Vanhusten tulevaisuus

Lauantai 13.10.2012 klo 13.34 - Juhani Eilola

vanhus.jpgIsovanhemmat

Näiden vaalien yksi teema ovat vanhukset ja heidän palvelunsa. Vastakkain tai parhaissa kunnissa sopusoinnussa toistensa kanssa ovat kotipalvelut ja laitospalvelut.

Kuvassa ovat edesmenneet isovanhempani vuosikymmenten takaa. Tarkkaavaisimmat tunnistavat kuvasta Moskovits Eliten. Isoisä oli saanut juuri ajokortin. Mutta sitä ennen Liisa -hevosellakin pääsi! Olin pikkupoikana kuskaamassa isoisän kanssa maitotonkkia ja tukkeja. Kesällä tehtiin heinätöitä. Liisa palveli isoisää niin kauan kuin minä muistan. Kauemmin kuin Moskovits ikinä. Aivan pienenä asuin isovanhempien luona kun äiti sairastui keuhkotautiin. Kiitos heille sinne pilvien päälle hyvästä hoidosta.Nähdään joskus 50 vuoden kuluttua! Teitä alkaa olla jo ikävä.

Isovanhempien ja myös vaimon isovanhempien kautta olen tutustunut erilaisiin vanhuspalveluihin, joista selkeästi paras on ollut se kun isovanhemmat ovat asuneet meidän vanhempiemme hoidossa ja valvovan silmän alla. Kun oli tuttua tekemistä eikä harrastuksia tarvinnut lopettaa, oli enemmän myös intoa, hyvää mielialaa ja terveyttä.

Lue aiempi blogitekstini: Hopeinen kuu

Vanhemmat

Vanhempani ovat nyt eläkkeellä ja heillä jos jollakin on tekemistä. Sähköallergia jota ei pitäisi olla olemassakaan, rajoittaa elämää, mutta muuten tekemistä on vaikka nuoremmille jakaa.

Olen monta kertaa puhunut omien vanhempieni kanssa siitä mikä pitää mielen vireänä ja kunnon hyvänä. Isä voi korjata omalla kommentillaan jos haluaa, mutta eniten motivoi se että elämässä saa tehdä muutakin kuin elää jossain laitoksessa. Toki he pärjäävätkin vielä loistavasti omassa taloudessa kun ovat vielä sieltä nuoremmasta ja hyväkuntoisimmasta  päästä.

Mikähän sitten on minun käsitykseni vanhusten palveluista?

Eikö sen jo arvaa? Tottakai laitospalvelut täytyvät olla kunnossa ja inhimilliset silloin kun vanhus ei kotona pysty elämään tai se on hänelle erityisen turvatonta. Mutta ei siitä mihinkään pääse että kotiin luotavat mahdollisuudet pitävät elämän paljon vireämpänä kuin laitospalvelut. Tietysti jos se oma autotalli ja oma keittiö pystytään siirtämään laitokseen, niin sehän voisi olla  ihanne mutta ei realismia.

Mitä enemmän on ajankulua, sitä pienempi hoidon tarve elleivät sairaudet estä elämistä. Mutta lopuksi: Vanhusten palvelut ovat ne joissa ei pidä kitsastella. Jos Kurikassa vastakkain laitetaan uusi kaupungintalo ja vanhainkoti, niin sanomattakin on selvää kumpi sen kisan voittaa.

Seuraavalla mummolla riittää aktiviteettia:

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanhuus