Kehityksen jarru

Tiistai 13.9.2011 klo 2.34 - Juhani Eilola

Älkää uskoko ihmisistä kaikkea mitä juorut kertovat!

Tämä koskee myös sitä mitä muiden ihmisten väitetään puhuneen. Uskotaan ihmisistä hyvää, ja ainakin pyritään uskomaan asianomaista itseään enemmän kuin muiden puheita hänestä.


Arvostelu kehityksen moottorina

Tehokkaan uutisoinnin, nopeiden palautekanavien ja kiristyneen ilmapiirin seurauksena etenkin poliittinen ja yhteiskunnallinen arvostelu on lisääntynyt.

On hyvä että ihmiset keskustelevat asioista. Mitä enemmän keskustellaan sitä monipuolisemmiksi näkökannat muuttuvat. Jos ratkaisu on kuitenkin lopulta virheellinen, niin päätösten arvostelu ja mahdolliset seuraukset auttavat ottamaan oppia huonoista päätöksistä ja toimimaan yhä paremmin tulevaisuudessa.

Arvostelu kehityksen jarruna

Arvostelusta saa tehtyä myös kehityksen jarrun. Jatkuva valitusten tekeminen ensinnäkin viivästyttää päätösten toimeenpanoa ja saattaa saada aikaan korjaamattomia vahinkoja.

Parhaimmillaan arvosteluun liittyy vaihtoehtojen esille tuominen, mutta arvostelu joka perustuu enemmän vihamielisyyteen jotain henkilöä, ryhmää tai ideologiaa kohtaan, on yleensä hyödytöntä. Hyödytöntä nimenomaan sen takia ettei siihen sisälly vakavasti harkittua vaihtoehtoa. Arvostelu joka pohjimmiltaan on pelkkää rähinää, toimii kehityksen jarruna ja epäsovun lietsojana niin että ainoa järkevä lopputulos on rakentaa Kurikan torille itkumuuri!

1 kommentti .

Isossakyrössä sata kuollutta

Sunnuntai 11.9.2011 klo 11.09 - Juhani Eilola

Joukkohauta, uhrilähde vai hautausmaa?

Isonkyrön Leväluhdassa tehtiin aikoinaan Euroopankin mittakaavassa harvinainen löytö. Pellolta, joidenkin mukaan entiseltä suolta ja joidenkin mukaan suolammesta, löytyi noin sadan ihmisen jäännökset. Erikoista oli se että jäänteet olivat jopa 1500 vuotta vanhoja. Turha siis enää etsiä syyllisiä.

levaluhtakartta.jpg

Opastauluissa puhutaan uhrilähteestä, mutta uusimpien tutkimusten mukaan kyseessä saattaa olla lähinnä naisten ja lasten hautapaikka, johon kuolleita on haudattu useiden satojen vuosien ajan. Kyse ei siis ehkä olekaan mistään joukkomurhasta tai tautiepidemiasta kuten alunperin on ajateltu vaan normaalista tavasta haudata kuolleet.

Yhtenä vaihtoehtona on pidetty myös Indonesiassa tapahtunutta tulivuorenpurkausta, joka sagan mukaan aiheutti Pohjolassa kolmen vuoden talven. Tutkimuksissa on todettu että alkuperäinen ja viljaravinto on vaihtunut kalaravintoon. Se puhuu tämän vaihtoehdon puolesta.

uhriselitys.jpg


Leväluhdan arvoitus

Isokyrö on tullut tunnetuksi Leväluhdan arvoituksesta myös tutkijapiireissä. Nyt alueen asukkaista on otettu DNA -näytteitä ja niitä pyritään vertaamaan luista eristettyyn DNA:han. Keitä leväluhtalaiset olivat ja mitä heille on tapahtunut? Arvoitus on vielä ratkaisematta, mutta paikalliset asukkaat odottavat jännityksellä ovatko he leväluhtalaisten jälkeläisiä.

uhrilahde.jpg

Tästä lähteestä löytyi noin sadan jäännöksen lisäksi myös kyseiseltä ajalta mm. koruja.

Leväluhdan arvoitukseen voit tutustua tämän blogin jälkeen viisi päivää YLE -Areenassa. Kyseisen dokumentin takia ajoitin tämän blogitekstin tähän päivään. Jos vielä ehdit niin katso kyseinen  dokumentti LEVÄLUHDAN KADONNUT KANSA.

Juurinmäen arvoitus

Isollakyröllä on oma arvoituksensa. Kurikallakin on vielä tuntemattomia arvoituksia. Lähin niistä on kotoani alle kilometrin päässä oleva Juurinmäen 100 vuotta vanha kaivos, joka on edelleen etsinnän alla. Paikka tiedetään ehkä 100 metrin tarkkuudella, mutta suuaukko on kateissa. Ehkä myös oma arvoituksemme joskus ratkeaa.

Tervasmäen iltarasteilla pyrin laittamaan rastin oletetulle kaivoksen suuaukolle ainakin jollekin radalle. Tervetuloa Iltarasteille tutustumaan Juurinmäen arvoitukseen!

Lisää arvoituksia

Edesmenneistä huolimatta arvoituksia on myös tässä elämässä. Allaoleva esihistoriallinen kappale on syntynyt vuosi syntymäni jälkeen. Aikaan jolloin ihmiset vielä savustivat itsensä.

11 kommenttia . Avainsanat: Historia

Lehmätkin lentää

Perjantai 9.9.2011 klo 0.45 - Juhani Eilola

lehmahiihtaa.jpg

Vaikka en olekaan talonpoika, niin olen ainakin oman talon poika. Kaikista eläimistä lehmä on ehkä ykkössuosikkini. Sen kun yhdistää suksiin, niin siinä on liitämisen riemua ja meininkiä! Ammuu !!!

Olen joutunut lainaamaan tämän lehmän muualta että voisin esitellä sen teille. Alkuperäinen kuva löytyy tästä -blogista. Eikä siinä kaikki! Samasta blogista, kuvan vasemmasta alareunasta tuo hyppy löytyy videona. Uskomaton suoritus!

Ammuntaa ja hiihtoa Jurvassa!

Jurvan ampumahiihtostadion on nyt lyönnissä kaksiin tulevan talven kansallisiin kisoihin. Jurvalaiset ovat tehneet paljon vuosien varrella talkootyötä ampumahiihdon eteen ja nyt kun kaupunki antoi hiukan koneapua, stadion saatiin uskomattoman hienoon kuntoon. Tilaa saatiin myös sakkoringille ja luisteluhiihdolle varsinkin viimeiseen nousuun. Sellan - Lintukankaan alueen vetovoima senkun kasvaa. Ja lisää on tulossa, mutta niistä lisää tulevissa blogeissa.

08092011749.jpg

08092011746.jpg


Yhteistyöllä ja ahkeruudella

Ampumahiihtostadionilla käy harjoittelemassa myös jokunen jousiampuja. He ampuvat tosin eri aikaan ja eri suuntaan - toisin kuin eräät.

Täytyy sanoa että minä olen kyllä tosi iloinen siitä että Jurva menestyy. Samanlainen tunne kun saataisiin kaikille muillekin, niin voisimme aloittaa vielä hedelmällisemmän yhteiselon.

2 kommenttia . Avainsanat: Jurva

Maailmassa

Perjantai 2.9.2011 klo 22.44 - Juhani Eilola

Jokainen ihminen

Luontoäiti on ollut viimeisten vuosien aikana erityisen ankara. Myös ihmiset ovat jatkaneet toistensa saalistamista. Juuri äsken tuli uutinen Intiaa vaivaavista suurtulvista joiden takia kodeistaan on lähtenyt miljoonia ihmisiä. Maailmassa on paljon kärsimystä joka meille tämän hetken suomalaisille on melko kaukainen asia.

Hallitus aikoo leikata kehitysyhteistyövaroja kahtena seuraavana vuonna. Silti ne joilla on varaa ja mahdollisuuksia auttaa voivat kuitenkin edelleenkin tehdä sitä useiden eri järjestöjen kautta. Jurvassa kampanjoitiin viikko sitten Nepalin puolesta ja myös Juha Miedon mainostama World Vision toimii edelleen.


Isänmaan puolesta

Me suomalaiset voimme iloita isänmaasta joka on yhdessä maailman suojaisimmista alueista luonnonkatastrofien suhteen.

Olemme olleet itse sodassa viimeksi sukupolvi taaksepäin. Vaikka sotaa ei kukaan toivo eikä kukaan näe sitä inhimillisen hyvyyden täyttymyksenä, niin menneiden sukupolvien uhrauksia voimme silti kunnioittaa kunhan pidämme itse huolen siitä että maallamme on edelleenkin "puolustusvoimat" eikä "valloitusvoimat".

Urheilu on vahva kansallistunteen rakentaja. On hienoa kuulua omaan kansaan. On hienoa kannustaa maanmiehiä ja -naisia kunhan huolehditaan siitä että ollaan reiluja muita kohtaan.

Maailma on yhteinen huolemme, mutta Suomi on meidän maamme. Voimme olla ylpeitä itsenäisyydestämme, ylpeitä hyvinvoinnista, rauhantahtoiduudesta sekä muiden ihmisten hyväksymisestä ja arvostamisesta ihmisoikeuksien perusperiaatteiden mukaisesti.


Kurikka, kotikaupunki

Kristillisillä puolueilla on yksi hyvä valttikortti hihassaan. Se on Raamatun kehoitus harjoittaa sen paikkakunnan parasta jossa asumme. Hyvä periaate kirjattavaksi vaikka kunnallislakiin.

Kuntien taloudesta ollaan huolissaan. On syytäkin olla, mutta ei niin huonoa ettei jotakin hyvääkin. Kurikassa on poikkeuksellisen moni asia hyvin ja moni hyvä asia on jopa syntynyt Kurikassa! Lisää on syntymässä. Kulissien takana monilla eri aloilla on tapahtumassa paljon myönteistä kehitystä. Aika tuo vastaan monia yllättäviä asioita joista minä iloitsen jo etukäteen.

Luodaan luottamusta kurikkalaiseen osaamiseen ja yritteliäisyyteen. Tämä on hieno hetki! Hieno hetki sanoa että myös hyvää on tulossa!

Tässä Kurikan hyvistä asioista yksi:


Suku ja perhe, pienet yhteiset yksiköt

Sukututkijoille suvut ovat tulleet aika rakkaiksi yksiköiksi. Kunnioitus menneisiin polviin on kasvanut. Eilolan suvulla on oma erikoinen historiansa, mutta niin on jokaisella muullakin suvulla. Me kuulumme kaikki johonkin, me olemme kaikki lähtöisin jostakin ja on hiuskarvasta kiinni että me yleensä olemme syntyneet tänne!

Perhe - sitä kaytetään mainonnassakin, koska se on meille tärkeä!

1 kommentti .