Uuden elämän ihmeitäPerjantai 26.12.2008 klo 10.46 - Juhani Eilola Tavalliset kansalaiset ja heillä olevat tietokoneet ovat usein tulleet käytössä hitaiksi. Syy ei ole kulumisessa vaan hoidossa. Annan nyt kaksi yksinkertaisinta toimenpidettä joita pitäisi muistaa aina silloin tällöin tehdä. Välimuistien tyhjentäminenInternetissä ja töissä käymisestä jää muistiin aina tavaraa. Omista selaimista muistit saa tyhjennettyä ja ne kannattaa tyhjentää sekä tilan ylenpalttisen täyttymisen että turvallisuuden vuoksi. Tässä ohje ylimääräisen roinan tyhjentämiseksi muisteista. Toiminto saattaa kestää kauankin ellei levyjä koskaan ole tyhjennetty. Tee tietokoneellasi: Tee omassa päässäsi: Valitse päästäsi Työasiat Kiintolevyn eheytysKiintolevy on usein niin sekaisin että vaikka siellä olisi tilaakin, niin levy ei tahdo löytää yhtenäisiä tyhjiä paikkoja tiedon tallentamiseen ja käsittelyyn. Yleensä se menee uudesta tiedosta vain enemmän ja enemmän sekaisin. Ellei eheytystä ole koskaan tehty se voi kestää tuntitolkulla ja voit joutua tekemään eheytyksen toistamiseenkin. Eheytys tehdään aina jokaiselle levylle erikseen. Tee näin: Valitse vasemmasta alareunasta Käynnistä Katsele hetkinen alla olevaa kuvaa.
Kun olet suorittanut kaikki nämä toimenpiteet, niin nopeutesi on paljon suurempi ja olet paljon iloisempi. On kuin olisit kokenut läheltä uuden elämän ihmeitä ! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tietotekniikka, Elämänhallinta, Uskonto |
Blogikirjoittelua ja Kurikan kehittämistäTorstai 18.12.2008 klo 6.40 - Juhani Eilola Salaisuuksia blogikirjoittelusta:Blogien ylläpitäjillä on salaisuuksia ja toimintoja jotka koskevat näitä blogeja. Paljastetaan niitä nyt ensimmäisenä. Ensimmäinen salaisuus on se, että vaikka olisin sängyn pohjalla aamulla klo 6.40, tämä blogijuttu ilmestyy näkyviin siihen aikaan. Toisinsanoen ihmisten nukkumisesta voidaan vetää vääriä johtopäätöksiä. Toinen salaisuus on se että blogi jättää ylös siellä kävijöiden jäljet. Jos joku käyttäytyy rikollisesti tai törkeästi muita kohtaan, voi kotisivukone toimittaa jäljet tutkintaa varten. Selville voidaan saada rikostapauksissa mm. käyttöjärjestelmä, selain, se mistä linkistä sivustolle on tultu ja kone josta viesti on kirjoitettu. Kenelläkään ei siis ole minkänlaista varaa toimia rikollisesti. Tosin tietojen luovutus tapahtuu vain silloin kun rikollista tai herjaavaa käyttäytymistä esiintyy. Omaa päiväkirjaa:Vietin kaksi aktiivista kuukautta Matin blokissa omalla nimelläni. Omasta mielestäni olen osoittanut siellä kunnioitusta jokaista ihmistä kohtaan vaikka kirjoitinkin liikaa. Yhden viestin kirjoitin "ironisesti" jotain toista ihmistä vastaan nimeltä mainiten. En ymmärtänyt ottaa huomioon että ihmisillä on työtovereita, perheenjäseniä ja lapsia. Hän otti minuun yhteyttä ja korjasin virheeni heti, vieläpä työaikana. Onnea hänelle kaikessa tulevassa elämässä tästä eteenpäin ! Toivon ettei koskaan tule enää vastaan tilannetta jossa ulkopuoliset ihmiset joutuvat millään lailla häpeämään miestään, vaimoaan, lapsiaan tai ketään näiden juttujen takia. Muistakaa kun kirjoitatte muista ihmisistä mihin tahansa, se ei koske vain heitä. Se koskee hänen edustamaansa ideologiaa, perhettä, työpaikkaa ja erityisesti lapsia. Se on pakko oppia muistamaan! Kurikkaa ja ympäristöä ei kerta kaikkiaan enää kehitetä pahoilla puheilla tai oman egon kohottamisella. Ne keinot saavat olla nyt tiensä päässä. Jos joku huomaa minkä tahansa sellaisen kohdan blogiteksteissäni, huomauttakaa vaikka ette olisikaan asianosaisia. Ketään ei loukata enää vahingossakaan. Olkoot puheet tästä lähtien vain hyvää tahtovia. Vahingoittaminen on helppoaItselleni jäi paljon taustamateriaalia yhteydenottojen takia. Niistä saisi aikaan millaista häväistymateriaalia tahansa melkeinpä kenestä tahansa. Mitä hyötyä siitä olisi ? Tiedän että ihmiset ovat kuten Matti sanoo, raadollisia ja syntisiä. Siinä on tarpeeksi heidän itsensä kannettavaksi. Siihen ei kenenkään tarvitse lisätä mitään. Mutta on siihenkin tultava korjaus. Ei raadollisuus saa olla mikään syy toimia ajattelemattomasti kanssaihmisiä kohtaan. Ihmisten painostus ja kaikenlainen lyöminen kerta kaikkiaan pitää loppua. Kohteena ei ole helppo ollaMyös minä olen ollut kohteena. Ajattelin että kestän mitä tahansa eikä sellaisia asioita edes elämässäni ole missä joutuisin vaikeuksiin. Mutta pahantahtoinen ihminen löytää niitä aina. Jos hän ei löydä niitä minusta niin hän löytää niitä työtovereista tai perheenjäsenistä. Olen onnistunut muutamassa asiassa. Mielestäni olen rauhoittanut keskustelua. Pitkä kirjoitettu kommentti mistä tahansa aiheesta keskeyttää kiihkeimmän vuodatuksen. Olen saanut tukea tähän saakka mm. uudelta valtuuston puheenjohtajalta Pekka Heikkilältä Nyt rauhoittava tekijä poistuu hetkeksi aikaa Matin blogeista. Täällä minua ei kukaan rajoita eikä millään tavoin hallitse. Saan olla oma itseni ja nauttia siitä mitä kirjoitan. Vielä kerranVoisiko Kurikan koko "poliittinen kerma" unohtaa kaikki mahdolliset julkiset antipatiat toisiaan kohtaan. Ymmärrän että oikein asiaan on vaikeaa keskittyä. Se ei ole niin mielenkiintoista. Mutta jos keskitytte toisiinne, niin pyrkikää rakentamaan siltoja eikä hävittämään niitä lopullisesti. Sama koskee meitä ulkopuolisia. Joskus näyttää siltä että meillä on valtuutettu jonka ympärillä haukkuu terrierilauma ja kokeilee kestääkö sidostesukka. Korjataan tapamme, ollaan ihmisiksi ja kehitetään Kurikasta myönteisiä mielikuvia. Ota yhteyttä sähköpostitse jos et halua kommentoida. juhani.eilola@kurikanseutu.fi |
8 kommenttia . Avainsanat: Tietotekniikka, Politiikka |