Huolehdi äänestäjästä: 8 keinoa

Lauantai 3.11.2012 klo 9.02 - Juhani Eilola

Muistutetaan nyt heti aluksi että teksti on ns. huumoria ja tässä yhteydessä tarkoitettu vain siksi ettei nyt kukaan vain vedä tuossa loppuvideossa esitettyä porkkanaa nenäänsä!

1. Heitä keppi

Jos äänestäjäsi rakastaa noutamista, niin kerää metsästä tukevia ja oksattomia keppejä. Koivu on miellyttävin purtava. Heitä keppiä ja houkuttele sen avulla äänestäjä leikkimään kanssasi.  Jos äänestäjä ei heti lämpene, niin hiero keppiin makkarantuoksua jolloin saat siitä uskollisen palvelijan. Tällä tavalla keräät paitsi ääniä, ympärillesi vaalikauden ajaksi myös ison joukon kultaisia noutajia. Vierasta kohtaan he kuitenkin käyttäytyvät edelleen haukkumalla ja sukkia repimällä kuten äänestäjät "sidostesukka kestää" -mainoksessa aikoinaan.

2. Älä hylkää

Suloisen äänestäjän ottaminen vaalien ajaksi on meillä varsin yleistä. Valitettavan usein vaalien jälkeen se kuitenkin jätetään oman onnensa nojaan. Liikkeellä onkin paljon hylättyjä äänestäjiä. Rankkurit ottavat niitä kiinni ja pyrkivät löytämään niille uuden kodin omasta puolueestaan. Pitkäaikainenkin äänestäjä kannattaa kuitenkin leikata ja merkitä niskanahan alle laitettavalla sirulla. Tällä tavalla äänestäjä rauhoittuu eikä juokse muiden poliitikkojen perässä. Sirun avulla löydät äänestäjän seuraavienkin vaalien aikana.

3. Äänestäjä on helppo valmistaa

Poista äänestäjistä roskat ja vioittuneet kohdat ja pilko isoimmat hatut, mutta turhaa pilkkomista ja maitiaisnesteen vuodattamista tulee välttää. Äänestäjän suolaaminen on helppoa. Äänestäjät ladotaan suolausastiaan kerroksittain ja väliin lisätään karkeaa suolaa. Myrkkyä sisältävien äänestäjien ryöppäämisessä on käytettävä runsaasti nestettä.

4. Kun kohtaat äänestäjän luonnossa

Jos kohtaat yllättäen äänestäjän vaikkapa marjoja poimiessasi, niin sitä ei ole syytä säikähtää. Äänestäjä on yleensä kohdattaessa itse sen verran ujo ja varovainen että luikertelee nopeasti piiloon. Älä vahingoita sitä, sillä äänestäjällä on aivan samanlainen oikeus elää kuin sinullakin. Suomessa elää myös myrkyllisiä äänestäjiä. Sen takia luonnossa liikkuessa onkin syytä aina pitää mukana persupakkausta jolloin voit nopeasti saada ensiapua sinua purreen  äänestäjän myrkkyyn.

5. Suojaa ja hoida

Äänestäjän hoitaminen liittyy hänen arvonsa säilymiseen. Säännöllinen huolto auttaa pitämään myös jälleenmyyntiarvoa yllä kun luovut politiikasta. Pinnallinen huolehtiminen liittyy sekä viihtyvyyteen että turvallisuuteen. Äänestäjät vanhenevat ja likaantuvat arkisessa käytössä. Uudet tekstiilit voi hankkia joko vain yhdelle äänestäjälle tai yhtenäisesti koko äänestäjäkunnalle. Näin äänestäjät säilyvät joskus jopa uuden veroisina omistajalta toiselle ja mittariin kertyy suuri ehdokkaille ajettu äänimäärä.

6. Haittaohjelmien poisto

Joskus äänestäjäsi saattaa joutua haittaohjelman hyökkäyksen kohteeksi. Sitä varten voit netistä hakea itsellesi ohjeet äänestäjän puhdistamista varten. Voit myös käyttää itse vakoiluohjelmaa, joka kerää äänestäjästäsi tarvitsemaasi tietoa. Ajan myötä äänestäjä täyttyy kaikenlaisesta rekisterimerkinnöistä ja ylimääräisistä ohjelmista. Silloin kannattaa käyttää esimerkiksi Easycleaneria, joka poistaa hänestä turhat roinat ja vaikutteet. Joskus on hyödyllistä myös varmuuskopioida äänestäjä uudempiin koneisiin. Täällä tavalla varmistetaan ettei se tärkein tieto katoa vaan säilyy uudelle sukupolvelle.

7. Ylläpito

Jos olet ostanut itsellesi omat äänestäjät ja niitä varten palvelimen, niin muista päivittää äänestäjät tarpeeksi usein. Varminta on kun hoidat sen itse, mutta voit myös ulkoistaa palvelun ammattimaisille aivopesijöille. Jos kuitenkin päivität äänestäjät itse, sinun on syytä opetella erityinen ohjelmointikieli joka kullakin äänestäjällä voi olla hyvinkin erilainen. Huolehdi myös siitä että yhteystietosi ovat koko ajan äänestäjän nähtävissä.

8. Muista vastata äänestäjien rukouksiin

Aika ajoin äänestäjät kääntyvät sinua kohti ja polvistuvat pyytämään apua. Kuuntele heitä tarkalla korvalla. Lohduta heitä kertomalla että olet ajaton ja istut ikuisesti valtuustossa ja kuulet kaikki rukoukset. Muistuta heitä siitä että heidän tulee peljätä ja rakastaa sinua niin että eivät käänny muiden valtuutettujen puoleen. Kun kaikki ei mene niinkuin äänestäjä haluaa, muistuta heitä elämän tarkoituksesta ja yksilöllisestä kohtalosta.

Ja ihan vielä lopuksi. Muista että sinä teet latua ja äänestäjät hiihtävät perässä!

2 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Kaunis kiitos!

Maanantai 29.10.2012 klo 1.10 - Juhani Eilola

Kunnallisvaalit on käyty. Sain 49 ääntä jolla sijoituin äänimäärissä sijalle 54. Ehdokkaita vaaleissa oli yhteensä 168. Valituksi tulemiseen olisi tarvittu vähintään 13 ääntä lisää. Kiitän jokaista joka uhrasi äänensä minulle!

Toivotaan että varavaltuutetunkin asemasta pystyn käyttämään tämän äänimäärän jollain tavalla Kurikan ja äänestäjieni hyväksi.


Kuinka tästä eteenpäin!

Jalasjärven Anne Ojajärvi päivitti Facebooksivuaan ennen vaalipäivää "...käy nöyränä huomiseen..."

Nyt oma kannatus on annettu punnittavaksi ja Anne tuli valituksi, minä en tullut. Vaalivalvojaisten jälkeen on minun vuoroni sanoa: "..käy nöyränä huomiseen.." Niinkuin tapahtuu, niin on tarkoitettu.

Vapautan tänä yönä blogin vaalitehtävistä muuhun käyttöön. Aloitetaan musiikista ja kurikkalaisesta laulajasta! Kurikassa on paljon muutakin hyvää kuin uusi valtuusto! Käydään täällä niitä läpi ajan kanssa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaalit

Kysymyksiä?

Lauantai 27.10.2012 klo 18.02 - Juhani Eilola

Nyt sinulla on mahdollisuus vielä esittää mikä tahansa kysymys ennen huomista äänestystä. Jos kysymyksiä ilmestyy, yritän vastata niistä jokaiseen. Olen varannut tämän illan vastaamiseen muun työn ohessa.

5 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Lakeuden jalo- ja korukivimessut Jurvan Sellassa

Perjantai 26.10.2012 klo 23.25 - Juhani Eilola

juhanivir.jpgHaluan ehdottomasti muistuttaa nyt väkeä noista viikonlopun messuista, sillä nyt jurvalaistenkin tulisi ottaa ne omakseen kun ne kerran siellä järjestetään!

Jos sattuu että huomaatte minut siellä, niin hiastakin saa ottaa kiinni. Perustelen mielelläni miksi sunnuntaina kannattaisi kirjoittaa vaalilippuun numero 96.

Mutta jos minua ei näy, niin nauttikaa muista jaloista luonnon ihmeistä.

Katso tarkemmat tiedot www.kurikanseutu.fi -sivulta.


2 kommenttia . Avainsanat: Mainos, Vaalit

Aivan ensimmäiseksi

Perjantai 26.10.2012 klo 6.29 - Juhani Eilola

96uus.jpgVaalipäivä alkaa olla niin lähellä että sitä ennen ei ehdi montaa tekstiä kirjoittaa. Nyt voisi harjoitella valmiiksi kiitospuhetta. Kiitoksen antaminen kun on uskomattoman vaikeaa.

Aloittaisinko näin:

"Aivan ensimmäisenä haluan kiittää niitä kahta jotka ovat antaneet minulle äänensä..:"

Vai näin:

"Aivan ensimmäisenä haluan kiittää äitiä ja isää, jotka ovat tehneet tämän mahdolliseksi..."

Vai:

"Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia kampanjaani osallistuneita. 300-henkinen tiimini teki hienon kampanjan, mutta kaksi ääntä ei tällä kertaa riittänyt jatkoon."



Tämä kappale ei taida sopi kiitoskappaleeksi, mutta tämä jo aikaisemminkin lainaamani video on aika hauska. Siinä syntymäpäiväkakun tekijä on muistanut väärin kynttilöiden määrän. Älä sinä muista väärin kun menet äänestämään ! Se on tosiaan 96 eikä päinvastoin!

10 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Kiihkoilijat !

Maanantai 22.10.2012 klo 23.27 - Juhani EIilola

Ei tippaakaan kiinnosta !

"Mua ei politiikka kiinnosta, se on kiihkoilijooren hommaa. Mulla on yrityksen kans tarpeheksi tekemistä. Pitääs se kaupunginki toiminta vain äkkiä yksityistää niin ei tartte politikoora!"

"Mua ei politiikka kiinnosta, se on katehien hommaa. Jyväjemmariilla on aikaa istua sellaasis kokouksis kun ne ei tee töitäkään. Tuos ne vain ajeloo edestakaasin toinen toistansa kovemmilla konehilla yhteiskunnan tuella!"

"Mua ei politiikka kiinnosta, samat naamat sielä päättää meirän asioosta vuoresta toisehen. En mee eres äänestämähän enkä muista koska viimeksi äänestin."

"Mua ei politiikka kiinnosta, sielä vain nostetahan kovia kokouspalakkioota ja kunnan isokenkääset seurusteloo ja matkuisteloo kravatit kaulas ympäri maailmaa. On mua pyydetty monta kertaa eherokkaaksi, mutta en minä lähäre! Siinä vain työtki kärsii eikä jää yhtää vapaa-aikaa."

"Mua ei politiikka kiinnosta, ei Jeesuskaa politikoonu eikä äänestäny! Se on maallista touhua. Meirän pitää palio ennemmin huolehtia vanhuksista, sairahista ja lapsista."

"Mua ei politiikka kiinnosta tippaakaan, on se niin tyhymien touhua. Tottahan ne saa vielä tärvättyä ne osakkehekki johonki. Valittis sinne sellaasia jokka osaakin jotaki. Joka paikas pitääs olla itte!"

Sokea sokeaa taluttaa!

Aina sitä on helppoa sivusta huudella vaikka se huutelu yleensä osoittaakin huutelijan omaa tyhmyyttä. Voihan olla että näissä huuteluissa on joskus perääkin, mutta osoittaa se enemmän yleistä ihmisten keskinäisen arvostuksen puutetta.

Poliitikot eivät ole mitään, yrittäjät eivät ole mitään, virkamiehet eivät ole mitään, jyväjemarit eivät ole mitään, paskahaalarimiehet tai eläkeläiset eivät ole mitään, karavattimiehet ei mitään ja naiset eivät sovi niin mihinkään muualle kuin hellan ja nyrkin väliin.

9666.jpgOpetettaisiin edes tulevat sukupolvet kunnioittamaan toisiaan ja vanhempiaan, niin ettei tämä kateuden ja itsekkyyden kierre jatku! Mutta nyt mennään ensin vaaliuurnille ja hoidetaan se asia pois alta ettei tarvitse sanoa että taas valitsivat ne samat naamat valtuustoon!

Vaikka mikään ei olisikaan mittään?

5 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Mistä kaikki alkaa?

Perjantai 19.10.2012 klo 23.36 - Juhani Eilola



Facebookissa kiertää hauska teksti otsikolla "Mistä kaikki alkoi?"

"Räätäli alkoi napista. Merimies alkoi hytistä. Vauva alkoi tutista. Satakuntalaiset alkoivat porista. Pohjoiskarjalaiset alkoivat kolista. Narkkari alkoi piristä. Kännykkämies alkoi jupista. Muusikko alkoi rapista. Mielisairas alkoi pöpistä. Sotamies alkoi lotista. Puuseppä alkoi rahista. Laiva alkoi karista. Punoja alkoi korista. Kalastaja alkoi kuhista. Tiskaaja alkoi mukista. Automekaanikko alkoi rämistä. Kemisti alkoi kalista. Pankkiiri alkoi kopista. Metsästäjät alkoivat supista. Vuohi alkoi kilistä. Siivooja alkoi rätistä. Nalle alkoi puhista. Maalari alkoi väristä. Metsästäjä alkoi kutista."

Mistä alkaa Kurikan uusi nousu?

Se alkaa siitä että me tiedämme mitä me haluamme. Se alkaa Sinun valinnastasi. Minun mielestäni se alkaa erityisesti siitä että näinä politiikan huumaviikkoina vaalikopeissa äänestyslipukkseeseen kirjoitetaan oikea  numero. Minä suosittelen numeroa 96.

7 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Vastustan ja lupaan

Tiistai 16.10.2012 klo 20.09 - Juhani Eilola

keskusta2.gif

Vastustan, vastustan, vastustan

Vastustan kaikkia muita puolueita paitsi sitä jonka listalla olen. Vastustan kaikkia asioita joita oma puolueeni vastustaa. Vastustan kaikkia asioita joita muut puolueet ajavat. Vastustan säätiöitä, vastustan kuntaliitoksia, vastustan veronkorotuksia, vastustan veronalennuksia, vastustan osakkeita, vastustan osinkoja, vastustan kouluja, vastustan niitä jotka lopettavat kouluja, vastustan vastustamista. Ihan sama mitä tekevät vastustan.

Lupaan kuntalaisille maanteitä, urheilutaloja, skeittipuistoja, oopperataloja, teattereita, uuden kaupungintalon, uuden vanhainkodin, mahtavimmat avustukset sitten maailmansodan, parhaat palvelut ikinä. Lupaan kaikille töitä ja kaikille terveyden, lupaan kaikille kaiken.

Aivan mahtava vaaliohjelma. Mutta olisiko minulla parempi?

Olen vastannut vaalikoneisiin tietyllä tavalla. Olen kirjoittanut blogiin ja Facebookiin paljon erilaisia ajatuksia kunnallispolitiikasta. Joku käski kirjoittaa paikallislehteenkin. Samoin ovat tehneet monet muutkin. Kokemus kuitenkin on osoittanut että sekä tilanteet, taloudelliset ja inhimilliset resurssit että tietyt vastakkainasettelut muuttavat tilannetta aivan erilaiseksi miksi sen vaaleissa on kuvitellut. Sitä saattaakin joutua toimimaan toisin kuin on äänestäjille ja vilpittömästi myös itselleen on luvannut. Kassa on tyhjä eikä olekaan varaa lunastaa lupausta, valtio pakottaakin kunnat yhteen tai vastassa on jokin muu kaiken muuttava toimenpide tai syy.

Sen takia oikeastaan ainoa varma lupaus voi olla se että toimii jonkin ideologian mukaisesti. Minulla se ideologia on olla kaikkia ihmisiä kohtaan hyväntahtoinen ja olla sitä mahdollisimman tasapuolisesti. Asioita ei ratkota kostamismentaliteetilla, vaan miettimällä vahinkoa tai hyötyä joka kohtaa ihmistä tai ihmisjoukkoa  ja luomalla mahdollisuuksia onnelliseen elämään Kurikassa.  Hyväntahtoisuutta, iloista mieltä (vähän huumoriakin) ja kaikkien ikäluokkien huomioon ottamista toivon kaikilta muiltakin ehdokkailta ja kuntalaisilta.

14 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Mitä me tästä opimme?

Tiistai 16.10.2012 klo 0.48 - Juhani Eilola

keskusta.gif

Oikea kritiikki

Nyt kun kansa tällä viikolla alkaa vaeltaa ennakkoäänestykseen, kannattaa tiedostaa se että kaikki mitä olet lukenut ei ole totta.

Voin vakuuttaa että olen monessa julkisuudessa olleessa asiassa paljon paremmin sisällä kuin niitä kommentoineet ja niistä kirjoittaneet kansalaiset. Kun luette toisten ihmisten arvostelua ja vaikkapa nyt siviilielämän virheitä tai syytteitä viran tai luottamustoimen huonosta hoidosta, ei todellakaan kannata uskoa kaikkea mikä kuulostaa uskottavasti kirjoitetulta. Ei edes uskottavan henkilön kirjoittamaa silloin kun kyse on pahan puhumisesta. Jossain asiassa kyllä voi olla totuuden siemen mutta myös niin pitkälle vietyjä päätelmiä, että asia kääntyy täysin nurinniskoin ja jopa väärän henkilön syyttelyksi.

Virheistä tulee oppia, ei hirttää!

Jos joku tekee virheitä omassa elämässään, virassaan tai luottamustoimessa, niin ne tulee käsitellä ensi vaiheessa korjattavina asioina. Sen takiahan me virkoihimmekin haemme kokemusta että kokemus opettaa!

Kurikassa on meneillään vähän joka suunnassa villinlännen meininki. Tiedätte varmaan niitä elokuvia, joissa kaupunki hirttää alta aikayksikön ensimmäisen jota luullaan syylliseksi. Kurikka on tällainen kaupunki. Muutama kovaääninen kaupunkilainen yllyttää porukkaa: "Hirtetään se!" Tai niinkuin noitavainojen aikaan kun pitää löytää sijaissyyllinen niin poltetaan Emma noitana!

Oppia ikä kaikki!

Joskus kyllä tuntuu siltä että sitä kokemuksen tuomaa oppia ei haluta hyödyntää. Vanha sanonta "Oppia ikä kaikki" on aivan totta, mutta se ei tarkoita että sama oppi pitää ottaa vastaan joka viikko. Ei sellainen mitään ole oppinut.

Pitäisiköhän meidän sallia enemmän virheitä, niin ettei niitä tarvitse kuolemaan saakka puolustella, vaan saa kertoa että tämä opetus tai munaus meni perille. Ensi kerralla teen tämän paremmin ja oikein. Sillä lailla meille kasvaa organisaatio ja hieno kaupunki, jonka iskulause voi olla se johon pari vuotta  sitten pyrittiin: "Kurikka, Suomen parhaiten johdettu kunta!"


Tästä se on kiinni: Ollako vai eikö olla?

6 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Kuortane - Kärsämäki - Tampere

Sunnuntai 7.10.2012 klo 19.51 - Juhani Eilola

Mallia muualta

On aina hienoa saada palautetta. Viime aikoina sitä on tullut ihan muualtakin kuin Kurikasta. En sitten tiedä onko Kärsämäki valtavan hyvä malli Kurikalle.

Sen sijaan Kuortaneella on aina joskus hyviäkin innovaatioita ja näin ulkopuolisena näyttää siltä että varsinkin urheiluopiston vaikutus paikkakunnalle täytyy olla melko suuri. Toivottavasti samanlaista pitkäaikaista vaikutusta saadaan Botniaringin ympärille Jurvaan. Otsikoissa on ollut myös muutama muu hyvä hanke, joista ainakin yhtä olisin valmis hiukan kopioimaankin tänne Kurikkaan.

Aina kannattaa ottaa mallia ja tutkimustietoa muualtakin jos se edesauttaa Kurikan kehittymistä. Toisaalta Tampereen Satakunnankatu alkaa olla jo niin isojen mittakaavojen esimerkki, että sen kopioiminen Kurikkaan on jo hiukan vaikeaa vaikka jonkinlainen sisääntulopuistikko kyllä kuuluu myös Kurikan magneetin suunnitelmiin.

Lepoa ja nautintoa

Saattaa olla että pidän kirjoittamisessa hiukan taukoa ja päivitän Kurikanseutu.fi -sivustoa. Toisaalta en minä näihin valtavasti aika käytä, koska kaiken minkä kirjoitan olen jo aikaisemmin sisäistänyt. Tuskin käytin tähän viittäkään minuuttia.

Lopuksi palataan ottamaan Kärsämäestä sitä mallia sekä hyvässä että huonossa:

4 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Työ

Lauantai 6.10.2012 klo 23.57 - Juhani Eilola

kaksi.jpg

Vastauksia kysymyksiin

Minulta on kysytty useaan kertaan miten suhtaudun siihen että työt siirrettäisiin kaupungilta yksityisille yrityksille. Lupasin vastata kysymykseen tänään ja yritin vastata lyhyesti, mutta blogitekstistä tuli aivan liian pitkä että sitä kukaan jaksaisi lukea. Siksi sen voi pyytää minulta sähköpostitse jos se kiinnostaa.

Tiedän että em. kysymykseen on vaikea vastata kielteisesti, koska lukija ajattelee vastauksen automaattisesti olevan puolueellinen. Yleensä ne värillisimmät silmälasit silti ovat lukijalla. Kukaan kun ei saisi itseään jääväämättä ajatella oman elämän aihepiiriin liittyvistä asioista myönteisesti. Se jää usein huomaamatta että tilanteeseen sisältyy silti keskimääräistä suurempi asiantuntemus. Tässäkin tapauksessa sekä yrittäjänä että työntekijänä.

Juuri tämän takia aihetta piti käsitellä vähän laajemmin kuin yhtenä kappaleena.

Laitan kiinnostuneille kuitenkin tähän blogiin kaksi JHL:n edustajan videota joihin kannattaa ilman sarvia ja hampaita tutustua. Minäkään en kuulu JHL:ään enkä edusta sitä, mutta aihe on veronmaksajan kannalta kuitenkin aika tärkeä. Toisenlaisiakin tapauksia voi olla.



5 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Herra Isoisä

Lauantai 6.10.2012 - Juhani Eilola

juhaninro.jpg

Ammattilaisen ottama vaalikuva ei ole vielä tullut joten tyydytään väliaikaiseen  kuvaan. Joku on joskus saattanut minut jossain nähdä, mutta jos mahdollista on ehkä mieluummin ollut näkemättä ;-)

Mutta nähdäänkö minut 20 vuoden päästä. Näkeekö yhteiskunta, näkevätkö lapset, lapsenlapset ja heidän lapsensa. Näenkö minä yhden hoitajan vai 0.5 hoitajaa?

Kolottaako? Särkeekö? Onko kylmä? Syönkö oikeita ruokia ja varsinkin oikeita tabletteja. Miten meidän jäljiltämme meitä itseämme joskus hoidetaan. Ja ketkä meitä hoitavat? Sitäkin lähdemme rakentamaan.

Herra Isoisä

Meidän tulevaisuutemme on kiinni paitsi siitä millaiset puitteet me itse sille luomme, myös siitä millaisia lapsia kasvatamme meistä huolehtimaan. Koko sukupolvien skaala on yhtä tärkeä.

Hain juuri kolme tyttöä Tuiskulan Kärrymiehen discosta. Kaikki varmaan muistavat etten hyväksynyt lasten discoilta sitä että lapsille soitettiin mm. Petri Nygårdin pornolauluja. Nyt musiikki oli siistiytynyt eikä Petriä kuultu niinkuin ei kuulla useimmilla radiokanavillakaan. Silti tytöt sanoivat että oli paras DJ ikinä.

Kuulosti huvittavalta kun autossa vieras tyttö nimitti minua Herra Isoisäksi. Tässä onkin yksi tulevaisuuden visioista. Lasten tulisi sisäistää muutama tärkeä asia että tämä yhteiskunta pysyisi onnellisena. Yksi tärkeimmistä on vanhempien ihmisten kunnioitus ja moraalisen rappion välttäminen.

4 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Viisi miljoonaa

Torstai 4.10.2012 klo 22.30 - Juhani Eilola

96uus.jpgVarakkuutta

Eräs kansanedustaja on sanonut että ihminen on epäonnistunut elämässään ellei hänellä ole 50-vuotiaana omaisuutta vähintään viiden miljoonan euron arvosta.

Vuotta kohti se tekee 100.000 euroa. Hyvä vertailukohta on esim. minun palkkani jota olen ehtinyt 34 työvuoden aikana saada maksimissaan ehkä noin 500.000 euroa. Kun siitä vähennetään seitsemänhenkisen perheen kulut niin ollaan aika lähellä nollaa. On aika helppo todeta ettei sitä viittä miljoonaa olisi ehkä hankittu aivan rehellisin keinoin tai ainakin se olisi tapahtunut suhteellisen vastikkeettomasti verrattuna jokapäivittäiseen työpanokseen.

Mitä rahalla saa?

Rahalla saa omaisuutta ja suurella rahalla saa arvokasta omaisuutta. Itse olen epäonnistunut koska omaisuus ei yllä lähellekään menestyvän miehen viittä miljoonaa. Vai olenko?

Silti niillä varoilla joita on ollut käytettävissä, olen saanut kodin, vaimon,  viisi lasta ja kymmenen lastenlasta. Olen saanut auringonpaistetta ja vettä sekä hyviä ystäviä ja työkavereita. Eikä huono homma ole sekään ettei viimeiselle lauttamatkalle tarvitse vääntäytyä neulansilmän läpi ! Omaisuuksia joille ei voi arvoa edes laskea. Paljon enemmän kuin viisi miljoonaa. Kultaa on monenlaista.

Kun ei omiaankaan !

Aika usein on nähnyt sanottavan ettei kunnan asioita pitäisi valita hoitamaan sellaisia jotka eivät omaakaan taloutta pysty hoitamaan. Yhtä hyvin voidaan sanoa ettei pitäisi valita sellaisia jotka eivät itsekään ole pystyneet pitämään koossa omaa yhteisöään. Eikä sellaista joka ei itsekään toimi terveytensä eteen. Ei sellaisia eikä sellaisia...

Millaisia sitten. Rikkaita, kauniita ja rohkeitako? Onko kunta pohjimmiltaan se jota hoidetaan vaiko kuntalainen?

Jos se on vain kunta jota hoidetaan kuin pankkia, niin silloin tarvittaisiin vain pankkiireja.Jos hoidetaan ihmisiä, niin tarvitaan lähihoitajia, lääkäreitä, opettajia, lastenhoitajia, siivoojia ja jopa kartoittajia!

Kirjoitin kärjistäen mutta toivottavasti sain ajatuksesi liikkeelle. Huomenna jatketaan varmaankin vanhuksista ja lapsista.

Maanantaina nro 96 muuttaa vanhan toimintakeskuksen ylimpään kerrokseen. Siitä kertoo alla oleva video. Näyttää vähän siltä kuin Margit olisi auttamassa, vai tunnistanko oikein?

3 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Pieni on edullista

Keskiviikko 3.10.2012 - Juhani Eilola

Ennätyksiä rikki963.jpg

Eilen tuli uusi ennätys blogissa yksittäisten blogitekstien avaamisessa. Lukema oli 2683 avausta. Yksittäisissä kävijöissä ei ennätystä tullut sillä se on noin 1000 kävijän luokkaa. Mukavaa että blogi kiinnosti ainakin eilen.

Pieni on edullisempaa

Taloussanomissa kerrottiin tänään että kaupassa iso on usein kalliimpaa vaikka asiakas olettaa toisin. 700 gramman jauhelihan kilohinta on aika paljonkin kalliimpi kuin 400 gramman. Samoin reissumies on neljän leivän pakkauksissa halvempaa kuin 12 leivän pakkauksissa. Huippuna taisi olla Karjala III -olut, jossa litrahinta isommassa oli melkein kaksinkertainen pieneen verrattuna.

Kuinkahan on Kurikan laita?

Onko Kurikka sittenkin edullisempi pienenä pakkauksena kuin suurena? Huijataanko meitä uskomaan siihen todennäköiseltä kuulostavaan väitteeseen että kunta on edullisempi isossa pakkauksessa?

Uusimman Kuntalehden mukaan näin saattaa olla. Sen mukaan hyödyt eivät ole taloudellisesti niin myönteisiä kuin uskotaan, vaan liittyvät muulla tavalla kunnan menestykseen. Esim. päteviä työntekijöitä on suurempaan kuntaan helpompi saada, suurista investoinneista on helpompi selvitä jne.

Minä jos kuka pitäisin Kurikan Kurikkana, mutta...

...koska kuntatalouden eteen on oikeastikin jotakin tehtävä, niin myös mahdolliset kuntaliitosvaihtoehdot kannattaa tutkia, ovatko ne edullisempia ja parempia Kurikalle. Minä kyllä uskon kuten eräs kansanedustaja äsken uutisissa: "Se on turmion tie."

Mutta on varattava aikaa niin että voidaan tehdä pelkkä selvitys eikä päätyä aina automaattiseen kuntaliitosäänestykseen valtuustossa. Voidaan myös todeta antaako selvitys aihetta asiassa etenemiseen ja koska? HETI-ajankohta ei aina ole se paras ajankohta. Enkä haluaisi sulkea pois neuvoa antavaa kansanäänestystä. Liian kova kiire vain luo lisää ristiriitoja ja riitaisina on vaikea vetää yhtä köyttä.

Pääasia että saamme aikaiseksi pitkään jaksavan parhaan mahdollisen joukkueen.

3 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Kunnan työntekijä ehdokkaana

Tiistai 2.10.2012 klo 19.14 - Juhani Eilola

96k.jpg

Periaatteita

Kurikka-lehti julkaisi muutamia viikkoja sitten artikkelin jossa kunnan työntekijän asettumista ehdolle kunnallisvaaleissa pidettiin sopimattomana.

Kunnallisen demokratian yksi periaate on kuitenkin se että jokaisella täysi-ikäisellä kuntalaisella on oikeus vaikuttaa oman kuntansa asioihin äänestämällä ja pyrkimällä päätösvaltaiseksi jäseneksi kunnan luottamustoimiin.

Eräillä johtavilla kuntien viranhaltijoilla tätä päätösvaltaa on jo olemassa oman virkansa puolesta heidän toimiessaan suoraan lautakunnan tai muun päättävän elimen alaisina. Kuntalaisten puolesta tehdään sekä päätöksiä että valmistellaan asioita luottamuselinten käsiteltäviksi. On luonnollista ettei tässä tilanteessa sama ihminen toimi molemmissa rooleissa. Sen takia johtavien viranhaltijoiden osallistumista vaaleihin on rajoitettu.

Mutta entä kun kyse on työntekijästä? Esimerkkinä tässä on nyt perhepäivähoitaja joka on kuitenkin kunnan työntekijä. Hänellä ei ole virkasuhdetta eikä minkäänlaista päätös- tai valmisteluvaltaa. Pitäisikö hänen siis olla väliinputoaja jolla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asuinkuntansa asioihin?

Ei todellakaan, vaan hänellä on sekä moraalisesti että kuntalain mukaan täysi oikeus olla häpeämättä mukana ehdokaslistoilla. Keskustelualueilla kirjoitetaan usein siitä, ettei ole soveliasta että työntekijä on päättämässä osittain itseään koskevissa asioissa. Saman logiikan mukaan valtuustossa ovat kuitenkin osittain omia asioitaan päättämässä myös kunnan asukas, yrittäjä, maanviljelijä, urheilija, taiteilija, opiskelija jne,

Voit tutustua tarkemmin vaalikelpoisuusvaatimuksiin mm. Kunnat.net -sivustolla!

Ja lainataan loppuun taas yksi episodi numerolla 96. Palveluissa on aina parantamisen varaa.

10 kommenttia . Avainsanat: Vaalit

Ysikuus

Maanantai 1.10.2012 klo 20.33 - Juhani Eilola

Kunnallisvaalit 2012

96.jpg

Kunnallisvaalit ovat käsillä ja tämä blogi muuttuu ainakin hetkeksi myös vaaliblogiksi. Monet laativat ihan oman blogin ja Facebook-profiilin vaaleja varten, mutta haluan olla oma itseni. Sen pitäisi riittää. Jos ei riitä, niin sillä tietysti on oma tarkoituksensa. Olen sitoutumattomana ehdokkaana Kurikan Keskustan listalla.

En erikseen viitsi piilotella siviiliblogini aikaisempia kirjoituksia. Jokainen ihminen kasvaa, kehittyy ja muuttuu. Niin minäkin. Jos löydät jotain omituista vanhemmista teksteistä, niin kysy vieläkö olen samalla kehitysasteella. Löydät vanhoja tekstejä jotka pursuavat harrastuksia, sukujuttuja, huumoria, politiikkaa, urheilua, historiaa, uskontoa ja ties mitä erikoisia psykologisia aineksia. Ironiaa ymmärtämätön  saattaa saada vääriä käsityksiä joistakin teksteistä, mutta kysyminen on sallittua. Sen takia blogin kommentointimahdollisuus on auki.

Seuraa blogia päivittäin

Pyrin laittamaan tänne päivittäin jonkun pienen jutun joka kuvaa ajatteluani. Se ei paljon maksa jos käyt päivittäin vilkaisemassa mitä olen saanut aikaiseksi vai olenko mitään. Huomenna aiheena lienee "Kunnan työntekijä ehdokkaana".

Lainaan youtubesta pientä videopätkää, jossa yritetään varoittaa tulevasta. Näin vakava tilanne ei Kurikassa ole, mutta jos tällä iskostuisi mieleen oikea numero vaaleissa!

9 kommenttia . Avainsanat: Vaalit