Vaijereita ja pyhimyksiä

Tälle aamulle merkitty blogiteksti Eteläpohjalaiset kylät jää toteutumatta, koska en päässyt eilen illalla vakavien yhteensattumien vuoksi kokoukseen. Minulla ei siis ole nyt siltä saralta oikein mitään annettavaa.

Eilinen blogiteksti itsekkyyden synnistä jäi pahoin kesken kun nukahdin neljän rivin jälkeen. Lopputulos oli koominen ja se huomattiin myös Matin blogissa jossa minua syytettiin Pyhimykseksi julistautumisesta. Jatkan siis sivuten eilistä aihetta.

Paluu sydämen puutarhaan 

Kirjoitin 8.2. tekstin Sydämen puutarha osa 2. Olen jäänyt siihen vähän koukkuun. Yksi kohta tulee uudelleen ja uudelleen mieleen:

"Hän yrittää joka päivä aloittaa uuden elämän ja istuttaa kukkasen, mutta aina se kuolee muutamassa päivässä."

Tuon lauseen voisi aivan hyvin laittaa teepussiin tai joihinkin ajatelmakoosteisiin. Vai onko se muille tuttua?

Aloitan joissakin asioissa uutta elämää uudelleen ja uudelleen. Tänään ajattelin aloittaa uuden elämän kirjoittamisessa. En sano enää mitään harkitsematonta yhdessäkään lauseessa.

Oikeasti huomenna huomaan että taas tuli sanottua jotain sellaista mitä ei olisi pitänyt. Ja taas pitää istuttaa uusi kukkanen ja päättää olla selkeämpi.

Kuva: Siinä minä olen poikasena ilman toistuvia alkuja.

Vaijerista jää jälki

Tytär sanoi että olen liian herkkä muiden puheille. Eikä ne loukkaukset sivusta katsottuna mitään pahoja olekaan.

Kun minäkin katson muiden arvostelua sivusta, niin ei se pahalta näytä. Ei tietenkään kun se en ole minä. Mutta sama asia muuttuu heti erilaiseksi kun se kohde olenkin minä. Ehkä se tulee vaikeaksi sen takia kun joko tietää ettei asiassa ole mitään perää tai sitten osuu kipeästi kohdalleen.

Vaijereista ja köysistä voisi kirjoittaa oman bloginsa. Niitä kun voidaan käyttää sekä tukena että hirtettäessä. Tukea voidaan henkisesti tai fyysisesti, hirttää voidaan päästä tai mun...  nilkoista...

Matti Ollila puhuu tämän päivän blogissaan yksimielisestä otteesta. Hän ei puhu yksimielisestä otteesta yhden kuristamiseksi, vaan sillan rakentamiseksi. Suurimmat sillatkin pysyvät ylhäällä vaijereiden tukemina. Sellaista siltaa tulevienkin sukupolvien on helppo kulkea.

Sädekehästä ei jää jälkeä

Jos onnistut joskus. Jos jäät historiaan ihmisenä joka sai jotakin suurta aikaan, niin huonojen aikojen tullessa sädekehä katoaa ja tilalle aletaan asetella köyttä! Seinille aletaan lyödä kylttejä: Rahat on loppu! Tämän syy! Tuhlailija! Suosio vaihtuukin lynkkausmielialaan. Niin katoavaa on mainen kunnia.

Matin blogissa on myös kuva Kurikan ensimmäisestä aikakoneesta. Nyt etsitään niitä jotka uskaltavat kurkata tulevaisuuteen. Millainen on se tulevaisuus jota minä olen rakentamassa?

Kävin lenkillä ja kompuroin koko ajan sädekehiin. Ehkä nostamme liian helposti muita jalustoille, ehkä nousemme sinne itse liian helposti - miksi muuten maantie on täynnä pudonneita sädekehiä.

Kaatopaikalla 

Kun olin pikkupoika juoksimme tai pyöräilimme joskus Jurvan kaatopaikalle, lähelle nykyistä Botniaringiä, katsomaan kun siellä ammuttiin rottia.

Nyt rotat ja kaatopaikat ovat kadonneet. Nyt ammuskellaan muilta alas sädekehiä.

Annettaisiin menneiden sukupolvien ja menneiden vuosien olla. Turha meidän on syyllistää ketään, voimme kunnioittaa niitä jotka Kurikkaa ovat luotsanneet tähän saakka. Nyt uudet miehet ja uudet naiset saavat näyttää miten saadaan aikaan jotakin vielä suurempaa kuin menneet sukupolvet. Jos saadaan!

Ne jotka saavat liitettyä umpinaisia sädekehiä toisiinsa ovat taikureita tai silmänkääntäjiä. Pieni heilautus vain ja kaksi kehää ovat toistensa lomissa.