Kultatytöt

Sunnuntai 19.9.2010 klo 17.14 - Juhani Eilola

Rasti-Kurikka otti tänäänkin kultaa SM -suunnistuksissa, jotka jatkuivat Karijoella Kauhajoen Karhun isännöiminä. Tänään kulta tuli naisten sarjassa.

img_4662.jpg

D40 viestisuunnistuksen tämänpäiväinen kultajoukkue
Outi Ala-Kasari, Tuula Nieminen, Teresa Kollanen.

Katso myös Ilkan verkkosivut!

Myös eilisestä Matti Vainionpään mestaruudesta on Ilkassa juttu:
Vainionpää suunnisti mestariksi Parrassa

Rasti-Kurikan menestys on viime aikoina alkanut sykähdyttää ja erityisesti nyt viikonloppuna kun itsekin suunnisti ja näki millaisessa maastossa mitalit tulivat.

img_4657.jpg

Suunnistus taitaa myös nuorentaa. Kuka uskoisi että yksikään näistä naisista suunnistaa R2 -sarjoissa (yli 35-vuortiaat). Toisaalta omat hiukset ovat harmaantuneet suunnistuksesta huolimatta ;-)


img_4652.jpg

Kun Rasti-Kurikan H45-sarjan Jouni Pikkumäki leimaa maalileimaustaan, taustalla näkyy vaihtoalue, jossa tummapukuinen pitkä mies Tapani Vähämaa odottaa oman H50 joukkueeni toista viestinviejää vaihtoon.


Oman joukkueen tarinaa:

Olisin ottanut enemmän viestin kulusta kuvia, mutta olin itsekin metsässä. Olisi ollut hienoa ottaa sinnekin kamera mukaan, mutta rajansa kaikella. Maastossa olisin saanut kuvia mm. isoon kallionreikään pudonneesta suunnistajasta (ei onneksi loukkaantunut), Matti Vainionpää olisi tullut kuvaan ja pari kyselijää joilla ei ollut aavistustakaan omasta sijainnistaan. Yksi valtavasti huohottava nainen ja jos jotenkin olisin onnistunut ottamaan itsestäni kuvan, ihan likomärkä ja kuulemma valkoisena vaihtoon tullut suunnistaja!

Juoksin siis H50 ensimmäisen osuuden. Maaston hitaus oli melkoinen yllätys. 1. rastin jälkeen oli melkein sama kiipeilikö kävellen vai juosten. Tärkeintä oli ottaa rastit tarkasti. Ensimmäinen 3 km:n kierros meni kohtuullisesti, mutta toisella 1.7 km kierroksella tuli supersuurien lohkareiden keskellä superpummi, jossa Suunta-Jurva ja Rasti-Jussit pääsivät ohi. Onneksi sentään neljä joukkuetta jäi taaksekin. Ilman pummeja olisin noussut selkeästi kymmenen joukkoon, mutta kysymys kuuluu: Kuka tuolla ei olisi pummannut? Varmaan melkein kaikki jollakin rastilla ja pummit lasketaan aina mukaan aikaan.

2. osuudella Heikki Kilpiä lähti edellä menevien takaa-ajoon, mutta väärä rastileimaus nelosrastilla koitui joukkueen kohtaloksi. Niinpä ankkuri Tapani Vähämaalle jäikin pelkkä suunnistamisen nautinto, jota hän ei tosin ehtinyt kuulla. Kun muut olivat menneet niin Tapani kertoi että "siellä olin vain minä ja puuta hakkaava tikka".

Mutta ainakin minulla oli hauskaa! Tuli varmasti uutta lenkki-intoa. Kunnolla on suunnistuksessa melko ratkaiseva merkitys ja sitähän Rasti-Kurikan naisilla on, mutta mistä saataisiin minullekin.

6 kommenttia . Avainsanat: Urheilu, Suunnistus, Rasti-Kurikka

Kultaa ja pronssia

Lauantai 18.9.2010 klo 19.52 - Juhani Eilola

img_4619.jpg

Matti Vainionpään hymyä maalissa. H40-sarjan SM-kulta on varmistunut 25 sekunnin erolla seuraavaan. Neljännellä rastilla kisaa johti Rasti-Kurikan Esko Ylikangas. Vainionpää nousi kärkeen kisan seitsemännellä rastilla ja piti johtonsa loppuun saakka.

img_4635.jpg

Vainionpää korkeimmalla pallilla.

img_4626.jpg

Outi Ala-Kasarin kaulaan pujotetaan D45 sarjan pronssimitalia. Ala-Kasari aloitti kilpailun rauhallisesti, olemalla toisella rastilla 27. mutta nosti sijoitustaan neljännellä pitkällä rastivälillä jo viidenneksi. Kolmanneksiviimeisellä rastilla hän oli jo toisena, mutta jäi lopulta pronssille 5 sekunnin erolla hopeatyttöön.


img_4628.jpg

img_4630.jpg

Kurikan kolmanneksi kovimmasta suorituksesta vastasi MM-pronssinainen Teresa Kollanen. Parhaimmillaan D40-sarjassa suunnistava Teresa oli kilpailussa toisena seitsemännellä rastilla. Loppusijoitus kuudes.

img_4610.jpg

Rasti-Kurikan huonoista suorituksista vastasin mm. minä putoamalla ensin A-finaalista ja kiikkumalla koko matkan B-finaalin sijoilla 22-26. 

Pari miestä kävi ostamassa uudet pitkävartiset kengät, jospa se onkin kiinni vain kengistä. Mutta kyllä se ainakin minulla riippui kaikkein eniten juoksukunnosta. Sekä karsinnassa että B-finaalissa oli suon ylitys ja sen jälkeen nousevaa maastoa. Se kysyi miestä! Toki kunnon pummi viitosrastilla oli osasyyllinen mutta vain sen neljän sijan verran.

img_4632.jpg

Ja tässä, arvatkaapa ketä? Yli 85-vuotisten kulta- ja pronssipojat! Ja kyse oli juoksusta. Eläviä esimerkkejä siitä mikä ero on liikunnan harrastamisella ja sohvalla nuokkumisella aiemman elämänkaaren aikana. Luultavasti suunnistus pitää tehokkaasti myös dementiaa poissa. Se ei sovi oikein pitkille rastiväleille.

img_4611.jpg

Ja vielä lopuksi. Suurkiitokset upeasti järjestetylle tapahtumalle Teuvan Parrassa. Teuvan Rivakka on kasvattajaseurani ja olen myös Teuvalla syntynyt.

Huomenna jatketaan Karijoella Kauhajoen Karhun isännöimissä viesteissä.

2 kommenttia . Avainsanat: Urheilu, Suunnistus, Rasti-Kurikka

Kurikkalaista menestystä

Perjantai 17.9.2010 klo 20.40 - Juhani Eilola

Kurikkalaissuunnistajat ovat tänä vuonna menestyneet maailmalla hyvin. Kurikassa syntynyt suunnistuksen nuori suurlupaus Suvi Heittola on kaikkein valovoimaisin menestyjä, koska hän on vielä nuori ja edessä on paljon kilpailuvuosia toivottavasti Kurikan ja joskus Suomenkin edustusasussa.

FIN5 kolmossija, Koululiikuntaliiton mestaruus, Kainuun rastiviikon voitto, pitkien matkojen SM-kulta ja uskomattomat viestisuoritukset Nuorten Jukolassa ja Tiomilassa ovat kyllä aivan käsittämättömän hieno suoritus samalle vuodelle ja samalle suunnistajalle. Kyse ei ole enää mistään hyvistä sattumista vaan varmasta ja menestyvästä suunnistajattaresta.

 

heittola_suvi.jpg

Suvi puolitoista vuotta sitten Jalasjärven Pellavasprintissä. Suvin ylivoimainen voittoaika oli 18.58 kun toiseksi tuleen aika oli lähes 12 minuuttia heikompi.

Eikä nuorten menestys jää yksin Suvin harteille. Tiomilan koko D18 -tyttöjoukkue on pakko mainita unohtamatta poikien suorituksia. Voit käydä tutustumassa nuorten menestykseen lukemalla Rasti-Kurikan nuorten uutisia.

gorokhov_sergey.jpg

Rasti-Kurikka on useaan otteeseen näkynyt myös televisiossa, jossa ainakin kuvassa oleva Sergei Gorotkov ja Iso-Britannian maajoukkueessakin suunnistava David Brickhill-Jones ovat kantaneet Rasti-Kurikan värejä. He ovat syntyneet ulkomailla!

Veteraanien maailmanmestaruuskilpailuissa D40 sarjassa Kurikassa syntynyt Teresa Kollanen voitti pronssia ja menestyneitä miehiä, naisia ja veteraaneja on vaikka muille jakaa. Eikä sovi unohtaa sitäkään että meillä on myös toinen suunnistusseura Suunta-Jurva, jolla on myös menestystä tältäkin vuodelta. Suunta-Jurvasta myöhemmin lisää.

Mutta sitten on niitäkin jotka eivät menesty vaan nauttivat. Iltarasteilla käy tiistaisin toista sataa rastien etsijää. Juoksijoita, kävelijöitä ja jopa selkäreppuilijoita. Hyvää ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa.


Veteraanien SM Teuvalla ja Karijoella

Sitten on meitä muita liikunnasta nauttijoita. Lauantaina kello 9.30 jälkeen starttaa iso määrä kurikkalaisia ja ehkä joku Kurikassa syntynytkin veteraani SM-keskimatkojen kisaan Teuvan Parrassa ja sunnuntaina Karijoella seitsemän joukkuetta SM-viestiin.

Mukana on mm. koko aikuisten naisten parhaimmisto, joiden esittelyt löytyvät Rasti-Kurikan naisten sivulta. Sekä heiltä että myös miehiltä on odotettavissa useita mitaleita.

9.30 karsinnassa lähtevät lauantaina heikoimmat ensin ja noin tunnin kuluttua parhaat. Olen itse mukana sunnuntain viestissä kolmikossa Eilola - Vähämaa - Kilpiä. Tasoa kuvaa se että henkilökohtaisessa kisassa kaikki starttaavat metsään klo 9.30 tai 9.31. Olemme siis tienraivaajia niin kauan kuin muut menevät ohi! Menestystä ei ole odotettavissa, mutta hauskoja kokemuksia kyllä tällä tietoa sateisessa metsässä.

Kurikkalaisten ja Kurikassa syntyneiden edesottamuksia voit seurata huomenna lähes suorana linkistä: Online -seuranta

Sunnuntain viestin kotisivu löytyy linkistä Kauhajokinyt.fi

 

1 kommentti . Avainsanat: Urheilu

Esko Markkilan 50-vuotishiihdot

Sunnuntai 1.8.2010 klo 10.34 - Juhani Eilola

Mietaan hiihtokeskuksessa hiihdettiin jo toista kertaa tosi erikoinen hiihtokilpailu. Kesän kuumimpaan aikaan tantereelle levitettiin aitoa lunta ja hiihdettiin kilpaa. Kisan lukea tulokset ja katsoa tapahtuman videona Kurikanseutu.fi -sivustolta, mutta jätän tähän vielä alueelta ottamani valokuvat:

img_4417.jpg

Kesän ajan säilytetty lumi levitettiin paikoitusalueelle. Reitille tehtiin yksi vajaa metrin korkuinen tekomäki.

img_4415.jpg

Kilpailuun osallistuneet urheilijat ja kuvassa oikealla toimitsijana toiminut Matti Ylinen. Kilpailun suojelijana (ei kuvassa) toimi Eira Markkila.

1 kommentti . Avainsanat: Urheilu

Maratonin pituus 5 km

Sunnuntai 6.9.2009 klo 17.17 - Juhani Eilola, Kuvat: Timo Eilola

Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa.... Paavali


Vaasan Maraton 5.9.2009

Osallistuin ensimmäistä kertaa kokonaiselle maratonille eilen. Olin asettanut itselleni tavoiteajan 4.13 (6 min/km) joka alittui ajalla 4.10.38. Vielä jäi yli kaksi minuuttia aikaakin.

Alla olevat kuvat ovat toiselta kierrokselta, jossa jono oli jo venynyt varmaan 10 km:n mittaiseksi. Ensimmäisellä kierroksella oli paljon keskustelukavereita, mutta melkein kaikki lopettivat puolimaratoniin, niinpä juoksin ja keskustelin 22-32 kilometrit 60-vuotiaan naismaratoonarin kanssa. Hän oli aikoinaan juossut ennätyksekseen 3.15. Juoksuharrastus näyttää tekevän ihmeitä ihmisen vanhenemiselle - 60-vuotias oli pikkupoikana hirveän vanha.

vaasa-maraton_2009_004.jpg


Tässä vaiheessa vielä hymy oli herkässä ja leikkimieli huipussaan. Yritin rajulla nykäyksellä välttää valokuvan ottamisen. Pieni pikaspurtti kesken tylsän askelluksen virkisti sekä mieltä että jalkoja.

vaasa-maraton_2009_005.jpg


Minua oli etukäteen valistettu viimeisestä viidestä kilometristä jolloin Maraton vasta alkaa. Liekö valistuksella ollut joku psykologinen merkitys sillä täsmälleen 37 km:n paalulla vasen jalka veti kunnon krampit. Itse asiassa raahasin vasenta jalkaa 2 km suorana jatkuvien kramppien takia kunnes 39 km:n kohdalla kramppasi toinenkin jalka ;-)

Koska velipoika oli sanonut että pitää sitä nyt 10 km kärsiä, niin ajattelin että siihen nähden viimeinen 3 km on vähän, joten ohittelin sisulla ja krampaten varmaan kymmenkunta muuta "kramppaajaa" joten tuo on näköjään yleisempikin ilmiö. Itse asiassa aika hauska ja naurettavakin tilanne kun kukaan ei pääse oikein mihinkään ;-)

vaasa-maraton_2009_007.jpg


Alla on oman sarjani tulokset. En ollut siis viimeinen. Kurikkalaisista oli mukana myös Tommi Poskiparta jonka aika lienee itselläni ikuisesti tavoittamattomissa jos nyt yleensä - jotakin toista lainatakseni - "näin tuttua ihmistä maratonilla enää viitsii kiusata". Tietysti nyt on olemassa pohja-aika jota voi parantaa!

 1. Tapio Talvitie         ABB                       2.51.26
 2. Ahti Honkola          Soinin Sisu              2.56.34 
 3. Tommi Poskiparta    YIT Runners            3.28.56 
 4. Esa Nuottivaara      Häjyt                     3.33.17
 5. Vesa Juutinen        Tampereen Juoksijat 3.33.59
 6. Jaakko Niemi-Aro    KaKa maraton          3.38.55
 7. Rolf Thors             Bertby                    3.48.47
 8. Raimo Mäkinen       APK- maratoonarit     3.59.13
 9. Tapio Peltola         Paulig Us/Vaasa        4.08.36
10. Juhani Eilola          Rasti-Kurikka           4.10.38
11. Jorma Tiiri             VSVU                     4.14.12
12. Markku Pihlajaniemi Häjyt                     4.50.48
13. Lasse Savola                                     5.54.13
Keskeytys   2
  - 101.           Seppo Koivisto-Rajala
  -  30.            Sauli Harjamäki          SU
  


Miehet yleinen 1/2-maraton:

 2. Jouni Siltakorpi                              1.16.58      
40. Eero Markkila           Rasti-Kurikka    1.44.37    
47. Jaakko Yli-Rahnasto  Kurikan Ryhti    1.45.23 

Miehet 50 - 1/2-maraton:

 9. Hannu Perkiö            Kurikan Ryhti    1.36.41
21.Ilmari Markkila           Kurikan Ryhti    1.44.52

2 kommenttia . Avainsanat: Urheilu

Kurikan urheilukenttä

Keskiviikko 22.7.2009 - Teksti: Juhani Eilola, Kuvat: Petri Bóren

Mystisiä voimia on kahdeksaa eri tyyppiä. Yhtä niistä kutsutaan nimellä laghima (sen avulla voidaan tulla höyhentäkin kevyemmäksi)...

A.C.Bhaktivedanta Swami Prbhupada (Veeda-filosofia) 


Kurikan urheilukenttä testissä

pituusjuhani.jpgTestasimme porukalla Kurikan uutta urheilukenttää. Hyppäsimme korkeutta, pituutta ja juoksimme aikoja. Parhaimmillaan laskin kentällä olevan kerrallaan 18 henkilöä, joista nuorin ei ollut vielä edes syntynyt ja vanhin eläkeläinen.

Totesimme kentän hyväksi, koska viihdyimme siellä useamman tunnin erilaisten liikuntasuoritusten parissa. Vielä kun keksittäisiin joku keino siihen että välineet voivat olla esillä. Alueella pitäisi ehkä olla myös kansalaisvarasto, johon välineitä voisi tuoda lahjoituksina muiden käytettäviksi. Esim. pituushyppypaikan mittanauhan puute oli vakava ongelma, samoin harava jolla paikkaa olisi voinut jollain lailla tasoittaa.

Pesäpallokentällä oli samaan aikaan jonkinlainen sarjapeli menossa.


Urheilukenttätesti

Yritin toteuttaa alussa lainaamaani Veeda-filosofiaa käytännössä, mutta totesin hindulaispohjaisen opetuksen höyhenen keveydestä paikkansa pitämättömäksi tai sitten en vain löytänyt itsestäni laghimaa.

Ei sillä em. henkilön kirja "Elämän tiede" on yksi mielikirjoistani. Kirjassa aamulenkeillä haastateltu A.C.Bhaktivedanta Swami Prbhupada osoittautuu miellyttäväksi ja älykkääksi ihmiseksi joka hauskasti osaa nähdä myös ihan oikeita asioita läntisessä elämänmenossa. Sen sijaan minä painoin edelleen 76 kiloa ja putosin alas ennen aikojani.

p7182067.jpg

Alla olevassa kuvassa Eero ja Toni vetävät täysillä satasta. Eero oli nopeampi ja Toni unohti matkalla ratoja erottavat viivat. Ratarikon takia hänen aikansa ei ole ennätyskelpoinen. Eero taisi olla kaksi sadasosaa nopeampi kuin minä.

p7182058.jpg

Benjamin, Miika ja Venla testaavat elementeistä koottua palkintopallia. Järjestys on nyt hiukan hassu, mutta muokattavissa. Taustalla uusi kaunis huoltorakennus.

p7182055.jpg

Katsomon ja istumapaikkojen puute ovat vielä pieniä ongelmia, mutta onneksi löytyy makuualustoja. Kenttä vielä toistaiseksi rakennustyömaan vieressä.

p7182054.jpg

Juokseminen on aina raskasta. Aleksi ja Lilja-Mari ottivat kaksoisvoiton 400 metrillä. Meinasin juosta itse 800 metriäkin mutta jouduin keskeyttämään kun en jaksanut loppuun. Väliaika 400 metrillä oli 1.16 joka oli ihan liian kovaa vauhtia.

p7182061.jpg

Korkeushyppy on aina suosittu laji. Eero on juuri oikeastikin höyhenenkevyenä lähdössä hyppyynsä. Myös Riikka, Lilja-Mari ja Toni hyppivät innolla. Hanna ja Jenni olivat kannustajina. Hyppypaikka oli loistava ja niinkuin pitääkin, myös rima oli paikalla.

p7182041.jpg

1 kommentti . Avainsanat: Kurikan kaupunki, Urheilu, Kuntoliikunta

Suunnistuksen historiaa

Lauantai 27.12.2008 klo 19.21 - Juhani Eilola

Lisäys ensimmäiseen blogitekstiin

Ensimmäisessä blogijutussani julkaisin kuvan suunnistuksen puulaakiviestistä, jossa lähetän matkaan ankkurina Juha Miedon. Nyt Juhan iloksi löysin arkistoistani samasta tapahtumasta toisenkin kuvan. Tässä kuvassa on mukana koko voittajajoukkue. Vasemmalta lukien siis Juha Mieto, Juhani Eilola ja Raimo Törmä.

Vähän olen ylpeä tästä kuvasta !! Tätä kuvaa on hieno esitellä vielä vanhainkodillakin. Nuori mies on päässyt kahden kokeneen mestarin väliin! Juva on muistaakseni jostakin 80-luvun alkupuolelta.

mieto_eilola_torma.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

5 kommenttia . Avainsanat: Urheilu, Historia, Suunnistus

Virtual Training World

Maanantai 1.12.2008 klo 22.55 - Juhani Eilola

Nettipalvelut ovat moninaisia. Millaisia palveluja te käytätte netin kautta? 

Yksi palvelu tässä moninaisuudessa on Elisan Traxmeet -palvelu. Löydät palvelun www.traxmeet.com sivustolta. Sivustolla liikunnan harrastajat pitävät yllä harjoituspäiväkirjojaan kirjoittamatta. Niin myös minä.

Itselläni on FRDW -sateliittitallennin, joka laitetaan esim. lenkille lähtiessä vasempaan käsivarteen. Myös sykevyö voidaan laittaa paikalleen rinnan ympäri. Tämän ikäisenä on jo turvallisempaa seurata sykettä sekä harjoituksissa ja analyyseissä.

Tallennin puretaan lenkin jälkeen tietokoneelle josta se automaattisesti siirtyy traxmeet-palveluun. Palvelu siirtää suorituksen kartalle. Harjoituksen voi elää uudelleen kartalla ja myös profiilissa nousuine ja laskuineen. Näytöltä voi uusinnassa seurata myös sykkeen ja nopeuden käyttäytymistä. Palvelussa voi seurata myös muiden käyttäjien julkisiksi asettamia harjoituksia ja kilpailuja. Myös valmennusapua on tilattavissa pientä rahallista korvausta vastaan.

viikot.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oheisessa kuvassa viimeisten 16 viikon harjoituskilometrit. Tavoitteenani on 40 km:n viikkovauhti. Viimeisten viiden viikon aikana se on vielä hyvin toteutunut. Pylväikön saa myös mm. käytettyinä aikoina ja kalorinkulutuksena jne. Viimeisen viikon kalorikulutus harjoituksissa oli n. 7000 kcal.

Traxmeet ei ole vain muotivillitys vaan helppo tapa tallentaa ja analysoida sekä harjoitukset että kilpailut.

Jos olet kiinnostunut omien harjoitteiden rekisteröinnistä ja tarkemmasta analysoinnista, niin liity mukaan. Voit kysyä neuvoja myös minulta tarpeen tullen. Lähde parantamaan fyysistä kuntoasi.

11 kommenttia . Avainsanat: Urheilu

Suklaariippuvuus

Tiistai 18.11.2008 klo 21.20 - Juhani Eilola

On melkein pakko palata noihin eilisiin yläasteen näytelmiin ja rakentaa siitä aasinsilta JIK:iin.

Minna Leppinen kertoi pitäneensä yllätyksellisempänä ja erittäin hauskana käsikirjoituksena 9.H:n Suklaata suonissa...

psykologi.jpgSe on varmaan totta, nauroin melkein hengettömänä mm. psykologille joka yritti auttaa suklaariippuvuudesta kärsivää tyttöä mutta osoittautui lopulta itse todelliseksi parantumattomaksi ongelmatapaukseksi.

Suklaariippuvuuden takia naamaan oli tullut punaisia pisteitä eikä kaikki muutenkaan toiminut enää niinkuin piti.

Tästä pääsemmekin melkein heti aasinsillalle
.

Olen ollut yllättynyt JIK:n liikelaitoskuntayhtymän johtajan Anna-Kaisa Pusan puheista ja kommenteista. Ja myönteisesti.

Olen aina odottanut että kuntoliikunnan ja muutenkin hiukan terveellisempien elämäntapojen puolesta tehtäisiin enemmän. Nyt tuntuu että Pusa on tuomassa tälle alueelle paljon vahvempaa ennaltaehkäisevää toimintaa kuin mitä täällä aikaisemmin on ollut. Ja onhan se totta, pitkäaikaiset suklaariippuvuudet ilman liikuntaa tekevät ihmisiä ennen aikojaan sairaiksi. Tavoitteena on että olisimme vielä vanhuksinakin hyväkuntoisia.

Toivottavasti JIK saa ohjattua myös omaa henkilökuntaansa liikunnan ja terveellisempien elämäntapojen pariin. Näyttää hullulta että joku puhuu muka vakavasti terveydenhuollon menojen ja resurssien lisäämisestä, mutta on itse osoitus siitä ettei ole nyt niin vakavissaan kun kyse on omasta terveydestä. Pusasta ei voi sanoa samaa. Hänellä ei ole punaisia pilkkuja naamassaan. Nyt alan uskoa että JIK oli ehkä sittenkin askel oikeaan suuntaan. Kun vain nyt näitä ajatuksia ei luottamusmiesorganisaatio pilaisi.


rasku.jpg
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuntoa voi tulla kesisin kohottamaan esim. tämän Rasti-Kurikan porukan kanssa jokaviikkoisille iltarasteille.

9 kommenttia . Avainsanat: Kulttuuri, Koulu, Politiikka, Urheilu