Mikä blogeissa kiinnostaa?

Lauantai 21.1.2012 - Juhani Eilola

Kurikkalaista blogikulttuuria luomassa

Kurikkalaisista blogeista tunnetuin on tällä hetkellä Matti Ollilan Kurikan kunnallispolitiikkaa ja joskus koko maailmaakin käsittelevä blogi jossa saattaa jo ennen kukonlaulua olla 300 käyntiä. Meikäläinenkin ottaa yöpöydän laatikosta miniläppärin ja käy katsomassa onko Matilla aamusta hyviä juttuja. Parhaimmillaan sivulatauksia jopa tuhansia päivässä.

Suosituin blogi on kuitenkin ollut Kropsua eväänä -blogi, jossa kävijöitä on kohta ollut puoli miljoonaa. Sieltä löytyy ideoita joka lähtöön kun on kyse ruokapöydästä tai vaikka piknikistä.

Oman blogini aktiivisimpana päivänä kävijöitä on ollut 728 ja sivulatauksia 2101. Myös toissapäivän blogia kävi lukemassa yli 500 käyttäjää.

Googlen avulla tulee myös paljon käyntejä. Siitä kertoo sekin että suosituin blogisivuni kertoo koirankopin rakentamisesta (n.5000 sivulatausta) ja toisena on pohkeen venytyslaite (n.3000 latausta). Blogitekstit ovat tuottaneet myös tilauksia.

Eli jos sinulla on mieleiseni tarpeellinen tuote, niin toimita minun omistukseeni sellainen ilmaiseksi, niin teen siitä mainosblogin jolla on näkyvyyttä ajan myötä myös googlessa. Kunnollinen juoksumatto tai auto olisi tervetullut ;-)

Videoblogeja

Myös videoblogit ovat lisääntyneet. Kokeilen itsekin tällä palstalla joskus sellaista kun vain kehtaan näyttää naamani. Sitäkin odotellessa laitetaan malliksi Anssi Kelan videoblogi jossa hän tekee kolme uutta kappaletta.

Tällaista blogia voi kuka tahansa taiteen nimissä kokeilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogit

Ajatuksia tiedottamisesta

Perjantai 20.1.2012 - Juhani Eilola

Näissä blogeissa on aika ajoin keskusteltu lehdistön käyttäytymisestä kunnallispolitiikan suhteen ja epäilty toimittajia tahallisesta paikkakunnan mustamaalaamisesta.


Kurikka -lehti

Itselleni läheisin lehti on Kurikka -lehti, koska se kertoo lähiympäristöstäni ja maksankin itse kolmea tilausta. Viikko sitten saimme lukea lehden yleisönosastoa ja tekstipalstaa, joka osoitti ettei kunnallinen tai lehdistön tiedotus oikein toimi. Tekstit olivat niin täynnä virheitä, että alueen tiedotuskäytännölle, joista Kurikka -lehti on yksi, täytyy antaa vähän miinusta. Hyvän tiedotuksen jäljiltä ei paikalliseen sivistykseen saisi jäädä noin isoja aukkoja.

Eilen illalla kuitenkin hain laatikosta lehden joka oli kuin eri planeetalla tehty. Lehden sisällöstä voi olla milteipä ylpeä. Kurikkalaiset osaavat vielä kaikesta huolimatta antaa myös positiivista palautetta onnistumisista ja vaikka meillä on huonojakin uutisia kuten esim. nyt oli K-Maatalouden lopettaminen Kurikasta, niin meillä on myös paljon hyvää uutisoitavaa. Tällaista lehteä kehtaa postittaa tiedoksi jo valtameren ja lahden taaksekin omille sukulaisille.

Lisää puhtia!

Kurikkalaiseen tiedotukseen on tulossa vähän uutta puhtia radioaalloille, mutta palataan siihen kun se tulee ajankohtaiseksi.

Kurikan kaupunki on loppuviikon esillä Helsingin Messukeskuksessa matkamessuilla. Myös Juha Mieto on tavoitettavissa osastolla muistaakseni huomisesta lähtien. Jos joku käy Helsingissä, niin käykää osastolla ja viekää  terveisiä! Juhan paikallaolo pysäyttää ihmiset ja tuo puhtia osastolle ja  kaupungin markkinointiin.


Paikallista uutista tämäkin. Se hänelle nyt kertokaa!

Kommentoi kirjoitusta.

Ääniä taivaalla

Torstai 19.1.2012 - Juhani Eilola

Uutisia maailmalla

Sain eilen illalla puhelun, jossa kysyttiin mitä mieltä olen niistä uutisista joissa taivaalta kuuluu outoa ääntä. Minähän olin suu ymmyrkäisenä. En ollut kuullut sen enempää mitään erityisiä ääniä kuin uutisiakaan.

Lähdin tutkimaan netistä uutisia eri maista ja totesin että muualla maailmassa asiaa on uutisoitu televisiota myöten, mutta ei Suomessa. Täälläkin kuitenkin sama ääni on kuultu etelärannikolla Kotkassa ja jo loppuvuodesta Vuosaaressa ihmeteltiin samantyyppisiä outoja ääniä yöaikaan koska ne häiritsivät nukkumista. En tiedä löytyikö niihin ääniin syytä. Vuosaaren äänistä oli maininta myös Helsingin Sanomissa:

"Sataman suunnalta on jo toista kuukautta kuulunut meteliä, joka on pitänyt asukkaita valveilla jopa öisin. Meteli kuulostaa Vartin lukijan mukaan siltä, että se lähtisi jonkinlaisesta koneesta tai generaattorista ja kantautuisi Vuosaaren satama-alueelta päin."

Tässä malliksi Costa Rican TV:n uutislähetys 9.1.2012 niin kuulet omin korvin mistä on kysymys. Yleisesti ottaen äänet ovat olleet korkeampia kuin Costa Ricassa, mutta nämä on yhdistetty silti toisiinsa. Uutislähetyksen lopussa on korkeampia ääniä Kievistä, Ukrainasta jossa niitä on kuultu häiriöksi asti:


Apokalyptica

Ääniä on ehditty yhdistää keskustelufoorumeissa laajasti jo maailmanloppuun ja Raamatun ennustuksiin, koska sen kirjoittajat kuulivat samanlaisia ääniä:

"...kuulin takaani suuren äänen, ikään kuin pasuunan äänen..."

"... minä kuulin äänen taivaasta ikäänkuin paljojen vetten pauhinan..."

Kaiken kruunaa tietysti ennustus:

"Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi... ... ja pasuuna soi..."

Ei paljon naurata

Kävin läpi myös keskustelualueita joilla epäiltiin vahvasti jonkinlaista salaliittoa. Toisaalta kyseessä olisi aika suuri lavastus sillä ihmisiä on videoissa saatu sankoin joukoin katselemaan taivaalle ja kuuntelemaan ikkunoista - mikäs ääni se siellä?

Kuulostellaan

Aikahan sen näyttää mistä äänissä oli kyse. En tiedä onko tieteellisiä vastauksia saatu vielä mistään. Edes Suomen Skepsis Ry:ltä joka tietää kaiken ja josta tähän blogiin on siirrytty neljänneksi eniten.

Voisiko kyseessä olla joku uusi luonnonilmiö jossa revontulien äänet tulevat voimakkaina maahan, mutta revontulia ei näy. Onko kyse jostain aurinkomyrskystä vai mistä? Vai onko äänen takana tiedotus joltain toiselta planeetalta vai ovatko ne oikeasti jotain maailmanlopun ilmiöitä.

Palaan asiaan jos löydän jotain uutta tai keksin vastauksen ihan itse. Seuraan aihepiiriin liittyviä uutisia.

Kuunnellaan sitä odotellessa kappale jonka olisin halunnut tunkea jo moneenkin blogiin, mutta tähän se sopii. Tykkäsin tästä kappaleesta aikoinaan kun tutustuin ensimmäisen kerran sen tekijään Lasse Heikkilään. Jotkut saattavat muistaa myös Ilmajoki-talon joulumusikaalin joka oli myös Heikkilän käsialaa.

Jälkikirjoituksia:

1. Ukrainan videoita on näköjään aavisteltu myös huijaukseksi sillä perusteella että alueelta tulleilla kahdella videolla on sama tekijä.

2. Jonkun mielestä yksi mahdollisuus on joku sotilaallinen hanke.

3. Ongelman muodostaa se että videoita on ympäri maailmaa ladattu youtubeen samasta aiheesta. Osa lienee varmasti huijausta koska ilman huijaamista kaikki eivät voi elää, mutta epäilemättä ääniä on silti kuultu.

53 kommenttia .

Jos meillä ei olisi

Keskiviikko 18.1.2012 klo 0.57 - Juhani Eilola

Kurikassa muutamille päättäjille on jäänyt kytemään kuin aivopesun tuloksena mieliin lause: "Jos meillä ei olisi osinkoja niin me emme..."

Yhtä hyvin mieliämme voisi riivata lause: "Jos meillä ei olisi alati kasvavia palvelumaksuja niin me emme..."


Veroäyri B

Olen viime päivinä lukenut tutkimuksia kuntien kilpailutuksesta ja sen näkyvistä ja näkymättömistä kustannuksista sekä siihen liittyvästä laskentatoimesta. Tutkimukset liippaavat aika läheltä noita alkulainauksia.

Yksityistettäessä palveluja syntyy usein ennakoimattomia kustannuksia, joita asialla olevat päättäjät eivät aina halua huomioida, koska omista ennakkokäsityksistä on jo tullut pään sisäinen fakta. Se johtunee siitä että 500  uutta aamua omissa käsityksissä luo ihmiselle uuden luonnon. Uskomus muuttuu tiedostamatta mielen faktaksi. Ja kun ihmiset ovat laiskoja niin alusta ei aloiteta. Fakta on faktaa vaikka se olisi voissa paistettua harhaa.

Moni palvelu voi näyttää kunnan kannalta edullisesti tuotetulta senkin takia että kunta siirtää palvelun kustannuksia kuntalaisten maksettavaksi. Olen nimittänyt tätä tulovirran kohtaa aiemmin kunnallisvero B:ksi ja tutkimukset osoittavat että tämä kunnan taloudessa näkymätön veroäyri on kovassa kasvussa. Sitä kovemmassa mitä suuremman säästön kunta näennäisesti saa aikaan.

Aina silloin tällöin jotkut muutkin ovat kirjoittaneet aiheesta. Tässä yksi aiheesta kirjoitettu blogi: Rehtorin huoneessa

Tällaista kehitystä kutsutaan kestämättömäksi kehitykseksi, jossa kuntalaiset jossain vaiheessa katsoessaan kukkaroon tajuavat vedätyksen. Onni on että meillä on niin pieni veroprosentti A.

Omassa ideologiassani palvelu on edullisesti ja kestävästi tuotettu vain kun sen tuottaminen on oikeasti edullista siirtämättä kustannuksia mihinkään piiloon. Kustannuksia on usein piilossa myös tilaus-, kustannusvertailu-, valvonta- ja tarkastustoiminnassa sekä jonkun palvelun poistumisessa uudistuksen yhteydessä, eivätkä ne näy palvelun tuottamisen kustannuksissa.

Mutta palaan muuttamaan näitä kertoamiani faktoja kun luen toisenkin kirjan ensin loppuun ;-) En aio itse olla kohteena 500 päivän aivopesussa enkä polttaa päähäni väärää faktaa.

Se että kunnanisät ovat tehneet joskus viisaita päätöksiä ja meillä on tulolähteitä joita kaikilla kunnilla ei ole, ei tee niistä tulolähteistä omistettuja  jollekin menokohdalle. Kun olen ollut itsekin mukana estämässä osakkeidemme myyntiä, niin kenelläkään ei ollut mielessä rahojen käyttötarkoitus kunnan taloudessa.

On kyse siitä mitkä tulot ovat oikeesti, on kyse siitä mitkä kustannukset ovat oikeesti. On kyse siitä onko meillä kaikki hyvin oikeesti. On kyse siitä olemmeko täällä onnellisia oikeesti:

Kommentoi kirjoitusta.

Kurikkalaisen kehityksen tulos

Tiistai 17.1.2012 klo 0.51 - Juhani Eilola

En usko darwinismiin ja vaikka uskoisinkin, en uskoisi että kurikkalainen olisi kehityksessään jäänyt jälkeen muista elollisista olennoista. Päinvastoin, meidät on todettu älykkäiksi. Vaikka kurikkalaisilla on selkeitä frustraation oireita, niin sekin lienee askel kohti korkeampaa kehitystä. Miten muuten ihminen haluaisi kehityksessään edetä ellei hän turhautuisi nykytilanteeseen. Silloin kehitystä voi tietoisesti ehkä nopeuttaa.


Vuosimiljoonia

Kurikkalaiset ovat kehittyneet vuosimiljoonien aikana tähän tilaan jossa nyt olemme. Kauniiksi ja suoraselkäisiksi sekä varsin kyvykkäiksi hoitamaan ja varjelemaan kotiseutuamme ja vaikka koko Suupohjaa jos niikseen tulee - tai vaikka Seinäjokea. Ei väliä mihinpäin laajennutaan. Lopulta älykkäimmät hallitsevat.

Hiukan ollaan eri mieltä siitä kenen ansiota kurikkalainen yritteliäisyys ja sitä seurannut kehitys on. Olisiko tavallisten työläisten:

Olipa hassu kappale nostalgiastaan huolimatta! Tosi vaikea uskoa tuon laulun sanomaa. Mutta kaikki kunnia silti työmiehelle. Toisaalta vähän vaarallista on oikeuden ottaminen omiin käsiin.

Kunnia kaikille

Kyllä Kurikkaa ovat rakentaneet menneiden sukupolvien päättäjät. Kurikkaa ovat rakentaneet työläiset. Kurikkaa ovat rakentaneet kauppiaat ja yrittäjät. Kurikkaa ovat rakentaneet kulttuuri-ihmiset ja myös vahvan kristillisen taustan omaavat henkilöt! Eikä unohtaa saa sotiemme veteraaneja, ei kotirintamalla palvelleita eikä ketään muutakaan. Meillä kaikilla on yhteinen oikeus asuttaa tätä paikkakuntaa.

Laitan loppuun kappaleen jossa soittavat ja laulavat monet ystävät. Kitarassa oleva punapuseroinen mies on James Hirvisaari, mutta tunnen kaikki muutkin mukana olevat muusikot. Janet Nordman on myös maanmittausalan ammattilainen.

9 kommenttia .

Vaikean sairauden murtamana

Maanantai 16.1.2012 - Juhani Eilola

Saimme viestin ohjelmistotoimittajaltamme että yhteyshenkilömme on siirtynyt ajasta iäisyyteen vaikean sairauden murtamana. Olen viime viikot ja jopa kuukaudet yrittänyt saada häntä kiivaasti puhelimitse kiinni ja ollut jopa hiukan närkästynyt.

On helppo olla tietämätön ja vaatia mahdottomia!


Nyt ei ole kiire mihinkään

Häntä kutsuttiin Nalleksi ja hän piti netissä omaa nallesivustoa. Sivusto on ikävä kyllä nyt poistettu.

Koska en ehtinyt kertoa hänelle varsinaista työongelmaa, niin nyt ei ole kiire enää mihinkään. Voimme rauhassa kuunnella hänen muistokseen yhden kappaleen. Sopiiko se tähän asiallisesti vai ei, sillä ei ole niin väliä, mutta hän olisi varmasti pitänyt tästä.

Kaikki lähtevät jonnekin

Joku lähtee isiensä luokse, työpaikaltani heitä on lähtenyt työurani aikana neljä. Joku lähtee pitkälle sairaslomalle, joku lähtee eläkkeelle ja Pirjokin lähtee Janakkalaan.

Käyn lenkillä. Juoksin tänään 20 km:n lenkin eikä se tuntunut missään. Olen terve tänään, olen hyvässä kunnossa, mutta huomenna voin olla sairas. Jo ensi yönä voin olla vaikka matkalla virran toiselle puolelle kuolemanvirran lautturin kyydissä. Moni muu voi käydä moikkaamassa lautturia ja palata takaisin.

Niin on ihmisen elämä lyhyt, oli hän diktaattori tai kartoittaja. Oli hän urheilija tai taivaanrannan maalari. Ja niin on työurakin lyhyt. Tapasin viime viikolla kaupungin kaksi eläkkeellä olevaa johtavaa virkamiestä. Toinen on ollut eläkkeellä 22 vuotta ja on saanut elää terveenä. Toivottavasti niin käy useimmille meistä, toivottavasti kaikille.

Riskejä rajoittamaan

Onneksi valtuusto ja johtoryhmä tuli takaisin laivalta. Onneksi linja-auto teki turvallisen matkan. Joku kysyi eikö meillä kaupungilla ole minkäänlaisia turvallisuusmääräyksiä ja rajoituksia sen varalle että tapahtuu onnettomuuksia? Pitäisikö meidän varmistaa kaupungin johdon turvallisuus niin, ettei koko johto  ainakaan kerralla voi joutua yhteiseen onnettomuuteen.

Eikö meidän pitäisi varmistaa myös kuntalaistenkin turvallisuus painottamalla kaikkia mahdollisia turvallisuusnäkökohtia kaupungin strategiassa? Turvallista vanhuutta, turvallista lapsuutta, hyvää terveydenhuoltoa ja turvallista kotimatkaa.

Siinä miettimistä niille jotka päättävät. On niin helppo olla varomaton.


Seuraavan kappaleen esittäjä asui jonkin aikaa tässä muutamien kilometrien päässä Suupohjassa. Tuleeko Suupohjasta Ihmemaa vai onko se jossain ihan muualla?

Kommentoi kirjoitusta.

Nettikiusaaminen ja hyväksikäyttö

Sunnuntai 15.1.2012 - Juhani Eilola

Kiusaamisen monet muodot

Palaan kolme päivää sitten kirjoittamaani blogiin, jossa käsittelin koulukiusaamista. Silloin päätin tekstin videoon. Siinä vajaa kaksi kuukautta sitten 10-vuotias pikkutyttö mieluummin hirtti itsensä kuin meni kouluun. Tämä on niin vakava aihe että perheen vanhempana sinulla täytyy olla aikaa tutustua kunnolla tähän aiheeseen ja mm. seuraaviin linkkeihin.

Nettikiusaamisesta: Protect The Children (suomeksi)

Mitä teen kun kiusataan: Keep Control  EU (suomeksi)

Ruotsinkieliseltä kanavalta tulee juuri dokumenttia lähinnä Tanskasta, jossa lapset istuvat eniten tietokoneilla. Nettikiusaamisesta on tullut niin vakava ongelma, että siellä 15% pojista ja 35% tytöistä eli joka kolmas joutuu nettikiusatuksi. Mutta lehtiartikkeleiden mukaan ongelma on samansuuntainen mm. Oulussa. Useimmiten kiusaaminen huipentuu väkivaltaiseksi tai pilkkaavaksi käytökseksi myös normaalielämässä. Tässäkin dokumentissa oli esimerkki 15-vuotiaasta pojasta joka kiusatuksi jouduttuaan päätyi samaan ratkaisuun kuin aiemmin mainitsemani tyttö.

Jos sinua kiusataan tai jos itse kiusaat, tämä video on sinulle! Ja jos tutustut paremmin aiheeseen, niin huomaat että tämä on jonkinlaista sukua nimettömille blogikirjoittelijoille, jotka pilkkaavat ja nimittelevät kanssakeskustelijoitaan tai kolmattaa osapuolta. Kyse on samasta asiasta, mutta lapsi ei ota asiaa yhtä kevyesti kuin aikuinen.


Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö: www.nettivihje.net

Otsikon osoite vie Pelastakaa Lapset Ry:n sivulle, jossa voi myös tehdä ilmoituksen Keskusrikospoliisille. Käyttäkää sitä surutta kun voitte vaikuttaa. Minun toimestani netissä on suljettu palvelujan tai niiden osia. Me aikuiset - mutta myös lapsi itse voi vaikuttaa.

Em. sivusto keskittyy lasten seksuaalisen hyväksikäyttöön, josta vielä loppuun video. Netissä kaikki ei ole sitä miltä se vaikuttaa:

16 kommenttia .

Käsirautoja moneen lähtöön

Lauantai 14.1.2012 - Juhani Eilola

Maailmalla kerrotaan tositarinana että joku ajoi liikennevalvonnan kameraan liian suurella nopeudella. Poliisi lähetti todisteeksi valokuvan sekä 45 dollarin sakkolapun.

Syytetyllä välähti hyvä idea. Hänhän voisi toimia samoin ja laittoi pöydälle 45 dollaria, otti niistä valokuvan ja lähetti poliisille. Viikon kuluttua poliisilta tuli paluupostissa kirje jossa oli - valokuva käsiraudoista!


Näinhän se on joskus kunnallispolitiikassakin. Vai onko? Vastuuta kannetaan vain näennäisesti.

No joka tapauksessa jos haluat ryhtyä salaiseksi agentiksi niin tarvikkeet saat täältä: www.salainenagentti.fi

Kommentoi kirjoitusta.

Kurikan johto matkoilla

Perjantai 13.1.2012 klo 1.23 - Juhani Eilola

Tätä kirjoittaessani Kurikan kaupunginvaltuusto ja johtoryhmä on laivaseminaarissa, joka näkyy mm. siinä ettei paikkakunnan poliittisiin blogeihin ilmesty asiattomia kommentteja.

Ei mitään hätää

Samuli Edelmanin kappale Ei mitään hätää keikkuu listojen kärkipäässä ja Paavo Lipposen PÖÖÖ - ei ole mitään pelättävää - vaalimainos tuottaa iloa meille televisiossa. Kumpikaan ei ole koskaan ollut suosikkini, mutta tämä on Samulin paras veto, ja tämä on parasta mitä Lipponen on koskaan sanonut. Tämän kaiken kruunaisi nyt Kurikan johdon ilmoitus: Älkää peljätkö, kaikki on kunnossa!

Lähellä Suomen parasta

Pysäytin Kurikan kaupunginsihteeri Martti Sepin. Kysyin oliko hän lukenut Kurikka-lehden yleisökirjoituksia läpi, koska sisältö oli yksi historian huonoimmista. Kunnalliseen päätöksentekoon liittyvät tekstit olivat täynnä tietämättömyyttä ja henkistä katkeruutta. Martti oli katsonut otsikot läpi, mutta harvoin teksteistä kuulemma tulee hyvälle tuulelle.

Eduskunnassa jo mietimme Juha Miedon kanssa sitä mistä tämä kurikkalainen krooninen huonotuulisuus oikein johtuu. Todellisuudessa Kurikan tilanne on poikkeuksellisen hyvä jos asettaudutaan asukkaan asemaan. Yllättäen asukas itse nostaakin kunnallispoliittisen riitelyn jopa itse maksamaansa 1200 euron muita edullisempaa verotusta tärkeämmäksi asiaksi.

Tiedotus

Väärät asenteet ja väärä tieto jää elämään koska Kurikan oikea tiedotus on liian vähäistä. Esimerkkinä voisi ottaa asian, jossa kirjoittaja kertoo virkamiehen kävelleen kaupunginhallituksen yli jätettyään tiedoksi asian joka hänen mielestään olisi pitänyt päättää hallituksessa. Hän piti sitä pöyristyttävänä. Ja tottakai tämä itää oikein hyvin Kurikan kaltaisessa happamassa maaperässä.

Todellisuudessa asiassa oli toimittu aivan oikein.

Lainaus kaupungin sisäisen valvonnan ohjeista:

"Päätökset on asianmukaisesti pidettävä nähtävillä, annettava tiedoksi ja pantava täytäntöön. Kaupunginhallituksella on otto-oikeus toimielinten ja viranhaltijoiden päätöksiin. Lautakunnilla on vastaava otto-oikeus alaisensa toimielimen ja viranhaltijan päätöksiin. Viranhaltijapäätökset on saatettava ao. ylemmille toimielimille tiedoksi. ”

Kyseisen asian kohdalla halitus ei vain halunnut käyttää otto-oikeutta. Eli kaikki on hyvin.

Kaikesta edellä sanotusta täytyy vetää vain yksi johtopäätös:

Kaupungin täytyy lisätä tiedotusta että saisimme julkisuuteen oikeaa tietoa. Ja kansalaisten täytyy asennoitua mielipidekirjoituksiin varauksella.

Ja loppuun aiheeseen sopiva kappale, jossa haaksirikkoiset palaavat kolmantena päivänä. Tutustuimme Jalasjärvellä Taivalmaan koululla Outi Terhoon. Hän lauloi ystäväviemme häissä muutaman laulun. Outi on aina ollut suosikkini ja hänen ja miehensä Leen kappaleita on myös lenkkisoittimessani. Kappaleen alku on englanniksi, mutta pääosa suomea.

3 kommenttia . Avainsanat: Kurikka

Sanat voivat parantaa, sanat voivat tappaa

Torstai 12.1.2012 - Juhani Eilola, lainaukset kirjasta Grethe Dirckinck-Holmfeld: Lasten ajatuksia lapsista

Tarvitsemme lapsia ?

Jatketaan tällä tekstillä siitä mihin toissapäivänä jäätiin. "Luokseni lensit kuin keijukainen... lapsi rukousten...". Niin hieno asia kuin lapsen syntymä onkaan, heitä syntyy Kurikkaan nyt liian vähän.

Lapsetkin tietävät miksi uusia ihmisiä pitää maailmaan tulla:

"Lapsia saadaan jotta syntyisi perhe." Rasmus 7 v

"Lapsia saadaan, jos isoäiti on niin vanha, että se tuskin jaksaa kävellä. Silloin lapset voivat käydä sen puolesta kaupassa." Dan 7 v

"Lapsia tehdään, jotta maapallo olisi aina elävä." Mads 8 v

"Aikuiset eivät jaksaisi olla täällä ilman lapsia." Oliver 7 v

"Lapsia saadaan koska niitä tarvitaan tienaamaan rahaa." Thomas 9 v

Lapset tietävät kaupungille myös vastuuta päivähoitoon ja kouluun. Viime aikoina otsikoissa ovat olleet myös sosiaaliset ongelmat ja järkyttävät uutiset perhesurmista ja koulukiusaamisista, joiden rinnalla kaupungin taloudellisen hyvinvoinnin yksityiskohdat ovat vielä pieniä. Kaupungin menestymisen mittareita ei ole vain taloudellinen, vaan myös fyysinen ja henkinen menestys.

Olen toivonut ja ehdottanut että turvallisuus otettaisiin yhdeksi johtavaksi ajatukseksi läpi koko Kurikan kaupungin uuden strategian. Perheiden ja lasten kaikenkattava turvallisuus myös esim. liikenteessä ja asumisessa on niin tärkeä asia että voiko sitä edes ohittaa strategiassa ilman mainintaa?

Kiusaaminen

Jos osaat vähänkin englantia niin katso seuraava video läpi. Vasta kymmenvuotias pikkutyttö mieluummin hirtti itsensä kuin meni kouluun. Tällaistahan me emme anna tapahtua Kurikassa? Emmehän anna yllättää itseämme ja toimia vasta sitten?

Valvotaan omia lapsia - kiusataanko heitä tai kiusaavatko he. Puututaan siihen molemmissa tapauksissa jos huomaamme sen sillä myöhäistä voi olla liian äkkiä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lapset

Pavlovin koirat

Keskiviikko 11.1.2012 - Juhani Eilola

Aikoinaan sellainen venäläismies kuin Ivan Pavlov teki kummallisia kokeita koirilla. En tiedä näkikö kukaan, mutta varmaan näytti hullulta kun koirille ensin soitettiin lehmänkelloa ja heti sen perään työnnettiin suu täyteen lihaa.

Kaikkihan me sen olemme nähneet mitä tapahtuu kun koira näkeekin lihaa. Kuola alkaa valua suupielistä. Ja voi miten sitä valuu - litratolkulla. Täytyy vain toivoa ettei se ravista juuri silloin päätään, ainakaan kaupungin kiinteistössä. Niinkin on työhuoneessani joskus käynyt. Oli siinä sitten selittämistä kun siivooja ei meinannut  uskoa että seinillä oli koiran kuolaa.

Se vasta pelottaa jos isolta koiralta alkaa kuola valua kun se näkee ihmisen - vaikka Törmän Raimon lenkillä. Niinkin kerrotaan käyneen...

Niin - nämä Pavlovin koirat oppivat äkkiä että aina kun kello soi, luvassa on herkkua, joko lihaa tai lenkkeilijän reisipala. Lopulta kokeissa päästiin siihen pisteeseen asti että lihan sai jättää pois. Riitti kun kelloa soitti, niin kuola valui.



Näin se saattaa joskus olla kunnallispolitiikassakin.

4 kommenttia . Avainsanat: Kurikka

Kansalaismielipide ja kunnat

Tiistai 10.1.2012 - Juhani Eilola


Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi kesäkuussa 2008 tutkimuksen siitä miten suomalaiset suhtautuvat kunnallishallintoon. Seuraavassa on poimittu tutkimuksesta muutamia mielenkiintoisia lukuja ja huomioita.


090120121060.jpg


Kunnallisen toiminnan arvostus

85% kansasta on sitä mieltä, että kunta on kansalaisten hyvinvoinnin keskeinen tuottaja ja takaaja ja 79% sitä mieltä että kunnat ovat palvelutuotannoltaan monipuolisia ja laadukkaita.

72% pitää kuntajärjestelmää tehokkaana ja toimivana. Kunnan toimintaa pidetään myös sosiaalisena turvaverkkona jota ilman monet jäisivät heitteille (82%)

Tutkimuksen yhteydessä mainitaan erikseen ettei tämä kansalaismielipide jätä tulkinnanvaraa. Kunnallista toimintaa arvostetaan ja sen keventämistä vastustaa suurempi osa kuin vaatii.

89% suomalaisista pitää kunnallista itsehallintoa perusarvona jota ei saa heikentää missään oloissa.

Valta

66% kansalaisista katsoo hallinnon luisuneen liikaa virkamiehille luottamusmiesten ollessa vailla todellista valtaa. Lisäksi 70% kansalaisista on sitä mieltä että kunnat joutuvat toimimaan liiaksi valtion määräysvallassa.

Kansanäänestykset

Koska tästä on puhuttu nyt Kurikassakin, niin 75% yhtyy näkemykseen jonka mukaan kansanäänestykset lisäisivät kiinnostusta kunnallisiin asioihin ja myös halua osallistua niihin. Silti äänestysten vaikutusta päätösten laadun parantumiseen pitää totena vain 49%.

Kunnanjohtajan valinta

88% kansalaisista on määräaikaisen valinnan kannalla ja 67% haluaisi valita kunnanjohtajan suoralla kansanvaalilla. Vuonna 1997 luvut olivat täsmälleen päinvastoin.

Kuntien palveluiden riittävyys

Lista palveluiden riittävyydestä on mielenkiintoinen. Kaikkein riittävimpinä palveluina pidettiin kirjastopalveluja (93%), liikuntapalveluja (90%) sekä yllätys, yllätys, koulutuspalveluja (peruskoulut 89%, lukiot ja ammattikoulut 80%).

Riittämättömimpinä palvelut koettiin vanhustenhuollossa (48%), toimeentulotuessa (35%), terveyspalveluissa (32%) ja katujen ja teiden kunnossa (32%).

Lopputulos kokonaisuutena kuitenkin 86% palvelujen riittävyyden puolesta.

Kenen toivotaan järjestävän palvelut:

61% haluaa että kunta järjestää pääosan palveluistaan
21% haluaa että kunnat ja yksityinen järjestävät palvelut tasan
10% haluaa että kunta järjestää palvelut kokonaan yksin
6%   haluaa että ulkoiset tahot järjestävät pääosan palveluista
1%   haluaa että kuntien palvelut ulkoistetaan kokonaan

Veroprosentti

70% pitää parempana nostaa veroäyriä kuin lopettaa palveluja, mutta silti 52% kritisoi väitettä jonka mukaan kunnan hyvällä on aina hintansa.

Kuntaliitokset

48% hyväksyy ja 49% ei.

Syylliset

56% pitää riittämättömiä palveluja päättäjien syynä, vaikka 62% onkin sitä mieltä että päättäjät ovat usein pakkotilanteen edessä.

60% on sitä mieltä että kunnallispoliitikot ajattelevat omia etujaan ja vähät välittävät kuntalaisten eduista. 38% on kuitenkin juuri päinvastaista mieltä.

Tähän väliin taitaa sopia tämä laulu kun mikään ei ole mitään.

Kiinnostus luottamustehtäviin

13% lähtisi ehdokkaaksi mielellään
23% lähtisi luottamustehtäviin yleensä
28% on kiinnostunut puolueen toiminnasta
79% äänestää mielellään

Ja sitten! 64% on sitä mieltä että luottamustehtäviä pitäisi lisätä ja tarjota kuntalaisille mahdollisuutta osallistua yhteisten asioiden hoitoon.

Millainen on hyvä kunnanvaltuutettu?

94% hyvä esiintymiskyky ja ulosanti
91% räväkkä ja aloitteellinen
82% kokemusta kunnallispolitiikasta
79% aktiivinen järjestötyössä
73% oikea puolue
68% koulutustaso

Ja laitetaan vielä lopuksi kappale joita Kurikassa toivottavasti soitetaan tänä vuonna mahdollisimman monessa talossa ! Vielä ehtii !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kunnat

Mies joka katselee sinne ja tänne

Maanantai 9.1.2012 - Juhani Eilola

Janus

Tänään maanantaina on roomalaisen kalenterin mukaan Agoniajuhla, jota vietettiin Janus -jumalan kunniaksi. Liput salkoon ja pekonia pöytään!

Janus oli Rooman tärkein jumala ja suojeli paikallista infraa. Hän oli katujen, ovien ja porttien jumala ja seisoi menneisyyden ja tulevaisuuden rajalla kasvot molempiin suuntiin. Vähän niinkuin Teuva-Kurikka kuntarakenneselvityksen ohjausryhmä. Toiset kasvot olivat siis takaraivossa. Tarina ei kerro mitä ja kuinka paljon kasvojen väliin mahtui. Hän oli myös aloittamisen, lopettamisen ja muuttamisen suojelija. Jonkinlainen rakennusinsinööri ehkä. Januari - tammikuu - on saanut nimensä hänen mukaansa.

Kirjoitin aikaisemmin blogitekstin Gilgamesistä, Urukin kuninkaasta. Tämä Janus on mukana Gilgames-eepoksessakin nimellä Anu. Hän oli aikoinaan oikein  jumalien kokousten puheenjohtaja ja yksi kolmesta pääjumalasta. Lienevätkö perua jostain alueliitoksesta nämä jumalien päällekkäisvirat. Muut kaksi jumalaa olivat varmaankin sitten ensimmäinen ja toinen varapuheenjohtaja niinkuin tapana on.

Suremaan jäivät...

Januksen kuolinilmoitus oli Rooman Sanomissa. Suremaan jäivät vaimo Ki ja poika Enlil, joka toimeenpani jumalien kokousten päätökset. Voisi kai sanoa että hallituksen puheenjohtaja.


No se siitä - ei nyt niin häävi päivä. Kuolleen jumalan merkkipäivä siis. Eikä niin häävi blogikaan. Unohdetaan sittenkin se lippu, mutta pekoni kyllä voidaan muistaa.

Palataan kuntien palvelutehtävään. Pekka Ruuska kehottaa Kurikan kaupunginvaltuustoa katsomaan kuntalaisten puoleen seuraavassa biisissä...

Kommentoi kirjoitusta.

Onnen ja huolen molemmin puolin

Sunnuntai 8.1.2012 - Juhani Eilola

Onnellisia muistoja

Hakukaista on mennyt nurin ja joudun kirjoittamaan päivän blogiani miniläppärillä ja nettitikun hitaalla yhteydellä. Tämä kone oli minulla Helsingissä Juha Miedon avustajana toimiessani. Sieltä tulee mieleen useita hyviä muistoja. Kun selaan kiintolevyä, niin löydän kuvia Eduskunnasta ja Helsingin kaduilta. Silti eniten miellyttävät lapsuudenkodin puutarhasta otetut kuvat; ja ne tuovat mieleen vielä onnellisempia muistoja.

Kuvan keinu on lähellä paikka jossa lapsuudessa meidän Nalle-koiramme vietti aikaansa silloin kun ei ollut muiden koirien kanssa kiertämässä kylää. Se oli sitä kylän koirienkin onnellista aikaa. Nykyään Nalle on koirien taivaassa.

 02072011507.jpg


Tällä paikalla oli puuvaja, jonka katolta tipuin aikoinaan pää edellä niin että pää meni pystyssä olleen betonisen rumpuputken sisälle. Kipeää otti mutta ainakaan mitään fyysisiä vammoja ei jäänyt.
 

02072011503.jpg


Ja tässä minusta ja pikkuveljistä otettiin lätkä-, pulkka- ja polkuautokuvia. Puutarha on hienossa kunnossa niinkuin äitikin.

02072011505.jpg


Kiukkua, pelkoa ja huolta joka päivä

Vaikka elämä Suomessa on meidän sukupolvemme ajan ollut onnellisempaa kuin kenties missään muualla maailmassa, olemme saaneet tämän ajan elää rauhan maassa, jossa perusasiat ovat muita paremmassa kunnossa, niin silti aina löytyy huolen tai jopa kiukun aiheita. Minä en niinkään niitä aiheita etsi, mutta joskus tuntuu että tämä meidän oma rakas kansamme on unohtanut millaisessa maassa me asumme.

Tätä elämän kaksijakoisuutta onnellisten ja murheellisten asioiden rajalla kuvaa mielestäni aika hyvin Mariskan laulu, jonka haluan jo ensimmäisen kuvankin perusteella tässä soittaa. Laulun nimi on yksinkertaisesti keinu.

 

Koska me oppisimme olemaan onnellisia suomalaisia.

Kommentoi kirjoitusta.

Viinapiruja ja ääniä

Lauantai 7.1.2012 - Juhani Eilola

Valveunta

Näin joskus unta siitä, että olin tärkeässä palaverissa kokoushuone 1:ssä. Kesken puheenvuoron heräsin ja ymmärsin tilanteen, mutta en ollut varma ymmärsinkö sen oikein. Niinpä pidin oman puheenvuoroni varmuuden vuoksi loppuun. Naurattaa vieläkin mutta niitä ei naurata jotka näkevät ja kuulevat olemattomia hereilläkin.

Matoja ja kuorolaulua

Tuttavani naisystävä - alla olevan laulun päähenkilö, soitti minulle. Puhelu kuulosti hätäpuhelulta joten lähdin ajamaan kyseiselle paikkakunnalle.

Kun tulin sisään ovesta ja yritin kysellä hätää, niin kumpikaan ei kuullut mitään. Käskivät melkein yhdestä suusta laittaa ikkunan kiinni koska  nurmikolla laulava kuoro piti liian kovaa meteliä. Rauhoittuivat ja kuulo palasi kun laitoin lasin kiinni vaikka mitään kuoroa sen enempää kuin lauluakaan oli olemassa.

Koska molemmat olivat käyttäneet aineita, niin jouduin koko illan ajan todistamaan kuvauksia olemattomista olennoista ja äänistä. Naisen käsivarsista esim. tuli yhtäkkiä ulos kymmeniä pitkiä iilimatoja mutta ne menivät toisesta paikasta takaisin sisään. Minun piti yrittää ottaa pois niitä sitä mukaa kun ne tulivat ulos. Lähdin kotiin vasta kun molemmat nukahtivat.


Hyppää!

Viinapirutkin voivat vielä olla huvittavia, mutta pahempaa on vielä se että äänet häiritsevät selvänä olevaa ihmistä ja käskevät tehdä vahingollisia asioita.

Eräs naishenkilö kuuli äänien käskevän häntä ikkunalaudalle ja hypätä alas kerrostalosta.

Toinen vanhempi nainen oli hyppäämässä mereen kun äänet ja olemattomat ihmiset käskivät vaikka oli juuri heille keittänyt kahvitkin. Molemmat olivat jättäneet kuitenkin hyppäämättä kun kielsin. Vaikka en minä ollut kummallakaan kerralla paikalla.

Moniääniset

Noin 200.000 suomalaista kuulee säännöllisesti ääniä ja jopa 40% on kuullut ääniä joskus. Äänet eivät välttämättä liity hyppäämiseen vaan mihin tahansa. Kannattaa tutustua Suomen moniääniset Ry:n sivuihin.

Kommentoi kirjoitusta.

Kuntarakenneselvitys Teuva - Kurikka

Perjantai 6.1.2012 - Juhani Eilola

Kuntarakenneselvitys

Kurikan valtuustosalissa oli eilen illalla keskustelu- ja informaatiotilaisuus kuntalaisille Teuvan ja Kurikan kuntarakenneselvityksestä.

Tämän blogin lukijana voit tutustua materiaaliin Teuvan kunnan sivuilla tai suoraan tästä linkistä.

Tilaisuuden kulku toi aika ajoin mieleen ihan muita asioita kuin varsinaisen kuntarakenneselvityksen. Ennen asennevammoja kuullaan teuvalaista musiikkia. Kappale kertoo köyhän ja rikkaan rakkaudesta:

Asennevammoja

Mielestäni kurikkalaisessa sielunmaisemassa on ihan vakavasti puhuen jotain todella pahasti pielessä. Useimpien valtuutettujen käytös tässä kuntalaisille suunnatussa tilaisuudessa oli sitä luokkaa että ei paljon kehtaa sanoa olevansa kurikkalainen. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä mieltä ollaan liitoksesta Teuvan, Seinäjoen tai vaikka Timbuktun kanssa. Kyse on asiallisesta käytöksestä ja todellisesta keskittymisestä ja perehtymisestä itse asiaan.

Valtuutetut luotsaavat tätä kuntaa päätöksineen eteenpäin. Täytyy olla muitakin avuja hoitaa yhteisiä asioita kuin ylikuumentuneet tunteet ja keskittymiskyvyttömyys. Suomalaisiin kristillisiin arvoihin perustuvan yhteiskunnan ja ainakin niitä arvoja tunnustavien pitäisi toimia ja käyttäytyä sen arvon mukaisesti. Ikäviä asioita voi tuoda esiin asiallisestikin esitettynä niinkuin esim. Vesa-Matti Saarakkala ja Lasse Mukkala toivat. Tai hyviä asioita, niinkuin illan ehdoton ykkönen, hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Pentti Ylinen, joka puhui ylpeänä kurikkalaisuudestaan ja oli valmis tarjoamaan sitä muillekin.

Ja lopuksi sekä asiaa että ironiaa:

8 kommenttia . Avainsanat: Kurikka

Heureka

Torstai 5.1.2012 - Juhani Eilola

Kaikki varmaan tuntevat jollain lailla Arkhimedeen lain. Yksinkertaistettuna; kun menet istumaan kylpyammeeseen, niin vedenpinta nousee ja siitä voidaan vetää tiettyjä johtopäätöksiä esim. syömisen suhteen.

Archimedeen lakiin voit tutustua oheisen videon avulla. Ymmärrät videosta paljon vaikka et osaisi englantia, kannattaa katsoa loppuun:


Arkhimedeen laki ja Kurikka

Kaikki varmaan tuntevat myös ilmiön jossa Jurva upotetaan Kurikkaan. Ammeen pintataso nousee täsmälleen Jurvan verran. Jos Teuva aiotaan lähivuosina upottaa Kurikkaan, niin pinta nousee täsmälleen Teuvan verran.

Taistelu pinnan nousemista vastaan

Kuntauudistusten ja liitosten suunnittelussa kuningasajatus on alentaa kuntien kustannuksia ja turvata tai jopa parantaa asukkaille tarjottavia palveluja alueella.

Se tapahtuu ottamalla vedestä pois tavaraa eli tässä tapauksessa allamainittuja kustannusten tekijöitä (massa 1), kuitenkin lisäämättä veteen kustannusten maksajia (massa 2). Sen aikaansaamiseksi on olemassa älykkäitä ja vähemmän älykkäitä yhdistelmiä, kuten esim. yhtiöittäminen. Molemmat massat vaikuttavat vedenpinnan tasoon.

MASSA 1
Kustannusten tekijöitä (täydennä):

- työn mitoitus (mitä tehdään)
- työpanoksen hinta (palkat ja oheiskulut)
- työtilat (virastot, koulut, laitokset)
- kalusto
- materiaalit
- liikkuminen
- ATK ja lisenssit sekä verkot
- lain, asetusten ja muiden määräysten säätely
- hallinto ja päätöksenteko
- työn valvonta
- palvelujen ostaminen

MASSA 2
Kustannusten maksajat (täydennä):

- veronmaksajat (vero laskee, vero nousee)
- palvelumaksut (vero laskee, maksu nousee)
- liikkumiskustannukset (vero laskee, kulu nousee)
- asiakkaan ajan käyttö (vero laskee, aika maksaa)
- saaste, turvallisuus (vero laskee, terveys maksaa)
- yritykset: kannattavuus (vero laskee, hinta maksaa)
- asukkaat: palvelun puute, kuolemat, työttömyys
- opiskelijat: koulu ja opiskelumatkat ja aika


Kun sitä näin ajattelee!

Palaamme tähän osioon jonain päivänä aivan erikseen uusien ajatusten kera.

Nyt täytyy muistuttaa että tänään klo 15.00 Kurikassa järjestetään kuntalaistilaisuus Teuvan kanssa käytävistä neuvotteluista.

Näyttää hienolta vaikka ei ole!

Kaikki ei ole aina sitä miltä se näyttää omissa silmissä. Mäki-Lohiluoman Jouko, joka syntyi muistaakseni Seinäjoella, luulee hänkin että Transitilla on hieno ajaa!

2 kommenttia . Avainsanat: Kurikka

Heluna, Tuomas ja Mikko

Keskiviikko 4.1.2012 - Juhani Eilola

Vaniljaeskimo

Sain joululahjaksi Tuomas Kyrön kirjan Mielensäpahoittaja jossa hän uskomattoman onnistuneesti asettuu vanhan miehen saappaisiin.

Kun mielensäpahoittaja joutui elämässään kaikkeen tyytyneenä  lääkärille, niin lääkäri varoitti tukkeutuvista verisuonista ja käski vaihtaa ruokavaliota. Mielensäpahoittaja tulkitsi asian niin että on kerännyt liikaa asioita päähänsä niin että nyt ne menee ja tukkii vielä verisuonetkin. Siksi hän päätti purkaa pahan mielensä lehtien yleisönosastoihin ja kuka tietää Matin blokiin.

Kristiina Wheeler viettää alla olevassa videossa kesäistä lukuhetkeä mielensäpahoittajan ja vaniljaeskimon seurassa:


Maailman hauskin eläin

Jos pitää nimetä hauskin eläin, niin useimmat nimeävät lehmän. Niitä maaseudulla riittää. Toivottavasti kukaan ei pahoita mieltään seuraavasta laulusta. Vaimo opiskelee alaa joten tämä kappalevalinta lienee mieleen. Taitaa olla Markkilan lehmä tämä Heluna:

Tasaus

Ja että myös vakava puoli tulisi tässäkin blogitekstissä esille, niin päätetään tämä kurikkalaissyntyisen Mikko Vaismaan esiintymiseen Tasaus-lähettiläänä. Kyseessä on siis mainos vuodelta 2010, mutta kehitysmaiden asia ei ole vieläkään vanhentunut:

1 kommentti . Avainsanat: Huumori

Valheesta valoon

Tiistai 3.1.2012 - Juhani Eilola

Valheella on pitkät jalat

Suomalainen sananlasku paljastaa että valheella on lyhyet jäljet. Viron kielessä puhutaan lyhyistä jaloista. Kaikki me kuitenkin tiedämme että valheella on taipumus ennen paljastumistaan kertautua.

Valheita joudutaan jatkamaan uusilla valheilla ja lopuksi ollaan niin pitkien ja mutkaisten länkisäärien varassa ettei enää pysytä tolpillaan. Askel voi ehkä olla hetken aikaa mahtavan pitkä ja upea, mutta sitä nolompaa on lopulta rojahtaa mahalleen alas ja jäädä valheesta kiinni.

Ari Turunen on kirjoittanut kirjan valheen, vääristelyn ja vilpin historiasta. Hänen mukaansa olemme tottuneet pitämään totuutena kaikkia itsestämme kerrottuja kauniita asioita. Niitä omia piirteitämme, joita emme halua kuulla pidämme valheina.

Koska ihminen alitajuisesti ymmärtää tässä oman tarkoitushakuisuutensa, hän mielellään kirjoittelee haukkuja yleisönosastoihin ja blogeihin nimettömänä ja viestittelee tuntemattomasta numerosta.

Jos jotakuta taas halutaan imarrella hyödyn saamiseksi, niin silloin se tehdään omalla nimellä. Suomessa on opittu imartelu jo niin hyvin että sitä tehdään selän takana että se kuulostaisi aidommalta. Tavallinen imartelu ja nuoleskelu on opittu jo tunnistamaan.

Politiikassa vääristely on arkipäivää, koska totuutta tärkeämpänä pidetään lopputulosta. Sen takia asiantuntijoiden, valtion ja kuntien toimesta ylläpidettävän tiedotuksen on pystyttävä antamaan aitoa ja oikeaa tietoa. Ei auta sekään että tiedotus jätettäisiin sikseen, sillä on se niinkuin Ari Turuneen sanoo:

"Hiljaisuus on huhujen äiti ja salaisuus juorujen äiti!"

Kannattaa kuunnella tämän laulun sanat. Raappanan sanoituksesta löytyy ideaakin.

Tie, totuus ja elämä!

Seuraava video on jurvalaislähtöisen pastori Hannu Mikael Ojalan musiikkia. Nuo hänen Gospel-videonsa ovat tosi nautittavia ja hauskojakin. Tässäkin videossa hän on monistanut itsensä kolmelle kitaralle ja lauluun. Laitoin ensin tähän kappaleen Valoon, mutta tämä on katsottavampi joten pysytään totuudessa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elämisen taito

Kansalaisia kahdesta maasta

Maanantai 2.1.2012 - Juhani Eilola

Uudenvuodenpuhe

Presidentillä on ollut tapana pitää uudenvuodenpäivänä televisiopuhe kansakunnalle. Presidenttiehdokas Paavo Väyrynenkin piti blogissaan "kuudenvuodenpuheen". Kuuntelin sen ja totesin sen sisällön hyvin samankaltaiseksi oman ajatteluni kanssa.

En halunnut tuoda tähän blogiin presidentin puhetta, en edes presidenttiehdokkaan puhetta vaan aidon kurikkalaisen peruskansalaisen, Hämeen jääkärin ja tarkka-ampuja Pahka-Matin yksinkertaisen, lyhyen ja selkeän lausunnon jonka hän antoi minulle viikko sitten kaupungintalon käytävällä:

 


Itsenäisen Suomen hinta

Suomi on vielä tänään itsenäinen kansakunta ja sellaisena se pysyköönkin. Se ei ole ollut mikään halpa itsenäisyys. Sitä ovat minunkin molemmat isoisäni olleet puolustamassa.

Ei ole ollut ollenkaan varmaa että rintamalta palataan enää kotiin. Isät ovat ikävöineen vaimojaan ja lapsiaan. Kirjoitelleet kotiin ja ymmärtäneet että ovat puolustamassa paitsi maataan, myös omaa paikkakuntaansa ja kotiaan:
 


Kahden maan kansalaisuus

En millään malta olla laittamatta tähän vielä sukulaiseni Pekka Simojoen laulua siitä että vaikka sydämemme ja jalkamme ovat tukevasti tämän pienen ja rakkaan Suomenmaan kamaralla, niin katse tavoittelee jo toisenkin maan kansalaisuutta josta poliittiset ja hallinnolliset ongelmat puuttuvat:

 

1 kommentti . Avainsanat: Suomi

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »