Liittymäjärjestelyt kuntoon

Lauantai 3.4.2010 klo 13.05 - Juhani Eilola, Kuvat: Juhani Eilola

Vanhat sadut alkavat yleensä pahan hallinnasta ja päättyvät siihen että paha saa palkkansa:
"Ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka."

Pääsiäisen sanoma poikkeaa sadusta siinä että se on totisinta totta tässä ja tulevassa hetkessä:
"Ja niin he elävät..."


Arkipäiväistä pahaa

Jokainen ihminen on jollain lailla osallinen pahaan. Ihmiset ovat itsekeskeisiä. Hyvää ei haluta jakaa tasan vaan "minä" on useinmiten ensimmäisenä. Minun valtani, minun palkkani, minun pätevyyteni, minun hauskuuteni, minun saarnani, minun ihan kaikki. On vaikea löytää vilpittömiä ja oikeudenmukaisia ihmisiä.

Politiikassa paha näkyy pyrkyryytenä, lahjusten vastaanottamisena, toisten saavutusten aliarvostuksena ja omien äänestäjien epäterveenä kosintana. Kaikkea pahaa ei enää edes mielletä pahaksi vaan tämän päivän hyväksytyksi ja itsestäänselväksi tendenssiksi. Tässä suhteessa kyse on myös moraalin löystymisestä.

img_14022.jpgNämä blogitkin ovat joskus raakoja. Teksti voi sisältää totuudenpoikasia tai jopa koko totuuden, mutta totuus ilman henkeä on kuollut! Jos totuuden tarkoitus on saada aikaan pahaa, jos sillä on tarkoitus katteettomasti hyötyä toisen ahdingosta tai jos sillä on muuten epäpuhtaat tarkoitusperät, niin sekin voi väärällä tavalla esitettynä olla pahuutta.

Liittymäjärjestelyt kuntoon

Kurikassa on puhuttu paljon kolmostien liittymäjärjestelyistä. Ne ovat vasta kolmannella sijalla kun liittymistä puhutaan. Pääsiäinen on hyvää aikaa miettiä itse kunkin omia liittymäjärjestelyjään.

Äsken tuli televisiosta vanha elokuva "Uskonpuute". Elokuva päättyi gospelkappaleeseen "Highway to Heaven". On olemassa yksi liittymä josta kaikki aikanaan kulkevat. Oltiin uskosta tai sen puutteesta mitä mieltä tahansa, niin se täytyy todeta että jokaisella tiellä "Kultainen keskitie" on se kaikkein vaarallisin ajattelumalli. Keskiviivalla ei kauan ajella kun rysähtää. Siksi on syytä pohtia kumpaa kaistaa ajaa ja mihin suuntaan. Keskitietä ajaminen on vain osoitus oman egon epäpyhästä suuruudesta.

img_3048.jpg

Liittymä paratiisiin.


Toinen kolmostietä tärkeämpi liittymä on liittymä toinen toisiimme. Avaammeko ja annammeko kaikille tietä, menemmekö aina itse edellä, rikommeko liikennesääntöjä kun oma etu on kyseessä? Entä kun jonkun ajoneuvo piiputtaa tai peräti jättää välille. Onko liittymä hyvään tahtoon?

Kaupungin hallintoa tutkiva konsultti sanoi että jossain vaiheessa elämäämme me valitsemme suunnan. Meistä tulee joko kiukkuisia vanhoja ukkoja ja akkoja tai hyväntuulisia ihmisiä jotka osaavat paremmin ottaa muutkin huomioon. Minkähän suunnan minä olen valinnut?

kopio_img_1329.jpg

Lämpöputki, jossa liittymät ovat kunnossa.

2 kommenttia . Avainsanat: Kurikka, Uskonto

Krusifiksin juurella

Perjantai 25.12.2009 - Juhani Eilola

"Mitä minä olen sinulle tehnyt, koska lyöt minua jo kolmannen kerran? Enkö minä ole sinun aasintammasi, jolla olet ratsastanut kaiken aikaa tähän päivään asti? Onko minun ollut tapana tehdä sinulle näin?"

Bileamin aasi (4.Moos.22:20-34)


Nettitutkimusten köyhä sato

Olen tänään selaillut kristillisiä sivustoja ja keskustelupalstoja, kuunnellut puheita ja katsellut videoita. Nykykristillisyyden tilasta ei niiden kautta synny oikein hyvää kuvaa. Keskustelu on samantyyppistä nokittelua kuin politiikassakin. Ollaan siirrytty kauas nuoruuteni ajoista. Oli se sentään kultaista aikaa... silloin vielä kun minä olin nuori !!!

Jumalan miehiä ja naisia

Kukaan ei ole täydellinen - eikä tarvitsekaan, mutta hengellinen vilpillisyys yllättää. Oman edun, rahan ja kunnian tavoittelijoita on pilvin pimein. Aasikin sen näkee.

Ei ole enää montaakaan jolle tärkeintä on rehellisyyteen perustava Jumalan Sanan opetus. Seuraavan otsikon alla pieniä muistoja edesmenneestä Jumalan ihmisestä Denis Clarkista, joka itse ymmärsi olevansa vain ihminen. Kaikilla oli erehdyksensä ja puutteensa, mutta ei sellaista vilpillisyyden tasoa joka nyt putkahtelee koko ajan esiin.

Toivon että lukija käy ennen seuraaviin otsikkoihin siirtymistä lukemassa Seppo Juntusen tekstin ymmärtääkseen paremmin esim. narsismin ja kunnian tavoittelun ongelmaa kristillisessä julistuksessa.

Seppo Juntunen: Joulukuun 2009 kuukausikirje

Esimerkkinä Denis Clark

Olin mukana Denis Clarkin tilaisuuksissa 1976 Jyväskylä-aktion aikana. Siionin temppeliin sijoittuvat myös hengellisesti merkittävimmät kokemukseni. Siellä opin että Jumala oikeasti on olemassa enkä pysty sitä kieltämään vaikka kuinka haluaisin. Tuon jälkeen on ollut mahdotonta muuttua uskottomaksi.

Denis Clark kasvoi Etelä-Afrikassa ja lähti lähetystyöhön Eurooppaan. Hän suuntasi siis päinvastaiseen suuntaan kuin eurooppalaiset lähetit. Kirjoittaisin hänestä enemmän, mutta se on turhaa koska netistä löytyy hänen muistolleen kirjoitettu suomenkielinen teksti.

Philip L. Powell: Denis Clarkin muistoa kunnioittaen

Hän ymmärsi todella miksi hän saarnasi. Kun kokousjärjestäjä oli laittanut mainokseen hänen isokokoisen kuvansa, niin hän nuhteli järjestäjiä ja sanoi: "Kuka on antanut luvan laittaa pahimman vastustajani kuvan kokousmainoksiin?"  (Lähde: Pauli Rahkonen)

Tässä on osittain vastaus myös tämän päivän pieleen menneeseen kristillisyyteen. Saarnamiehet eivät tiedä kuka on heidän pahin vastustajansa !!! Myös meidän on hiukan helpompi antaa heille anteeksi, koska me "aaseinakin" ymmärrämme miten hirmuinen voima heidän julistuksensa tiellä seisoo.

Ja ettei lukija jäisi osattomaksi, tässä toista sataa tuntia hänen puheitaan:

Denis Clarkin puheita 


Joululahjaksi musiikkia

Sain joululahjaksi rokkipappi Tarvo Laakson musiikkikoosteen. Siellä on yksi mielikappaleistani. Sitä ei löydy netistä musiikkiversiona, joten tässä kertosäkeen sanat:

Me uskomme täytettyyn työhön
me uskomme Kristuksen voittoon
me emme jää pimeään yöhön
me uskomme huomisen koittoon
sillä Jumalan Henki on
keskuudessamme
sydämissämme

Suosittelen Tarvon musiikkia, koska sen sanomasta löytää aasikin kristillisen opetuksen ytimen ja se antaa muutenkin ajateltavaa erilaisiin elämäntilanteisiin. Toivottavasti Tarvo tulee itse kertomaan lisää esim. siitä mistä tätä musiikkia saa.

Jumala voi puhua hiljaisessa tuulenhyminässä tai väkevässä tuulispäässä. Nyt kuunnellaan tuulispäätä. Kerrankin saa laittaa kajarit täysille ja antautua sanoman vietäväksi.

Me voimme muuttua oikeasti ja...
...aloittaa alusta Krusifiksin juurella! (Youtube)


Isän Jumalan rakkaus, Pyhän Hengen osallisuus ja Jeesuksen Kristuksen armo olkoon sinun kanssasi!

4 kommenttia . Avainsanat: Uskonto

Onko ihminen niinkuin ennen

Sunnuntai 22.11.2009 klo 19.06 - Juhani Eilola

"Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.

Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;

Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman." 2.Tim.3:1-5


Mitä ihmisestä voi päätellä?

img_2859.jpgKurikkalaiset ovat maailman älykkäintä kansaa. Jos oletamme että maailma joskus loppuu, mitä älykäs ihminen voi päätellä lopun läheisyydestä yllä olevan Raamatun lainauksen perusteella?

Itse pystyn poimimaan tuosta luettelosta tänäänkin näkemiäni ominaisuuksia: itserakkaus, ylpeys, herjaus, epäsopu, panettelu, pöyhkeys... ainakin nuo löytyvät helposti pelkästään seuraamalla ihmisten antamia lausuntoja toisistaan. Päinvastaista löytyy tuskin koskaan ! Ihmiset eivät oikeastikaan enää tahdo osata antaa toisilleen hyvää palautetta.

Nuo huonot ominaisuudet kaikki löytyvät läheltä - aivan liian helposti jopa itsestämme. Ihmiskunta ei ole minun elämäni aikana koskaan ollut näin täynnä itseään ja käyttäytynyt niin sopimattomasti kuin nyt. Voisin itse hyvinkin uskoa että on lopun aika !

Ulkoista ja sisäistä itserakkautta

Ulkoisesti itserakkaan ihmisen ongelma ei ole se että hän on tyytyväinen itseensä ja nauttii omana itsenään olemisesta. Se on myönteinen asia ja kertoo hyvästä mutta terveestä itsetunnosta. Yleensä itserakkauteen kuuluu omahyväinen itsensä parhaana pitäminen ja muiden ihmisten sekä heidän vastaavien tekojen aliarvostaminen ja halveksiminen. Pahimmissa muodoissaan julkisesti!

img_2826.jpgSuurin osa tuon luettelon ominaisuuksista kasvaa itserakkauden juuresta. Maan pinnalle puskee itsepäisesti uusia ylpeydenaiheita, uusia aliarviointeja muista ja erilaisia ahneuden muotoja.

Toisen juuren muodostaa henkinen itserakkaus. Sieltä pinnalle pyrkii näennäistä hyvyyttä ja hurskautta vain sen takia että se näyttää hienolta. Silti suhtautuminen lähimmäisiin ja Jumalaan on rakkaudetonta ja epäaitoa joka näkyy mm. hämärässä panetteluna.

Muilta vaaditaan  moraalisesti ja hengellisesti tiukkoja normeja, mutta itselle sallitaan ainakin salassa täydellinen hillittömyys. Se jopa puetaan täydellisen näköiseen jumalisen harrastuksen ulkokuoreen.

Kaikki perustuu henkisiin oppeihin joiden takana ei oikeasti nähdä Jumalaa eikä mitään muutakaan vastuuta vaativaa tahoa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uskonto, Ennustus

Minä Juudaksena

Sunnuntai 19.7.2009 klo 16.51 - Juhani Eilola

He etsivät käsiinsä Juudaksen ja sanoivat hänelle: 'Mitä sinä täällä teet? Sinähän olet Jeesuksen oppilas?' Juudas vastasi heille kuten he toivoivatkin. Hän sai heiltä rahaa ja luovutti Jeesuksen heille." Juud.ev. 58


Juudaksen evankeliumi

19072009284.jpgHyllyssäni oleva Juudaksen evankeliumi ei kuulu Raamattuun, mutta se on kuitenkin lähes 2000 vuotta vanha ja vain osia siitä on tallessa. Kyseinen kirja antaa gnostilaisen vastineensa varsinaisille evankeliumeille. Kirja ei siis ole alunperin edes Juudaksen kirjoittama, mutta silti siinä on tosi jännittäviä yksityiskohtia mm. Jumalasta joka on meidän Jumallamme Jumala. Mutta palataan niihin kommenttikeskustelussa jos jotakuta aiheen mytologinen puoli kiinnostaa.

Sen sijaan palaan ahneuteen jonka myös Juudaksen evankeliumi hänen kohdallaan mainitsee.

Daniel Nylund: Minä Juudaksena

Olen lukenut useita kertoja netistä Daniel Nylundin tekstin "Minä Juudaksena" ja suosittelen sitä tässä jokaiselle. Daniel käsittelee aivan loistavasti omaa sisäistä Juudasta. Tämä sopii myös naapuriblogien kommentoijille. Käykää lukemassa teksti ajatuksella läpi! Me varmasti jokainen löydämme itsestämme osan Juudaksesta ja samalla ehkä opimme jotakin.

Pääset siihen allaolevasta linkistä:

Daniel Nylundin Teoblogi: Minä Juudaksena

Tässä katkelma niille jotka eivät suosituksistani huolimatta lähde vapaaehtoisesti lukemaan Danielin tekstejä:

"Liikemaailmassa Juudakset on yhtiöitetty. Heidät on lailla velvoitettu tuottamaan osakkailleen vain ja yksinomaan voittoa. Ei osakkaiden tarvitse mitään juudastella. Toiminnan johtajat ja yhtiön hallitukset ovat sitä varten. Sijoittajat nauttivat hopearahoistaan, kun eturintamalla paatuneet saneeraajat hoitavat liian kalliin työvoiman kavaltamisen. Uhraamiselle löytyy yhtä pyhät perusteet kuin azeekeilla: Aurinko täytyy saada nousemaan huomennakin..."

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uskonto

Viimeisteletkö itsesi yhdennellätoista hetkellä

Keskiviikko 13.5.2009 klo 1.04 - Juhani Eilola

Arkipäivän kielenkäytössä puhutaan usein "yhdennestätoista hetkestä" joka on synonyymi sanoille "viime tipassa". Luin juuri äsken yhden tekstin niin hassusti väärin että ajattelin laittaa sen tällä kertaa blogitekstin otsikoksi.


Paljon mietittävää

Jos halutaan olla varmoja siitä että oma tulevaisuus on turvattu, niin tekemistä on paljon. Yhdeksi tärkeimmistä asioista mielletään terveys. Jos halutaan olla vielä iäkkäinäkin terveitä, niin terveet elämäntavat ja omasta kunnosta huolehtiminen ovat tärkeitä asioita.

Ne ovat jopa niin tärkeitä, että mielestäni oman alueemme kansanedustaja Juha Mieto ei ole puhunut niistä turhaan eduskuntatasolla saakka. Terveydenhuolto on yksi yhteiskuntamme suurimmista menoeristä ja sitä menoerää voidaan pienentää rajustikin yhteisillä päätöksillä.

Jos itsestään huolehtimisen jättää siihen vaiheeseen että on jo sairastunut vakavasti, niin terveiden elintapojen aloittaminen voi olla myöhäistä. Ehkä ne kannattaa aloittaa nyt.



Jos ihminen haluaa olla varma terveyden lisäksi siitä että hän saa viettää rauhallisia ja turvallisia eläkepäiviä, niin talous on mietittävä kuntoon. Järjettömän suurista veloista on päästävä eroon. Silloin terve ihminen voi elää myös henkisesti terveesti. Isoja velkoja on vaikea maksaa pois pienestä eläkkeestä.

 

img_0849.jpg

Jos ihminen haluaa olla varma että kuoleman jälkeenkin on olemassa elämää, niin sekään ei ole mitätön asia, se nousee lopulta näistä suurimmaksi. On syytä hetken miettiä onko siellä jotakin? Katoaako tietoisuus totaalisesti viimeiseen uneen vai onko Jumala olemassa? Pitäisikö kuitenkin varautua että on? Jos ei varaudu, niin mitä jos paha saakin minussa palkkansa? Pitäisikö minun pyytää joltakulta anteeksi tai jotain... pitäisikö vaikka kysyä Tulisalolta neuvoja... tai joltain...

Tai avata Raamattu ja käyttää lukemiseen ja ymmärtämiseen hetki aikaa... tai sitten johonkin muuhun - vaikka muiden matalaksi panemiseen jossain blogissa...

3 kommenttia . Avainsanat: Uskonto

Mikä on tärkeää?

Lauantai 18.4.2009 klo 0.41 - Juhani Eilola

"Mitä hyötyä ihmiselle on kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla, ja katso, se on kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua.... Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut sitä vastakin tapahtuu.." Saarnaaja 1


Olen ollut viikon lähes pimennossa. Siihen on monta syytä. Kaikkein suurin syy on se että en ole ollut itse ollenkaan fyysisesti kunnossa silloin kun olisin voinut olla koneella. Olo on ollut voimaton ja ... no mitä sitä selittelemään tarkemmin.

Ei tämä kaikki nyt niin tärkeää ole!

help.jpgMonet tutut ja ystävät ovat voineet viime kuukausina pahoin, on ollut tuskaisia elämäntilanteita, samoin sairautta ja kuolemaakin. Eikä varmasti kaikkein pienin syyllinen ole ollut jatkuva kiire.

Eräs sairastuneista ystävistä sanoi ettei "tämä kaikki nyt niin valtavan tärkeää ole". Sopii paitsi hänen tarkoittamaansa elämänalueeseen että myös useimpiin muihinkin ns. kiireisiin. Ehkä tässä iässä kannattaisi sittenkin hiukan ryhtyä miettimään sitä mikä elämässä tyydyttää todella. Onko se esim. blogin kirjoittaminen?

Raamatun patriarkat siirtyivät autuaille metsästysmaille onnellisessa mielessä "elämästään kyllänsä saaneina". On ehkä hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään omaa mielikuvaa siitä koska elämästä on saanut tässä mielessä sen mikä tyydyttää ja antaa rauhan joskus nukahtaa pois ja herätä uutena toisenlaiseen elämään.

 

1 kommentti . Avainsanat: Uskonto

Tuonela on sekaisin Pääsiäisestä

Lauantai 11.4.2009 klo 8.55 - Juhani Eilola, Kuvat: Juhani Eilola

Eilen tapahtui paljon. Jeesus -niminen kansankiihottaja ristiinnaulittiin. Hänestä oli paljon erilaisia mielipiteitä, jopa sellaisia että Hän olisi ollut Jumalan Poika.

Eiliset tapahtumat laittoivat nyt joka ainoan miettimään ja lähes kaikki olivat olleet koko yön myös levottomia ja peloissaan, sillä maa oli eilen järissyt ja halkeillut. Luultiin jo melkein että nyt todella tulee maailmanloppu, varsinkin kun vielä tuli pelottavan pimeääkin.

aut_5210.jpgJotkut sanoivat että temppelissä oli esirippu yliluonnollisesti revennyt kahtia juuri Jeesuksen kuolinhetkellä ja joku väitti jopa nähneensä vainajiakin elossa.

Loppu ei tullut - mutta mitä oikein on tapahtunut? Pitääkö vielä olla peloissaan kun Hän oli sanonut nousevansa kuolleista kolmen päivän päästä?


Tuonelaan

Aivan ensimmäiseksi täytyy kertoa niille joille uskonnolliset termit ovat epäselviä, että Tuonela ja Helvetti ovat eri paikkoja. Kun Raamatussa kerrotaan että Hän meni Tuonelaan, se ei tarkoita että Hän meni Helvettiin. Tuonela on vain väliaikainen paikka, ei lopullinen.

Ymmärtääkseen tätä väliaikaista paikkaa jokainen voi lukea tarinan Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä. Tämän kertomuksen mukaan Tuonela oli jaettu kahteen eri osaan. Toisessa osassa olivat ns. pyhät ja toisessa ne jotka olivat ottaneet kaiken hyvän elämästään irti jo täällä ollessaan, muista välittämättä. (Tarina löytyy Luukas 16:19-31).

Tähän Tuonelaan Jeesusta odotettiin ja tänne hän myös tuli ilmoitamaan että NYT SE ON TÄYTETTY - Nyt te olette vapaat! Tämä toimenpide tarvittiin sillä ei kukaan - ei yksikään - ei edes Aabraham tai Lasarus olisi voinut pelastua ilman Jeesuksen kuolemaa. Siksi he olivat odottamassa tämän lupauksen täyttymistä Tuonelassa. Ja nyt Jeesus oli saapunut sinne julistamaan: "Nyt te olette vapaat, nyt syntinne on lopullisesti sovitettu!"

Nyt jäämme jännityksellä odottamaan sitä kolmatta päivää! Nouseeko Jeesus todellakin kuolleista niinkuin Hän on sanonut! Ja mitä tapahtuu jos nousee?

aut_4810.jpg

Voittaja ei ole aina voittaja

Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Rikkaalla miehellä meni kaikki hyvin. Hänen ansiotulonsa olivat suuret, hänen viisi veljeään luultavasti perivät hänet ja heillä meni ehkä muutenkin hyvin. He olivat hommanneet rikkautensa itsekkäästi.

Sitä tapahtuu tänäkin päivänä. Ihmiset eivät rikkautensa keskellä halua armahtaa köyhää. Loisto on tärkeämpää kuin lähimmäisen hengissä pysyminen. Sinne rikkaan miehen ovelle ehkä tämä köyhäkin kuoli nälkään. Hänen ruumiinsa heitettiin pois silmistä, mutta Tuonelassa rikas mies joutuu pyytämään juotavaa juuri häneltä.

Rikkauden kirous tuli pääsiäisenä esille myös Juudaksen kohdalla. Hän hommasi kultarahansa petoksella.

Hallitsija ei ole aina hallitsija

Jeesusta yritettiin surmata jo pikkupoikana kun Herodes määräsi tulevan kuninkaan pelossa surmattavaksi kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset. Hänen itsensä kerrotaan kuolleen matoihin kaiken kansan silmien edessä kun ne söivät hänet elävältä.

Pilatuskin halusi päästä eroon juutalaisten Kuninkaasta vaikka hän halusikin pestä kätensä oman syyttömyytensä osoittamiseksi. Hänenkin kerrotaan kuitenkin käsittäneen tekojensa seuraukset. Hän surmasi syyttömän miehen, joka on todellinen Kuningas. Me emme tiedä saiko hän armon Jumalan silmien edessä.

 

aut_5123.jpg

Myös nykyaikana sanoudutaan helposti samalla tavalla irti omasta vastuusta: "Minä vain joudun tekemään näin, en voi muuta!" Otetaanpa nyt esimerkiksi vaikka joku kunnallinen jotakuta sortava päätös jossa et tee toista esitystä. Kumileimasimena toimiminen on Pilatuksen viran hoitoa. Siksi olisi hienoa kun asiat valmisteltaisiin rauhassa ja tehtäisiin oikein niin ettei kukaan joudu esittämään syyttömyyttään käsien pesulla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uskonto

Kuolin syöpään

Perjantai 20.3.2009 klo 14.00 - Juhani Eilola

Kuolin mahasyöpään

Tytär soitti ja kertoi nähneensä unta että kuolin mahasyöpään. Ei voi sanoa etteikö se yhtään hetkauttanut, sillä olen ollut kaksi kertaa pois töistä mahakipujen takia.

Kaksitoista porttia

Odotin kuulemma pääsyä kuoleman jälkeen eteenpäin jossain odotushuoneessa tai eteisessä. Kun sisään piti päästä kahdestatoista portista, niin päätösten saamiseen meni hetken aikaa. Yhdestätoista portista oli tullut jo myönteinen päätös. Yhtä vielä odotettiin.

Olin sanonut että "Saa nähdä pääseekö siitä, Jumala on ankara Jumala".

Katso tietoja mahasyövästä.

12 porttia Raamatussa

2 kommenttia . Avainsanat: Uskonto

Maailmanloppu K18

Lauantai 21.2.2009 klo 1.10 - Juhani Eilola

Kirjoitetaan nyt välillä taas yksi blogijuttu siitä ikuisesta maailmanloppu -aiheesta kun naapuriblogissakin kirjoitetaan myrskytuulista ja maailman kohtalosta.

"Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki." Luuk. 17:26,27


Maailmanlopun enteitä 

Kun puhutaan maailmanlopusta tai Raamatullisesti Ihmisen Pojan päivistä, kannattaa verrata sitä edeltävää aikaa Nooan päiviin, joka oli silloisen maailman loppu.

Ensinnäkin maa oli täynnä väkivaltaa. Ei välttämättä sotia, vaan ihminen oli itsekäs ja väkivaltainen käytöksessään ja tavoitteissaan. Maata kyllä viljeltiin, juotiin ja syötiin hyvin, naitiin ja naitettiin, mutta maa oli sen lisäksi täynnä väkivaltaa.

Jos muistan Talmudia oikein, niin Metusalah, Nooan isoisä saarnasi tulevasta tuomiosta samalla kun Nooa rakensi arkkia. Kukaan ei kuunnellut vaikka paljon elämää kokenut (969 vuotta) Metusalah saarnasi varmaan hyvinkin vakuuttavasti. Ei tullut minkäänlaista herätystä.

Nooa sai rauhassa rakentaa arkkiaan, sinne ei ollut kerta kaikkiaan minkäänlaista tunkua. Kansa viittasi kintaalla kaikille Metusalahin ja Nooan saarnoille. Niin viitataan nytkin niille saarnoille jotka ovat todellisia saarnoja ja uskotaan kaikenlaisia huuhaasaarnaajia, jotka saarnaavat ja pyörivät ympäriinsä mikkien kanssa kuin heillä olisi peräpukamia ja korvasyyhy.

Syyssateet

Monien  ns. herätysten aikana on aina ennustettu suurta herätystä. Minä en usko sellaiseen. Ihmisten pahuus vain kasvaa ja kasvaa. Se kasvaa ensinnäkin väkivallan suhteen. Se on helppo nähdä. Se kasvaa kaikenlaisen muunkin häirinnän suhteen, sekin on helppo nähdä. Tietokoneet ja kännykät pitisi hävittää jos haluaa olla todella rauhassa. Lapsetkaan eivät ole turvassa.

Ihmiset muuttuvat itsekkäämmiksi ja itsekkäämmiksi jopa täällä rauhaa rakastavassa Suomessa. Ihmiset ajattelevat vain itseään, omaa palkkaansa, omaa erinomaisuuttaan, omaa nautintoaan, kaikkea mikä on minun, minun, minun ja vain minun - muiden kustannuksella.

Uskonnostakin tulee kilpailijoiden areena. Se on jo nyt sitä. Ainoat puhtain paperein kilpailijat ovat ehkä suunnistajat ;-)

Jos ennen Ihmisen Pojan päivää tulisi suuri herätys, niin miksi sitä ei tullut ennen Nooan päiviä? Miksi Raamatussa sitten kysytään, että kun Hän tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päältä? Miksi jos tulee suuri herätys?

Herätys on toiveajattelua. Samankaltaista oman nautinnon hakemista kuin syöminen, juominen ja naiminenkin.

Mitäs sitten pitäisi tehdä?

Jos ajatellaan em. asioita, niin niistä päätellen Nooan arkki on kohta valmis ja vesi alkaa nousta. Kurikassakin!

Mitä pitäisi tehdä?

Raamatussa luvataan että etsivä löytää! Jos ihminen etsii hän ei vielä ole löytänyt. Hän voi siis edustaa millaista uskontoa, poliittista puoluetta, henkistä tasoa ja fyysistä olemusta tahansa. Mutta jos hänestä tulee etsijä, niin hän löytää! Se on lupaus.

Mitä etsiä?

Totuutta. Mutta vilpittömästi eikä oman korvasyyhyn pakottamana. Ei meidän tarvitse, kuulu eikä pidä pelätä mitään maailmanloppuja vaikka sellainen joskus olisi tulossakin. Elää vain rauhassa, etsiä totuutta vilpittömästi ja olla kaikkia kohtaan rehellisiä ja hyväntahtoisia. Sitä varten meidät tänne alunperin luotiin. Rauhassa elämistä varten.

Ainakin se on hyvä alku. Jos totean joskus ettei se riitä hyväksi aluksi, niin kirjoitan uuden blogin "Parempi alku osa 2".

4 kommenttia . Avainsanat: Uskonto, Ennustus

Mitä Raamattu todella ennustaa 1

Torstai 12.2.2009 - Juhani Eilola

Kello on 23.00. Tulin juuri kotiin enkä ehdi esitetyistä toiveista huolimatta kirjoittaa suunnittelemaani blogitekstiä. Jaetaan aihe kahtia ja käydään läpi nyt ajan puutteen takia vain muutamia perusasioita.


Väärinymmärrys ja väärinkäyttö

"Pyhien kirjojen" väärin ymmärtäminen ja väärinkäyttö eivät ole näiden kirjojen itsensä vika, oli sitten kyse vaikkapa Koraanista, Bhagavadgitasta tai Raamatusta. Se että joku toimii tietyllä tavalla vetoamalla pyhiin kirjoituksiin, ei tee niistä syyllisiä.

Minä luonnollisesti ainakin tällä kierroksella keskityn näistä Raamattuun. Aiheeni on vaikea, koska erilaisia Raamattuun pitäytyviä ryhmiä on niin paljon ja haluan miellyttää kaikkia ;-) 

Joka tapauksessa Raamatun perussanoma on ihmisten hyvä tahto toisiaan kohtaan. "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Sitä mitä ajattelet lähimmäisestäsi, sitä ajattelet itsestäsi.

Joku kertoi että kautta aikain on ollut kylttejä "Jeesus tulee pian". Em. tekstiin viitaten täytyy sanoa ettei se oli Raamatun vika. Siitä voidaan vetää johtopäätöksiä kyltin laittajista, ei Raamatusta.

Toisaalta Raamattu ei myöskään tarvitse puolustajia. Olimme siitä mitä mieltä tahansa, niin lopputulos on tai ei.

Oma lähiajan ennustukseni!

Jos en nyt lopeta, niin kohta nukahdan tähän!

1 kommentti . Avainsanat: Ennustus, Raamattu, Uskonto

Yhdessä erilaisina

Perjantai 30.1.2009 klo 21.30 - Juhani Eilola

Kurikan Korvenkylässä on perinteisesti kinkereillä paljon väkeä. Äsken oli yhteensä 26 henkilöä, joka muihin kyliin verrattuna on aika paljon. Kuvassa kanttori Maarit Rautanen ja pastori Tapani Tulisalo. 

30012009114.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kinkerien aihe oli valittu uskomattoman hyvin tähän aikaan sopivaksi: "Yhdessä erilaisina"

Tapani Tulisalo aloitti hiekkalaatikkoleikeistä ja eteni teeman mukaisesti läpi koko elämän.

Maarit Rautasen hymyä (jonka sain myös ikuistettua) katsellessa tuli pakostakin mieleen että onko Kurikka sittenkin onnellisten ihmisten kaupunki. Ja kun virsien sanoitukset osuivat vielä naulan kantaan, niin ilta oli täydellinen. Tässä muutamia lainauksia virsien sisällöstä:

"Valaise, Jumalan Henki, silmäni aukaise, että voisin olla, ystävä toisille." Virsi 125

"Oi Henki, rakkaudella sydämemme kylmät liikuta, että ilomielin me matkallamme aina palvelemme toisiamme." Virsi 446

"Ei itää eikä länttäkään...
... olemme yhtä perhettä." Virsi 448

"Kuljemme yhdessä pitkää matkaa, luottamus kasvaa hiljalleen." Virsi 814 


Kunnallispolitiikka ja uskonto ovat eri asioita, mutta aina on opittavaa toisilta vaikka olemmekin erilaisia. Elämme kuitenkin erilaisinakin yhdessä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uskonto

Ennustus Obamasta (K18)

Sunnuntai 28.12.2008 klo 20.30 - Juhani Eilola

Sain äsken sähköpostia joka kertoi Scott Walkington-nimisestä henkilöstä. Tämä henkilö kuoli maaliskuussa 2001 ja todettiin kliinisesti kuolleeksi. Hän oli kuolleena 7,5 minuuttia jona aikana hän kertoo saaneensa sanoman Jeesukselta kerrottavaksi meille täällä oleville.

Ennustuksen pääkohdat

Scott Walkington on vakuuttunut siitä ettei Obama vanno virkavalaansa, koska hänelle kerrottiin että hänen tuntemansa presidentti Bush on Yhdysvaltojen viimeinen presidentti. Tammikuulla 2009 ilmenee jokin Scottille tuntematon ongelma joka estää virkavalan vannomisen. Nykyinen presidentti on pakotettu jatkamaan virassaan kunnes kyseinen ongelma saadaan ratkaistua.

Em. ongelmasta johtuen Yhdysvalloissa puhkeaa väkivallan aalto. Joukkoja ympäri maailmaa vedetään kotiin, mutta se ei tarkoita maailmanrauhaa.

III Maailmansota puhkeaa koska Bushia pidetään syyllisenä maailman ongelmiin. Ohjuksia putoaa kaikkialle Yhdysvaltoihin ja maa tuhotaan.

Yksi maailmanhallitus ja antikristus saavat vallan.

Scott Walkington painottaa olevansa viestintuoja ja näiden tapahtumien olevan merkkejä tempauksen läheisyydestä.

Mitä tästä on ajateltava

Ensiksikin teksti sisältää muutamia termejä, joita suurin osa kuulijoista ei ymmärrä. Tällaisia termejä ovat ainakin maailmanhallitus, antikristus ja tempaus.

En aio siirtyä pelkästään uskonnollisen blogin kirjoittajaksi, joten käsitellään noita termejä joko joskus tulevaisuudessa kun niistä tulee jossain muussa yhteydessä ajankohtaisia tai sitten sähköpostitse.

Toiseksi ennustus on hyvin pelottava ja tekisi mieli tyrmätä se suoralta kädeltä jonkun sekopään mielikuvituksen tuotteeksi. Historia kuitenkin estää, koska liian monta totuuden puhujaa on kivitetty. Tämä on pakko käydä läpi. Tehdään se yhdessä blogin lukijoiden kanssa, koska vuoden vaihteeseen on aikaa vain muutama päivä ja tätä ennustusta levitetään juuri nyt kaikkialla maailmassa.
Suuri osa ihmisistä olisi kuullut tämän joka tapauksessa.

Kolmanneksi

Me voimme saada tämän selväksi. En usko että kenenkään tarvitsee jäädä minkäänlaisten pelkojen valtaan tulevaisuuden suhteen. Ehkäpä Kurikan vuoden 2009 talousarvio oikeasti on tätä vakavampi ongelma. Tällainen kontrasti vain helpottaa sen ymmärtämistä miten hienosti Kurikan asiat todella ovat.

Onko tämä totta ? Toteutuuko tämä ?

Siinäpä pulma! Walkington vaikuttaa hyvin uskottavalta. Jokainen voi itse kuunnella häntä Youtuben videolta osoitteessa:

http://www.youtube.com/watch?v=dR2XEeoK-A8 

Tässä on ratkaisu: 

"...kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä." 5.Moos.18:22


On helppo palata nyt edelliseen blogitekstiin: Fundamentalistille ratkaisu on helppo. Voisin luetella yhden valtakunnallisen vääriä ennustajia joita en kuuntele enkä toivo muidenkaan kuuntelevan. Walkington liittynee heihin viimeistään tammikuulla, mutta koska en ole varma niin:

Nyt haluaisinkin valjastaa kaikki asiasta innostuneet jahtaamaan Scott Walkingtonin toteutumattomia ennustuksia. Mitä muuta hän on kertonut. Onko se toteutunut? Onko joku asia jäänyt toteutumatta? Aloitetaan väärän profeetan metsästys!

Jos jotain todellista löytyy, saamme unohtaa tuonkin. Jos mitään ei löydy, joudumme odottamaan Obaman virkavalaan saakka. Sen jälkeen me voimme joko pysyvästi unohtaa Walkingtonin tai kuunnella häntä tarkemmin. Nyt metsästys käyntiin. Ja kaikki skeptikot ja ateistit arvostelemaan Walkingtonia ! Nyt on tilaisuus joko loistaa tai kerätä kuumia kiviä pään päälle.

17 kommenttia . Avainsanat: Uskonto, Ennustus

Fundamentalistinen strategia

Sunnuntai 28.12.2008 - Juhani Eilola

Fundamentalistisesta ajattelusta on syntynyt äärimmäisesti ja usein väkivaltaisesti toimivien liikkeiden ja uskonlahkojen takia kielteinen asia. Jo sanaan "fundamentalistinen" kuulija suhtautuu  kielteisesti. Siitä on kehittynyt adjektiivi joka rinnastetaan pahaan, väkivaltaiseen ja kiihkeään toimintaan. Se koetaan yleensä sokean fanaattisuuden synonyymiksi.

Minä olen fundamentalisti

Suhtaudun itse joihinkin asioihin fundamentalistisesti, mutta en pidä itseäni minkäänlaisen kiihkon tai pahuuden ruumiillistumana. Insinööri on usein eräänlainen fundamentalisti, samoin skeptikko. Kaikelle on olemassa heidän ajattelussaan tarkka, joskin vielä usein tuntematon tieteellinen ja looginen selitys. Sekin on tietynlaista fanaattisuutta tieteellisen maailmankatsomuksen puolesta.

aut_30072.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 



Kuinka fanaattinen fundamentalisti olen, sen voi päätellä oheisesta valokuvasta. Kuvassa fundamentaliset ajatukset ovat juuri kaikkein päällimmäisinä. Ei näytä kovin vaaralliselta.

Poliittinen fundamentalismi 

Yleisimmin fundamentalismi liitetään uskonnollisen kirjallisuuden yliarvostukseen. Politiikassa ongelma on yleensä päinvastainen. Mihinkään ei voi luottaa eikä mikään sopimus tai strategia ole päätöksenteon yhteydessä minkään arvoinen. Yksi melkoisen arvoton teos on Kurikan kaupungin strategia.

Olisiko syytä laatia nyt kunnollinen strategia yhteisin voimin. Ottaa mukaan strategian kehitystyöhön virkamiehet, päättäjät ja aloitelaatikon/netin kautta myös kuntalaiset, joiden ideat ovat julkisesti nähtävissä vaikkapa strategiaseminaarissa.

Sen jälkeen voitaisiin laatia, konsultin kanssa tai ilman, yhteinen pitävämpi strategia, johon suhtauduttaisiin tähänastista sitoutuneemmin.

Strategia, johon kukaan ei päätöksenteon hetkellä suhtaudu mitenkään, tai edes muista/tiedä sellaisen olemassoloa, on turha. Nyt voimassa olevan strategian kohdalla on tapahtunut juuri näin.

Kun strategia on laadittu, niin sen jälkeen siitä pitäisi tehdä valtuustolle Pyhä Kirja, johon suhtaudutaan fundamentalistin tavoin. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että strategiaa seurataan ja päivitetään. Se saisi olla jopa niin pyhä, että sen vastaista päätöstä tehdessä pitäisi strategiaa ensin muuttaa. Vaikka sitten samassa kokouksessa.

Nämä nyt olivat vain minun ajatuksiani eikä niiden takaa ehkä löydy kannatusta. Mutta kuten etusivulla sanonkin, tätä blogia ei kannata ottaa vakavasti. Toivon kuitenkin että Kurikan kaupungin strategia voitaisiin ottaa tulevaisuudessa minua vakavammin.

1 kommentti . Avainsanat: Politiikka, Uskonto

Uuden elämän ihmeitä

Perjantai 26.12.2008 klo 10.46 - Juhani Eilola

Tavalliset kansalaiset ja heillä olevat tietokoneet ovat usein tulleet käytössä hitaiksi. Syy ei ole kulumisessa vaan hoidossa. Annan nyt kaksi yksinkertaisinta toimenpidettä joita pitäisi muistaa aina silloin tällöin tehdä.


Välimuistien tyhjentäminen

Internetissä ja töissä käymisestä jää muistiin aina tavaraa. Omista selaimista muistit saa tyhjennettyä ja ne kannattaa tyhjentää sekä tilan ylenpalttisen täyttymisen että turvallisuuden vuoksi. Tässä ohje ylimääräisen roinan tyhjentämiseksi muisteista. Toiminto saattaa kestää kauankin ellei levyjä koskaan ole tyhjennetty.

Tee tietokoneellasi:

Avaa selain niin että netti avautuu
Valitse ylävalikosta
Työkalut
Valitse valikosta
Internetasetukset
Valitse Yleiset välilehdestä Poista
Poista vähintään Väliaikaiset Internet-tiedostot

Tee omassa päässäsi:

Valitse päästäsi Työasiat
Valitse valiokosta
Myönteinen ajattelu
Valitse henkisestä välilehdestä
Poista
Poista vähintään Väliaikaiset työstressitiedostot

Kiintolevyn eheytys

Kiintolevy on usein niin sekaisin että vaikka siellä olisi tilaakin, niin levy ei tahdo löytää yhtenäisiä tyhjiä paikkoja tiedon tallentamiseen ja käsittelyyn. Yleensä se menee uudesta tiedosta vain enemmän ja enemmän sekaisin. Ellei eheytystä ole koskaan tehty se voi kestää tuntitolkulla ja voit joutua tekemään eheytyksen toistamiseenkin. Eheytys tehdään aina jokaiselle levylle erikseen.

Tee näin:

Valitse vasemmasta alareunasta Käynnistä
Valitse Kaikki ohjelmat
Valitse
Apuohjelmat
Valitse Järjestelmätyökalut
Valitse Levyn eheytys
Valitse levy ja paina
Eheytä

Odottaessasi valitse
Kirjahylly
Valitse kirjastosta Raamattu
Valitse apostoliluettelosta
Luukas
Lue
Luukas 1:5 - 2:20

Katsele hetkinen alla olevaa kuvaa.

aut_0207.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun olet suorittanut kaikki nämä toimenpiteet, niin nopeutesi on paljon suurempi ja olet paljon iloisempi. On kuin olisit kokenut läheltä uuden elämän ihmeitä !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tietotekniikka, Elämänhallinta, Uskonto

Sukupolvesta sukupolveen

Perjantai 26.12.2008 klo 1.29 - Juhani Eilola

Tapaninpäivä oli aikoinaan niitä päiviä jolloin suoritettiin eniten avioliittoon vihkimisiä. Uudet perheet ja uudet suvut saivat silloin alkunsa.

Sukupolvet menevät 

Olen  istunut viimeisen vuorokauden aikana useita tunteja sukututkimuksen ääressä. Pöydälläni oli vielä äsken isot pinot surua. Satoja eräästä jäämistöstä löytyneitä kuolinilmoituksia. Oli siinä ilojakin valokuvien ja erilaisten tunnustusten muodossa. Joukossa oli myös isovanhempieni kuolinilmoitukset. Erityisesti jo 32-vuotiaana kuolleen isoäitini kuolinilmoitus jaksaa sykähdyttää. "Oi Herra palkitse äidin vaivat, palkitsematta ne meiltä jäivät."

eilola_jenny.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Surullista että hän kuoli noin nuorena. Jennyn sisar Martta kuoli joitakin vuosia sitten. Haastattelin häntä saadakseni tietää enemmän Jennystä.

Hän kertoi mm. sen kuinka Jenny 16-vuotiaana rakastui palavasti itseään kuusi vuotta vanhempaan Frans Emiliin. Suhdetta ei katsottu tuohon aikaan oikein hyvällä ja Emil päätti lähteä Amerikkaan. Jenny jäi rautatieasemalle itkemään eikä itkusta meinannut tulla loppua. Emil kuitenkin palasi Amerikasta ja meni naimisiin täysi-ikäiseksi tulleen Jennyn kanssa. Onneksi meni sillä muussa tapauksessa minua ei olisi olemassa. Ei myöskään viittä lastani eikä kahdeksaa lastenlastani.

Sukututkimuksessa on tullut vastaan muutoinkin oman olemassolon ihme. Eräs esi-isä surmattiin venäläisten toimesta pappilan eteiseen. Vaimokin pahoinpideltiin, mutta ei niin pahoin etteikö kohdussa ollut lapsi olisi jäänyt henkiin. Onneksi jäi, sillä muuten minua ei olisi olemassa, ei myöskään.... jne.

Sukupolvet tulevat

Mutta sukupolvien saatossa tapahtuu mielyttäviäkin asioita. Allaoleva kuva on noin viikon takaisista poikani häistä. Minusta tuli virallisesti Paulan appi... sukupolvet menevät ja sukupolvet tulevat, niin Luoja on joskus määrännyt. Onnea tämän parin tarinalle!

img_2281.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sukupolvet nyt-hetkessä

Aina kaikki ei mene hyvin. Monta kertaa tulee mieleen se meneekö aika hukkaan ? Ei aika tuon ihmisen kanssa, vaan aika jonka vielä voisimme vielä elää yhdessä onnellisina. Sukututkijalla se tulee varmaan muita useammin mieleen, ainakin silloin kun hän palaa kuolinilmoitusten pariin.

Isoäitini Jennyn äiti Beata kuoli kuusi vuotta tyttärensä jälkeen. Myös hänen kuolinilmoituksensa löytyi surujen pinosta. Alhaalla olevien tekstien takia laitan vielä senkin tähän esille. Kannattaako aikaa rakkaiden parissa sittenkään haaskata mihinkään epäoleelliseen? Ja mikä on epäoleellista - onko sitä esim. politiikka? Bloginpito? Entä ryyppääminen, riehuminen, pettäminen ?

Mikä niiden merkitys on sitten kun elämänkumppani yllättäen lähteekin pois ja huomaa että aika meni jo ohi ?

beata_kangas.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vai onko "Kaikki auringon alla turhuutta" niinkuin saarnaaja sanoo? Onko missään mitään sellaista järkeä joka juuri meidän tulisi toteuttaa ?

4 kommenttia . Avainsanat: Sukututkimus, Elämänhallinta, Uskonto

Synkkiä ajatuksia ja Bruno

Keskiviikko 24.12.2008 klo 0.42 - Juhani Eilola, 1.kuva Marko Stenius minusta, 2.kuva Minä itse Heittolantiestä

Olen nyt kirjoittanut vuoden iloisimpana päivänä vuoden synkimmän tekstin. Toivon totisesti että kaikki iloitsevat tästä päivästä. Haluan kuitenkin kirjoittaa tänään tämän tekstin myös kaikkien niiden ihmisten puolesta jotka kokevat synkkyyttä Jouluna esim. yksinäisyyden takia. Ehkä joku herää muistamaan heitä.

Synkkyyden päivä

ehdotus2.jpgMielialat heilahtelevat. Eilen näin enkelin, tänään näen vain synkkiä pilviä.

On joskus vaikeaa olla ystävällinen, vaikeaa olla puolustamatta itseään, vaikea kääntää hiljaisena toinen poski. Kuunnella kun joku puhuu  puolustus-kyvyttömästä ystävästä asioita joita nimetön puhuja ei tunne vaan ainoastaan uskoo tuntevansa.

On kuin sananlaskussa jossa lähdetään hakemaan villoja, mutta tullaankin kotiin itse kerittynä. Kuin mentäisiin kauppaan ostamaan lämmintä ylle, ja tultaisiin ulos kaupasta alastomana ja ilman rahaa. Kaikki menikin toisin kuin mihin vilpittömässä mielentilassa lähti.

Erityisen vaikeaa se on silloin kun ainoana ihmisenä maailmassa tietää mitä kaiken takana tapahtuu eikä sitä voi kertoa kenellekään. Muistan samantyyppisiä kommentteja erään toisen bloginpitäjän kirjoittamana.

Nyt ymmärrän miten pimeitä asioita taustalla voi tapahtua, asioita jotka estävät täysipainoisen osallistumisen koska niistä kärsiikin joku muu kuin minä. Kun yksin ja ainoana ihmisenä maailmassa on ottanut vastaan rienaavat yhteydenotot, niin tietää miten vaikeaa politiikka voi olla niille jotka laittavat itsensä kokonaan sen varaan. En karehdi hetkeäkään Matti Ollilaa, en Pekka Heikkilää, en Saarakkalaa enkä Parkkamäkeä! En vaihtaisi paikkaa heidän kanssaan. He ja kaikki muutkin valtuutetut ovat kunnioituksensa ansainneet.


Voiko kaiken sanomisensa harkita tarpeeksi tarkasti? Mitä seuraa kun julkaisen tämän? Seuraako siitä ilveilyä "Voi, voi raukkaa..." Seuraako siitä osanottoa ja siunausta ? Seuraako siitä vastalauseiden ryöppy koska en ole maininnut muita kuin neljä valtuutettua?

On mahdotonta keksiä mitä pahantahtoinen ihminen saa aikaan. Voi olla että lause johon tartutaan, on joku minulle täysin merkityksetön lause...

aut_0142.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Tie voi olla joskus hyvinkin synkkä mutta silti se vie kulkijansa perille jos hän tietää kumpaan suuntaan tulee kulkea.



Mutta että tämänkin päivän blogissa paistaisi ennen loppua aurinko. Minulle soitettiin ja kysyttiin mikä mies oikein on ollut Bruno Gröning.

Bruno Gröning oli hyväntekijä joka paransi sairaita. Ainakin hänen oma yleisönsä kertoi niin. Mutta hyväntekijän tie päättyi oikeudenkäyntiin ja kuolemaan sen oikeudenkäynnin aikana. Alla olevassa linkissä on videoita. Suosittelen vaikka tuon pdemmän version katsomista. En sen takia että yrittäisin vakuuttaa ketään ihmeparantumisista, vaan siksi että jokainen käsittäisi että teki ihminen mitä hyvää tahansa, niin aina voi käydä toisin kuin oli tarkoitus.

http://www.bruno-groening.org/suomi/film/defaultfilm.htm

1 kommentti . Avainsanat: Uskonto, Politiikka, Elämänhallinta

Enkeli Tapiolan toimistossa

Tiistai 23.12.2008 klo 1.24 - Juhani Eilola, Kuva: JohnDan Johnson-Eilolan kirjan "Nostalgic Angels" kansikuva

Olin eilen asiakkaana Tapiolan toimistossa. Toimisto sijaitsee samassa talossa kuin Nordea ja Halpa-Halli. Menin paikalle ilman ajanvarausta ja istuin odottamaan vuoroani. Odotuksesta tuli pitkä, mutta se ei haitannut, sillä tapasin sillä aikaa tämän Joulun enkelin. Ja tämä tarina on tosi!

Enkeli astui ovesta sisään ja istuutui viereeni

books.jpgOvi avautui. En kiinnittänyt ensin häneen huomiota, mutta hän käveli suoraan luokseni. Istui viereeni ja kysyi olinko varannut ajan.
Hämmennyin hiukan, luulin häntä ensin Tapiolan virkailijaksi. Mutta hän jäi istumaan viereeni ja aloitti Joulun merkityksellä. Hän kertoi miten tärkeää aikaa Joulu on hänelle. Miksi ei olisi, sillä Joulu on ilon aikaa kaikille enkeleille.

Hän kysyi millaista Joulua minä aion viettää. Kerroin hänelle perheestäni ja siitä että kokoonnumme yhdessä tyttären luo jouluaattona.

Hän jatkoi puhumista Joulusta. Mitä enemmän hän puhui sitä hämmentyneemmäksi tunsin itseni.
Vilkaisin vierasta kasvoihin, ne näyttivät säteilevän. Hyvää tahtoa, Joulun sanomaa. Hänen on oltava oikeasti enkeli !

Myönteisen ajattelun voima

Kun jatkoimme keskustelua, kävi ilmi että enkeli tunsi hyvin lapseni. Hän kertoi miten arvokkaita ja hyviä piirteitä hänessä on ja  kehoitti moneen kertaan myönteiseen ajatteluun. Myönteiseen ajatteluun nyt ja tulevaisuudessa. Sillä tavalla käytettävissä olevat voimavarat pystytään aina hyödyntämään parhaiten ja oikein.

Oppi ei koskaan mene hukkaan 

Pitkään keskusteltuamme edellinen asiakas sai asiansa hoidettua ja siirryin tiskille. Enkeli jäi istumaan tuolille. Asian hoitaminen vei joitakin minuutteja, mutta en saanut ratkaisua ongelmaani. Nousin lähteäkseni pois, mutta enkeli puhutteli minua uudelleen. "Mikään opittu ei mene hukkaan, se jää tulevaisuutta varten hyödyksi..:"

En jäänyt enää keskustelemaan, kiitin ja toivottelimme hyvää Joulua. Lähdin pois, enkeli jäi istumaan tuolillle... en tiedä onko enkeleillä koskaan oikeaa asiaa vakuutusyhtiöihin...


img_3955.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 


No jälkeenpäin paljastui että säteilevät kasvot kuuluivat ihmiselle. En ole koskaan tavannut häntä aikaisemmin, siksi en ollut tavannut aikaisemmin yhtä suurta myönteisyyttäkään Kurikassa. On monia keinoja mennä eteenpäin. Myönteinen ajattelu on koiravaljakkoakin varmempi keino.

Jos sinä, tämän tarinan enkeli, luet tätä, niin kiitän tapaamisesta vielä kerran! Nauti Joulun ajasta ja levitä edelleenkin hyvää sanomaa! Se ei mene hukkaan ja erityisesti Kurikka tarvitsee sitä sanomaa juuri näinä aikoina.

16 kommenttia . Avainsanat: Uskonto, Elämänhallinta

Mitä ihminen kaipaa

Maanantai 22.12.2008 klo 5.45 - Juhani Eilola, Kuvat: Anopin puutarhasta

Vaikka ihmiset ovat hyvin erilaisia, niin suurin osa ihmisistä haluaa elää tavallista elämää. He haluavat nukkua yönsä rauhassa, ilman huolia ja herätä uuteen aamuun ilman pelkoa siitä, miten selviän yli tästä päivästä.  

aut_0213.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Monet uskonnolliset opit ja rituaalit ovat syntyneet mielen seesteisyyden tavoittelemisesta. Myös kristittyjen Raamattu kehottaa katsomaan taivaan lintuja jotka eivät murehdi huomisesta ja kuitenkin ne saavat ruokansa. Kerrotaanpa vielä kuinka paljon mieluummin Luoja huolehtii meistä, jotka kaikki olemme hänelle rakkaita. Raamatussa se lähtee tästä: "Etsikää ensin taivasten valtakuntaa, niin sen kautta saatte kaiken sen mitä tarvitsette ..."


Pitääkö kaupunkina lähteä siitä että ensin olemme huolissamme ja iskostamme sekä kuntalaisiin, henkilökuntaan että päättäjiin peruslähtökohdan "Me emme kuitenkaan selviä ellemme..." Meidän on pakko lopettaa, meidän on pakko olla tehokkaita, meidän on pakko leikata... meidän on pakko lomauttaa... meidän on pakko tapella! Me haluamme nöyryyttää sitä ja tätä....aut_0211.jpg

Vai pitäisikö lähtökohta olla toinen. Pitäisikö rakentaa murheeton tulevaisuus laittamalla lähtökohdaksi Kurikan hyvinvointi. Pyrkiä rakentamaan yhdessä "taivasten valtakunta" jossa jokaisen on hyvä elää ja asua. Nousta toivorikkaana uuteen aamuun ja tehdä iloiten työtä, oli yrittäjä, työläinen tai kaupungin hallintoon kuuluva henkilö.


Mitä näistä kahdesta erilaisesta linjasta seuraa? Mihin ne johtavat? Johtaako luottamus tulevaisuudessa taloudelliseen katastrofiin. Pelastaako meidät talouden kaatumiselta jokapäiväinen huoli ja kauhukuvien kylväminen? Pelastaako meidät viha kanssaihmisten tekemisiä kohtaan? Vai onko hyvyyteen perustuva tie sittenkin se parempi vaihtoehto ?

aut_0206.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Miten em. linjat vaikuttavat mm. seuraaviin tekijöihin:

-Tahtoon avioliiton jälkeen jäädä Kurikkaan ja perustaa tänne perhe

-Tahtoon hyväksyä kaupungin talouden kriisit ja osallistua niiden hoitoon mm. väliaikaisella kunnallisveron korotuksella

-Tahtoon perustaa Kurikkaan yritys tai tahtoon käyttää tätä arkipäivän elinympäristönä vaikka kävisikin muualla töissä

-Tahtoon kehittää kaupungilla omaa työtä ja olla kuntalaisten uskollinen palvelija

-Mikä sen kokonaisvaikutus elämäniloon ja elinvoimaan on ?


En anna vastauksia, annan vain kysymyksiä.

aut_0209.jpgOlen lukenut useita kertoja Novetos-nimisen yrityksen sivuja. Tässä niiltä sivuilta yksi mielenkiintoinen ja mielestäni oikeinkin tärkeä linkki vastaa ainakin osaltaan näihin kysymyksiin:

Ihminen kaipaa innostusta ja arvostusta 

1 kommentti . Avainsanat: Uskonto, Elämänhallinta, Politiikka, Luonto

Viimeisen virran äärellä

Keskiviikko 10.12.2008 klo 0.03 - Juhani Eilola

Eräällä tuttavallani on syöpä. Se on levinnyt niin laajalle ettei sille voida tehdä mitään. Tänään hän soitti ja muistutti tammikuun alkupuolen juhlallisuuksista. Hän toivotti minut tervetulleeksi omaan muistotilaisuuteensa.

img_5706.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Tuonen lautturi on matkalla. Toiselle puolelle on lyhyt matka, onko se turvallinen ? Haluaako lautturi rahaa ? Onko lautturilla viikate ? Mitä hän sillä tekee ? Onko se virta vai onko se tunneli ? Onko siellä mitään ? Enkeleitä ? Omaisiani jotka menivät ennen minua ? Vai pimeys... ikuinen uni.. unohdus jossa ei ole enää rakkaitani ? Vai todelliset vihreämmät niityt ?

Pitääkö minun tehdä kaikki oikein että pääsen taivaaseen? Pitääkö, pitääkö, pitääkö... olla hyvä. Jos en ole hyvä ihminen joudunko helvettiin ? Onko niitä: taivas ja helvetti ? Juutalaisten Messias, onko Jeesuksella asian kanssa oikeasti tekemistä ? Vai putoanko uuteen elämään... kun kuolen onko paljon puhuttu valo, valo uuden kohdun suulta ? Paljon kysymyksiä!

Muistathan tulla muistotilaisuuteeni !


Työtovereita ja ystäviä on kuollut, terveitä, sellaisia kuin minä. Tai sairaita jotka vain kuukausi sitten luulivat olevansa terveitä.

Elämä on oikeasti lyhyt! Ja vaikka se olisi pitkäkin, niin minäkin olen elänyt siitä noin puolet.


Nyt soitti toinen tuttu... kello on melkein kaksitoista yöllä... musta äänetön hahmo meni pihalla ohi...

Hurjia juttuja, kutsuja muistotilaisuuksiin, hahmoja pihamailla, hulluja ihmisiä vai totisinta totta. Nyt on muiden aika avata sanaiset arkkunsa. .... arkkunsa !


Kertoa saa kummallisia tarinoita, erilaisia kurikkalaisia, jurvalaisia tai mitä tahansa uskomuksia... enteitä... nyt on sellaisen blogitekstin vuoro ja sana on vapaa ! Mutta nyt kannattaa käyttää nimimerkkiä, näissä asioissa nimittäin saattaa joutua sekopäiden kirjoihin.

Otan kyllä vastaan myös sähköpostia osoitteeseen juhani.eilola@kurikanseutu.fi jos haluat kertoa kokemuksia tai ehkä tarvitset muuten vain kuuntelijaa/apua.

1 kommentti . Avainsanat: Uskonto, Mytologia, Yliluonnollinen

Vaivaisukon morsian

Sunnuntai 16.11.2008 klo 19.19 - Juhani Eilola

Olin koko aamupäivän Niinistön erämaassa tekemässä yksin mittaustöitä. Kun tulin kotiin niin ulkona ytimetkin vallannut vilu ei meinannut antaa millään periksi.

Laitoin television päälle, istuin nojatuoliin ja join kuumaa. Ansa Ikosen sanat jäivät palellessa mieleen: "Voiko tätä tulta koskaan olla maailmassa liikaa.."

Vaivaisukon morsianta pidettiin hulluna, kansankiihottajana, kirkon vastustajana, harhaanjohtajana jne. Oikeasti hän vain auttoi hädässä olevia ja palveli Jumalaa niinkuin siihen aikaan vielä joillakin oli tapana. Lopulta hänet kivitettiin vaikka hän halusi maailmaan vain tulta jonka äärellä jokaisen olisi hyvä ja lämmin olla. Mutta kun ihmiset alkoivat kunnella häntä, hänestä tuli uhka rovastin ja kirkon vallalle.

img_0127.jpgTämä sopii uskonnon lisäksi myös mm. politiikkaan. Joku tavoittelee omaa valtaa ja joku miettii mistä löytyisi lämpöä kaikille. Saadut leimat vain usein sekoittuvat ja se joka aidosti välittää muista, leimataan vallanhimoiseksi.

Monella "Vaivaisukon morsiamella" on vilpitön sydän ja edellytykset toimia vaikka Mooseksena, mutta heiltä puuttuu Aaronin suu. Muistattehan miten Aaron puhui Mooseksen puolesta Faaraolle kun Mooses piti itseään taitamattomana? Nykyajan Aaronit ovat huomanneet, että riittää kun leuat käyvät vain omaksi eduksi. Luvattuun maahan ei päästä koskaan, sillä Aaron on unohtanut että Mooseksella on matkassa oma roolinsa. Puhe ilman tekoja on kuollut.

No nyt tätä yritetään tulkita kaikin mahdollisin tavoin. Ei kannata. Muistetaan vain että annetaan kaikille heidän oma persoonallinen arvonsa samoin kuin yhteistyölle. Ilman yhteistyötä yhteistyötarjoukset ovat kuolleita ;-)

1 kommentti . Avainsanat: Elämänhallinta, Uskonto

Vanhemmat kirjoitukset »