Aika kuluu, hyvä vähenee, paha lisääntyy. Niiden summa ei silti ole vakio.
On vierähtänyt yli kymmenen kuukautta edellisestä tekstistäni, mutta nyt on tullut sen aika vaikka ei kunnallisvaaliehdokkaaksi ole vielä kysytty. Eikä hyvää tahtomalla tulisi valituksikaan.
Kun seuraa maailman menoa, niin hyvä ei näytä saavan voittoa pahasta, ei sitten millään. Pysyäkseen loppuun saakka pahana, paha muuttuu vaikka itsemurhapahaksi.
Kun seuraa Suomen menoa, niin hyvät sanat alkavat olla harvinaisuuksia tässäkin maailmankolkassa. Ja lopulta paha muuttuu lihaksi.
Kun seuraa julkishallinnon menoa, niin hyvä ja paha sekoitetaan toisiinsa ja viedään korkeimpaan hallinto-oikeuteen joka päättää onko hyvä pahaa vai päinvastoin.
Kun seuraa omaa menoa, niin huomaa että hyvätkin teot kelpaavat lopulta puolustuksen todisteina vain viimeiseen langettavaan tuomioon.
Kas, arkkipiispahan se siinä!
Olen jaksanut kirjoittaa, toivoa ja muistuttaa itseänikin siitä että pidä itselläsi aina hyvä tahto kaikkia muita ihmisiä kohtaan. Eilen keskustelin hyvästä tahdosta ystäväni kanssa. Hän mietti että "onkohan se nykypäivänä hiukan liikaa vaadittu?" Eräs poliitikko sanoi aikaisemmin "mutta kun se ei vain politiikassa riitä!" Ja onhan hän oikeassa, demokratiassa yksi yksin jäävä hyvä tahto häviää äänestyksen.
Moni lukijoistani tietää että olen ollut lopen närkästynyt luterilaisen kirkon arkkipiispan toimintaan. En halunnut kuunnella edes hänen Louna-Jukolassa pitämäänsä avauspuhetta kisapaikalla vaan menin niin kauas etten kuule mitä hän puhuu. En halunnut kuulemalla enää yllyttää enempää itseäni häntä vastaan.
Mutta sitten näin upean unen. Pieni musta karitsa hyppäsi puskista kylätielle jota kävelin. Sillä oli pienet, läpikuultavan mustat sarvet joilla se yritti minua puskea. Otin tien vierestä pienen laudanpätkän ja annoin sen puskea siihen. Se tuli eri suunnista intoa täynnä ja törmäsi aina siihen samaan pikkuiseen laudanpätkään.
Lopulta sitä kävi sääliksi kun näki että se teki vielä kehittymättömiin pieniin sarviin kipeää. Otin sen syliin ja kerroin sille hyviä uutisia, ei tarvitse puskea, siinä vain satuttaa itsensä. Kun katsoin tarkemmin: Arkkipiispahan se siinä!
Nyt toivon vain kaikkea hyvää- Jumalan tarjoamaa hyvää - arkkipiispalle sillä uskon, että jos hänen parhaansa tapahtuu, myös minä kuuntelen häntä mielelläni.
Toivon tietysti kaikkea hyvää erityisesti perheelleni ja rakkaimmille ystävilleni.
Toivon hyvää Suomen tasavallan päämiehelle, kansanedustajille ja niille joille valtaa on annettu, koska uskon että heidän parhaansa on myös minun perheeni ja ystävieni hyvää.
Toivon hyvää syyrialaisille ja irakilaisille kärsiville ihmisille, koska heidän hyvänsä on saada pitää oma kotinsa, se on myös minun maani ja kansani hyvää.
Toivon hyvää kaupunkini valtuutetuille, ammatinharjoittajille, maanviljelijöille ja yrittäjille koska heidän hyvänsä on myös minun paikkakuntani hyvää.
Toivon kaupunginjohtajalle ja johtaville virkamiehille hyvää, koska en usko että heidän hyvänsä olisi työntekijöiden paha.
Toivon omien pomojeni ja alaisteni parasta, koska heidän hyvänsä on erityisen hyvä työyhteisön työhyvinvoinnille, lumipalloefektille joka siirtyy työtoverista toiseen.
Toivon typerysten, hullujen, syntisten, pahan palvelijan, pahan valtuutetun, pahantekijän ja rikollisten hyvää, koska heidän todellinen parhaansa on ero pahasta. Kenties heidän paras todellinen hyvänsä olisi kiinni jääminen samalla tavalla kuin minullekin parasta hyvää on synnistä kiinni jääminen, sen tunnustaminen ja synninpäästö.
Toivon hyvää pastorilleni, seurakunnalleni ja kaikille kristityille.
Ehkäpä minäkin jonakin päivänä saan perheeni, ystävieni ja ristiinnaulittujen kanssa kulkea paratiisissa. En sen takia että toivon hyvää, vaan sen takia että: "On yksi jonka nimi kaikuu halki taivaiden, on yksi jota kumartavat joukot enkelten on yksi joka suurempi on mahtavia maan, Hän koko luomakunnan täyttää kirkkaudellaan!
On yksi jonka rakkaus saa kivet laulamaan! on yksi joka milloinkaan ei hylkää luotujaan! on yksi joka kuoli jotta saamme elämän!"
Sukupolvi vaihtuu mutta hyvän ja pahan taistelu jatkuu. Uusi hyvää julistava sukupolvi on kasvamassa myös Simojoella.