Viikon idea, Luontoishoitojen keskus

Maanantai 9.3.2009 - Juhani Eilola


Ensimmäinen viikon idea liittyy sekä pienyritystoimintaan että kaavoitukseen. Idea on lähtöisin Helsingissä asuvalta, mutta Kurikkaan mahdollisesti muuttoa suunnittelevalta naishenkilöltä.


Luontaishoitojen keskus

Tämä voisi olla upea, mielialoja nostattava paikka ja melkeinpä nähtävyys:

Kaupunki kaavoittaisi maata parin, kolmen kilometrin päästä keskustasta ja vaikka vuokraisi tontit erilaisille luontaishoitajille (aromaterapeutti, vyöhyketerapeutti, kuppari, homeopaatti jne..), jotka sitoutuisivat rakentamaan kauniit, vanhaa pohjalaista tyyliä mukailevat (mutta pienemmät!) talot hoitohuoneineen.

Muodostuisi kaunis vanhan tyylin pikkukylä, jossa eri alojen ihmiset tukisivat toisiaan (ja toisivat töitä toisilleen: niin käy aina vastaavissa tilanteissa, kun ei vain karehdita eikä pröystäillä) - ja jossa fiksusti yhteyksiä mediaan hoitamalla luotaisiin ihan mallipaikka ja melkeinpä kuuluisuus!

(Huom. Tämä on kaukana mistään Kaustisen Kansanparannuskeskuksesta, joka on liian "suuruudenhullu" hanke tämäntyyppiselle toiminnalle)

Jos pieni Juhla- tai luentopaikka tarvittaisiin, sellaiseksi riittäisi aivan hyvin pohjalaistalon kyllin iso tupakeittiö.

Bloginpitäjän oma kommentti

Hakemattakin tulee mieleen sopivana alueena "Pitkämön Keidas" tai sen lähettyville rakentuva alue Pitkämönaltaan rannalla.

Alue olisi loistava senkin takia että vain muutamien satojen metrien päässä sijaitsee Pitkämön leirintäalue ja myös sen yhteydessä on mahdollista pitää mm. luentoja.

pitkamonkeidas.jpg

Kommentoi ideaa ja vaikkapa Pitkämön alueen kehittämistä. Ja anna uusia ideoita, joko kommentteina tai lähetä viikon ideaksi.

Avainsanat: Ideat


Kommentit

9.3.2009 0.35  aatu

Mistä hoitokylä ottaa asiakkaat, ei mikään toiminta voi pysyä pystyssä vaikka kuinka toiset tukisivat , raha ratkaisee toimeentulon. Jos lähdetään tyhjästä alueesta rakentamaan hoitokylää, niin kannattavuus vaatii aikamoisen ihmismäärän ympäristöön (vaikkapa Tampere).
Pitkämön alue, vaikka altaassa on vettä, on rakentamalla rakennettu eikä ole luonnollinen paikka, sitävastoin jokirantoja pitää hyödyntää asunto tuotannossa. Esim. Kuopiossa parhaat ja kalleimmat tonttipaikat löytyy ranta-alueilta. Kurikka pystyis hyvällä rantakaavoituksen suunnittelulla ottamaan asukkaita laajalta alueelta, 30-45min. työmatka jos on viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö.

9.3.2009 0.46  Juhani

Tuo Pitkämö ei kuulunut alkuperäiseen ideaan, mutta itsellä se tuli ensimmäisenä mieleen.

Ehkä mukana pitäisi olla sellaisia hoitoja joita on helppo ohjata ottamaan leirintäalueelle tulemisen yhteydessä, Pitkämön luonnossa liikkumisen ja urheiluharjoitusten yhteydessä, uimarantaan liittyen ja vaikka altaan loma-asunnoista käsin veneellä ja tietysti omin markkinointikeinoin.

Kurikassa on myös mainioita liikunta-ohjelmien järjestäjiä, kuten Minna Sinikero. Ehkäpä ideaa jalostamalla johonkin suuntaan siitä saataisiin aivan toteuttamiskelpoinen, varsinkin jos luontaishoitajista sattuisi olemaan alueella luontaista tarjontaa.

Voisiko yksi sovellus olla esim. otsikolla
"Luontaishoitoja siirtolapuutarhassa" ?

9.3.2009 0.59  aatu

Kyllä se on niin, että lemmikkieläimet ovat ihmisille tärkeämpiä kuin itse ihminen. Kissat, koirat sun muut lemmikit: kaikenmoiset hoidot hieronta, trimmaus, liikuntaterapia, kynsienhoito, koulutus ym ym....se on alue johon tänäpäivänäkin voi satsata. Yksittäinen henkilö vois aloittaa koirien ulkoiluttamis palvelun, on nimittäin paljon koirien omistajia jotka jostain syystä eivät voi antaa tarpellista liikuntaa itse, vaan maksavat palvelusta.

9.3.2009 7.10  Juhani

Tuli kirjoitusvirhe... siis Minna Siniketo.
Nimilinkistäni painamalla pääsee hänen kotisivuilleen!

9.3.2009 7.13  Juhani (Pitkämönranta Camping)

Myös Pitkämänranta Campingillä on omat sivunsa. Tämän viestin nimilinkistä löytyy se helpoimmin.

9.3.2009 8.42  Markkanen

Kyllähän kaikenlainen itsensä hoitaminen (hoidattaminen) on todellinen nykyajan sana. Oikealla lailla mainonta/mediayhteydet hoitamalla väestöpohja olisi takuulla riittävä, esim. Seinäjokea myöten. Kohtuullinen toimeentulo muodostuisi. Eteläpohjalaisille pitää vain kaiken olla niin helekutin suurta ja äveriästä.

9.3.2009 11.06  Euronen

Komiaa sen olla pitää. Ei pohjalaiselle sovi pihtaaminen.

9.3.2009 11.16  Markkanen

Kuka tässä mistään pihtauksesta on puhunut? Kohtuullisesta toimeentulosta vain - ja sopivan realistisesta yrittämisestä. Miten noin hienon paikan kuin Pitkämön kanssa ei päästä eteenpäin? Sinne sopisi yksi Hoitokyläkin hyvin. Sama se on vaikka onkin ihmiskäsin rakennettu: niinhän ovat myös peltomaisemat ja muut hienot kulttuurimaisemat. Aatulle: totta kai myös jokirantoja pitäisi osata hyödyntää aivan toisella tapaa kuin tähän mennessä on osattu.

9.3.2009 11.15  aatu

Kyllä varmaan vähänaikaa voi olla suurta komiaa ja äveriästä, mutta pihtaaminen kyllä tulee hyvinkin nopeasti. Toiseksi ei esim. Seinäjoelta, Kauhajoelta lähdetä merta edemmäs kalaan, niillä on jo omat hoitolat, eli väestöpohja ei riitä.

9.3.2009 11.48  Roponen

Minusta tuntuu että vöestöpohja voisi riittää jos tosiaan lähdetään pois laitosmaisuudesta ja jokainen on oma yrittäjä. Niinkuin tuossa jo useampikin on sanonut, voi toinen tukea toistaan koko alueen kehittämisessä ja markkinoimisessa.

9.3.2009 11.53  Väestöpohjanen

Väestöpohja riittää kun prosentuaalinen osuus vain saadaan tarpeeksi suureksi. Se on markkinoinnista ja yrittäjistä itsestäänkin rippuva seikka.

9.3.2009 13.05  Markkanen

Hyvä, Roponen ja Väestöpohjanen! Tässä pitää muutenkin ruveta osaamaan ajatella vähän uudella tavalla. Pää on jo tullut isoosesti vetävien käteen. - MIkä muuten siinä Pitkämössä mättää? Sanokaa te jotka tiedätte. Odotan.

9.3.2009 14.16  Pennilä

Kiitos jokaisesta myönteisestä sanasta ja ajatuksesta. Ei kai vain meidän pohjalaisten asenteissa mätä kaikkein pahiten? Lukekaan tämän päivän Helsingin Sanomista juttu s. A9: miten jossakin Joensuun takana peräkylällä elelee tutkijoita ja taiteilijoita valittamatta sanaakaan väestöpohjasta tai mistään muustakaan? Korjaan kuitenkin jutun suomennosta käsitteestä downshifting: ei siinä suinkaan elämänlaadusta tingitä, vaan moukkamaisesta elintasosta.

9.3.2009 16.37  aatu

Mielikuvituksen soveltamisessa käytäntöön tökkii, vaikkakuinka lennokas ajatus voi olla helposti sovellettavissa rahasammoksi. Monta kertaa hullu ajatus on paras verrattuna pitkään järkeiltyyn ajatukseen.

9.3.2009 18.51  Juhani

Nyt jos joku jossain hymyilee ja ottaa idean testattavakseen, niin olisi hienoa jos kuulisimme mahdollisista täältä satujen ideoiden sovelluksista täälläkin. Näitä blogeja lukevat muutkin kuin kurikkalaiset.

9.3.2009 20.25  Timo

Tuollainen teemakylä voi tosiaan olla hyväkin homma, mutta verovaroja ei kyllä saa pistää uskomushoitoihin (kuten ei selvännäkijöillekään tai astrologeille).

Kyllähän muutakin rehellistä aihetta voi löytyä kylän teemaksi.

9.3.2009 20.47  Juhani

Tuolla joskus ehkä parin kuukauden päästä on vuorossa toinen hiukan samantyyppinen idea, jossa on mielestäni myös erikoinen teema. Se tosin on yhdelle yrittäjälle tarkoitettu. Mutta teemoja tosiaan maailmassa riittää eikä niin huonojakaan.

9.3.2009 21.55  aatu

Jos kaikessa heti ensimmäisenä sanotaan verovaroja ei saa, ei saa, ei saa, ei saa, ei saa, ei saa. Eläkää pellos ne jotka sanoo ei saa. Kyllä verovaroja käytetään ja on käytetty jo liikaa tuottamattomiin ja turhiin kohteisiin,( kuten joku uittolan tie), mutta kohteet joista katsotaan olevan yhteisölle hyötyä täytyy tukea.. Ei ole pelkästään yrittäjien tehtävä houkutella kuntaan uusia asukkaita ja vierailijoita.

9.3.2009 23.51  Timo

En elä pelloos, ja erelleen tykkään että järkiä pitää kannustaa eikä huuhaata tukia. Ei se vanha tyhmyys oo mikää peruste uusia tyhymyyksiä teherä.

Kurikalla on ollu mainetta älykaupunkina, ei ny ruveta sitä eheroon taharoon himmentämähän.

10.3.2009 0.28  aatu

Tottakai on uskomus hoitoja, mutta kukapa niitä hoitokylään edes tarjos. Erilaisia hoitoja on pilvinpimein on reiki, lämpökynttilä, aromaterapiat ym. ym. Kaikki hoidot ovat hyviä jos ne vain auttavat parantamaan tai vahvistamaan hoidettavan uskoa itsehoitoon.

10.3.2009 7.24  Veronmaksaja itsekin

Veronmaksaja saa maksamiaan veroja vastaan samat oikeudet kuin toinenkin verojen maksaja. Tämä on vaikea asia sillä ideologiatkin joskus törmäävät toisiinsa. Mutta elinkeinojen kohdalla ratkaisee enemmän elinkeinonharjoittajan osallistuminen yhteiskunnan ylläpitoon. Jos hän pitää yllä Kurikan palveluja. Terveydenhoitoa, koulutusta ja muutakin, niin kyllä hänelle syntyy myös oikeuksia vaikka tekisikin työkseen muiden uskomusten mukaan huuhaata. Jossakin pitää tietysti mennä raja. Tietynlainen myynti aina joskus joudutaan pakosta kieltämään.

10.3.2009 9.48  aatu

Taikurikin tekee huuhaa temppuja, mutta on haluttu katsomis kohde.

10.3.2009 12.00  Venla

Veronmaksaja itsekin kirjoitti viisaasti, niin myös moni muu. Huuhaa ja uskomus ovat vain sanoja. Konkretiaa on ihmisten palveleminen, hyvinvointi, energiavarastojen täyttäminen - niin että ihmiset voivat puolestaan jatkaa yhteisön hyödyttämistä työtä tekemällä, lapsiaan kasvattamalla jne. Konkretiaa on myös työllistäminen, itsen ja muiden, talouden pyörittäminen omalta osaltaan. - Itseäni kiinnosti alkuperäisideassa myös tuo viihtyisä pieni "pohjalaiskylä" esim. jokivarressa tai Pitkämöllä: voisi todella muodostua vaikka pieneksi nähtävyydeksi.. Jos yrittäjämieliset hoitajat rakennuttaisivat omat talonsa (tarvitsevathan nuo asunnonkin perheelleen), en usko että veronmaksajien varoja mitenkään erityisesti käytettäisiin.

27.3.2009 0.05  Kauno Kyvykäs

Lisääntymiskykyisten tulee muistaa pitää lemmikit pois sängystä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini