus käski antaa Keisarille sen mikä on keisarin ja Jumalalle sen mikä on Jumalan. Antaisitko itsesi keisarille? Et koska me olemme Jumalan ja keisarin ovat verot. Rahassa on keisarin kuva, meissä on Jumalan kuva.
Mutta liiankin pitkälle voi mennä. Kristitty ei ole näyttelijä, joka menee jokaiseen tienristeykseen räpläämään rukousnauhaa siksi että ihmiset häntä katselisivat. Eikä kristitty muutenkaan hae kristillisyydestä kilpailua muita vastaan. Ei hae etummaisia paikkoja vain siksi että erinomaisuus olisi näkyvissä.
2. Totuus
Tyttäreni antoi viimeisessä blogissaan ymmärtää että Jumalan sota-asu on joskus raskas. Totta, sillä se voi johtaakin vaikka mihin.
Mutta toisaalta, esim. totuuteen vyöttäminen tekee siitä kevyemmän, sillä valheessa eläminen rasittaisi ja lisäksi Jeesus sanoi "Minä olen tie, totuus ja elämä!" Se osa asusta on elävä. Ja me kristityt olemme oppineet puhumaan totta tai ainakin lähes totta. Emme ole täydellisiä eikä totuuskaan ole aina hyvästä. Joskus hiljaisuus on parempi.
Samoin kypärä, se estää ikävää liikennettä ulkopuolelta päähän. Kaikesta ei tarvitse huolestua eikä mennä sekaisin vaan pää saa turvassa levätä oikeassa uskossa ja opissa!
3. Ole hiljaa äläkä arvostele sillä "siitä teidät tunnetaan Hänen opetuslapsikseen että teillä on keskinäinen rakkaus."
Olen kirjoittanut positiivisia asioita seurakunnista. Voin vakuuttaa että tuon esiin myös puutteita ja pahoja virheitä että ihmiset oppisivat erottamaan lähimmäisen rakastamisen ja kiristämisen toisistaan.
Palaan seuravassa blogijutussa tähän kolmanteen aiheeseen pari viikkoa sitten näkemäni unen muodossa. Se kuvaa aika hyvin yhtä kristikunnan ongelmaa. Samalla käsittelen hiukan unien asemaa kristillisyydessä sillä oman seurakuntani opetuksen mukaan unet on kerrottava psykologille eikä seurakunnalle. En aio kertoa kummallekaan vaan kerron niitä tässä blogissani.
Kristityn sota-asun ensimmäisenä osana mainitaan totuudella vyötetyt kupeet.
Oma pastorimme aloittaa joka sunnuntai saarnansa rukouksella:
Herra, pyhitä meidät totuudessa, Sinun Sanasi on totuus!
Totuus lapsen silmin
Olin lapsena kova lukemaan kirjoja. Luin Tarzanit, viisikot ja muita jännittäviä nuorten kirjoja. Naapurin Markun kanssa leikimme Batmania ja Robinia. Joskus mentiin liian pitkällekin leikeissä. Aina ei muistettu että he ovat satuhahmoja eivätkä totta. Emme pystyneet aina matkimaan heidän lavastettuja sankaritekojaan ja siksi tapahtui joskus vahinkojakin. Hengen lähtökin oli lähellä.
Sitten yhtenä päivänä otin käteeni Raamatun ja satuhahmot jäivät taakse. Olin vasta hiukan toisella kymmenellä kun ahmin läpi kaikki mahdolliset Raamatun kertomukset. Vanhemmilleni, joiden en Raamattua ollut nähnyt lukevan, kerroin että "tämähän on paljon jännittävämpää kuin Batman".
Aloin pikkuhiljaa ymmärtää että Raamattu ei ollut Batmanin tapaan satua vaan totisinta totta. Lapsen aivoilla, ilman seurakunnan opetusta minulle alkoi syntyä käsitys siitä millaista kristillisyys oli. Ymmärsin sen tärkeimmän, Kristus on kuollut minunkin edestäni. Mutta ymmärsin myös millaisia seurakuntia maailmassa on ollut alkuseurakunnan aikana. Mitä niissä oli tapahtunut ja senkin opin mitä tulevaisuudessa tulisi tapahtumaan. Kukaan ei ollut sitä sanomaa vielä väärennellyt minkäänlaisilla ulkopuolisilla opetuksilla vaan lukemastani syntyi minulle totuus!
Muistan miten aloin myös luottaa siihen että Jumala suojelee kristittyä elämässä! Keskikoulussa ollessani yksi ikäiseni poika vammautui liikenneonnettomuudessa jäätyään auton alle. Joitakin aikoja sen jälkeen leikimme pihaleikkejä. Pallo meni tien yli ja minä juoksin pysäköidyn auton edestä tien yli. Vieläkin uskon että minut pysäytti kuin seinään näkymätön käsi ja toisen auton takaa tullut auto vain hipaisi vaatteitani niin että tunsin sen. Olin kiitollinen!
Harrastuksia oli paljon. Olin 4H-kerhossa, askartelin, kävin erilaisissa kansalaisopiston piireissä jo alaikäisenä. Maalasin siellä mm. tauluja äidin kanssa. Muistan maalanneeni ainakin mustanaamion, tuulimyllyn ja kukon. Harrastin juoksua ja suunnistusta ja jo ennen rippikoulua meillä oli harjoitusohjelmat joita pyrittiin noudattamaan.
Olin myös poikakerhossa ja kun olin lukenut useaan kertaan pääsiäisen tapahtumat, niin ajattelin että tehdään siitä näytelmä. Teimme siitä kahden muun pojan kanssa niin todentuntuisen näytelmän että saimme poikakerhoon porttikiellon. Pappi ei ymmärtänyt että olin tosissani ja täysin vakavissani. Yritin esittää totuuden, mutta esitys keskeytettiin kun roikuimme karttatelineissä esittäen ristiinnaulittuja. Pappi ei sitä käsittänyt. Samoin tuon käsittämisen kanssa on käynyt monesti elämäni aikana. Niin myös nykyisessä seurakunnassani. Totuus nuoren silmin
Menin rippileirille ja olin sen jälkeen useilla leireillä isosena. Ihastuin jo ennen rippikoulua yhteen tyttöön ja rippikoulun jälkeen 17-vuotiaina menimme kihloihin, juuri ennenkuin hän lähti toisen kerran Ranskaan Operaatio Mobilisaatio -lähetysjärjestön kanssa.
Heti kun opimme tuntemaan toistamme, niin hän kertoi lukevansa "Kuningas tulee" -nimistä kirjaa. Halusin myös lukea sen ja huomasin että kirja kertoo juuri niin Jeesuksen tulemuksesta kuin Raamattukin. Kirjan oli kirjoittanut H.L.Wilmington.
Raamatun sanoma innoitti meitä ja taitaa seurakuntakeskuksen puhujapöntössä olla vieläkin silloinen teksti: "Usko tulee kuulemisesta" (...ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta?"). En kuitenkaan millään ymmärtänyt ettei seurakunnassa saanut puhua lapsena omaksumistani asioista. Esim. tulevat tapahtumat ja armolahjat olivat yllättäen kiellettyjen asioiden listalla. Kun yritimme järjestää jotakin niihin aiheisiin liittyvää keskustelua tai tapahtumaa, niin Teuvan kirkkoherra keksi muille nuorille siksi aikaa vähintään jotkut syntymäpäiväjuhlat. Kaikki kunnia hänelle kuitenkin siitä. On hyvä muistaa lähimmäistä hänen juhlapäivänään.
Suunnistusharrastus vei minut Jyväskylään opiskelemaan kartoitusta.
Olin tuolloin vielä 16-vuotias nuori vieraalla paikkakunnalla ja yritin löytää sieltä kristillistä paikkaa minne mennä. Jaakko Löytty porukoineen kävi laulamassa koulun ravintolassa ja minusta oli iloinen asia että hän sai pitää puheen myös "kielletyistä aiheista". Se oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun kukaan ei kieltänyt.
Jyväskylän helluntaiseurakunta
Yritin löytää luterilaisesta kirkosta paikkaa minne mennä, mutta en löytänyt mitään sopivaa toimintaa. Yhtenä päivänä kävelin jonkun Temppelin ohi. Ajattelin että olisiko se joku juutalainen temppeli kun se oli omituisen muotoinen ja sillä oli kumma nimi.
Vilkaisin ohi mennessäni pääovelle. Ei ollut menossa mitään tapahtumaa. Kävelin katua alaspäin ja siellä oli toinen ovi johonkin toiseen saman Temppelin saliin. Ovi oli lukossa.
Kävelin pari korttelia alaspäin kohti rautatieasemaa ja olin kääntymässä sivukadulle kun vastaan tuli vanhempi nainen ja otti minua kädestä kiinni ja pyysi mukaansa. Hän vei minut kuin unessa sisään siitä lukitusta sivuovesta vaikka ei voinut millään tietää että olin vähän aiemmin sitä kokeillut. Siellä näin ensimmäisen kerran sen järjestyksen mistä Paavali puhui ja jonka kohdan jo lainasin aiemmin:
14:26 Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
Oli lohduttavaa nähdä ja kokea että se mitä lapsena olin lukenut ja josta Teuvalla oli vaarallista puhua oli totta! Ihmiset ottivat vieraan avosylin vastaan ja siinä tilaisuudessa tapahtui järjestyksessä kaikki se mitä Raamatussa kerrottiin.
Koulussa ollessani siellä alkoi Jyväskylä-Missio jossa puhujana oli Denis Clark ja tulkkina Jouko Neulanen Vaajakosken Babtistiseurakunnasta. Menin ensimmäiseen tilaisuuteen. Temppeli oli aika täynnä ja menin taakse istumaan. Denis Clark aloitti rukouksella ja pyysi Jeesusta siunaamaan meistä jokaisen. Minun takanani oleva henkilö laittoi kätensä olkapäälleni ja tunsin itseni oikeasti siunatuksi. Kun rukous loppui, niin katsoin taakseni sanoakseni jotakin, mutta olinkin viimeisessä penkissä eikä takanani voinut olla ketään.
Opiskelin Jyväskylässä kaksi vuotta. Näin ja koin useita ihmeitä ja opiskeluaikanani kävin läpi myös kaupunginkirjaston uskontojen ja psykologian hyllyt. Sitä kautta aloin ymmärtää kokonaisuutta jonka kristilliset seurakunnat, kirjailijat, puhujat, papit, uskonpuhdistajat, kirkkoisät ja eri uskonnot sekä psykologiset tekijät muodostavat. Mutta ei se yksinkertaista ole vieläkään ymmärtää miksi niin usein kaikki luulevat olevansa vain itse niitä jotka tuntevat ja puhuvat ainoan oikean totuuden !
Jalasjärven seurakunnat
Koululle soitettiin ja kysyttiin onko EP:n alueelta ketään valmistumassa kartoittajaksi. Toinen oli WC:ssä puhelun aikana joten sain heti työpaikan jolla matkalla olen edelleen. Jalasjärven Luterilaisesta seurakunnasta ja helluntaiseurakunnasta kerron myöhemmin lisää. Olen kiitollinen siitä ajasta Aulikselle, Raakelille ja Jaakolle! Kiitos!
"Woin kertoa jonkun kristiweljistämme täältä poismuuttaneen ja kadonneen niinkuin warjon kewätkesän ajalla. Talonisännän Tuomas Eilolan, jolle Jumala, rakas Isä, antoi jo kaukaa armoäänensä kuulua, että Ylkä tulee, nouskaa Häntä wastaan!
Ehkä hänki täällä kristillisyytensä wähän kilwoituksensa ajalla oli monta kertaa heikko ja horjahtawainen niinkuin me kaikki muutkin tällä sotatanterella, uskottomain ja kiljuwain jalopeurain keskellä. Mutta elon Herra kypsytti wiinimarjansa, että oli walmiina lähtemään häihin, kun Ylkä tuli morsiantaan noutamaan. Että jätti hywän todistuksen jälkeensä vaimollensa ja lapsillensa ynnä muille weljille ja sisarille täällä, joka heikkona ollessaan kylwi sitä katoamatointa siementä waimonsa ja lastensa sydämiin, että ne ei pidä tyhjänä palajaman."
Kristillinen kuukauslehti 14.2.1885
Saarnaaja Aleksanteri
Hän kuitenkin tiesi sen, että ilman elävää uskoa ja Jumalan siunausta ihmisellä ei ole onnea tässä eikä tulevassa elämässä. Hänen hartain toiveensa olikin , että perilliset pysyisivät lapsuususkossa, kuten hän itse oli saanut pysyä.
Isän neuvot ja opetukset painuivat mieleen ja vaikuttivat sen, että kun epäusko sai vallan, synnistä ei voinut iloita. On selvää että vanhus koki raskaana lastensa lankeamisen. Jumala näki isän hädän, ja ennen kuolemaansa Aleksanteri sai siunata rakkaansa takaisin taivastielle...
Suuret ja pienet taivasmatkalaiset olivat Sofia ja Aleksanteri Eilolan sydäntä lähellä. Pitkän päivätyön jälkeen Jumala kutsui palvelijansa lepoon. Sofia nukkui kuolonuneen 28.5.1944 ja Aleksanteri runsaan vuoden perästä 4.9.1945
Päiwämies nro 19 - 1971
Isoäiti Jenny
Yli 2 vuotta hänen piti kärsiä ja sairastaa. Kuollessaan Jenny Eilola oli vasta 31v. isä 38v. silloin. Äidille veisattiin sinä iltana ja hänelle avattiin ikkuna. Muistan sen illan meidän pirtissä, tunsin kuinka enkelit kulkivat likellä.
Tyttären muistelmat
Kartoittaja Juhani
Me kaikki lähdemme vuorollamme, sitä on turha kiistää.
Kunnioitan isääni ja äitiäni ja kaikkia edesmenneitä esipolviani koko sydämestäni. Minäkin olen kuullut jo lapsuudesta saakka kutsuhuudon "Ylkä tulee", mutta silti, millaisen perinnön minä itse jätän omalle rakkaalle waimolleni ja omille jälkeläisilleni, miniöilleni ja vävyilleni, jotka ovat kaikki minulle niitä arvokkaimpia ihmisiä maailmassa? Voiko kukaan koskaan tulevaisuudessa muistella miten minä sain siirtyä ikuisuuteen kaikin voimin turvaten Vapahtajaani, niinkuin joka sunnuntaina seurakunnassani rukoillaan ?
Mikä on oikeasti tärkeää? Sekö mihin seurakuntaan kuulun? Sekö että erinomaisuuteni olisi kaikkialla nähtävissä? Nykypäivässä kun eletään, niin jokaisen kannattaisi katsoa elokuva "Johanneksen evankeliumi". Siinä Jeesuksen suusta kaikuvat useita kertoja voimakkaina Raamatun sanat: "Minä sanon teille totuuden!"
Hän kertoo meille totuuden, kuten tulemme jatkossa näkemään. Lopuksi vielä ote tuhansien vuosien takaisesta blogitekstistä:
Vartioikoon Jumala kaikkia vanhuksia!
KOLME OSAA
"Herra sanoi Sadrakille, "Minä tein ihmisen kolmeen osaan. Kun hän on nuori, en katso hänen epäonnistumisiinsa hänen nuoruutensa tähden. Jälleen kun hän on aikuinen, minä vartioin hänen ajatuksiaan, ja kun hän tulee vanhaksi, niin minä vartioitsen häntä niin, että hän voi tehdä parannusta."...
... "Ja Jumala otti hänet (Sadrakin) ja asetti paratiisiin kaikkien pyhien kanssa. Hänelle kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti, amen."
"Oikean seurakunnan löydät vain sieltä jossa oikein saarnataan laki ja evankeliumi."
"Oikean seurakunnan löydät vain sieltä missä saarnataan lakia ja evankeliumia sekä sakramentit oikein toimitetaan."
"Oikean seurakunnan tunnistat Jumalan voimasta, ihmeistä ja merkeistä sekä armolahjojen käytöstä."
"Oikean seurakunta on ylistävä seurakunta jossa ylistys ja ylistyslaulut kaikuvat!"
"Oikea seurakunta on profeetallinen seurakunta joka valvoo ja odottaa Herran päivää!"
"Oikean seurakunnan tunnistat siitä että se on rikas seurakunta, sillä Jumala siunaa omiaan!"
"Oikean seurakunnan tunnistat siitä, että se evankelioi ja kulkee ovelta ovelle julistamassa ja jakamassa materiaalia. Oikea seurakunta tekee lähetystyötä maailman äärissä."
"Oikean seurakunnan tunnistat siitä, että se huomaa kun Jeesus on heidän keskellänsä ja huolehtii lapsista, köyhistä ja alastomista!"
"Oikean seurakunnan tunnistat siitä että sitä vainotaan. Heitä vangitaan ja surmataan Jeesuksen nimen tähden..."
"Oikean seurakunnan löydät vain sieltä missä seurakuntia ei ole ja siksi sen nimi onkin Jumalan seurakunta joka kokoontuu vain yläsaleissa!"
"Oikean seurakunnan tunnet sateenkaaresta, ja siitä ettei se hyljeksi ketään eikä mitään vaan antaa kaikkien kukkien vapaasti kukkia!"
"Oikean seurakunnan tunnet siitä ja tästä ja melkein nykypäivänä muka mistä tahansa..."
Oman seurakuntani tunnistan parhaiten tuosta toisesta luonnehdinnasta. Kuulun Suomen Lähetyshiippakunnan seurakuntaan joka toimii Seinäjoella. Huomautan kuitenkin että kaikki tekstini ovat seurakunnastani riippumattomia ja täysin omiani eikä niistä voi panna seurakuntaa vastuuseen.
Joku on joskus sanonut että näissä luonnehdinnoissa kuvaillaan eri tavalla rakennettuja rautateitä. Rautatie on tärkeä osa kokonaisuutta että tiedämme mihin seurakunnan oppi meitä vie. Mutta rautatie on täysin hyödytön ilman sillä kulkevaa junaa jota veturi vie. Samoin veturi ilman minkäänlaista opin rautatietä on hyödytön sillä se ei ole menossa minnekään vaan kuopii paikallaan. Emme siis voi uskoa vain "johonkin Jumalaan", vaan meille on kerrottu Raamatussa millaiseen Jumalaan, miksi ja mikä on määränpää !
Palaan liikennevälineisiin myöhemmin, mutta nyt, mikä on oikea seurakunta ja kristitty?
Käymme vaimoni kanssa lähes joka sunnuntai Luukkaan luterilaisessa seurakunnassa. Siellä saarnataan lakia ja evankeliumia sekä jaetaan seurakunnalle sakramentit.
Olen syytön siihen että sen pastorit Markus Pöyry ja Ville Typpö pitävät loistavia saarnoja joista harvoin löytyy moitittavaa. Ne ovat kaipaaville sieluille kuin täydellisesti leivottuja leipiä, johon Jumalan Sanaa Raamatusssakin verrataan. Luther uskoi että Jumalan Sana onkin se juhla-ateria mitä Karitsan hääaterialla nautitaan. Siellä Markus ja Ville perheineen istuvat perille päässeinä Sanan vastaanottajina, eivät enää sen jakajina.
Menen sunnuntaina kirkkoon ja tulen sieltä intoa täynnä sillä saarna oli täydellinen, kuinka tärkeää onkin rukoilla kaikkien edestä.
Menen seuraavana sunnuntaina kirkkoon ja tulen sieltä intoa täynnä, kuinka tärkeää onkaan huolehtia läheisistä ja heikko-osaisista.
Menen seuraavana sunnuntaina kirkkoon ja tulen sieltä intoa täynnä, kuinka tärkeää onkaan lukea Jumalan Sanaa.
Menen seuraavana sunnuntaina kirkkoon ja tulen sieltä intoa täynnä, kuinka tärkeää onkaan kohdata Herra joka sunnuntai messussa,
Menen Jouluna kirkkoon ja tulen sieltä intoa täynnä, kuinka tärkeää onkaan muistaa Vapahtajan tulemusta... Vuoden aikana on 52 tärkeää saarnaa ja tärkeää muistettavaa asiaa. Varmuuden vuoksi kierros aloitetaan joka vuosi uudelleen sillä kukaan ei muista niitä 52 tärkeää asiaa joka päivä.
Mitä ajatuksia tämä meissä herättää? Raamatussa kehoitetaan meitä pitämään huoli siitä että emme jättäisi seurakuntamme kokousta.
No ensiksikin, vaikka Luther toimitti messunsa oppimiensa sääntöjen mukaan, niin eräässä vaiheessa hän myös vastusti jokaviikkoista messua kirkossa. Ei siksi että messussa olisi ollut vikaa, tai että messu olisi pitänyt jättää pitämättä vaan siksi että ihmiset alkoivat käyttäytyä kuin Jumala saapuisi kaupunkiin vain kerran viikossa vaikka kristitty on kristitty joka päivä.
Nyt otankin ensimmäisen Raamatunpaikan. Paavali kirjoitti Efesoon kirjeen, jossa hän antoi ohjeita paikkakunnan kristityille. Luulen ettei kukaan pysty lukemaan tuota kirjettä nyt eikä silloinkaan ilman pistosta sydämessään. Kukaan meistä ei ole niin hyvä kuin kunnon kristityn kuuluisi olla. Mutta Ef.6:14-18 meille annetaan selkeä seitsenkohtainen muistisääntö siitä miten kristityn tulisi olla varustautunut ja minusta tämä koskee osittain koko seurakuntaakin organisaationa.
Tämän voi tulostaa vaikka huoneentauluksi. Luetteloin kohdat tässä blogitekstissä, mutta jatkan seuraavissa. Tällainen on kristityn sota-asu Paavalin mukaan. Kohdat vähenevät 52:sta seitsemään:
1. Kupeet vyötettyinä totuuteen 2. Pukuna vanhurskauden haarniska 3. Kenkinä alttius evankeliumille 4. Uskon kilpi 5. Pelastuksen kypäri 6. Hengen miekka 7. Rukous ja anominen
Liisa Rantasaaren vanhasta blogitekstistä "Aseittako sotimaan" löytyy myös jonkinlainen kuva sota-asusta eikä pahaa tee lukea hänen tekstiäänkään vaikka jossain kohtaa itse ajattelen hiukan eri tavalla kuin hän.
Lähden nyt liikkeelle kohti uusia tekstejä tästä lähtökohdasta ja yritän itse muistaa niiden 52:n kohdan sijasta nämä seitsemän kohtaa kirjoittaessani.
Sekä Suomen politiikassa että kristillistä taustaa omaavien henkilöiden puheissa on viime aikoina ihannoitu politiikkaa joka aivan kiertelemättä sanottuna johtaisi "kristilliseen kalifaattiin". Tällaisia kristinuskoon perustuvia poliittisia ja uskonnollisia hallintoalueita on historian aikana esiintynyt ympäri maailmaa ennenkin. Lisäksi kirkollisia uskonnollisen vallan yhteisöjä tai uskonnollisia puoskareita on aina ollut, on nykyään ja tulee aina olemaan - myös Suomessa.
Olen saanut tarpeekseni vaikenemisesta sekä negatiivisessa että positiivisessa mielessä ja aion kirjoittaa nimellä "Uskon kaari" sarjan tekstejä jotka perustuvat omiin kokemuksiini seurakunnista ja ja Jumalan puheesta lähes 50 vuoden ajalta. Käytän tuota nimitystä aina kun kirjoitan sarjaan kuuluvan tekstin. Kaari on lakitermi joka tarkoittaa yleensä laajaa lakikokonaisuutta. Siksi tuo nimitys. Kirjoitan myös siksi että ehdin järjissäni tämän kirjoittaa ennenkuin itse siirryn vihreämmille niityille!
Tähän sisältyy myös nykyinen seurakuntani sekä ne seurakunnat joiden toiminnassa olen ollut mukana. Samalla toivon että saan palautetta myös muiden kokemuksista joko nimellä tai anonyymisti sähköpostiin juheil@hotmail.com sekä ohjeen siitä onko teksti julkistettavissa vai salassapidettävä. Positiivisten asioiden kertominen tuo sisäistä iloa ja negatiivisten asioiden säilöminen myrkyttää mieltä sisältäpäin vaikka kuinka rakkaudellisesti ajattelisimme vain vaieta kaikista näkemistämme epäkohdista.
Johdantotekstiksi toivon jokaisen lukevan alla olevan linkin Shippolet-allergiasta. Jo se antaa hiukan kuvaa tämän tekstikokonaisuuden lähtökohdista. Lisäisin sivulla olevaan listaukseen kuitenkin kohdan Vaikene -shippolet:
Taudin kuvaan kuuluu se että ihmiset vaiennetaan omantunnon kautta vapaaehtoisesti muistuttamalla että "siitä meidät tunnetaan Hänen opetuslapsikseen että me rakastamme toisiamme". On pakko kysyä onko vaientaminen tai edes vaikeneminen rakkautta josta meidät tunnetaan Jeesuksen opetuslapsiksi? Vaikenivatko opetuslapset? Eivätkö vaentamisyritykset olleetkin juuri niitä jotka osoittivat vihamielisyyden heitä kohtaan?
Onko esim. tämä vaikenemiskäsky?
14:26 Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
.........
14:37 Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky. 14:38 Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä. 14:39 Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta. 14:40 Mutta kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestyksessä.
